Tankeroita ja änkyröitä

Suomalainen pitkän linjan  poliitikko Ahti Karjalainen tuli joskus aikoinaan tunnetuksi (poliittisen uransa lisäksi)  luomalla - tahtomattaan  -  kokonaan uuden  käsitteen: tankero-englanti.  

Tuo sanahan tulee vitsistä, missä hra ministeri (kuvitteellisesti)  käy jossakin ulkomailla eläintarhassa ja näkee muutamassa paikassa tekstin "These animals are dangerous".  Myöhemmin hän ihmettelee kuinka paljon tankeroita olikaan.

Samaan sarjaan kuuluu toinen vitsi, missä sama  hra ministeri on hotellissa Britanniassa  ja tilaa teetä huoneeseen numero 32. "Tuu 
tii tu töötituu (two tea to thirty two). " "Toot toot!" vastaa huonepalvelu.

No, näitähän riittää.

Uutinen kertoi, että suomalaisten englanninkielen taito on maailman huippuluokkaa, 70 maan joukossa viides sija. Suomalaiskansalliseen tapaan uutinen tosin kertoi, että Suomi on pohjoismaiden heikoin...

Kovin korkeaa englannin arvosanaa ei kyllä saa se onneton suomalaisnainen, joka kännykällä otetulla videolla hyökkää sanallisesti afrikkalaisen naisen kimppuun.  


 Olen suomalainen nainen ja sinä olet v***n afrikkalainen nainen. Et merkitse mitään ja olet nolla.Silmissäni sinä et ole ihminen, nainen raivoaa englanniksi.  
 - Ei kunnioitusta, ei mitään. Yrittäkää elää ihmisiksi, älkääkä käyttäkö sosiaaliturvaamme, nainen pauhaa.

Uutinen videoineen julkaistiin mm. Daily Mail -lehden nettiversiossa. 

Vielä muutama vuosi sitten Suomi oli usein näkyvillä maailmalla jonkinlaisena mallivaltiona, missä koulutustaso oli korkea, terveydenhoito ja teknologia olivat huippuluokkaa jne. 

Tänä päivänä maailmalla jaettavat uutiset Suomesta näyttävät olevan täynnä rasismia, jopa väkivaltaa. Polttopullot lentävät. Yhden hallituspuolueen jäsenistä osalla on tuomioita kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. 

Sic transit gloria mundi, kuuluu sanonta. Niin katoaa mainen kunnia. 

Ja kun englannilla aloitettiin: SICK taas sopii kuvaamaan videolla raivonneen naisen käytöstä. Tai pikemminkin, käytöstapojen puutetta.


 

Putosiko Eno veneestä?

Muutin Espanjaan vuonna 1998. Seuraavana vuonna menin espanjakielen (eli oikeastaan kastelinian) kurssille. Vuosi oli siis 1999, ja usein toistettu vitsi oli: olisi pitänyt tulla kurssille vuotta myöhemmin; vuosi 2000 kun on yhtä kuin dos mil. 1999 taas kuulosti vaikealta: mil novecientos noventa y nueve. 

Aluksi kielen oppiminen tuntui helpolta. Kotiuduin ihan helposti.

Oman koiran kanssa kulkeminen helpotti tutustumista paikallisiin ihmisiin, niin espanjalaisiin kuin muualta tulleisiin.

Espanja eli nousukautta.  Kaikkialla näkyi  nostokurkia, rakennusmiehiä. 

Suomessakin tuntui kaikki olevan OK. 

Sitten tuli lama.  USA:sta lähtenyt romahdus näkyi Espanjassa. Asunnot, talot eivät enää menneet kaupaksi. Huippuhinnat alkoivat tulla alas. 

USA:n hyökkäys Irakiin aikaisemmin etsimään "massatuhoaseita"  oli  alku romahdukselle.
Diktaattori Saddam saatiin pois vallasta, ja samalla ajettiin maa täyteen anarkiaan. 

Nyt Lähi-Idän  "demokratisointi" on luonut ISISin kaltaisen hirviön.

Samalla se on luonut pakolaisongelman. 

Suomessa "maahanmuuttokrittinen" puolue sai suurvoiton vaaleissa. Mikä nyt ilmeisesti on valumassa käsistä. 

Jotkut ovat syyttäneet minua epäisänmaalliseksi.  Sitä en ole.  Tuntuu vain siltä, että sitä maata, josta lähdin kauan sitten, ei enää ole. Vai voisiko olla, että sitä ei koskaan ollutkaan?   Maata, jossa ihmisistä välitetään, missä heikkoja suojellaan?   

Taidekaupungin turvapaikanhakijat

Mänttä-Vilppulassa, joka on useiden vuosien ajan pyrkinyt menestyksellisesti luomaan kuvaa kehittyvästä, edelleenkin elinvoimaisesta paikkakunnasta, joka perinteisen teollisuuden sijaan on löytänyt uusia haasteita ja mahdollisuuksia mm. yhtenä Suomen tärkeimmistä taidekaupungeista, julkaistiin paikallislehdessä kyselyn tulokset maahanmuuttajista. 

Tulos on melko masentava. "Maahanmuuttajakriittisyys" näytti olevan jopa keskimääräistä (suomalaista) mielipidettä suurempaa.

Mutta.

On ilmennyt, että joltakin tietokoneelta on kyselyyn vastattu jopa 600 (kuusisataa) kertaa.
Miten tämä on mahdollista?! Jos vastauksia on saatu 1409, se vesittää koko tuloksen.

Onko koko gallupilla mitäan merkitystä?  Pitäisikö kysely tehdä uudelleen? 

Ja pitäisikö kysymykseasettelua harkita uudelleen?
Monet kun ovat selvästi johdattelevia, tai yksinkertaisesti typeriä:

Häiritseekö sinua, että pakolaiset kulkevat uusissa vaatteissa ja käyttävät elektroniikkalaitteita?
Kyllä 70%
Ei 30%

Eivätkä ne muuten ole (kaikki) pakolaisia, vaan turvapaikanhakijoita. Jotka monet palaavat kotimaahansa, joka tapauksessa.  Journalisteilta odottaisi tarkempaa tekstiä. 

Ihmisen arvo

Isäni oli sotaveteraani. Hän oli nuori mies, juuri avoitunut, kun Suomi joutui syksyllä 1939  sotaan Suurta ja Mahtavaa Neuvostoliittoa vastaan. Nuoruus meni sodan myötä. Monelta meni henki, monelta terveys.

Sodan jälkeen moni ex-sotilas alkoi juoda, joistakin tuli huumeriippuvaisia haavoittumisen jälkeen annettujen huumaavien  lääkkeiden myötä.  Tuohon aikaan   ei vielä tunnettu käsitettä posttraumaattinen stressihäiriö (engl. post-traumatic stress disorder, PTSD), sanottiin vain, että "siltä meni hermot sodassa" .  Omasta isästäni ei tullut juoppoa eikä  alkoholistia, eikä hän (kuten monet muut) puhunut juuri koskaan sodasta.  Sodat olivat myos erilaisia kuin tänä päivänä, siviilien kimppuun ei käyty tarkoituksella.  "Kaupunkisota" oli miltei tuntematon käsite. Toki kanssasotilaiden kuolemat ja haavoittumiset olivat myös traumaattisia kokemuksia.

Neuvostoliiton kansalaisille  (ja sotilaille) kuulema kerrottiin, että "suomen työväenluokka" toivottaisi puna-armeijan tervetulleeksi vapauttamaan heidät. Voitonparaati Helsingissä voitaisiin pitää parin viikon kuluttua sodan alkamisesta.

Venäläiseltä säveltäjältä Dimitri Shostakovichilta tilattiin teos voitonparaatia varten.

