Juice : Se oli jautaa

Joskus seiskytluvun alussa tapailin satunnaisesti tyttöä, joka opiskeli Tampereen Yliopistossa.  Hän hyräili joskus biisiä, joka kuulema oli tamperelaisen opiskelijaporukan suosikkeja erilaisissa sisäbileissä.  Bändin nimi oli kuulema Juice Leskinen & Coitus Int. 

"Marilyn, Marilyn, milloin riisut jumpperin?"  Noin se meni. Bändi oli kuulema julkaissut albuminkin Love Recordsilla. 

Olin liian vanha Mäntässä  tuolloin toimivaan limudiskoon, joka oli ns. Kompustalolla. Niinpä yhdessä veljeni Eko Hakasen kanssa lähetimme kainon toivomuksen silloisen nuoriso-ohjaajan (joka myöhemmin taisi opiskella poliisiksi?) josko tämän eräänlaisen diskon levyvalikoimaan voitaisiin hankkia tämän yhtyeen ensimmäinen albumi. 




Rest is history...sanotaan. Mänttä oli ensimmäinen (Tampereen ohella) juicemanian iskemä paikkakunta.  

Marilyn-sinkku sai koko Suomen innostumaan.   Mutta se kuume (melkein) alkoi Mäntän Ammattikoululla, missä Juice ja Coitus Int esiintyivät  "livenä" ennenkuin bändi oli ns. nimi. 

Mäntässä arvostetaan Juicea. Edelleen. Kaupunki on täynnä bändejä.

  Mäntän kirjasto on auki pe 29.7. klo 9-16.
 Näytille tulevat  kaikki Juicen levykannet (vinyyli), valokuvia, kirjoja,  DVD jossa Juice puhuu kirjallisuudesta (Ei näytetty aikaisemmin missään virallisella teevee-kanavalla).
Luvassa on myös live musiikkina Juicen lauluja: Ari Kankku Kankaanpää, Jope Ruonansuu, Tampereen palokunnan kuoro Tulilinnut, Vesa Haapaniemi ja kuoron solistit (otteita Päätalo-oopperasta).  



 Näyttely on avoinna syyskuun 2016 loppuun asti kirjaston aukioloaikoina.


 Jälleen yksi syy suunnistaa Mänttään! 


Kiitokset näyttelystä kuuluvat Arto "Janne" Huhtiselle, joka on suuri Juice-fani ja entinen mänttäläinen.
 http://viola-koti.fi/juicen-kirjasto/
 http://www.reinokauppa.fi/contact.php

Mää olin TAAS Mänttässä! Ja koko kylä tanssi ja soi. (2015)

Helena Haaparannan

 

Matka Mänttään (Mänttä-Vilppula) alkoi perjantaina 24.7.  inhimillisesti katsoen kammottavaan herätysaikaan: kello kolme (3). Ilma on jo (tai edelleen, aamuyöstä) kuuma. Kapsäkki on pakattu, kaikki kunnossa. Aamiainen (vai yöpala?), sitten matkaan.
Lentoasemalla rutiinit, odottelua, lopulta koneeseen.

Vierustovereiksi sattuu eläkeläispariskunta Benalmadenasta. Pakenevat helteitä vilpoiseen kotimaahan. Juttelemme mukavia, ja matka joutuu. Neljä tuntia ja kymmenen minuuttia, ja ollaan Tampereella.  Tytär vie kyydissä Mänttään, mutta palaa itse Tampereelle, kun ensin on käynyt mummoa katsomassa.

Mää oon Mänttästä -tapahtuma oli jo käynnistynyt torilla, minne en ajoissa  ehtinyt. Sen sijaan Los Dosin  keikalle ehdin.  Göstan konsertti jää väliin ja nukkumatti alkaa kutsua jo hyvissä ajoin.

Neon 2, eikun siis,  son  Los Dos.

