Puuta ja heinää

Muutama vuosi sitten Aurinkorannikolla julkaistavassa aikakauslehdessä oli yksi kolumnisteista iäkkään puoleinen herrasmies. 
Hän aloitti kuukausittaisen juttunsa yleensä toteamalla: "Päätoimittaja soitti, että pitäisi saada kolumni valmiiksi piakkoin, lehden julkaisupäivä lähestyy."

Juttu oli sitten sen mukainen; kovin paljoa ideoita ei tuntunut miehellä olevan, ilmeisesti oli asunut Aurinkorannalla niin kauan, että "uutta" oli vaikea löytää. Lopussa hän kertoi yhden tai jopa pari vitsiä. Tulivathan ne rivit täyteen silläkin...

Itse olen nyt  asunut Costa del Solilla lähes kaksikymmentä vuotta.

Alun innostus on toki laimennut; asiat, jotka olivat uusia ja jännittäviä, jopa eksoottisia, ovat nyt jokapäiväisiä. 
"Missä palmupuut on puita vaan..." lauloi Virve Rostikin aikoinaan.

Vuosien kuluessa on yhä vaikeampi löytää uusia ja tuoreita aiheita Espanjasta. Toki maassa tapahtuu kaiken aikaan, maa muuttuu. Kehittyy, asiat paranevat. Ongelmiakin on, ei pienimpänä Katalonia.

Ongelma (jos se sitä on) on ehkä se, että ihminen sopeutuu, samaan tapaan kuin ei huomaa kodissaan muutoksia (kuluneita tai likaisia osia) tai omaa vanhenemistaan (peilissä sitä ei huomaa, valokuvissa ehkä sentään).

Eihän minua kukaan patista kirjoittamaan mitään. 
Kun luen paikallisia "ilmaisjakelulehtiä" en voi kuitenkan  olla ajattelematta, miten monet kirjoittavat niissa melkoista roskaa, josta saavat ilmeisesti ihan ok palkkion. 

Olenko siis kateellinen heille?  En toki. Näiden julkaisujen taso on lähinnä surkea. Kieli oppi (siis MIKÄ?) ja oikein kirjoitus ei ole useimminten kirjoittajilla  hallinnassa. (Sarkasmia...)

Pitäkööt tunkkinsa. ;) 
Niin kauan kuin edes joku (ei sukulaiset, he tuskin lukevat blogiani?) lukee, kirjoitan. Tai sitten en.  Joskus minulla voi olla jopa asiaakin. Ehkä jo ensi kerralla.

KATALONIA, KATALONIA!

Katalonia, Katalonia! on suomalainen nimi kirjalle, jonka kirjoittaja George Orwell  tunnetaan parhaiten hänen dystopiastaan  nimeltä  1984.

Tuo varsin synkkä tulevaisuuden ennuste ei aivan toteutunut tuona vuonna. Pari/kolme vuosikymmentä myöhemmin se oli kuitenkin hyvin lähellä. Ihmisiä seurataan kameroilla, kaikkea seuraa "isoveli". 

Orwell oli idealisti. Siksi hän halusi auttaa espanjalaisia (kuten tuhannet muut eurooppalaiset), kun falangistit ja muu äärioikeisto otti vallan Espanjassa. 

Wikipedian mukaan: Espanjan sisällissota käytiin vuosina 1936–1939 vapailla vaaleilla valitun Espanjan toisen tasavallan hallituksen (republicanos) ja kenraali Francisco Francon johtamien kansallismielisten (nacionalistas) kapinallisten välillä. Sitä voidaan pitää eräänlaisena toisen maailmansodan esinäytöksenä. Vastakkain olivat osaksi samat ideologiat, ja sotaan osallistuivat maailmansodan tulevat vastapuolet Saksa ja Neuvostoliitto testaten samalla omaa aseistustaan.

Orwell kirjoitti kirjan tästä sisällissodasta. 
Kirja on melko sekava kirja sekavasta tilanteesta. 
Orwellin mielestä Katalonian mahdollisuus itsenäisyyteen tuolloin
hukattiin erimielisyyksiin tasavaltalaisten sisällä.

