Yksi lensi yli käenpesän.

"En hyväksy mielipidettänne, mutta tulen kuolemaani saakka puolustamaan teidän oikeuttanne ilmaista se." -Evelyn Beatrice Hall  Voltairen elämäkerrassa.


En osaa kuvitella henkilöä, jonka poliittinen linja olisi kauempana omastani kuin Perussuomalaisten Sebastian Tynkkysellä.  No, ehkä Halla-ahoa lukuunottamatta.

Yllä lainaan tunnettua sanontaa. Näin ajattelen.

 Kun katselin Tynkkysen  tekemän videon, voin vain kuvitella  mitä nuori mies tuntee.  Tulleensa petetyksi. 

Tokihan mies on äärioikeistolainen. "Maahanmuuttokriittinen" eli suomeksi lähinä rasisti.

Hän edustaa puoluetta, joka nousi suureksi näitä mielipiteitä levittämällä.

Viimeiset gallupit kertovat puolueen kannatuksen romahtaneen.

Minun pitäisi siis olla tyytyväinen?  
Toki olenkin.

 Perussuomalaiset ovat myyneet kaikki ideansa. Kääntäneet takkinsa.  Vain koska valta ja asema hallituksessa kiinnostaa.

Puolueen kolmas puoluesihteeri (Tynkkynen)  ei ole tyytyväinen. Koska puolueen sisällä käydään rumaa peliä. Painostetaan,  juonitellaan.  Hänet erotettiin lähettämällä e-maili!

Sanotaan että politiikka on rumaa peliä. Ja sitähän  se usein on. 

Voi olla, että Tynkkynen on hajoittamassa puoluetta.  Ja siihen monet varmasti ovat tyytyväisiä.   

Kai minunkin pitäisi? 

Putosiko Eno veneestä?

Muutin Espanjaan vuonna 1998. Seuraavana vuonna menin espanjakielen (eli oikeastaan kastelinian) kurssille. Vuosi oli siis 1999, ja usein toistettu vitsi oli: olisi pitänyt tulla kurssille vuotta myöhemmin; vuosi 2000 kun on yhtä kuin dos mil. 1999 taas kuulosti vaikealta: mil novecientos noventa y nueve. 

Aluksi kielen oppiminen tuntui helpolta. Kotiuduin ihan helposti.

Oman koiran kanssa kulkeminen helpotti tutustumista paikallisiin ihmisiin, niin espanjalaisiin kuin muualta tulleisiin.

Espanja eli nousukautta.  Kaikkialla näkyi  nostokurkia, rakennusmiehiä. 

Suomessakin tuntui kaikki olevan OK. 

Sitten tuli lama.  USA:sta lähtenyt romahdus näkyi Espanjassa. Asunnot, talot eivät enää menneet kaupaksi. Huippuhinnat alkoivat tulla alas. 

USA:n hyökkäys Irakiin aikaisemmin etsimään "massatuhoaseita"  oli  alku romahdukselle.
Diktaattori Saddam saatiin pois vallasta, ja samalla ajettiin maa täyteen anarkiaan. 

Nyt Lähi-Idän  "demokratisointi" on luonut ISISin kaltaisen hirviön.

Samalla se on luonut pakolaisongelman. 

Suomessa "maahanmuuttokrittinen" puolue sai suurvoiton vaaleissa. Mikä nyt ilmeisesti on valumassa käsistä. 

Jotkut ovat syyttäneet minua epäisänmaalliseksi.  Sitä en ole.  Tuntuu vain siltä, että sitä maata, josta lähdin kauan sitten, ei enää ole. Vai voisiko olla, että sitä ei koskaan ollutkaan?   Maata, jossa ihmisistä välitetään, missä heikkoja suojellaan?   

Taidekaupungin turvapaikanhakijat

Mänttä-Vilppulassa, joka on useiden vuosien ajan pyrkinyt menestyksellisesti luomaan kuvaa kehittyvästä, edelleenkin elinvoimaisesta paikkakunnasta, joka perinteisen teollisuuden sijaan on löytänyt uusia haasteita ja mahdollisuuksia mm. yhtenä Suomen tärkeimmistä taidekaupungeista, julkaistiin paikallislehdessä kyselyn tulokset maahanmuuttajista. 

