maanantai 19. joulukuuta 2016

Solo en España/vain Espanjassa? Enon lyhyet. Mikälie numero.





Tänään kardiologilla. Kuulemassa (taas kerran), että kaikki on OK.

Sydän. Siihen asennettu "putki", metalliläppä, kaikki toimivat.

Kyselin lääkäriltä, mikä minun ennusteeni on ns. terveeseen ikäiseeni mieheen nähden.  Hän totesi toipuneeni leikkauksista hyvin,   ja että monet hänen potilaistaan ovat eläneet jopa 30 vuotta leikkauksen jälkeen, ja kuolleet muihin sairauksiin. 

Hyvältähän tuo kuullosti. 

Sitten tohtori kysyi käytänkö alkoholia.

Suomessa olisin tietysti sanonut, että kaksi keskiolutta saunan jälkeen. Joskus jopa vain yhden.

Myönsin nauttivani olutta ja muita mietoja.

Lääkäri sanoi: Parempi vaihtoehto on cannabis. Jos haluat rentoutua...Mutta sitähän et ole kuullut minulta!  Nauroimme...

Totta puhuen, voin pössöttaa marisätkän  silloin tällöin (ja olenhan minä niin tehnytkin). 

Suomessa "huumevastaisuus" on perinne. "Huumehipit" ja muut hörhöt tuomitaan moraalisesti. Ja toisaalta  kossupullon juonut mies joka pahoinpitelee läheisiään ei ole huumeiden käyttäjä. 

No, olkoon. Olen OK, MELKEIN terve. Ja ehkä mulla on vielä muutama vuosi jäljellä.  




sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Maailma on pieni.

Maailma on pìeni. Sanoo kulunut sanonta.

Kirjoitin joskus blogissani, miten paikallisessa pienessä ravintolassa tapasin naisen, joka, oman kertomansa mukaan, oli ollut työssä pienessä levy-yhtiössä, jonne päivänä muutamana tuli nuori, ujolta vaikuttava mies, joka halusi päästä levyttämään.
Nainen oli vain toimistotyöntekijä, eikä hänellä ollut mahdollisuutta tai oikeutta vaikuttaa valintoihin.

Miestä ei hyväksytty, mutta myöhemmin ilmeni, että kaveri tuli myöhemmin tunnetuksi jokseenkin laajalti taiteilijanimellä Elton John.

Joku blogini lukija epäili, että kyseessä voisi olla tavallinen kapakkatarina. Alkoholi kun joskus inspiroi kertomaan tarinoita...
En usko, että näin oli. 

Pari päivää sitten olimme ostamassa jouluruokaa (sitähän "tarjoo kunnon väki"). Suomalaiskaupasta pari laatikkoa ja joulutorttuja. Brittiläisestä   Icelandista lisäksi kalkkunaa ja muuta tyypillistä brittiruokaa.

Kassalla keski-ikäinen nainen kysyi, haluaisinko apua pakkaamiseen. 
 (Toisinaan erilaiset yhdistykset ym. tekevät tätä, keräten rahaa toimintaansa.) Hän oli Marbellasta, edusti paikallista yhdistystä, joka pelasti kissoja ja koiria, jotka olivat hylättyjä. Monet, ehkä useimmat,  näistä ovat brittiläisiä.

Sanoin, että veisimme  tavarat autolle, mutta kiitin avusta. Nainen kysyi, olinko ruotsalainen.  Kun sanoin olevani suomalainen, hän kysyi, olinko katsellut X-factoria. Sanoin, että olin, ja että tiesin, että Saara Aalto oli menestynyt loistavasti.  Sitten  hän kysyi tunsinko Kim Flooria.  Kerroin, että tiesin hänen olevan suomalainen laulaja, olleen jopa Suomen edustaja Euroviisuissa joskus 70-luvulla. Nainen kertoi olevansa hänen hyvä ystävänsä, ja että Floor asui ajoittain Aurinkorannikolla. 

