Kuka kuiskaa kovemmin eli urheilun ihmeellinen maailma

Jo nuorena poikana olin innostunut urheilusta. Kun Pentti Nikulasta tuli maailmanennätysmies seiväshypyssä, minä tuhansien suomalaispoikien tavoin halusin myös  hypätä seivästä.  Metsästä seiväs, naapurin poika sai myöhemmin ihan oikein terässeipään.

Tuon  pojan kanssa hyppäsimme myös korkeutta, pituutta.  
Pelasin aikoinaan myös  yhden virallisen junioriottelun jääkiekossa...

Urhelijoita meistä ei tullut, kummastakaan. Kaveristani pikemminkin pullo- kuin palloveikko. Minusta penkki- ja kuntourheilija. Hölkkäsin, hiihdin, pyöräilin, kävin "salilla". 

Kiinnostus kilpaurheiluunkin  on kuitenkin säilynyt. Jääkiekon seuraaminen on melkein jäänyt (Espanja kun nyt ei ole varsinaisesti kiekkomaa), mutta rakkaus jalkapalloon on vain kasvanut, eikä yleisurheilu ole myöskään kaukana sydäntä. Siitä huolimatta, että Suomen menestymisen vuodet ovat kaukana takana. 

Monet uskovat (ehkä syystä?) että nuo menestyksen vuodet yleisurheilussa perustuivat lähinnä  dopingiin.  Siihen en ota kantaa. Totean vain, että huippu-urheilijaksi ei tulla sohvalla makaamalla ja hormooneja syömällä.  

Katselin hetki sitten kävelyn 20 km kilpailua Moskovan MM-kisoissa.  Guatemalalainen kävelijä  sai kolmannen eli punaisen kortin, juuri kun oli ohittanut venäläisen, kilpailua johtaneen kävelijän. Väitänkö,  että hylkääminen oli aiheeton? Ehkä ei. Mutta olisiko yhtä helppoa hylätä kotikisoissa urheileva, kisaa johtava  kilpailija? Ja miksi ylipäänsä kilpailussa, jossa aika ratkaisee, tuomarit antavat ikäänkuin (miinus)pisteitä tyylistä (tai pikemminkin sen puutteesta), kuin mäkihypyssä ikään. Mäkihyppyhän on jo melkein totaalisesti pilattu, kun hyppääjän tulokseen joko lisätään tai vähennetään, tuulesta riippuen!

Kävelyn varoitukset ovat luonnollisesti olemassa, jotta "juokseminen" estettäisiin. Sen toki ymmärrän. Tuomarien valta on ymmärtääkseni kuitenkin liian suuri. 

Olisiko niin, että kävely (siitä huolimatta että Suomella on muutamia menestyksiä lajissa) on jokseenkin turha laji? Tahko Pihkalan mielestä kävely urheilulajina oli samaa kuin jos kilpailtaisiin kuka kuiskaa kovemmin...

Olisin taipuvainen olemaan samaa mieltä. Eri mieltä saa olla.

No mutta onhan meillä sentään jääkiekko!

Korean yleisurheilun MM-kisat tulivat ja menivät. Mikään  yllätys ei varmastikaan ollut että Suomen menestys jäi lievästi sanottuna vaatimattomaksi.  Tuskaa helpottaa tietysti se että rakas vihollinen Ruotsi oli aivan yhtä surkea Talviurheilun kunkkumaa Norja ei myöskään saanut yhtään kultaa, hopeaa silti, ja vielä Suomen perinteisessä menetyslajissa, keihäänheitossa. Ensimmäistä kertaa kisojen historiassa Suomi ei saavuttanut edes pistesijaa. Parhaat saavutukset olivat keihäässä ja moukarissa, molemmissa 9. sija.

Suomen historia sekä kesä- että talviurheilussa on kunniakas. Jo ennen itsenäisyyttä, vuonna 1912 Hannes Kolehmainen toi Suomelle kultaa Tukholman olympiakisoissa.
Kesäolympialaisten menestyneimpiä urheilijoita ollut Paavo Nurmi toi Suomelle yhteensä yhdeksän kultamitalia 1920-luvulla. Ville Ritola, joka oli asunut USA:ssa, osallistui Pariisin kisoihin vuonna 1924 ja
voitti siellä 4 kultamitalia sekä 2 hopeaa.  1928 Amsterdamissa  hänen saldonsa oli kultamitali 5 000 metrillä ja hopeaa 10 000 metrillä.  Suomi oli  kesä- ja talviolympialaisissa vv. 1918 - 1936 mitalitaulukossa 4. paras maa, suurin osa mitaleista tuli yleisurheilusta ja painista. Suomen vei kultakantaan uudelleen (ja toistaiseksi viimeisen kerran olympiakisoissa) Lasse Viren, joka voitti olympiakultaa 5000 ja 10 000 metrillä niin vuonna 1972 Münchenissä kuin 1976 Montrealissa.
Kestävyysjuoksun lisäksi Suomen menestyksekkäimpiä lajeja on ollut tunnetusti keihäänheitto. Olympiavoittajia on kuusi, maailmanmestareita viisi.

Vuonna 1983 alkaneet yleisurheilun MM-kisat pidettiin aluksi neljän vuoden välein. Suomen menestyksestä ovat vastanneet ennen muuta keihäänheittäjät ja kävelijät.Suomi on saanut eniten mitaleita keihäänheitossa (neljä kultaa, kolme hopeaa ja yksi pronssi)ja kävelyssä (kaksi kultaa, yksi hopea ja pronssi).

Edellisen kerran Suomi sai mitalin MM-kisoissa, Tero Pitkämäki  voitti kultaa keihäässä Osakassa 2007. Korean kisoissa mies karsiutui loppukilpailusta.

Suomalaisen yleisurheilun huippuhetket (alkuvuosia lukuunottamatta) sijoittuvat 70-luvulle, jolloin mm. Rooman EM-kisoissa saavutettiin 10 mitalia joista 4 kultaa. Mitalitilastossa Suomi oli viides, jättäen taakseen mm. Ranskan ja Italian, ja saavuttaen enemmän kultamitaleita kuin Länsi-Saksa.   Tänä päivänä tuntuu uskomattomalta että mitaleita tuli mm. 4x400 m viesteissä, 200 metrillä (naiset) ja 800 metrillä (miehet),  Nuo ajat tuskin koskaan palaavat.

Eipä siis hyvältä näytä yleisurheilukentällä. Mutta onhan meillä jääkiekko! Maailmanmestarit!  Joka pojalle luistimet jalkaan ja treeneihin! Ja yksi laji on missä Suomi on ylivoimainen: pesäpallo!