Lauantaina 25.7. sitten katseltiin reinofutista ja ihan "oikeatakin" jalkapalloa Mäntänvuoren kentällä:
13 Reinofutis, FC Juicen kirjasto vs. FC Kop@  Juicen kirjaston pojat ovat ilmeisesti treenanneet jalkapalloa, eivät vain lukeneet ja kuunneelleet Leskistä. Selkeä voitto vieraille.
14 Ainofutis,  FC Märylin vs. FC Ladies. Kotijoukkue taisteli urhoollisesti, mutta niukka tappio tuli yleisön kannustuksesta huolimatta.
15 Valon peli, Mäntänvuoren jalkapallokenttä: Valo - LeKi Futis.Valolle maalin tappio, vaikka tilanteita oli ja kannustus oli raivokasta.
Kormus viihdytti jalkapallo-otteluiden lomassa. Mm.Juicen kappaleita. Maukasta suomirockia.

Katusählyn loppuottelunkin ehdin näkemään...

Vuorenmaja tarjosi jälleen hyvää musiikkia ja hyvää seuraa.  Radio Autere lähetti paikalta  ohjelmaa suorana. Helena Haaparannan konsertissa soi sähkökannel!  https://soundcloud.com/helena-haaparanta/smoke-on-the-water-live-vuorenmaja-2572015?fb_action_ids=10153560732959596&fb_action_types=soundcloud%3Apublish
  Myöhemmin illalla  Night Club Kane goes punk and pogo, lauteilla Metsäliitto Mäntän konttori ja Rattus.  Paikalla oli monia tuttuja, mutta keskustelu on hieman vaikeaa, kun bändien vahvistimet ovat täysillä. Musiikista en sano mitään...different strokes for different folks...

Sunnuntaina sataa aina lauloi Tapio Rautavaara aikoinaan, ja niin satoi nytkin. Päivä meni siis melkein ns. Punaiselle Ristille.  

"Lomaa" oli toki vielä paljon jäljellä. Tiistaina piti tottakai poiketa Vilppulan torilla kahden siskon kanssa, ja samat tututhan siellä oli kuin aikaisempinakin vuosina. Muurinpohjalettu ja kahvi olivat tietysti must.

          

                                                  

Keskiviikkona oli vuorossa matkan kulttuuripitoisin päivä.  Tutustuminen aikuisen tyttären kanssa Gösta- museoon sekä   Mäntän Kuvataideviikkojen antiin Pekilossa. 

                                                                     Vuoden museo Gösta  oli todella tutustumisen arvoinen niin itse paikkana kuin kokoelmiensa vuoksi. . 

Pekilon kokoelma oli toki ajatuksia herättävä ja mielenkiintoinen, mutta osa taiteesta,    joka oli hyvin sähköistä            ( eli  paljon videokuvaa ja ääntä) ei aina täysin minulle auennut.
                                                             

Torstaipäivälle ei juurikaan ollut suunnitelmia, paitsi siirtyminen Tampereelle, josta sitten perjantaina oli  vuorossa lento Malagaan ja siirtyminen Aurinkorannikon helteisiin Suomen viileydestä.   Onneksi viikolla olleista  neljänkymmen asteen lämpötiloista oli tultu ainakin hieman alas.

Viikko on lyhyt aika, varsinkin kun käytännössä matkoihin siitä kuluu kaksi päivää. Mutta aikaahan on, ja kello tikittää lisää jatkuvasti (minulla kun sellainenkin muinaismuisto kuin rannekello yleensä on mukana) ... ehkäpä jälleen ensi vuonna mää oon Mänttässä? Que será será...¡Hasta la vista!

           

 

Tom Jones ja korvamato

 Brittiläisessa TV-ohjelmassa pyydettiin joskus vuosia sitten laulajalegenda Tom Jonesia kertomaan jokin hauska juttu show-maailmasta ja/tai itsestään. Löytyihän sellainen.

Mies meni britanniassa psykiatrille, kertoi olevansa huolissaan mielenterveydestään, kun niin usein kesken päivän  tuli jonkin laulun sanat mieleen, ja varsin usein Tom Jonesin kappaleen. 
Tohtori kuunteli, lohdutti sitten: "It´s not unsusual!"  

Joskus kun herään aamulla, mielessä soi jokin kappale. Olen ehkä "kuullut" sen unessa.  Valitettavan usein samaa tasoa Finnhits- tai That´s what I call music-kokoemissa (muuten tämä viimemainittu kokoelma on  nimeltään  tasan päinvastoin kuin itse ajattelen). 
Vielä pahempaa, jos heti aamusta radiossa (jota tosin aika harvoin aamulla kuuntelen) soi jokin "renkutus".
 Minkäs teet, kun joskus nuo biisit vain  jäävät ns. korvamadoksi päähän. 