Voitto jäi saavuttamatta. Talvisota oli pettymys puna-armeijalle. Suomi sai torjuntavoiton.  Mutta hinta oli kova.

  Ruotsista saapui vapaaehtoisena sotaan yli 8 260 miestä.   Myös lentokoneita saatiin Ruotsista. Ruotsi otti myös vastaan ns. sotalapsia talvi- ja jatkosodan aikana yhteensä noin 80 000.

Tämän päivän Suomessa talvisodasta ovat melskanneet äärioikeistolaiset.  "Isoisämme taistelivat Suomen puolesta, nyt se kaikki annetaan pois!"  Näin huutavat leijonatunnuksa ja rautaristejä kantavat "isänmaan ystävät".
Natseiksi heitä ei saa kutsua. Se kun on "leimaamista".

Veteraanit, ne jotka ovat vielä jäljellä, ovat kertoneet mitä he ajattelevat uusnatseista. 

Suomeen on tullut ja tulossa tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä. Useimmat  tulevat sotaa ja epävarmuutta pakoon. Monet varmasti myös paremman elämän toivossa. Kuten niin moni suomalainenkin, joka muutti aikoinaan Amerikkaan, Australiaan, Ruotsiin.

He eivät olleet pakolaisia, sanotaan. Eivät olleet. He pakenivat puutetta, köyhyyttä. Ihmisen ominaisuuksiin kuuluu paremman elämän etsiminen, joskus se on jopa elossa säilymisen ehto.

Monet turvapaikanhakijat ovat pettyneet  Suomeen. He palaavat takaisin mm. Irakiin. Kymmenen ihmisen oleskelu samassa huoneessa,  tekemisen puute, outo ruoka, kaikenlainen epävarmuus ja kaiken huippuna  polttopullojen ja tulitteiden heittely tulijoiden päälle sekä vihaiset mielenosoittajat saavat epävarmankin kotimaan ilmeisesti tuntumaan paremmalta vaihtoehdolta.

Turvapaikanhakijoilla on varmasti varsin erilaisia taustoja. Jotkut ovat selvinneet autopommeista, olleet lähellä sisällissodan taisteluita, menettäneet lähiomaisia ja tuttaviaan.
Siksi tuntuu käsittämättömältä, että kaikki heidät leimataan elintasopakolaisiksi, joita saa solvata ja vihata. 

Lopuksi laina Aamulehden blogista:  http://www.aamulehti.fi/ihmiset/1195000987029/artikkeli/puheenaihe+olen+kuulemma+saatanan+hyysaaja+.html

"Maahanmuuttajissa

on samanlainen kirjo ihmisiä kuin suomalaisissakin: fiksuja ja vähemmän fiksuja, lainkuuliaisia ja rikollisia, ystävällisiä ja huonosti käyttäytyviä, oikein ja väärin motiivein Suomeen tulevia, vaarattomia ja vaarallisia."

 

Ellet ole puolellamme olet meitä vastaan?

Muutin Espanjaan joulukuussa 1998.  Kohta siis tulee 17 vuotta täyteen.

Kun ajattelen aikaa taaksepäin, se ei tunnu noin pitkältä.

Nuorena  vuosi on pitkä aika.  Sitä odottaa koulun loppumista, opiskelun loppumista, 18 vuoden ikää, että pääsee baareihin. (No, viimeksi mainittua ainakin jotkut meistä.)

Kun muutin Espanjaan, olin jo keski-ikäinen.  Terveyteni tuntui olevan hyvä.  Pari vuosikymmentä kuntoilua oli takana.
Nyt terveyteni on heikompi, takana kaksi suurta leikkausta, mutta silti  tuntuu, että vielä suurempi muutos on tapahtunut henkisessä ilmapiirissä, niin uudessa "kotimaassani" Espanjassa, kuten myös  Suomessa,  ja koko maailmassa.  

Syitä on toki helppo löytää. Pitkään jatkunut yleismaailmallinen lama. Yleinen epävarmuus. Lähi-idän sotien aiheuttamat pakolaistulvat.

Aloin kirjoittaa blogiani vuonna  2011. Tarkoitus oli kirjoittaa jonkinlaista "suomalaisena Espanjassa" -blogia.  Melko pian huomasin kommentoivani  usein entisen kotomaani Suomen uutisia ja politiikkaa. 

Tämä lisääntyi erityisesti Perussuomalaisten menestyksen kasvaessa. 

Kenelläkään ei ole epäselvää, että minun käsitykseni maailmasta, oikeudenmukaisuudesta ja ihmisyydestä menevät pahasti ristiin p.o. puolueen käsityksien kanssa.  

Näiden mielipiteideni vuoksi ja kautta olen tavoittanut monia nettiystäviä, mutta myös menettänyt monia.  

Suomalaista nettikeskustelua on syystäkin arvosteltu. Liian monet ampuvat nimerkin takaa. Mutta, on myös henkilöitä, joiden päivitykset omalla nimellä  sisältävät ilmauksia kuten saatanan suvakit, suvakkihuorat jne. Entinen perussuomalaisten (sittemmin puolueesta erotettu) kansanedustaja James 
Hirvisaari arveli"suvakkihuorien jakavan persettä maahanmuuttajille (valitettavasti tarkka sanamuoto puuttuu, kun mies poisti postauksensa kohun vuoksi).

Mediassa usein toistettu fraasi on kahden rintaman (sanallinen) taistelu, "missä kumpikaan ei kuuntele". 

On myös väitetty, ettei ns. tavallinen kansalainen uskalla sanoa mitään kriittistä, "kun sitten leimataan natsiksi". 

Bullshit, sanon minä. Tai, kunnon suomalaisena: hevon paskaa!

Joskus vuosia tai vuosikymmeniä sitten, jossain tutkimuksessa (valitettavasti linkkiä tästä minulla ei ole) väitettiin suomalaisten tuntevan voimakkaasti negatiivisia tunteita.  Nyt kun sosiaalinen media suo mahdollisuuden, ne yhä useammin myös (joskus ehkä yön myöhäisinä tunteina, muutama ryypin ja/tai oluen jälkeen) purkautuvat kaikkien luettaviksi.  Mikä sitten, jos kyseessä on esim. poliitikko, selitetään myöhemmin "läpäksi" tai huumoriksi. Tai että kirjoitus on tulkittu väärin. 

 Suomalaisten negatiivisuus.
Stereotypiaa? Onko? Suomalainen ei kovin helposti tanssi, laula karaokea ilman "muutamaa". Espanjalainen, italialainen, kreikkalainen taas on aina valmis pitämään hauskaa ilmankin. Ilmaisee tunteet nopeasti, suuttuu ehkä helposti, mutta myös leppyy pian.

Suomessa asuu totinen ja (useimmiten) suht. rehellinen kansa (unohdetaan ne miljardit, mitkä viedään turvaan verottajalta, puhun nyt kansasta.)

Voisitte (voisimme) valita kuitenkin  paremmat johtajat, kuin nuo kolme SSS-miestä.  Jotka levittävät tahallaan virheellistä tietoa ja syyllistävät kansaa.  Ja samaan aikaan ehdottavat muutoksia, mikä helpottaa rahan (ja verojen) kätkemistä Suomen ulkopuolelle.


Eikä se kansa ole jakautunut.  Ainakaan kahteen. Suurin osa on tolkun ihmisiä. Meuhkaajat ovat vähemmistö.

 https://www.youtube.com/watch?v=XJF_dkjNJI0



 

Kaunis on kuolla?

Olen ikäluokkaa, joka on aloittanut koulunkäyntinsä vanhan kansakoulun aikaan.

