Hyvää iltaa, metsien miehet!

Hyvää iltaa, metsien miehet! 
Näin alkoi yksi 60-luvun suosituimpia Yleisradion ohjelmia. Metsäradio. 

Ohjelman tunnuskappaleena oli pitkään Oskar Merikannon sävellys Vielä niitä honkia humisee laulunäytelmästä Tukkijoella, jonka jälkeen juontaja lausui "Hyvää iltaa, metsien miehet."
Se oli tarkoitettu ns. metsureille, mutta ilmeisesti monet muutkin kuuntelivat sitä, koska musiikki oli sitä, mitä ns. kansa halusi kuulla; iskelmää, humppaa.

 Sana "jätkä" oli tavallaan pilattu. Metsäradion järjestämän kilpailun tuloksena otettiin käyttöön vanhentuneeksi katsottujen metsätyömiehen ja jätkän tilalle nimitys metsuri vuonna 1967.
Alkuun sana tuntui joistakin oudolta, ehkä liian läheiseltä sanaan soturi.  Nykyisin sana on vakiintunut. 

Kuusikymmentäluvun Suomi oli jonkinlainen lintukoto.  Maa, jossa ongelmat ratkaistiin rauhanomaisesti, missä pahoja ongelmia ei ollut olemassa. 

Brita ja Eikka lauloivat joskus silloin laulun Mitä opit koulussa tänään. Alkuperäiseen  Pete Seegerin tekstiin perustuen laulu kertoi siitä, miten meidän tulee uskoa, että poliitikot toimivat meidän kaikkien parhaaksi. "Opin sen että vapaus vallitsee, että hyvät miehet meitä hallitsee. Että kaikki ne valitaan uudestaan, eikä huonoja miehiä ollenkaan." 

Tänä päivänä monet tuntuvat uskovan, että "joskus silloin" kaikki oli paremmin.  Urho Kekkonen olisi sanonut: Te saatanan tunarit!
Ja kaikki ongelmat olisi voitu ratkaista. 

Kuulun ikäluokkaan, jonka aikuisiästä suuri osa oli "Kekkosen aikaa".  Jonkun mielestä UKK oli se "sivistynyt despootti" tai "Suomen pelastaja". Jotkut taas puhuvat Kekkoslovakiasta... Idänkauppa joka tapauksessa veti. "Punaiset vuorineuvoksetkin" olivat tyytyväisiä.

Mielestäni Urho Kaleva Kekkonen oli vahva persoona, joka pystyi murskaamaan vastustajansa.  Joka käytti kieltämättä "Venäjä-korttia" häpeämättä hyväkseen.  Uskon kuitenkin, että hänen motiivinsa olivat puhtaat.   Suomen, isänmaan etu.

Tänä päivänä UKK:n aikoja tuntuvat haikailevan jopa hänen aikaisemmat arkkivihollisensa  (Vennamo) perilliset, Perussuomalaiset.  

En kaipaa wanhoja aikoja. Kenenkään ei pitäisi.  Vaikka ei uskoisikaan  Britan ja Eikan laulua. Joka, tottakai, on ironiaa.

Kuka pelkää mustaa miestä?

"Mustaa Pekkaa lapsena kun pelattiin, ken sen sai, häntä kai sormellakin näytettiin."

Näin lauloi  Brita Koivunen vuonna 1957 levytetyllä kappaleella, joka on alkuperäiseltä nimeltää Sing sing sing, parhaiten tunnettu vuoden 1937 Benny Goodmanin big band -versiona. Kappaleesta on muodostunut klassikko, joka on soinut niin elokuvissa kuin yhä tänäkin päivänä erilaisissa ballroom dance - eli paritanssikilpailuissa kuten BBC:n Strictly come dancing, Suomessa Tanssii tähtien kanssa.

Brita Koivusen laulussa jokainen halusi välttää tulemasta Mustaksi Pekaksi. Peli on sittemmin muutettu Pekaksi, mutta itse hahmo on pysynyt samana. 
Kun olin lapsi, oli olemassa myöskin leikki Kuka pelkää mustaa miestä.  Kukaan ei kysynyt, miksi mustaa miestä piti pelätä, eikä kokenut tätä rasistiseksi. Jotkut ovat väittäneet nimen tulevan Pyhästä Jaakosta (joka heittää kylmän kiven eli järvien vedet jäähtyvät Jaakonpäivän jälkeen), jotkut taas sanovat sen johtuvan mustasta surmasta, joka tappoi ihmisiä keskiajalla. Molemmat tuntuvat varsin mielikuvituksellisilta selityksiltä. 

Leikkiä leikitään nykyisin kuulema eri nimillä. 

Ovatko tällaiset muutokset sitten tarpeellisia. Aivan varmasti ovat. En väitä, että esimerkiksi  "maahanmuuttokriittinen" Seppo Lehto  on tullut rasistiksi (joka mm.  kutsuu afrikkalaisia nekruiksi ja arabeja ählämeiksi)  sen vuoksi, että hän - ilmeisesti - on pelannut em. peliä ja leikkinyt tiettyjä leikkejä.( Miehen mielestä muuten leikin nimi pitäisi tottakai säilyttää.)  Yhtä vähän uskon, että natsitervehdyksen tehneen ystävänsä eduskuntaan kutsunut James Hirvisaari on saanut samankaltaisia (rasisistisia)  vaikutteita lapsena em. leikistä tai korttipelistä. Mies tietysti kiistää olevansa rasisti. 

 Jostakin syystä kaikkein vahvimmat vihat tuntuvat kohdistuvan aina afrikkalaisiin. Kuka pelkää mustaa miestä? 

Monista asioista, joita pidimme itsestäänselvinä tai - toisaalta - merkityksettöminä - vuosikymmeniä sitten, ajattelemme eri tavalla tänä päivänä.   Kuten ihmiseten ihonväri.Ainakin useimmat meistä.

Tämän päivän lapset ja nuoret toivottavasti kasvavat kunnioittamaan erilaisuutta ja tasa-arvoisuutta. Joittenkin aikuisten kohdalla toive taitaa olla turha. Valitettavasti heidän mielipiteenään tuntuu olevan, että vihankylvö, jopa perättömien tietojen levittäminen on heidän  perusoikeutensa, ja niiden oikaisu taas heidän henkilökohtaisten mielipiteidensä rajoittamista.  

Joskus - ja valitettavasti aika usein - en voi olla ajattelematta, että se maa, joka kerran  oli kotimaani, Suomi, ei ole enää sama.   Tokihan maa on muuttunut. Mutta ei huonommaksi. Ainakaan tavalla, jota "maahanmuuttokriittiset" tarkoittavat. 

Suomi ja suomalaisuus kyllä säilyvät. Mutta vain, jos siihen kuuluva oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvoisuuden ajatus ja vaatimus  säilytetään. Se on ollut pohjoismaisen demokratian kulmakiviä.  Ja se säilytetään vain äänestämällä ihmisiä, jotka haluavat tehdä maasta paremman, ei niitä, jotka haluavat maan vaipuvan  rasismiin ja suvaitsemattomuuteen.