Juuri nyt Katalonia on kaaoksessa.  Kukaan ei tunnu tietävän mitä
tapahtuu seuraavaksi. 

Olisi kiva jos jos omistaisi sen kuuluisan kristallipallon...

Voiko itsenäisyytta syödä tai juoda?

Tunnen useita  ihmisiä, jotka eivät arvosta urheilua.
Kuusikymmentäluvulla monet (erityisesti kirjailijat)  pitivät urheilijoita  vain  tyhminä lihaskimppuina. 

Seitsemänkymmentäluvulla taas monet maat kuten Neuvostoliitto ja DDR (eli "Itä-Saksa") käyttivät urheilua ja urheilijoita kylmän sodan välineenä. Maiden mahtavan menestyksen oli tarkoitus osoittaa sosialismin olevan se lopullinen voittaja.
 Kylmän sodan klassikoihin kuuluvat Kanadan ja Neuvostoliiton ottelut ja USA:n voitto jääkiekossa  olympiakisoissa Lake Placidissa 1980.


Monet ihmiset kautta aikain ovat sanoneet, ettei politiikkaa pidä sekoittaa urheiluun. 

No sehän on sekoitettu urheiluun kautta aikain.

Berliinin kesäolympialaiset  1936 järjestettiin  Saksassa, vaikka natsismin uhka oli jo ilmassa.  Valtakunnankansleri, diktaattori Hitler mm.  kieltäytyi kättelemästä mustaa voittajaa, Jesse Owensia. Joka voitti neljä kultamitalia kisoissa, jonka tarkoitus oli osoittaa arjalaisen rodun ylivertaisuus.
 Presidentti Franklin D. Roosevelt ei lähettänyt Owensille  onnittelusähkettä. Musta mies ei sitä ansainnut?

Esimerkkejä voidaan löytää vaikka kuinka paljon.  Moskovan olympiakisat 1980.  USA ja monet muut maat boikotoivat kisoja.

Mikä sai minut ajattelemaan urheilua ja politiikkaa?  
Katselin Espanjan Copa del Rey -ottelua.  UD Almería pelasi Gimnastic de Tarragona -joukkuetta vastaan.  Almería on ajoittain pelannut Espanjan korkeimmalla tasolla. Mutta niin on Tarragonakin. Ja Gimnastic de Tarragona on ensimmäinen joukkue, joka on voittanut mahtavan Real Madridin niiden kotistadionilla vuonna 1948.  Kenraali Francon aikana (jonka suosikki RM oli) oli vaikea voittaa "los blancos" -joukkuetta...

Juuri nyt Kataloniassa on meneillään hyvin voimakas kampanja, jonka tarkoituksena on erota Espanjasta ja liittyä itsenäisenä maana Euroopan unioniin.  FC Barcelona on usein nähty tämän symbolina. 

Olen FC Barcelonan fan. En kuitenkaan näe mitään syytä, miksi Katalonian pitäisi erota Espanjasta. Eroaminen tarkoittaisi mm.  poliisin, armeijan, virkamiesten uudelleenjärjestämistä ja -palkkaamista.  Samasta syystä esim. australialaiset ovat yhä nimellisesti Englannin kuningattaren alamaisia. Muutos kun  tulisi liian kalliiksi.  "Itsenäisyyttä" ei voi syödä, ei  juoda.  Kun ihmisillä jo ovat  kaikki oikeudet, vapaudet, oma kieli. Kulttuuri. Tavat.  Mitä puuttuu?

Itsenäisyys?  Onko vain niin innostavaa heiluttaa "omaa lippua"?  

En minä tiedä. Kun elin elämäni 50 ensimmäistä vuotta itsenäisessä Suomessa.  Jonka itsenäisyyden puolesta mm. oma isäni taisteli. Ja jolle olen tästä kiitollinen. 

  

Totta toinen puoli. Jos sitäkään?

Sosiaalisessa mediassa, kuten Facebook, törmää päivittäin kysymykseen todesta, totuudesta.  

Sen ensimmäinen muoto on puhdas  fakta.  Tosiasia, jota on vaikea tai jopa mahdoton kiistää. Perusteeksi riittää, yleensä,  esim. numerotieto. Mutta senkin aitous voidaan toki kyseenalaistaa.  