Kävin siis neljä ensimmäistä luokkaani pienessä kyläkoulussa, jossa oli kuusi luokkaa. 1-2, 3-4 ja5-6 -luokat, kolme opettajaa.

Kirjoitin blogiini  joskus tuosta ajasta.
Kun olin kansiksen kolmannella, tuossa blogikirjoituksessa mainittu opettaja saatiin lopulta erotettua.

Tilalle tuli nuori opiskelijapoika. Hän oli käynyt klassisen lyseon, eli lukenut latinaa. Niinpä hän halusi opettaa meillekin mm. laulun Gaudeamus igitur. Alkukielellä. 

Gaudeamus igitur
Juvenes dum sumus.
Gaudeamus igitur
Juvenes dum sumus.
Post jucundam juventutem
Post molestam senectutem
Nos habebit humus.
Nos habebit humus.


Sanovat nykyisin, että minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa unohtaa.
En ole unohtanut. Tosin meidän piti oppia vain ensimmäinen säkeistö.

Tämä nuori opettaja opetti meille muitakin intoa nostattavia lauluja.  Kuten Siniristilippumme.  Minusta laulu oli kaunis, en silloin  koskaan kritisioinut sitä. Toki ajattelin, että ajatus elää jonkin puolesta on kaunis, mutta halusinko kuolla sen puolesta?  "Sun puolestas elää ja kuolla on halumme korkehin". Ei nuori mies (itse asiassa lapsi) halua kuolla.

Lauloimme myös Ateenalaisten laulua: 

Kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä urhona kaadut,

Taistellen puolesta maas, puolesta heimosikin.

Hehkuvin mielin puoltaan nouse syntymämaatas,

Riemuiten lastesi vuoks uhriksi henkesi suo!

Eespäin voittohon siis, te sankarit vahvat ja nuoret!

Väistymys mielestä pois! Pelvosta tunnetta ei.

Joukon maine mustuvi aina, kun vimmassa taiston

Nuorien eessä sä vaan vanhuksen kuolevan näät.

Nuorukaiselle kuolla kuuluu, kun hällä vielä

kutrissa tuoksuavat nuorteat kukkaset on.

Naisista kaunis, miehistä rohkea aina hän olkoon,

Taistossa kaatuen hän kaunis on kuolossa myös

En usko, että nuori opettaja halusi johtaa meitä mihinkään. Tehdä meistä militaristeja, kansalliskiihkoisia. 

Laulun ajatus:  naisista kaunis, miehistä rohkea taitaisi nykypäivänä olla hieman...hm... sovinistinen? 

Tänä päivänä tuntuu, että "suomalaisuus" on kuitenkin  omittu. Joillekin, joille se ei ole positiivinen, vaan  omituisella tavalla negatiivinen asia. 

Suomalaisuus näyttää olevan joillekin ihmisille olemista  kaikkea "ei-suomalaista" vastaan.  Koska Suomi on  on rankattu monissa kansainvälisisssä vertailuissa maailman kehittyneimpien maiden joukkoon, jotkut uskovat (tai  uskottelevat), että maahanmuuttajien vastaanottaminen (mikä Euroopan mittakaavassa on miltei minimaalista!) johtaa siihen, että "elintasopakolaisten tulva" tuhoaa maan talouden ja sosiaaliturvan. Puhumattakaan, että ne ovat syntymärikollisia!

Perussuomalaisten nouseminen maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi on ollut melko suuri uutinen Euroopassa ja koko maailmassa. 

En häpeä olla suomalainen. Mutta häpeän sitä, mitä se tuntuu merkitsevän joillekin suomalaisille.   Minun suomalaisuuteeni kuuluu suvaitsevaisuus ja solidaarisuus. Joillekin nämä  ovat - ihme kyllä - pikemminkin haukkumasanoja.  Suvaitsevaisuudesta on väännetty haukkumasana   "suvaitsevaisto",  ja kun siihen lisätään vielä "punavihreys" lähestytään jo vihapuhetta.  

**************************

https://www.youtube.com/watch?v=7Ul98nfFM5A


https://youtu.be/_JF7UfqUqZ8


**************************

Oikeus OLLA

Mitä? Oikeus olla mitä?
 Erilainen? Samanlainen? Persoonallinen?

Usein vaaditaan (ja syystä) oikeutta  olla jotakin noista.

Tämän päivän Suomessa oikeutta olla erilainen  halutaan rajoittaa. Ns. arvokonservatiivit ovat pyrkineet rajoittamaan ihmisten valintaa oman seksuaalisuutensa suhteen. Perinteinen perhemalli on yhteiskunnan perusta, ja vapaus valita jotakin muuta horjuttaa koko yhteiskunnan perustuksia ja johtaa kaaokseen. Tai Jumalan kostoon (sic!).



Vuosia sitten (jolloin maahanmuutto oli vielä  hyvin vähäistä), entinen koulukaverini ja ihan järkevä kaveri kirjoitti yleisönosastoon (blogit ja internet olivat vasta tulossa vuosia myöhemmin), miten Suomi voisi ehkä pyytää Whitney Houstonia ottamaan osaa miss Suomi -kisaan, "tämä kun osaa laulaakin". Missiksi kun oli (1996) valittu tummaihoinen (kauheeta!) Lola Odusoga. Jonka isä oli nigerialainen. Tokihan miss Suomen piti olla  Elovena-tyttö!

Missä ollaan tänä päivänä?

Tänä päivänä näyttää siltä, että Suomen kansa on antanut perussuomalaisille osaltaan oikeuden päättää, ei ainoastaan miltä  Suomessa asuva ihminen saa näyttää,  vaan millainen hän saa olla.

Olla suomalainen tarkoittaa, että ihmisen pitää olla syntynyt Suomessa, valkoihoinen, (mieluusti) sinisilmäinen.


"Postimerkki perseeseen ja ulos!"  Noinhan ne (ainakin jotkut) sanovat.

Olen ulkona. Poissa Suomesta Ja kun tulen, niin vain viikoksi tai kahdeksi käymään. Tuskin kauempaa viihtyisinkään, ellen pysyisi parhaiden kavereiden, tuttujen  ja sukulaisten parissa.

Leijonan varjo

Leijonan varjo on kirjailija Tero Sompin kahdeksas romaani, kustantajana pieni Myllylahti, ilmestymisvuosi 2013.

Romaani on dystopia. Tulevaisuuden ennustus, joka on ei-toivottu.

Se on/oli minulle ensimmäinen tutustuminen kirjailijaan.

Leijonan varjo sijoittuu lähitulevaisuuden (ehkä  vuosi 2020)  Suomeen. Maassa on vallan ottanut äärioikeistolainen Suomi-puolue.   EU:sta eroamisen jälkeen ja kansalaisten perusoikeuksien kieltämisen vuoksi Suomi on eristyksissä  muusta maailmasta,  Pohjois-Korean tapaan. Ainoa "ystävämaa" on USA. Eristyneisyys on johtanut taloudelliseen romahdukseen.

Puolueen nousun on taannut maassa yhä avoimemmin ilmennyt muukalaisvastaisuus. Kansa oli "saanut tarpeekseen".

Populistinen Suomi-puolue on käyttänyt nousevan nationalismin ja muukalaisvihan  hyväkseen. Noussut maan suurimmaksi puolueeksi.
Ja saatuan vallan, puolue käyttää Isänmaallisen Poliisin rajoittamatonta valtaa murskata oppositio. Täysin se ei onnistu: Helsingin lähistöllä mm.  on alue, joka on "lainsuojatonta". Siellä systeemin vastustajat eli jäljellä olevat ulkomaalaiset,  rikolliset ja huumeidenkäyttäjät hallitsevat. Todellista uhkaa vallanpitäjille he eivät aiheuta. Poliisikaan ei sinne halua, eikä voi, mennä. Vain osa entisten aikojen maahanmuuttajista tekee työtä, palkatta. Kaikki "epäisänmaallinen", ei-suomalainen on kiellettyä.

