Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fredi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fredi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Sen muistan jälkeenkin päin




En  juurikaan kuuntele uutta suomalaista iskelmämusiikkia.

Luultavasti (tai oikeastaan varmasti) voisin kuunnella sitä ns. nettiradioiden kautta. Aurinkorannikolla toimiva Radio Finlandia 
soittaa paljon uutta ja vanhaa suomalaista iskelmää. 
Radion uutisarvo on mielestäni kuitenkin pieni. Suomalaisyhteisön koon takia se tuntuu pikemminkin  jonkinlaiselta keskinäisen kehun kerholta. Samaan tapaan kuin ilmaisjakelulehdet "testaavat" ravintoloita. 

Kun olin lapsi (ja nuori) iskelmiä kuuntelivat miltei kaikki. Koska ainoat kanavat olivat Suomen Yleisradion yleisohjelma ja rinnakkaisohjelma.

Yleisradion tarkoitus oli sivistää kansaa. Siksi se lähetti paljon klassista musiikkia, populaarimusiikin osuus oli  lähinnä suomalaista iskelmää. Vasta -70 -luku muutti tilannetta. Rock alkoi soida muulloinkin kuin lauantai-iltapäivän Nuorten ULA -ohjelmassa tai 8 kärjessä -ohjelmassa, jossa vuorottelivat viikottain suomalaiset ja ulkomaiset pop-levyt. (Studioyleisö äänesti kahdella paikkakunnalla kahdeksan parasta jatkoon, ja seuraavalla kerralla oli uusien yrittäjien vuoro yltää kahdeksan parhaan joukkoon.)

Vuonna 1985 tulivat ensimmäiset paikallisradiot. Niiden ohlemistot ovat sittemmin usein koostuneet paljolti suomalaisesta iskelmä- ja pop- musiikista, jotkut jopa omistautuneet sille.

  Minun muistoissani menneiden aikojen Suomi on  paljolti "iskelmä-Suomi". (Radiossa, itse ostin rockia ja jazzia ja bluesia...)

Katsellaanpa joitakin tuon ajan suomalaisia lauluja.

Iskelmän tärkein sisältö on rakkaus. 
 Usein menetetty rakkaus.

Miten sitä on käsitelty?  Kaipaamalla. Muistelemalla.
 Esimerkkejä: 

Markku Suominen, Sade  (1971): "Satoihan eilenkin, kun sun jälleen kohtasin, ja hiukses kastuvan näin, sen muistan jälkeenkin päin."

Markku Aro, Käyn uudelleen eiliseen (1979):  "Muistan tuskaa mä silmissäs näin, ystäväin, kun erottiin me niin. Nyt muista ee-en kuin sen. Käyn uudellee-een eiliseen."

Minulla kyllä tuppaavat  asiat unohtumaan, mutta kai nyt (oletettavasti) nuori mies muistaa hyvinkin edellispäivän tapahtumat? 

Maarit, Jäätelökesä (1991).  "Muistan jäätelökesää kun lapset kiirehtii kouluun. Posken rusketus häviää. llat pimenee jouluun."

Jostain syystä aikoinaan tätä soitettiin nimenomaan kesällä. Ilmeisesti kappaleen nimen vuoksi, sanoja ei kai  juurikaan kuunneltu.



 Tietysti muustakin kuin lemmestä luritettiin.

 Vicky (Virve) Rosti muistelee: Kun Chicago kuoli -laulussa (1975): "Al Capone kun päätti näin kaikki seuraa käskyjäin. Gangsterinsa sotaan vei laki rauhaan jäänyt ei."

Mikäs siinä.
Nyt vain on niin, että Virve syntyi vuonna 1958, ja Al Caponen gangsterit taistelivat kaupungissa jengisotaansa vuonna 1929.

Fredi, Vippaa mulle viitonen (1972):   "Tietä ennen sotaa Petsamoon vuoden tein muistan sen",
 ja myöhemmin
"Sinne jonnekin tieni kun vei, ystävät kaikki palanneet ei."


Siitosen Matti syntyi vuonna 1942 Mikkelissä. Ei tainnut ihan ehtiä "sinne jonnekin". 

Tapio Rautavaara  muisteli menneitä Tuopin jäljet  -kappaleessa.(1963)
"Joka tuopista jälkiä pöytään jää, ja ne montakin muistoa säilyttää.  Itse tuoppini jäljet mä tunnen."