Nainen kysyi, pidinkö Floorin esittämästä musiikista, mihin kerroin olevani enemmän rock and roll man. Osoitin t-paitaani: Never underestimate a man who listens to Bill Wyman".  "You´re never too old to rock and roll!" sanoin. "You´re never too old to do anything!" hän sanoi...(flittailiko hän?..)

No, nyt kaikki jouluruoka odottaa syömistään. Sehän joulussa kai on parasta, ainakin lapsuuden joulujen jälkeen.

Myöhemmin tajusin, että en huomannut kysyä naiselta, tiesikö hän, että Floorin kanssa Euroviisuissa vuonna 1972 Suomea edustanut Päivi Paunu 
oli kuollut pari päivää tai paria sitten.  

R.I.P.  Päivi. 

Jokaiselle meistä  tulee eteen (tai on jo tullut)  ensimmäinen joulu (tai syntymäpäivä tai muu merkkipäivä) jonkun läheisen kuoleman jälkeen.

 Näin Kim Foor muisteli Päiviä:  http://www.iltalehti.fi/viihde/201612152200041191_vi.shtml



Hyvää Joulua.  




perjantai 16. joulukuuta 2016

Minä Tarzan, sinä Jane. Hän Mikael Jungner





Suomalainen sosiaalidemokraatti, aikaisemmin mm. kansanedustaja ja jokseenkin omaperäisistä ajatuksista jo aiemmin tunnettu Mikael Jungner saavutti Facebook-päivityksellään ilmeisesti jälleen kaipaamaansa julkisuutta kirjoittamalla tällä kertaa suomen kielestä. Jungnerin mukaan "suomessa on vähemmän sanoja kuin esimerkiksi englannissa. Siksi suomalaisten ajattelu on kapeampaa kuin brittien." 
 Suomea on Jungnerin mukaan myös vaikeaa kääntää koneellisesti. Jungnerin mukaan sijamuodoille ja muille päätteille olisikin etsittävä nyt korvaavia vaihtoehtoja.
Ehdotus sai melko tyrmäävän vastaanoton. Monet hyökkäsivät kirjoittajaa vastaan: täyttä typeryyttä. Poliittisia kommentteja en ole huomannut; voin kyllä kuvitella, että joillekin tämäkin on merkki siitä, miten "maahantunkeutujille" tehdään jopa kieli helpommaksi...

Jaahas. Katsotaanpa. Ensin uusisuomalainen versio, sitten google translate -käännös.

 Minä haluta muuttaa myös suomi kieli enemmän yksinkertainen! Me täytyä ajatella ulkomaalainen ihmiset ja google translate! Me olla osa Eurooppa! Me täytyä muuttaa suomi kieli! Ei me voida olla aivan erilainen kuin muu Eurooppa!

Google translate :
I want to change the Finnish language more simple! We have got to think about foreign people and translate! We have been part of Europe! We have got to change the Finnish language! We can not be very different from the rest of Europe!

Yes sir! Noin hienosti toimii! 

Entäpä postposition muuttaminen prepositioksi?   

Minä aikoa mennä tänään kirjasto. I intend to go to the library today


Juhuu! Ihan oikein!

 Ilta minä katsoa televisioEvening I watch TV.  No ei ihan.
In ilta minä katsoa televisio. In the evening I watch TV.  

No nyt! Hieman englishtä mukaan ja johan pelittää! 

Entäpäs monikko. Mies, miehet, nainen, naiset?  Mies - mieset, miksei. Nainen - nainenet? (tulee mieleen potentiaali tietystä verbistä...) Vaikeaa vaikeaa...

Taitaa aika paljon arpeetia vaatia tämän suomen kielen tuunaaminen. Mutta ehkä Jungnerilla on aikaa? No, kyllä minullakin, kun vain sovitaan miten paljon  valtio haluta  maksaa to minä (how much the state wants to pay me).