Jo "vanhan vallan" eli tasavallan aikaan poliisina toiminut, keski-ikäinen ylipoliisikonstaapeli  Pekka Gerber ei koe pakkovaltaan perustuvaa yhteiskuntaa omakseen.  Hän vierastaa ajattelua, että jos esimerkiksi murhattu nainen on "vain ryssä", juttua on turha kovin tarkasti tutkia. Ja syyllinenkin näköjään löytyy helposti.  Joka on syyllinen kunnes toisin todistetaan. (Mitä tuskin tapahtuu.)  Mies melkein lynkataan kun hän löytyy rikospaikan läheisyydestä.

Kuten rikosromaaneissa on tapana, keskushenkilön taustasta annetaan pikkuhiljaa lisää  tietoa. Gerber ei ole onnistunut elämässään haluamallaan tavalla. Menneet hyvät ajat entisen tasavallan ajalta tulevat mieleen ehkä liikaakin.  Hän haluaa  siksi hoitaa rikostutkinnan, vaikka esimiehet jarruttelevat.

Voiko yksi mies nousta pelastamaan koko maan?  Mystiset "toisinajattelevat" haluavat värvätä miehen tähän suureen tehtävään. Mutta onko oikein käyttää  väkivaltaa, kuten Eugen Schauman aikoinaan?

Tämän pidemmälle en voi tarinasta kertoa. Pilaamatta lukijan mahdollisuutta nauttia kirjasta.

Kaunokirjallisesti teos ei ole jotakin sellaista, mitä "jokaisen pitää lukea". Juonen loogisuuskin voidaan asettaa kyseenalaiseksi. Mm. se, että hirmuhallitus on kieltänyt alkoholin (vaikka puoleen jäsenet toki sitä nauttivat). Käytäntö kun mm. edesmenneessä Neuvostoliitossa oli toinen: kansan annettiin juoda ja polttaa; oli  ainakin jotakin nautittavaa elämässä. Muutenkin kuviteltu "historia"  vaikuttaa hieman epäuskottavalta. Olisiko tämä mahdollista? Joiltakin osin tarina lähestyy jo parodiaa, tahatonta komiikkaa. Valtaapitävät sallivat vain isänmaallisen musiikin esittämistä. Radiossakin soivat vain Muistoja Pohjolasta -tyyppiset kappaleet. Edes Sininen ja valkoinen ei ole sallittu? Tai Olen suomalainen? Tai Popedan Ukkometso?

Eräällä tavalla kirja kuitenkin toimii. Eräänlaisena varoituksena. Voisivatko suomalaiset todellakin  olla valmiita yhteiskuntaan, missä kaikkinainen erilaisuus on kielletty? Jos ja kun se jopa merkitsee omienkin oikeuksien karsimista.  Voidaanko  muualta tulleet tuomita  automaattisesti jonkinlaisiksi ali-ihmisiksi?

 Kirjan "todellisuuden" yhteyttä joidenkin poliittisten puolueiden ajamiin asioihin ja tavoitteisiin ei voi kieltää...

Silti jää tunne, että tällaista ei todellisuudessa voi tapahtua. Eihän?

Olkinukkeja ja heinähattuja

Yksi sosiaalisessa mediassa usein käytetty termi on kukkahattu(täti) .
Sen käyttäjä haluaa osoittaa, että hänen näin nimittämänsä henkilö on moralisti, joka on valmis jakamaan naiiveja neuvojaan jokaisessa mahdollisessa paikassa.
Kukkahattu haluaa kieltää alkoholimainonnan, paheksuu kaikkea "hauskanpitoa" jne.

Punavihreä taas on joillekin haukkumasana, toisille taas selkeä poliittinen tapa ajatella.
Kiinnostavasti joiden haukkumasanastossa nämä kaksi on yhdistetty, mikä tarkoittaa, että (heidän mielestään) joidenkin ihmisten mielipiteitä ei kannata ottaa vakavasti.

Kysymyksessä on silloin usein olkinukke.

Poliittisten väittelyiden ongelmana on usein  vastustajan (eli vastakkaisen mielipiteen esittäjän) tarkoituksellinen väheksyminen leimaamalla. "No tuollaisia mielipiteitä esittävät kukkahatut, sehän nyt on selvää."
"Punavihreät mädättäjät"  vievät Suomea kohti tuhoa, islamisointi on jo menossa.

Entäpä, millainen mahtaa olla sitten itse henkilö, joka tällaisia mielipiteitä esittää?
Miten olisi vaikkapa Heinähattu.

Hän ei usko kukkahattujen höpinöitä, hän tietää, että sossut, vihreät, punavihreät, homot, vasemmistoanarkistit ja heidän hyysäämänsä  maahanmuuttajat ovat melkein jo pilanneet rakkaan maitolaituri-Suomen, missä kerran eli onnellinen, sinisilmäinen ja pellavatukkainen elovena-kansa. Vailla huolen häivää. Jätkän humppaa hyräillen, hymy huulillaan.

Tuossa rauhan tyyssijassa ei ollut rikollisuutta (jos ei nyt jotkut mannet toisinaan varastelleet ja käyneet puukkohippasilla), kaikki olivat onnellisia ja turvassa. Lauantaitansseja telkkarista katsellessa voi rauhassa ottaa Kossua ja keppanaa, eikä naapurista kuulunut ölömölö-solkotusta eikä huivipäisiä naisia hipsinyt kyläteillä ja kaduilla.  Musta-Pekka oli korttipeli ja nekruista sai puhua, ilman että kukaan pahoitti mieltään. Kuka pelkää mustaa miestä, leikkivät lapset. Neekerinpusuja syötiin.

Heinähatulla on vastaus siihen, miten tähän onnen tilaan päästään takaisin. Jokaiselle muualta tulleelle postimerkki perseeseen ja teksti Palautetaan lähettäjälle!

Tämähän ei  koske muualta tulleita urheilijoita. Tietenkään. Väärä värikin voidaan unohtaa, jos olympia- tai MM-kultaa tulee.  Silloin heinähattukin saattaa nostaa hattuaan.  Pitkin hampain, tosin.

Todellisuus on tarua tylsempi : urbaanit tarinat eilen, toissapäivänä ja tänään

 Jo paljon ennen sosiaalista mediaa ja facebookia oli olemassa eräänlainen moderni kansanperinne, jota englanniksi kutsuttiin nimellä urban legends. 

Muistan ensihätään  ainakin pari-kolme "kaupunkilegendaa". Tosiasiassahan niitä on varmasti Suomessakin kymmeniä ellei satoja. Ja lisää varmasti keksitään kaiken aikaa.

Suksiboksi
Yhdessä tarinassa  perhe on lomamatkalla jossakin Keski-Euroopassa. Vanha rouva kuolee yllättäen, ja isoäidin (eli  anopin) toimittamiseksi takaisin Suomeen sovitaan, että hänet pakataan mukana olleeseen "suksiboksiin" ja muut tavarat laitetaan tavaratilaan.
Matka jatkuu läpi Euroopan. Jossakin vaiheessa pysähdytään huoltikselle  tankkaamaan auto ja ihmiset.  Palataan autolle. Ja voi mahoton! Auto on varastettu!
Suksibokseineen kaikkineen.

Sitten tulee kliimaksi: kertoja kysyy: Voitteko kuvitella niiden varkaiden ilmettä kun avaavat boksin!

No joo... Tosi hauska.