On kyllä tullut tyhjennetyksi muutama tuoppi, mutta eipä ole tullut renkaita pöytään. 

Toisaalta sama mies väitttää: "En päivääkään vaihtaisi pois" samannimisessä laulussa.(1972)
Miehestä kirjoitettu elämäkerta oli samanniminen (toim. Juha Numminen, 1978).

Mies itse totesi jossakin haastattelussa, että tokihan niitäkin päiviä oli, jotka olisi toivonut eläneensä toisin. Eikä välttämättä haluaisi edes niitä muistaa.






Kyllä minäkin monta päivää vaihtaisin pois. Eiköhän me kaikki?





 


perjantai 4. marraskuuta 2016

Suomalainen perusjuntti?



Kuusikymmentäluvulla populaarimusiikki koki suuria muutoksia.  Ensin "brittiläinen invaasio", Beatles ja Stones ja kaikki muut, sitten amerikkalainen  Bob Dylan, jonka tekstit muuttivat pop- ja rock-lyriikkaa enemmän kuin ehkä mikään muu sitä ennen.

Toki Suomikin seurasi perässä.  Ns. folk-musiikki oli ollut suosittua jo pitkään, Finn Trio ja Hootenanny Trio esittivät ajoittain  jopa aitoa suomalaista kansanmusiikkia. Amerikkalaisen Dylanin ja brittiläisen Donovanin  akustinen lippalakki-folk synnytti tarpeen luoda suomalaiset versiot: Depraveds-yhtyeen laulaja Antti Hammarbergista tuli sujuvasti Irwin Goodman. Hämeenlinnasta löytyi toinenkin "folkkari": Folk-Fredi (Matti Siitonen). 

Folk-innostus muotina hiipui aikoinaan. Bob Dylan alkoi esittää laulujaan rock-yhtyeen kanssa (saaden yleisön alkuun buuaamaan).   Irwin Goodman lähti tekemään suomalaista iskelmää, voitti pari Syksyn Sävel -kisaa.  Folk-Fredin nimestä pudotettiin pois Folk-  ja musiikki muuttui perusiskelmäksi. Mm.  italohitit tekivät miehestä supersuosistun.

Irwin Goodmanista tuli jonkinlainen kansanjuntti.  ( Typerämpää laulutekstiä saa hakea.)                                                                          "Outo kansa korvessansa rällästi ja joi
Ja lämpimikseen muijiansa turpiin mukiloi.
Selvin päin ei turhaa sanaa kuultu niillä main
Ja juovuksissa kiroiltiin ja puukoteltiin vain."


Monelle suomalaiselle miehelle junttius on ilmeisesti sama kuin miehekkyys.
Suomalainen tosimieshän  juo kaljaa ja kossua, syö lenkkimakkaraa  ja makaroonilootaa eikä koske kaninruokaan eli salaatteihin.  
 Jopa tunnettu suomalainen teollisuusjohtaja totesi aikoinaan (80-luvulla) jotenkin siihen tapaan, että ei väliä jos joskus pöytää kaatuu, kunhan kauppoja syntyy. Venäläisten /neuvostoliittolaisten  kanssa neuvottelut olivatkin ilmeisesti usein hyvinkin "kosteita". 

Perussuomalaiset tekivät junttiudesta poliittisen hyveen: puolueen puheenjohtaja  Timo Soini tykkää makkarasta, vihaa vihreitä  ja feministejä ja kaikkia liian akateemisia tai älyllisiä ihmisiä.   Hän on kirjoittanut kirjan Maisterisjätkä...plokin pitäjä kun on kansanmies... 

Suomalaiset sanovat mielellään, että eivät välitä small talkista. Että suomalainen on luonnostaan rehellinen ja maanläheinen.  
Junttius on kuitenkin eri asia,  lähinnä typeryyttä.  Ei mitään, mistä pitäisi olla ylpeä. 

Jokin aika sitten muutamat perussuomalaiset ihmettelivät, miksi kummassa tiedotusopin opiskelijoissa on niin paljon vihreitä ja/tai vasemmistoa kannattavia opiskelijoita. Ja vain muutama persu...

Turha ihmetellä. Nuorisossa on tulevaisuus. 













Bates Motel