Suomipoika Espanjassa

Joskus vuosia sitten olin espanjalaisessa supermarketissa (espanjalainen supermarket voi olla vaikka kuinka pieni, se todellinen supermarket on hipermarket) ja äidyin kehumaan kassatytön/rouvan aivan upeita sormuksia. Nuori nainen soi minulle, vanhentuvalle miehelle, mitä kauneimman hymyn, ja kiitti.
Ilmeisesti, lähestulkoon sain hänelle hyvän päivän kaiken kiireen keskellä.

Kun muutin Suomesta Espanjaan, kultturiero oli suuri.
Olin tottunut siihen, etteivät naapurit juurikaan olleet tuntevinaan toisiaan, ainakaan ns. kerrostaloissa. Omakotiasujat ja rivitaloasujat korkeintaan tervehtivät.

Olen monesti sanonut, että on hieman eri juttu pysähtyä juttelemaan auringon paistaessa kuin kylmässä viimassa, sateessa, tai rännän piiskatessa kasvoja. 
Ei ole siis ihme, että suomalaiset eivät syksyn ja talven keleissä ole niitä kaikkein sosiaalisimpia ihmisiä. 

Olen käynyt Suomessa viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana vain kesäisin.
"Kesäsuomalainen" tuntuu olevan hieman rentoutuneempi, joskus (ainakin vaikkapa muutaman oluen jälkeen) miltei riehakas. 

Suomi on muuttunut.  Ja minusta parempaan suuntaan. Siitä huolimatta, että ehkä hallitus ei ole vienyt maata parempaan suuntaan, ja osa maahanmuuttajista on aiheuttanut ongelmia (mitä jotkut ovat käyttäneet poliittisesti hyväkseen).

EU on kokemassa suurta muutosta. Iso-Britannia haluaa syödä kakun ja pitää sen. Hinta on kova. Monet isot yritykset ovat lähdössä, mm. Honda ja Nissan.

Taidamme olla (kuten joku laulaja sanoi suomalaisessa tv-tositv-ohjelmassa) "jännän äärellä". 

Kahdenkymmen vuoden aikana en ole koskaan katunut muuttoani. Espanja on uusi kotini. Ja pysyy. 

Mitä tapahtuu EU:lle?  Tuskin Britannian ero saa muuta aikaan kuin heidän taloutensa heikentymisen.