Nainen parkkipaikalla
Toinen "hauska" tarina taas kertoo naisesta, joka on ollut supermarketissa ostoksilla, ja mies on palannut autolle jo jokin aika sitten.
Nainen on tuntenut ns. painetta jo jonkin aikaa. Kiirehtii ostoksiensa kanssa tutun näköiselle autolle, avaa oven, istuu etupenkille ja antaa palaa...eli suomeksi sanottuna pieree sydämen kyllyydestä. Sanoo: Huh, johan helpotti!
Vasta sitten hän katsoo miestä, joka istuu vasemmalla puolella. Ei se olekaan aviomies! Eikä oikea auto!

Ehe ehe...

Sitten mennään jo melkein vanhan kansanperinteen pariin.

Nainen mustissa
Mies ajaa autolla jossakin ns. hevonkuusessa, pitkin asumatonta taipaletta. On yö, mustaa ja pimeää, sataa tihuttaa.  Yhtäkkiä tien sivussa näkyy kokonaan mustiin pukeutunut hahmo. Mies pysäyttää, kysyy onko kaikki OK. Haluaisiko nainen ehkä kyydin? Nainen vain nyökkää ja istuu miehen viereen etupenkille.
Muutamaan kilometriin kumpikaan ei puhu mitään, vaikka miehen tekee mieli kysyä mihin nainen on menossa. Jotenkin vain naisen olemus kertoo, että on parempi olla kysymättä mitään.

Lopulta mies ei malta olla hiljaa, hän kääntyy naisen puoleen kysyäkseen, milloin nainen haluaa pois kyydistä. Seuraavaan kaupunkiinkaan  ei ole enää pitkälti.

Nainen on poissa. Kadonnut!

Varsin erilaisia kaupunkitarinoita/urban stories on myös  olemassa.

Monista niissä kerrotaan maahanmuuttajista.

Maahanmuuttajat 
Näissä tarinoissa maahanmuuttaja tulee Suomeen.

 Ensimmäiseksi Suomi ostaa hänelle kalliit adidas- tai Nike-verkkarit (mihin suomalaisella köyhällä ei edes ole varaa!). Sen jälkeen hänelle etsitään asunto, jossa on 4-5 huonetta. Vaikka asuntojono on pitkä.  Mistä hän ei tietenkään maksa, koska hänellä ei ole tuloja.  Perhe tulee maahan myöhemmin, ja ajokortti-ikäisille (kuten myös vanhemmille, tarvittaessa) kustannetaan ilmainen ajokortti ja hankitaan kaikille ilmainen auto, yleensä vähintään BMW tai Audi. Poltttoaineen maksaa tietysti sossu. Kuten kaiken muunkin.

Edellä olevien  legendojen välillä ei näyttäisi olevan paljoakaan yhteistä.

Yksi yhteinen pìirre niillä kuitenkin on. Vain hölmö uskoo niihin.

Totta toinen puoli. Jos sitäkään?

Sosiaalisessa mediassa, kuten Facebook, törmää päivittäin kysymykseen todesta, totuudesta.  

Sen ensimmäinen muoto on puhdas  fakta.  Tosiasia, jota on vaikea tai jopa mahdoton kiistää. Perusteeksi riittää, yleensä,  esim. numerotieto. Mutta senkin aitous voidaan toki kyseenalaistaa.  

Seuraavana on puolitotuus. Se perustuu näkijän/kokijan omaan maailmankuvaan. Haluun nähdä tai kokea asia. Esimerkkinä vaikka "onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi?". Poliikassa tätä käytetään esimerkiksi muodossa "puolet ihmisistä vastustaa" /puolet ihmisistä kannattaa".  Sen mukaan, mitä halutaan korostaa. Ja niin edelleen. 

Seuraavana on väritetty totuus. Halutaan antaa jostakin tietty kuva. Kertomalla jotakin, mutta (usein samalla) jättämällä kertomatta jotakin olennaista. 

Viimeisenä on suoranainen  valhe. Ruma sana. Mutta varsin usein käytetty.  Kuten vaikkapa kerrottaessa, miten mm.  Suomessa maahanmuuttajille maksetaan ajokortti.  Annetaan ilmaiseksi (loisto)auto. Annetaan 3-4 huoneen asunto ilman jonotusta. Lista jatkuu. 


Uutisissa maailmalta toden ja "ei-toden" erottaminen on usein vaikeaa. Joskus lähes mahdotonta. Toisinaan kun totuus on riippuu tulkinnasta. Otetaanpa vaikka monet itsenäisyyspyrkimykset.


Palestiina. Pohjois-Irlanti.
 Ukraina. Onko venäläisvähemmistöllä oikeutta vaatia itsenäisyyttä tai liittämistä Venäjään? Kuinka paljon Venäjä osallistuu taisteluihin ja tukee kapinaa?  

Espanjassa baskit ovat (tarkemmin sanottuna, osa heistä) haaveilleet itsenäisyydestä jo kenraali Francon aikana.
  Katalonian  itsenäisyyspyrkimykset ovat (sitten sisällissodan) nousseet vasta muutaman viime vuoden aikana uudelleen esiin. Espanjan perustuslaki ei hyväksy kansanäänestystä aiheesta, silti se aiotaan järjestää. 

Maailmassa mikään (kuten ei elämässä yleensäkään) ole niin pysyvää kuin muutos. Kansat liittyvät Euroopan Unioniin tai NATOon, ja samaan aikaan toiset haluavat erota niille luonnollisesti kuuluvasta liitosta tai valtiosta.  Tärkeintä on muutos? Siltä vaikuttaa. 

Tämän päivän tiedonvälityksessä on usein vaikea  tietää, mikä uutinen tai kuva (video) on aito.  

Ihmiset, jotka uskovat, että  heidän käsityksensä maailmasta ja oikeudesta on oikea, voivat välittää tietoa, jonka he tietävät väritetyksi tai jopa valheeksi. Joskus tämä voi olla tahatonta; kun  espanjan televisio kertoo, että islamistit ovat tehneet jotakin, kokonainen uskonnollinen yhteisö on leimattu. Jos puhuttaisiin ääri-islamilaisista tai jihahisteista, asia saisi toisen merkityksen.  Lähes yhtä usein sekoitetaan käsitteet muslimi ja arabi. Jokainen arabi ei ole muslimi, ja muslimeista suurin osa on ei-arabeja. 

Suomessa maahanmuuttajista on kehitetty ongelma. Todellista tietoa esim. maahanmuuttajien aiheuttamista kustannuksista on vaikea jakaa. 
Pelko, viha, epäluulo. Ne kaikki tuntuvat istuvan suomalaisessa kansanluonteessa.   Jopa sivistyneet, akateemiset ihmiset ruokkivat niitä. Poliittisista syistä. Populismi kannattaa. 

Miksi Saksa, länsimaisen kulttuurin ja sivistyksen tukipilareita, aikanaan vajosi natsismiin?  Miksi natsismi on jälleen nousussa ympäri Eurooppaa? Muukalaisviha kasvaa.
 Opimmeko me mitään historiasta?  

Kotimaa kun taakse jäi...

Ei, en ole käynyt Suomessa viime kesän (2013)
jälkeen.  Otsikko on lainattu Jukka Kuoppamäen kappaleesta Sininen ja valkoinen. 

Minulta ei tosin ole montaakaan kertaa kysytty Suomesta. Espanjaa meille kurssilla opettanut nuori tyttö (no, minulle jokainen alle 30-v on nuori) kyllä uskoi, että suomalaiset ovat varmasti  rikkaita, tai ainakin tosi  varakkaita, kun voivat ostaa ja omistaa taloja/asuntoja kahdessa maassa. Tanskalainen opiskelija taas sanoi, että jos kapakissa on joukossa suomalainen, se vain "häipyy" jossakin vaiheessa, toivottamatta hyvää yötä tms...