Seuraavana on puolitotuus. Se perustuu näkijän/kokijan omaan maailmankuvaan. Haluun nähdä tai kokea asia. Esimerkkinä vaikka "onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi?". Poliikassa tätä käytetään esimerkiksi muodossa "puolet ihmisistä vastustaa" /puolet ihmisistä kannattaa".  Sen mukaan, mitä halutaan korostaa. Ja niin edelleen. 

Seuraavana on väritetty totuus. Halutaan antaa jostakin tietty kuva. Kertomalla jotakin, mutta (usein samalla) jättämällä kertomatta jotakin olennaista. 

Viimeisenä on suoranainen  valhe. Ruma sana. Mutta varsin usein käytetty.  Kuten vaikkapa kerrottaessa, miten mm.  Suomessa maahanmuuttajille maksetaan ajokortti.  Annetaan ilmaiseksi (loisto)auto. Annetaan 3-4 huoneen asunto ilman jonotusta. Lista jatkuu. 


Uutisissa maailmalta toden ja "ei-toden" erottaminen on usein vaikeaa. Joskus lähes mahdotonta. Toisinaan kun totuus on riippuu tulkinnasta. Otetaanpa vaikka monet itsenäisyyspyrkimykset.


Palestiina. Pohjois-Irlanti.
 Ukraina. Onko venäläisvähemmistöllä oikeutta vaatia itsenäisyyttä tai liittämistä Venäjään? Kuinka paljon Venäjä osallistuu taisteluihin ja tukee kapinaa?  

Espanjassa baskit ovat (tarkemmin sanottuna, osa heistä) haaveilleet itsenäisyydestä jo kenraali Francon aikana.
  Katalonian  itsenäisyyspyrkimykset ovat (sitten sisällissodan) nousseet vasta muutaman viime vuoden aikana uudelleen esiin. Espanjan perustuslaki ei hyväksy kansanäänestystä aiheesta, silti se aiotaan järjestää. 

Maailmassa mikään (kuten ei elämässä yleensäkään) ole niin pysyvää kuin muutos. Kansat liittyvät Euroopan Unioniin tai NATOon, ja samaan aikaan toiset haluavat erota niille luonnollisesti kuuluvasta liitosta tai valtiosta.  Tärkeintä on muutos? Siltä vaikuttaa. 

Tämän päivän tiedonvälityksessä on usein vaikea  tietää, mikä uutinen tai kuva (video) on aito.  

Ihmiset, jotka uskovat, että  heidän käsityksensä maailmasta ja oikeudesta on oikea, voivat välittää tietoa, jonka he tietävät väritetyksi tai jopa valheeksi. Joskus tämä voi olla tahatonta; kun  espanjan televisio kertoo, että islamistit ovat tehneet jotakin, kokonainen uskonnollinen yhteisö on leimattu. Jos puhuttaisiin ääri-islamilaisista tai jihahisteista, asia saisi toisen merkityksen.  Lähes yhtä usein sekoitetaan käsitteet muslimi ja arabi. Jokainen arabi ei ole muslimi, ja muslimeista suurin osa on ei-arabeja. 

Suomessa maahanmuuttajista on kehitetty ongelma. Todellista tietoa esim. maahanmuuttajien aiheuttamista kustannuksista on vaikea jakaa. 
Pelko, viha, epäluulo. Ne kaikki tuntuvat istuvan suomalaisessa kansanluonteessa.   Jopa sivistyneet, akateemiset ihmiset ruokkivat niitä. Poliittisista syistä. Populismi kannattaa. 

Miksi Saksa, länsimaisen kulttuurin ja sivistyksen tukipilareita, aikanaan vajosi natsismiin?  Miksi natsismi on jälleen nousussa ympäri Eurooppaa? Muukalaisviha kasvaa.
 Opimmeko me mitään historiasta?  

Divarin helmiä ja muita aarteita

Maailmassa  on luultavasti  kolmenlaisia käytettyjä kirjoja myyviä kauppoja.  Ensinnäkin , antikvaritaatit, jotka myyvät kirjoja, joilla on arvoa, joko siksi, että ne ovat ns. ensipainoksia  klassikoista, tai muuten harvinaisia tai arvokkaita, esim. rajoitettuja erikoispainoksia.
Sitten tulevat kaupat, jotka myyvät usein lähinnä  ns. pokkareita eli pehmeäkantisia kirjoja, joiden laatu vaihtelee klassikoista bestsellereihin. 

