Kenen joukoissa seisot eli Taistolaisuuden lyhyt historia

Luonnollisestikaan tämä ei ole selvitys tai historia aiheesta nimeltä taistolaisuus. Vain huomioita henkilöltä, joka ei koskaan ollut itse mukana.  Olisin ollut liian "revari" ja "noske"


Taistolaisuus on nimi, jonka antoi Helsingin Sanomat ilmiölle, jonka peruslähtökohta oli Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) eduskuntaryhmän vähemmistö, jonka (epävirallinen) johtaja oli Taisto Sinisalo.
 Pitkän linjan vasemmistolainen ja kommunisti Sinisalo valitsi lopullisesti paikkansa SKP:ssä hyväksymällä Tsekkoslovakian miehityksen. Enemmistö tuomitsi miehityksen.

Toinen "taistolaisuuden" saareke jossa vallitsi  monien 70-luvun taiteilijoiden, näyttelijöiden, kirjailijoiden ja muusikoiden jokseenkin romanttinen käsitys "vallankumouksesta", joka lopettaisi riiston, imperialismin ja rasismin maailmasta. Osalle näistä ihmisistä oli ilmeisesti kyse irtiotosta "porvarillisuudesta", vastapainona vapaa seksi, alkoholi ja yleinen hauskanpito, joka naamioitiin opiskeluksi marxismi-leninmismiä. Mikä  kielsi osaltaan kaiken negatiivisen informaantion "reaalisosialismista" neuvostovastaisena.

Kolmas Taistolaisuuden saareke oli yliopistomaailma.  Nuoret ovat usein ihanteellisia (vaikea tosin uskoa, kun lukee tämän päivän kokoomusnuorten tai perussuomalaisnuorten kommentteja), ja 70-luvun monet nuoret uskoivat maailman todella  olevan muuttumassa. 

Mikä "taistolaisuuden" historiallinen ja/tai poliittinen merkitys on tai oli?

Hyvin vähäinen.

Jostain syystä näkee usein vaatimuksia, että 70-luvun taistolaisuudesta pitäisi tehdä tieteellisiä tutkimuksia, ehkä väitöskirja.

Miksi? 

Taistolaisuuden aika oli hyvin lyhyt, ja siitä on jäljellä tuskin muuta kuin fraasi.  Miltei mikä tahansa voi saada sen leiman. Feminismi, metoo-kampanja.  
 
Eiköhän unohdeta koko juttu ja luoda katse tulevaan?






 

Eurovaalit vs. jääkiekko. Eli mikä se onkaan tärkeätä elämässä?

En ole koskaan ollut varsinaisesti ns. poliittinen henkilö.
Isäni oli pitkän linjan sosiaalidemokraatti, ja kodissani seurattiin aktiivisesti uutisia ja päivän tapahtumia.  Kirvesmiehelle ja aktiividemarille kertyi luottamustoimia.  

Äitini oli pienen tilan tytär. Tilan, joka pilkottiin vieläkin pienempiin osiin sisarusten kesken. Äidille jäi pala metsää, joka myytiin, kun isäni rakensi rintamamiestontille omakotitalon muutamaa vuotta ennen syntymääni.

Kuusikymmentäluvulla nuoriso radikalisoitui. Olin liian nuori osallistumaan tähän, mutta seitsemänkymmentäluvulla, kun kulttuuriradikalismi monessa maassa oli valjastettu kommunistien valtaan, tunsin monia nuoria, joita alettiin nimittää taistolaisiksi (Taisto Sinisalon mukaan) tai jopa stalinisteiksi. 
He tuntuivat lähes kritiikittömästi omaksuneen  "vallankumouksellisen ideologian".  Hyvin usein he tulivat ns. hyvistä perheistä eli porvaristaustasta.

Minä en kelvannut  taistolaisten joukkoon (joskaan en sinne kovasti edes yrittänyt). Yksi syy oli se, että mm. kuuluin Vietnam voitttaa -ryhmään, eli olin siis kiinalaismielinen (!) mikä oli tuohon aikaan pahempaa kuin olla porvari...

Monet ovat sittemmin kääntäneet takkinsa. 

Tunnetuimpana tietysti "Nalle" Wahlroos.

Minun ei ole tarvinnut takkiani kääntää.

"Taistolaisuuden" suosiota on selitetty monella eri tavalla. Luonnollisin selitys on mielestäni yleiseurooppalainen radikaalin ajattelun leviäminen 60-luvulla, minkä jotkut poliitikot sitten valjastivat omaan käyttöönsä. "Ajan henki", mitä sillä sitten ymmärretäänkin.

Hieman raadollisempi on käsitys, että taistolaisnuorten bileissä riitti viinaa, ja taistolaistytöiltä "sai". Mitäpä nuori mies muuta kaipaisi? 

Sitten mennään jo salajuoniteorioiden puolelle.  Porvarisnuoret liittyivä porukkaan, tuhoamaan työväenliikettä sisältäpäin (!).

Olen etsinyt eurovaalien tuloksia netistä ja nettilehdistä.
Suomen kohdalla tuntuu olevan helpompi löytää kommentteja jääkiekon "skandaalimaisesta tuomaritoiminnasta" kuin vaaleista.

Espanjassa viikonlopun tärkein uutinen oli tietysti Champion´s Leaguen loppuottelu.  Kukapa vaaleista välittäisi? 

No, rehellisyyden nimissä on todettava, että äänestysprosentti Espanjassa oli yli keskiarvon, suurempi kuin esimerkiksi Suomessa. 

Luultavasti Suomen kulta MM-kiekossa oli suomalaisille tärkeämpi kuin mikään muu asia viime viikonloppuna. 

Ehkä se olisikin ollut, todella ?  Ainakaan "Leijonat" eivät vaaleista paljoa perustaneet, uutisten mukaan. Ruotsin (!) lähetystössä kun kuulema olisi voinut äänestää.  

No, ainakin Suomi jätti taakseen rakkaan vihollisen Ruotsin. Ja, kuulema, urheilulehtien asiantuntijoiden mukaan, B-joukkueella. Toivotaan, että seuraaviin kisoihin saadaan ihan oikea A-maajoukkue! 

Sitä odotellessa, nautitaan jalkapallon MM-kisoista, ja haaveillaan, että Suomi joskus pääsisi edes niihin pelaamaan.  Ruotsillakin on kaksi hopeaa...ainahan saa haaveilla?