Useimmat espanjalaiset tuntuivat tuolloin tuntevan Mika Häkkisen  ja sekaannus oli valmis: joskus heitin herjaa, että olen Mikan isoveli.  (Häkkinen/Hakanen...).
Toki kaikki tunsivat Nokian ja ralliajajat myös. 

Suomalaisten maine pahimpina  rankkoina ryyppääjinä on tainnut mennä briteille ja irlantilaisille.  Etenkin nuoret britit tuntuvat "kunnostautuvan" tässä lajissa. 

Jukka Kuoppamäki halusi köyhyyden sijasta puhua valkoisista pilvistä, sinisestä taivaasta. "Sininen ja valkoinen, värit ovat vapauden!"  

En ole asunut Suomessa viiteentoista vuoteen.  Maailmalla (myös Espanjassa) joskus  ihmetellään, miten maassa, joka on tunnettu pohjoisena demokratiana, missä tasa-arvo on itsestäänselvyys, hyvinvointi jakautuu tasa-arvoisemmin kuin useimmissa Euroopan tai maailman maissa, äärikansallinen puolue voi mennä eteenpäin jokaisessa vaalissa.
Mitä  siitä kertoisin? Kysyjille vastaisin?  

Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen.
Siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen.
Valkoinen on hanki, valkoiset on yöt kesien.
Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen.


Siinähän se. Ihan selvää. 

Onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä?

Kun joskus  kauan sitten kävin kauppaopistoa, yksi opettajista kertoi vitsin, jossa oli  enemmän totta  kuin se toinen puoli.

Sen ymmärtääkseen täytyy muistaa, että tuolloin ei ollut olemassa internetiä, matkapuhelimia, tabletteja, i-padeja etc etc. Mikä monelle tämän päivän nuorelle voi olla miltei käsittämätöntä.

Puhelin toki oli ja fax. Sekä lennätin. 

Jutussa suomalainen kenkävalmistaja päätti yrittää laajentaa markkinoita. Kaksi myyntimiestä lähetettiin Afrikkaan, missä heidän piti kartoittaa markkinat maa kerrallaan, jakaen ne keskenään.

Muutaman päivän, ehkä viikon kuluttua toinen faxasi tiedon: "Olen nyt kiertänyt useita maita, ja voin sanoa, että vain hyvin harvat täälläkäyttävät kenkiä. Markkinoita ei yksinkertaisesti ole!"

Seuraavana päivänä tuli toinen faxi, lähettäjänä toinen myyntimiehistä: " Täällä vain harvoilla ihmisillä on kengät! Valtavat markkinat!"

No, Afrikka on varmasti muuttunut paljon noista päivistä. Ei se ole enää alue, missä puolialastomat miehet ja naiset  vain tanssivat ja asuvat olkimajoissa. Ilman kenkiä.

Pointti ei olekaan tämä. Vaan se "onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi." Asioilla on aina vähintään kaksi puolta. Katsojasta riippuen.

Monet vastustavat maahanmuuttajia, ne kun joko ovat joko loisia tai vievät työpaikat (ja mikä pahempi; naiset!) 

Kenenkään ei enää pitäisi uskoa mielettämiä väitteitä maahanmuuttajille annetuista suurista rahoista, maksetuista ajokorteista ja loistoautoista. Typeriä valheita.

Entäpä sitten työpaikat?

Esimerkiksi Iso-Britanniassa rakennustyöläisistä ja "remonttireiskoista" suuri osa on puolalaisia tai muualta ns. entisestä Itä-Euroopasta. Myös Suomessa on paljon vierastyövoimaa. Miksi? Koska he tekevät usein työtä halvemmalla kuin paikalliset. Mutta: eivätkös konservatiivisesti ajattelevat ihmiset ole aina sanoneet, että ihmisten pitää sallia tehdä työsopimukset (lue: sopia palkat) yksilötasolla, ilman ammattiliittoja? Ne kun ovat niiden pirun sosialistien käsissä? 

Ihmiset, jotka vastustavat EU:ta, löytävät aina syyn niin tehdä. 

Eurooppa muuttuu kovaa vauhtia. Ammattiliittojen tehtävä on taata "duunarille" kunnon palkka työstä. Kunnolliset työolot. Oli työntekijä sitten omasta maasta tai muualta. Hyvinvointivaltion alasajo on estettävä. Niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa.

Onnellinen mamu

Saavuin nykyiseen kotimaahani puolitoista vuosikymmentä sitten.

Minulle ei osoitettu heti  3-4 huoneen asuntoa "hyvällä alueella", eikä vuokraa maksanut yhteiskunta.

Minulle ei myöskään annettu Adidas-verkkareita, plasma-TV:tä, isoa summaa käteistä rahaa. 

Minulle ei myöskään kustannettu ajokorttia.

 Suomessahan maahanmuuttajat, kuten olemme saaneet lukea, saavat kaiken tuon. Ilman mitään sitoumuksia. Näin on kerrottu somessa, joten tottahan sen täytyy olla. 

Entäpä minä? Miten minulle sitten kävi? Miten pärjäsin? 

Kukaan ei uhannut antaa minulle turpiin. Kukaan ei huudellut perääni. Kukaan ei nimitellyt.  Ei sanonut, että minun pitäisi palata kotimaahani. 

Sen sijaan, sain ilmaisen terveydenhoidon, ystävällisen palvelun ja kohtelun kaikkialla.  

Espanjassakin on toki  oma äärioikeistonsa. Todellista merkitystä sillä ei onneksi ole. 

Maahan tulee jatkuvasti mm. afrikkalaisia, joita perussuomalainen nimittäisi  "elintasopakolaisiksi". Toisin sanoen, ihmisiä, jotka pakenevat nälkää. 

En paennut nälkää Espanjaan. En myöskään ole rikas, joka tuo suuria summia maahan.

Espanja on maa, jolla on suuri historia, niin hyvässä kuin pahassa. Yksi ihmisten parhaita ominaisuuksia on toleranssi. Kyky ymmärtää muitakin kuin oman nurkan ihmisiä. Empatia.Sympatia. Myötätunto.

Suomella ja suomalaisilla (ainakin monilla)  tuntuu olevan   vielä pitkä matka tähän.

  Joskus aikoinaan pohjoismaita pidettiin maina, missä haluttiin huolehtia naapurista. Hankeen ei saanut kukaan jäädä kuolemaan. Mutta, ehkä se koski vain sinisilmäisiä, valkoihoisia ihmisiä?  Muukalaisille halutaan laittaa postimerkki perseeseen ja lähettää  takaisin kotiin...?

Minulle ei kukaan ole vielä moista halunnut tehdä. Kiitos, Espanja ja espanjalaiset. 

Kuka pelkää mustaa miestä?

"Mustaa Pekkaa lapsena kun pelattiin, ken sen sai, häntä kai sormellakin näytettiin."

Näin lauloi  Brita Koivunen vuonna 1957 levytetyllä kappaleella, joka on alkuperäiseltä nimeltää Sing sing sing, parhaiten tunnettu vuoden 1937 Benny Goodmanin big band -versiona. Kappaleesta on muodostunut klassikko, joka on soinut niin elokuvissa kuin yhä tänäkin päivänä erilaisissa ballroom dance - eli paritanssikilpailuissa kuten BBC:n Strictly come dancing, Suomessa Tanssii tähtien kanssa.