Tulos on melko masentava. "Maahanmuuttajakriittisyys" näytti olevan jopa keskimääräistä (suomalaista) mielipidettä suurempaa.

Mutta.

On ilmennyt, että joltakin tietokoneelta on kyselyyn vastattu jopa 600 (kuusisataa) kertaa.
Miten tämä on mahdollista?! Jos vastauksia on saatu 1409, se vesittää koko tuloksen.

Onko koko gallupilla mitäan merkitystä?  Pitäisikö kysely tehdä uudelleen? 

Ja pitäisikö kysymykseasettelua harkita uudelleen?
Monet kun ovat selvästi johdattelevia, tai yksinkertaisesti typeriä:

Häiritseekö sinua, että pakolaiset kulkevat uusissa vaatteissa ja käyttävät elektroniikkalaitteita?
Kyllä 70%
Ei 30%

Eivätkä ne muuten ole (kaikki) pakolaisia, vaan turvapaikanhakijoita. Jotka monet palaavat kotimaahansa, joka tapauksessa.  Journalisteilta odottaisi tarkempaa tekstiä. 

Oikeus OLLA

Mitä? Oikeus olla mitä?
 Erilainen? Samanlainen? Persoonallinen?

Usein vaaditaan (ja syystä) oikeutta  olla jotakin noista.

Tämän päivän Suomessa oikeutta olla erilainen  halutaan rajoittaa. Ns. arvokonservatiivit ovat pyrkineet rajoittamaan ihmisten valintaa oman seksuaalisuutensa suhteen. Perinteinen perhemalli on yhteiskunnan perusta, ja vapaus valita jotakin muuta horjuttaa koko yhteiskunnan perustuksia ja johtaa kaaokseen. Tai Jumalan kostoon (sic!).



Vuosia sitten (jolloin maahanmuutto oli vielä  hyvin vähäistä), entinen koulukaverini ja ihan järkevä kaveri kirjoitti yleisönosastoon (blogit ja internet olivat vasta tulossa vuosia myöhemmin), miten Suomi voisi ehkä pyytää Whitney Houstonia ottamaan osaa miss Suomi -kisaan, "tämä kun osaa laulaakin". Missiksi kun oli (1996) valittu tummaihoinen (kauheeta!) Lola Odusoga. Jonka isä oli nigerialainen. Tokihan miss Suomen piti olla  Elovena-tyttö!

Missä ollaan tänä päivänä?

Tänä päivänä näyttää siltä, että Suomen kansa on antanut perussuomalaisille osaltaan oikeuden päättää, ei ainoastaan miltä  Suomessa asuva ihminen saa näyttää,  vaan millainen hän saa olla.

Olla suomalainen tarkoittaa, että ihmisen pitää olla syntynyt Suomessa, valkoihoinen, (mieluusti) sinisilmäinen.


"Postimerkki perseeseen ja ulos!"  Noinhan ne (ainakin jotkut) sanovat.

Olen ulkona. Poissa Suomesta Ja kun tulen, niin vain viikoksi tai kahdeksi käymään. Tuskin kauempaa viihtyisinkään, ellen pysyisi parhaiden kavereiden, tuttujen  ja sukulaisten parissa.

Leijonan varjo

Leijonan varjo on kirjailija Tero Sompin kahdeksas romaani, kustantajana pieni Myllylahti, ilmestymisvuosi 2013.

Romaani on dystopia. Tulevaisuuden ennustus, joka on ei-toivottu.

Se on/oli minulle ensimmäinen tutustuminen kirjailijaan.

Leijonan varjo sijoittuu lähitulevaisuuden (ehkä  vuosi 2020)  Suomeen. Maassa on vallan ottanut äärioikeistolainen Suomi-puolue.   EU:sta eroamisen jälkeen ja kansalaisten perusoikeuksien kieltämisen vuoksi Suomi on eristyksissä  muusta maailmasta,  Pohjois-Korean tapaan. Ainoa "ystävämaa" on USA. Eristyneisyys on johtanut taloudelliseen romahdukseen.

