"Ikähän on vain numero!"

Olen varmasti itsekin ollut toistelemassa otsikon väitetettä. Vuosia sitten.

Nykyisin lisäisin kuitenkin: Vain jos  se numero on tarpeeksi pieni. Alkaen vaikka vitosella. Pienemmistä numeroista nyt puhumattakaan.

Kun muutin Espanjaan, olin 48-vuotias (melkein 49).  
Olin terve, painoin alle 80 kiloa, olin kuntoillut parikymmentä vuotta: hölkkää, hiihtoa, pyöräilyä, kuntosalia. Ruoka maittoi, syödä voin mitä ja miten paljon tahansa painon pysyessä vakiona.

Kuntoilu uudessa maassa jäi vähemmälle (osittain siksi, että asfalttipintaisilla kaduilla korkeuserot olivat suuret, eikä pururadasta tms. ollut tietoakaan), mutta pahin oli silti edessä: sydämestä löytyi ylimääräinen ääni: tsekkauksissa ilmeni, että  aortta oli laajentunut. Voisi revetä koska tahansa! 

Parin leikkauksen jälkeen toivuin, mutta  hitaasti. Kuntoiluajat olivat ilmeisesti  ohi.

Koskaan enää en kokisi "runner´s high"- fiilistä. En myöskään  sitä hyvää oloa, mikä seuraa suht. rankkaa fyysistä rasitusta.

Tunnen muutamia ihmisiä, jotka ovat toipuneet syövästä. Kerran. Jopa kahdesti. 

Joku voi sanoa, että kun on ollut lähellä kuolemaa (kuten minä molemmissa leikkauksissani), osaa laittaa ns. arvot kohdalleen. Arvostaa elämää eri tavalla.  Toki arvostan sitä, että olen yhä olemassa, mutta ei tämä ole minusta tehnyt ainakaan parempaa ihmistä. 
Osaanko olla ruikuttamatta turhasta? Hah! 

Sormissa ja polvissa on jäykkyyttä ja kihtikin vaivaa ajoittain, mutta siihen tottuu.
Ja se numero. Se senkun  kasvaa. Joka vuosi. Eikä ole todellakaan pelkkä numero.  

Mutta kasvakoon. Niin kauan kuin menee nollille. 

Smoking gun eli tupakka tappaa - päivitetty versio.

Käydessäni jälleen kerran ns. verenohennuslääketestissä näin testaajan (mieshoitaja) tupakalla terveyskeskuksen  nurkalla. Olin hieman yllättynyt, en ollut koskaan huomannut hänen esim. haisevan tupakalle.

"¡Fumar mata!" (eli tupakka tappaa) en malttanut olla tokaisematta.
Hän laittoi peukalonsa suuhun ja esitti juovansa, sitten näytti käsillään kuin ajaisi autoa.
Ymmärsin kyllä. Totesin, että on toki  monta tapaa kuolla. Alkoholi, liikenneonnettomuus, moni muu.

Helmikuussa vuonna 1965 uutiset kertoivat, että tunnettu jazz- ja viihdemuusikko Nat King Cole  oli kuollut vain 45-vuotiaana.
Kuolinsyy oli keuhkosyöpä.  Cole kuoli näkemättä suosituksi tulevaa  elokuvaa Cat Ballou, jossa hän esiintyi, filmi valmistui vasta kuoleman jälkeen.  Hän levytti viimeiseksi jääneen L-O-V-E -albumin vain päiviä ennen joutumistaan sairaalaan joulukuussa 1964. 

Nathaniel Adams Coles oli ollut ketjupolttaja, joka tuprutti 40 savuketta vuorokaudessa. Hän itse uskoi, että hänen kuuluisa "samettinen äänensä" johtui osaksi  tupakoinnista, eikä koskaan suostunut edes vähentämään sitä.

 Suomalainen sanoittaja, säveltäjä, kuplettilaulaja, viihdetaiteilija, elokuvanäyttelijä ja käsikirjoittaja Reino Helismaa oli menehtynyt keuhkosyöpään saman vuoden tammikuussa. Viimeinen sanoitus oli kappale Aurinko laskee länteen jonka esitystä Euroviisuissa Helismaa ei enää nähnyt. 

Olin itse "tupakoinut" muutaman vuoden, mikä tarkoitti ehkä yhtä tai kahta savuketta päivässä. Usein toki meni päiviä ilman tupakkaa. Se kun oli jotenkin upeeta. 
Joskus kaverini kanssa ostimme sikarin mieheen R-kioskilta.

Tupakan vaarallisuudesta ei noihin aikoihin kovasti puhuttu, tupakkayhtiöt yrittivät kovasti väittää, ettei tupakoinnin ja erilaisten tautien syy-yhteyttä pystytty tieteellisesti todistamaan. Lisäksi ihmiset toistelivat fraaseja, ettei sodassakaan joka mies kuollut ja että myös tupakoimattomat kuolivat ennemmin tai myöhemmin.

Tänä päivänä tilanne on toinen. Savukerasioissa todetaan, että tupakka tappaa, ja monissa maissa (myös Espanjassa) rasioissa on kammottavia kuvia keuhkoista ja muista elimistä jotka tupakointi on tuhonnut.

Lopetin tupakoinnin  vuosikymmeniä sitten.  Suomalainen lapsuudentoveri kuoli muutama vuosi sitten, ei kuitenkaan suoranaisesti tupakan vuoksi.

Täällä Espanjassa englantilainen  ystäväni oli tänä keväänä menettänyt äänensä ja saanut (espanjalaiseen tapaan) antibioottikuurin apteekista ilman reseptiä. Se ei kuitenkaan auttanut, joten hän matkusti Iso-Britanniaan, jonka kansalainen hän edelleen on.
Kuvauksissa nähtiin ns. varjostuma keuhkoissa, mutta lopullinen kuolinsyy oli ilmeisesti kurkkusyöpä, sekin tupakan aiheuttama. 

Tilastojen mukaan mm. suomalaisista joka kolmas sairastuu elämässään syöpään.  Kyse on melkein kuin käänteisestä lotosta.
Tupakointi on kiistattomasti yksi pahimpia syövän aiheuttajia, ja joskus esim. keuhkosyöpä  ei alkuun oireettomana varoita ajoissa, vaan tauti usein on jo levinnyt muualle elimistöön, jolloin hoitokaan ei enää auta.

Olen joskus vitsaillut, että en ymmärrä, miten jonkin asian tekemättä jättäminen on vaikeaa (kuten olemaan tupakoimatta) kun toisaalta  on monia asioita, joita a on vaikea tehdä tai ainakin tehdä hyvin.

Syöpä ei naurata eikä anna aihetta vitseihin.

Emme  näe naapuriamme enää koskaan. 
Ja vaikka meillä on tapana tehdä miltei pyhimyksiä ihmisistä. jotka menetämme, voin rehellisesti sanoa: Barry oli miehistä parhaita.