Brita Koivusen laulussa jokainen halusi välttää tulemasta Mustaksi Pekaksi. Peli on sittemmin muutettu Pekaksi, mutta itse hahmo on pysynyt samana. 
Kun olin lapsi, oli olemassa myöskin leikki Kuka pelkää mustaa miestä.  Kukaan ei kysynyt, miksi mustaa miestä piti pelätä, eikä kokenut tätä rasistiseksi. Jotkut ovat väittäneet nimen tulevan Pyhästä Jaakosta (joka heittää kylmän kiven eli järvien vedet jäähtyvät Jaakonpäivän jälkeen), jotkut taas sanovat sen johtuvan mustasta surmasta, joka tappoi ihmisiä keskiajalla. Molemmat tuntuvat varsin mielikuvituksellisilta selityksiltä. 

Leikkiä leikitään nykyisin kuulema eri nimillä. 

Ovatko tällaiset muutokset sitten tarpeellisia. Aivan varmasti ovat. En väitä, että esimerkiksi  "maahanmuuttokriittinen" Seppo Lehto  on tullut rasistiksi (joka mm.  kutsuu afrikkalaisia nekruiksi ja arabeja ählämeiksi)  sen vuoksi, että hän - ilmeisesti - on pelannut em. peliä ja leikkinyt tiettyjä leikkejä.( Miehen mielestä muuten leikin nimi pitäisi tottakai säilyttää.)  Yhtä vähän uskon, että natsitervehdyksen tehneen ystävänsä eduskuntaan kutsunut James Hirvisaari on saanut samankaltaisia (rasisistisia)  vaikutteita lapsena em. leikistä tai korttipelistä. Mies tietysti kiistää olevansa rasisti. 

 Jostakin syystä kaikkein vahvimmat vihat tuntuvat kohdistuvan aina afrikkalaisiin. Kuka pelkää mustaa miestä? 

Monista asioista, joita pidimme itsestäänselvinä tai - toisaalta - merkityksettöminä - vuosikymmeniä sitten, ajattelemme eri tavalla tänä päivänä.   Kuten ihmiseten ihonväri.Ainakin useimmat meistä.

Tämän päivän lapset ja nuoret toivottavasti kasvavat kunnioittamaan erilaisuutta ja tasa-arvoisuutta. Joittenkin aikuisten kohdalla toive taitaa olla turha. Valitettavasti heidän mielipiteenään tuntuu olevan, että vihankylvö, jopa perättömien tietojen levittäminen on heidän  perusoikeutensa, ja niiden oikaisu taas heidän henkilökohtaisten mielipiteidensä rajoittamista.  

Joskus - ja valitettavasti aika usein - en voi olla ajattelematta, että se maa, joka kerran  oli kotimaani, Suomi, ei ole enää sama.   Tokihan maa on muuttunut. Mutta ei huonommaksi. Ainakaan tavalla, jota "maahanmuuttokriittiset" tarkoittavat. 

Suomi ja suomalaisuus kyllä säilyvät. Mutta vain, jos siihen kuuluva oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvoisuuden ajatus ja vaatimus  säilytetään. Se on ollut pohjoismaisen demokratian kulmakiviä.  Ja se säilytetään vain äänestämällä ihmisiä, jotka haluavat tehdä maasta paremman, ei niitä, jotka haluavat maan vaipuvan  rasismiin ja suvaitsemattomuuteen.

Artturi Sakari Reinikainen - maan ensimmäinen perussuomalainen?

Tankki täyteen oli yksi 1980-luvun katsotuimmista ja (myöhemmin) eniten uusituista suomalaisista television 
komedioista
. Sitä esitettiin ensimmäisen kerran Yle TV2:lla vuosina 1978–1980. Ensimmäinen tuotantokausi (1978) käsitti kuusi jaksoa ja toinen (1980) viisi jaksoa.

Reinikainen oli suomalainen Yle TV2 -kanavalla vuosina 1982–1983 esitetty Neil Hardwickin ja Jussi Tuomisen luoma television komediasarja. Se on Tankki täyteen -sarjan spin-off-sarja.

Oliko komisario Reinikainen, jonka mielisanontoja oli "niin perusteellisen..." ensimmäinen perussuomalainen?

Tuskinpa vain.

Reinikainen oli  tamperelainen, joka katselee maailmaa kasvot peruslukemilla,mutta ei vakavissaan. Olisi luultavasti mennyt puhumaan( tarpeen vaatiessa)  vieraalta näyttävälle ihmiselle   leppoisasti. Ehkä pientä ironiaa viljellen. Mutta ei koskaan hyökkäävästi. 

Tamperelaisuus, sen huumori parhaimmillaan,  on nähtävissä myös Kummeleissa.  


Perussuomalaisten ominaisuuksiin ei kuulu huumori. Ei ennenkuin (joskus humalapäissä kirjoitettu) blogin tai kolumnin herja on herättänyt närkästystä. Silloin se onkin, jälkikäteen selitettynä,  sarkasmia, ironiaa tai huumoria.

 Ääriryhmien kuvaan huumori ei ole koskaan kuulunut, oli sitten kyseessä tulipalonpunainen kommunisti, fasisti, eläinsuojeluaktivisti, suoran toiminnan kannattaja, "maahanmuuttokriittinen"  tai ääriuskovainen. 

 Oikeassa oleminen on perussuomalaisille vakava asia. Suomen kohtalo on vaakalaudalla! Vapaus on vaarassa! Talvisodan uhraus näyttää olevan turha!

 Perussuomalaisten arvosteleminen ei ole sallittua, se on sensuuria.

Puolueen (PerSu) riveissä tuntuu olevan yllättävän paljon poliiseja. Vai onko se sittenkään yllätys? 
 Poliisin (minun mielestäni) pitäisi olla kyllä  lähinnä puolueeton eli yksittäisen kansalaisen  puolella. Hänen koskemattomuuttaan ja oikeuksiaan puolustamassa. 

Suomalainen huumori on (tähän asti) ilmeisesti välttänyt käsittelemästä maahanmuuttoa. Valitettavasti.  Ainakaan minä (tosin esim. suomalaista tv:tä vain satunnaisesti seuraavana) en ole sellaista nähnyt. Samoin lienee kirjallisuuden laita.

Toivoisin, että jostakin löytyisi käsikirjoittaja/-kirjoittajia joka uskaltaisi ottaa härkää sarvista.  Kirjoittaa vaikkapa tv-sarjaa, mikä käsittelee maahanmuuttajien ja suomalaisten jokapäiväisiä asioita osin  huumorin keinoin. Kultturien ja tapojen erilaisuus ja ajoittainen yhteentörmäys voi olla naurun aihe, ei pelkästään pelottavaa tai riidan aihe. Ehkä se auttaisi joitakin ihmisiä tajuamaan/uskomaan, että me kaikki, monista erilaisuuksista huolimatta, olemme niitä ihan tavallisia,  vain hieman erilaisia ihmisiä? Ja, yllättävää tai ei, nauramme useimmiten  samoille asioille.

Iso-Britannia on tottunut "maahanmuuttajiin". Kun brittiläinen imperiumi käytännössä lakkasi olemasta, entisten siirtomaiden asukkaiden muutto Britanniaan säilyi helppona. Maa on myös ottanut kiitetttävästi vastaan pakolaisia erilaisilta kriisialueilta. 
Jopa siinä määrin, että jopa  ns. ennakkoluulottomat ihmiset ovat kyseenalaistaneet ne kriteerit ja määrät, millä maa ottaa ulkomaalaisia vastaan. Todellista muukalaisvihaa esiintyy onneksi suhteellisen vähän.
 Brittiläisessä yhteiskunnassa esim. lääkärit ovat usein aasialaisia, joiden vanhemmat ovat olleet pienien puotien pitäjiä, tehneet 16 tunnin päivää viitenä päivänä viikossa, viiden tunnin päivää sunnuntaina, ja tehneet näin mahdolliseksi lastensa opiskelun. Sama ei ehkä onnistu Suomessa, mutta ilmeisesti sielläkin aika monet maahanmuuttajat ovat ryhtyneet yrittäjiksi. Mikään ei estäne heitä sopeutumasta suomalaiseen yhteiskuntaan.