 Kiitos huomio!
Thank you for your attention!





maanantai 12. joulukuuta 2016

Muutakin kuin hevimetallia ja tangoa



Suomessakin on seurattu tämän vuoden poptähtisirkusta X Factoria enemmän kuin koskaan.
Syy on selvä: mukana kun oli suomalainen laulaja.

X Factor on kaltaistensa "kilpailujen" tapaan keino löytää popmusiikkimarkkinoille uusia kykyjä (?). Yleisö kun varttuu  ja uusi sukupolvi hylkää vanhat starat nopeasti. 

Tekninen kehitys on huimaa, ja vinyylistä siirtyminen eri formaatteihin on muokannut musiikkibisnestä valtavasti.
Jo kuolleeksi tuomittu vinyyli on tullut osittain takaisin, ei vain harvinaisuuksia keräävien "diskofiilien" kautta, vaan useat - erityisesti rock- yhtyeet julkaisevat uutuutensa myös vinyylinä. 

Nuoriso tuskin ostaa enää kokonaisia CD-albumeita (ehkä hittikokoelmia lukuunottamatta). Näille nuorille - lähinnä - lienevät nämä eksfaktorit tarkoitettu. 

"Ei kannettu vesi kaivossa pysy" sanottiin ennen. Monet erilaisissa kykyjenetsintäohjelmissa menestyneet ovatkin kadonneet julkisuudesta melko nopeasti. Toki joistakin on tullut supertähtiä, ja hyvä niin. 

Olen joskus vitsaillut, etteivät esim. Bob Dylan, Mick Jagger tai Rod Stewart olisi luultavasti  päässeet pitkälle esim.  X factorissa. Maine ja menestys tuli mm. työn eli keikkailun kautta. Tyvestä puuhun, sanoi vanha kansa.

Oma lukunsa on ohjelman varsin julma luonne, mitä tulee erilaisiin  - anteeksi vain - jonkin sortin kylähulluihin, jotka eivät osaa laulaa yhtään nuottia oikein, mutta uskovat tulevansa "suuremmaksi kuin Elvis", sekä vanhempiin, jotka yrittävät joskus miltei  pakottaa tuomarit päästämään poikansa tai tyttärensä jatkoon...Kai me sitten haluamme nähdä ihmisiä nöyryytettävän? 

No, se "meidän Saara" ei sitten voittanut, kun britit ilmeisesti halusivat oman pojan voittavan. Hänen kohdallaan tämä tulos oli ehkä parempikin, kakkosena hänestä ei tule Simon Cowellin marionettia, mutta suuri tulevaisuus musiikin ammattilaisena on varmaankin silti taattu. Suomessahan hän on ollut tunnettu ja suosittu jo kauan.

Ihmiset haluavat olla menestyjien mukana. Siksi xfactor keräsi Suomessakin huomiota. Tulee mieleen, miten Formula Ykköstä seurasivat muutkin kuin moottori- ja autohullut, kun suomalaiset vielä menestyivät, kävelylle urheilulajina naureskeltiin ("se on kuin kilpailtaisiin kuka kuiskaa kovempaa") siihen asti, kunnes Valentin Kononen ja Sari Essayah menestyivät.  Myönnän auliisti, että lähes ainoa syy katsella ohjelmaa (tosin melko satunnaisesti)  itsellenikin oli nähdä suomalaisen laulajan menestyvän.

Suomi aikoinaan juostiin maalmankartalle. Niinpä sitä ei tarvinnut sinne enää laulaa.  Hyvää PR:ää menestys joka tapauksessa on, Suomesta tulee muutakin kuin ampumisuutisia. 


P.S. Maailmalla on (mm. amerikkalaisten  uutistoimistojen takia) käsitys, että "Suomessa tangoalbumit ovat jatkuvasti top tenissä" . Tangokarnevaalit ja akankanto sekä mutajalkapallo kun pääsevät kansainväliseen uutislevitykseen. 

Bates Motel