Puolueen nousun on taannut maassa yhä avoimemmin ilmennyt muukalaisvastaisuus. Kansa oli "saanut tarpeekseen".

Populistinen Suomi-puolue on käyttänyt nousevan nationalismin ja muukalaisvihan  hyväkseen. Noussut maan suurimmaksi puolueeksi.
Ja saatuan vallan, puolue käyttää Isänmaallisen Poliisin rajoittamatonta valtaa murskata oppositio. Täysin se ei onnistu: Helsingin lähistöllä mm.  on alue, joka on "lainsuojatonta". Siellä systeemin vastustajat eli jäljellä olevat ulkomaalaiset,  rikolliset ja huumeidenkäyttäjät hallitsevat. Todellista uhkaa vallanpitäjille he eivät aiheuta. Poliisikaan ei sinne halua, eikä voi, mennä. Vain osa entisten aikojen maahanmuuttajista tekee työtä, palkatta. Kaikki "epäisänmaallinen", ei-suomalainen on kiellettyä.

Jo "vanhan vallan" eli tasavallan aikaan poliisina toiminut, keski-ikäinen ylipoliisikonstaapeli  Pekka Gerber ei koe pakkovaltaan perustuvaa yhteiskuntaa omakseen.  Hän vierastaa ajattelua, että jos esimerkiksi murhattu nainen on "vain ryssä", juttua on turha kovin tarkasti tutkia. Ja syyllinenkin näköjään löytyy helposti.  Joka on syyllinen kunnes toisin todistetaan. (Mitä tuskin tapahtuu.)  Mies melkein lynkataan kun hän löytyy rikospaikan läheisyydestä.

Kuten rikosromaaneissa on tapana, keskushenkilön taustasta annetaan pikkuhiljaa lisää  tietoa. Gerber ei ole onnistunut elämässään haluamallaan tavalla. Menneet hyvät ajat entisen tasavallan ajalta tulevat mieleen ehkä liikaakin.  Hän haluaa  siksi hoitaa rikostutkinnan, vaikka esimiehet jarruttelevat.

Voiko yksi mies nousta pelastamaan koko maan?  Mystiset "toisinajattelevat" haluavat värvätä miehen tähän suureen tehtävään. Mutta onko oikein käyttää  väkivaltaa, kuten Eugen Schauman aikoinaan?

Tämän pidemmälle en voi tarinasta kertoa. Pilaamatta lukijan mahdollisuutta nauttia kirjasta.

Kaunokirjallisesti teos ei ole jotakin sellaista, mitä "jokaisen pitää lukea". Juonen loogisuuskin voidaan asettaa kyseenalaiseksi. Mm. se, että hirmuhallitus on kieltänyt alkoholin (vaikka puoleen jäsenet toki sitä nauttivat). Käytäntö kun mm. edesmenneessä Neuvostoliitossa oli toinen: kansan annettiin juoda ja polttaa; oli  ainakin jotakin nautittavaa elämässä. Muutenkin kuviteltu "historia"  vaikuttaa hieman epäuskottavalta. Olisiko tämä mahdollista? Joiltakin osin tarina lähestyy jo parodiaa, tahatonta komiikkaa. Valtaapitävät sallivat vain isänmaallisen musiikin esittämistä. Radiossakin soivat vain Muistoja Pohjolasta -tyyppiset kappaleet. Edes Sininen ja valkoinen ei ole sallittu? Tai Olen suomalainen? Tai Popedan Ukkometso?

Eräällä tavalla kirja kuitenkin toimii. Eräänlaisena varoituksena. Voisivatko suomalaiset todellakin  olla valmiita yhteiskuntaan, missä kaikkinainen erilaisuus on kielletty? Jos ja kun se jopa merkitsee omienkin oikeuksien karsimista.  Voidaanko  muualta tulleet tuomita  automaattisesti jonkinlaisiksi ali-ihmisiksi?

 Kirjan "todellisuuden" yhteyttä joidenkin poliittisten puolueiden ajamiin asioihin ja tavoitteisiin ei voi kieltää...

Silti jää tunne, että tällaista ei todellisuudessa voi tapahtua. Eihän?