Espanjaan tulee Afrikasta jatkuvana virtana ihmisiä Afrikasta. Maista, missä ainoa syy pyrkiä pois on nälkä. Sitä (perus)suomalainen ei ymmärrä. Kuvat kuolevista, langanlaihoista lapsista, joiden silmiä kärpäset ympäröivät, ovat  "propagandaa". Laiskojahan ne ovat. Afrikkalaisilla kun on, perussuomalaisen europarlamenaristin, filosofian tohtori Jussi Halla-ahon mukaan, laiskuusgeeni. 

Suomen tilanne on Espanjaan ja Iso-Britanniaan verrattuna   toinen. Ihmiset eivät ole tottuneet maahanmuuttajiin. Ajatus sallivista, rasismia vastustavista pohjoismaalaisista on Suomessa osoittautunut osittain harhaksi. Toivottavasti aika muuttaa asenteita. Lapsilla kun ei ennakkoluuloja ole, elleivät omat vanhemmat niitä heihin istuta.

Joku suomalainen professori väitti viime viikolla, että suomalaiset "eivät jaksa elää arkipäivässä". Mainonta kuulema osoitti tämän. Niissä kun aina "tarjotaan tuotteita, jotka vievät (harmaasta) arjesta pois..." Näin tyhmänäkö arvon professori "kansaa" pitää?!

Toisen professorin mielestä "Suomessa ei tajuta, että maahanmuuttajat ovat uhka". Älymystö (mikä se on?) kuulema menee samaan halpaan kuin 70-luvulla, jolloin uskottiin sosialismiin.
 Terveisiä vain norsunluutorniin!
 Olisiko tilaa PerSu- puolueen ehdokkaaksi?

En ole koskaan uskonut, että (pelkkä)  akateeminen sivistys olisi avain asioiden ymmärtämiseen.   Perussuomalaisia voi (melko usein) syyttää tietämättömyydestä, mikä voi johtaa vääriin johtopäätöksiin ja ennakkoluuloihin.

Mikähän  on professorin selitys? 

Ei ne persut nyt NIIN pahoja ole...

Vanhan sanonnan mukaan kauempaa voi nähdä paremmin. 

Vaikka asun pysyvästi Aurinkorannikolla, Espanjassa, pyrin seuraamaan elämää vanhassa maassa.

Muutaman vuoden sisällä Perussuomalaiset on kasvanut Suomessa suurpuolueeksi.

Puolue tuntuu herättävän varsin kuumia tunteita sekä puolesta että vastaan.  Monet puolueeseen kuuluvien kansanedustajien ja paikallisten poliitikkojen kommentit ovat olleet ns. sosiaalisen median jatkuvaa aineistoa. Joskus ilmeisesti aikaansaaneet enemmän pahaa kuin hyvää puolueella. 

Nuori keskustapoliitikko ehdotti, että Keskustapuolueen ja Perussuomalaisten tulisi aloittaa neuvottelut mahdollisesta tulevasta hallitusohjelmasta.  

Tämä lienee  oireellista. Maahanmuuttajiin ja Euroopan Unioniin vihamielisesti suhtautuvat perussuomalaiset ovat alkaneet löytää yhä enemmän hengenheimolaisia muissa puolueissa. Keskustahan on aina leijunut sopivasti jossakin välimaastossa.  Ja itse asiassa, ns. työväenluokkaan perinteisesti luettujen ihmisten keskuudessa perusssuomalaisten kannatus on kaiken aikaa ollut  ilmeisesti yllättävän suurta.  Mamuja pelätään, jopa vihataan. Eikä ole muodikasta olla komari tai sossu.

Minulla on myös ystäviä facebookissa, jotka ovat ns. liberaaleja (ei pidä sekoittaa libertaareihin eli äärioikeistoon).  Joidenkin heistä  mielestä perussuomalaisia vihataan (?) ihan turhan takia.   Todellako? 

Perussuomalaisten ideologia perustuu menneen ajan ihailuun.  Maitolaitureiden aikaan, kun Katri-Helana lauloi radiossa Puhelinlangat laulaa, ja lauantaina nuoret kuuntelivat Nuorten Sävellahjaa klo 16.05 alkaen. Minäkin kuuntelin. 

Nyt puolue haluaa hallitukseen. Siksi imagoa on kevennetty hieman.  Mutta se maahanmuuttajaa vihaava ja pelkäävä persu on silti siellä. 

Suomalaiset päättävät, haluavatko he jatkaa maana, jonka maine on hyvä; koulutus, terveydenhoito, sivistystyö,  vapaudet, hyvinvointi.
Kaikki huippuluokkaa.   

Valinta on teidän, arvon suomalaiset.  

Aprillia, syö silliä! Kohtahan on taas huhtikuun ensimmäinen.

Joskus aikoinaan, kun sanomalehti tarkoitti sitä isokokoista paperista aviisia, joka useimmille(?) tuli postiluukusta tai maalla postilaatikkoon, niillä oli tapana julkaista huhtikuun ensimmäisenä ns. aprillijuttuja.

Jotkut niistä olivat tosi mainioita. Minä muistan erityisesti yhden, josta on sanottu, että se on kaikkien aikojen parhaita piloja.
Kansan Lehti julkaisi joskus Kyproksen ensimmäisen kriisin (1964) jälkeen uutisen, että Suomen YK:n rauhanturvajoukkojen karvalakkeja jaetaan  (muistaakseni) Tammelan torilla. Tiettävästi melkoinen joukko kerääntyi hakemaan ilmaisen hatun.

Tämän päivän perättömät "uutiset" löytyvät - tietysti - netistä. Jopa sanomalehdet  (nettilehdet)  ovat menneet ns. halpaan, ja jakaneet "tietoa".

Osa tästä tiedosta on tarkoituksellista harhaanjohtamista.  Poliittista, tai, kuten myös usein on, epätieteellistä tietoa esim. lääkkeistä tai ruuasta.

Osa taas on tehty ns. kieli poskessa. Trollit pyrkivät saamaan ihmiset tarttumaan usein täysin typeriin väitteisiin ja/tai uutisiin.

Luen mieluusti ihmisten blogeja. Jotkut niistä ovat niin uskomattomia, etten parin lukemisen jälkeenkään tiedä, onko kysymys jonkinlaisesta parodiasta vai oikeasta mielipiteestä. Joskushan sanotaan, että jokin asia, ihminen tai ihmisryhmä on jo kuin parodia itsestään, sitä ei voi panna paremmaksi.

Useimmat ns. ääriryhmät ovat tällaisia.

Olen vuosien ajan kirjoittanut blogiani, asioista jotka koen tärkeiksi, toki joukkoon mahtuu "kevyempääkin" tekstiä.

Joidenkin blogien lukeminen saa ajattelemaan. Jos Jouko Pihon kaltainen mies saa satoja lukijoita, miksi en pyrkisi samaan?

Kirjoittaminen Aamulehden tai Hesarin blogiin voisi tuoda lisää lukijoita. Haluanko niitä?

Toisaalta, jos otan toisen profiilin, kirjoitan raiskaavista mamuista, ihmisistä, jotka saavat heti Suomeen tultuaan ilmaiseksi ylleen adidas-verkkarit, kaupungin asunnon ilman jonottamista, ja ajelevat Porschella  muutaman kuukauden päästä, voisin päästä isoihin lukijamääriin. Postimerkki perseeseen ja maasta pois! Suomi suomalaisille, perkele!

Älkää ainakaan sanoko, etten varoittanut.