Ja sitten alkaa ehkä  miettiä, mitä se sanoitus ihan oikeasti tarkoittaa.

.Turhaa touhua?

Voi olla.  Useinhan sanoitukset ovat tasoa: tykkäsin niin susta, mut nyt on elämä ilman sua ihan..k*sta...tai jotain sinne päin. Ja: miks menit pois kun sun kanssas niin kivaa olla voinut ollut ois. Illoin, milloin, silloin...

 Suuresti arvostamani, viime vuonna  edesmennyt Peter von Bagh 
 oli parhaiten tunnettu elokuvakriitikkona. Hän oli kuitenkin kiinnostunut myös populaarikulttuurista ylisummaan, mukkaanluettuna suomalainen pop- ja iskelmämusiikkki. Hän oli ilmeisesti se joka lanseerasi fraasin iskelmästä  kansakunnan kollektiivisena muistina.  

Mutta ovatko iskelmäsanoitukset sen arvoisia, että niitä kannattaa - jopa pitää - analysoida? Kertovatko ne jotakin todellista elämästä, yhteiskunnasta, maailmasta ja maasta? Ajasta?

Tässä hiljan kuuntelin (musiikin suhteen) tyypillistä "oldies but goodies"- tyyppistä, suomalaista radioasemaa netin kautta. (Terveisiä vaan Radio Autereelle. Kanava toki lähettää paljon muutakin, ja ilmeisesti on paljolti kuvassa  eli äänessä mukana mm. Mäntän Kuvataideviikkojen aikana.)

Virve "Vicky" Rosti  lauloi Sata salamaa -biisiä. 
 Vain sata salamaa iskee tulta,
ja koko elämä räjähtää..
Ei rakkautta voi riistää multa toivo jäljelle jää..

Siis...hetkinen. Mitkä sata salamaa? Miten se elämä räjähtää? 

Myöhemmin Vicky kertoo "vievänsä turvaan tämän rakkauden". Turvaan mistä? Keneltä?  

Ja näitähän riittää. Nerokkaita sanoituksia.Vaikkapa kappale  Sade. Laulajana Markku Suominen.

"satoihan eilenkin
kun sut jälleen kohtasin
ja hiustes kastuvan näin,
sen muistan jälkeenkinpäin"

Siis...eh. muistan sen jälkeenkin päin, siis mitä tapahtui eilen? Hyvä muisti!


Seuraavaksi takavuosien suursuosikki Dingo:

 "Ja käsi kädessä kuljemme taloon autioon
ja se minua niin ravistaa
Ja tämä hetki saa minut pian aivovaurioon
kun talon aution kanssasi jaan
ja käsi kädessä kuljemme taloon autioon
ja tämä hetki saa minut pian aivovaurioon."

Ravistaa todella pahasti, aivovaurio uhkaa!

Dingon lisäksi Suomen Porista on tullut toinenkin suosittu yhtye: Yö.   Yhtyeen sanoitukset ovat saaneet jokseenkin ristiriitaisen vastaanoton. Joillekin "syvälliset" sanoituksen ovat kolahtaneet
 kuin tuhat wattia, joillekin niistä on (ainakin kuvaannollisesti) tullut syyhyä...

"Nuo naiset marketeissa kärryineen ja miehet kantabaareissaan Nuoruuden lähteestä kai haaveilee ja tuska laimenee, tai miten vaan. Taas hetken lähempänä kuolemaa ei haihdu tuska milloinkaan Tuo tuska laulun tämän kirjoittaa Tuo tuska kiinni saa kenet vaan... Tuo tuska kiinni saa kenet vain haluaa..."

Kansakunnan kollektiivinen muisti. Tai miten vaan.
Mutta korvamato on korvamato. Ne kaikkein ärsyttävimmät(kin)  biisit tuntuvat sinne tarttuvan.  Korvaan. Jos kohta joskus ihan kivatkin biisit. 

******

 No, ei tämä nyt hassumpi ole: Dingo ja Yö.