Viimeisenä tulevat "divarit", joiden tarjonta rajoittuu lähinnä em. pokkareihin ja risaksi "luettuihin" pornolehtiin ja sarjiksiin.

Käyn Fuengirolassa paikassa, joka on nimeltään Julian´s. Puoti kuuluu keskimmäiseen kategoriaan.  Kauppa myy . espanjan-, englannin-, venäjänkielisiä kirjoja. Kuten myös pohjoismaisia, saksalaisia, ranskalaisia. Klassikoita. Pokkareita. Jännäreitä.Tietokirjoja, keittokirjoja jne.

Yleensä ostan suomenkielisiä kirjoja.Lähinnä romaaneja. Toisinaan englanninkielisiä. Valikoimat vaihtelevat sen mukaan, minkälaista ostaja- ja myyjä(=vaihtaja)kuntaa paikkakunnalla milloinkin  on. Talvella suomalaisten kirjojen valikoima vähenee, kesällä lisääntyy.  Toisaalta, tämä vaikutttaa myös kirjojen "laatuun"; kesällä lomalle  mukaan otetaan usein pehmeäkantinen dekkari. Talviasukas taas voi ostaa (ja sitten vaihtaa) kovakantisen kirjan, joka on ns. "hyvää kirjallisuutta". Miten nämä arvostukset pätevät - tai ovat edes oikeutettuja - vaatisi luultavasti kokonaisen oman kirjoituksen....


Nuorempana luin paljon ns. vaativaa kirjallisuutta. Sartrea, Camusta. Mutta myös tietysti klassikkoja; Steinbeck, Hemingway, Faulkner. 

Tuskin koskaan luin historiaa tai muisteluja. Sotakirjoista vain muutaman; Tuntematon sotilas, tottakai.

Nykyisin luen enimmäkseen ns. jännäreitä. Osittain siksi, että Julian´s -kaupan valikoimissa on niitä suhteelisesti eniten, mutta myös siksi, että en enää lue "oppiakseni" mitään. Toisaalta, kuten olen aina tiennyt, ns. hyvän ja vähemmän hyvän kirjallisuuden raja (joka aina on hyvin häilyvä ja subjektiivinen) ei kulje kirjallisuuden lajien (genre) välillä vaan sisällä. 

Toki musiikin, elokuvien  ja urheilun ystävänä luen myöskin elämäkertoja. EN kuitenkaan esim. parikymmentävuotisten brittijalkapalloilijoiden "elämäkertoja"!   

Viimeksi lukemani antikvariaattikirja on kuiten Suomesta.  Ostin sen (luonnollisesti) netin kautta.

George Orwell tunnetaan parhaiten ehkä kirjastaan Vuonna 1984, kirjasta, joka kertoi ajasta tulevaisuudessa (kirja on julkaistu vuonna 1949) ja antaa kuvan totalitaarisesta valtiosta, jossa ihmisiä hallitsee Isoveli. 
Tuo profetia tuntuu toteuneen (ja toteutuvan) juuri nyt. (En todellakaan tarkoita ns. tosi-tv-ohjelmaa!)

Lukemani kirja oli Orwellin Katalonia, Katalonia, joka kertoo Espanjan sisällissodasta.Orwell osallistui siihen kansainvälisien prikaatien kautta, puolustaen tasavaltaa Francon sotilaskaappausta vastaan. Olin lukenut kirjan vuosia sitten, mutta tämän päivän Katalonian itsenäisyyspyrkimykset saivat aikaan sen, että halusin muistutuksen tuosta ajasta ja tapahtumista. 

Kirjasta saa sen vaikutelman, että tasavaltalaiset hävisivät sodan paljolti sisäisten erimielisyyksiensä vuoksi. Kenraali Francon falangistit voittivat, ja maa oli sotilasdiktatuuri vuosikymmenien ajan. Paljolti Francon vainojen vuoksi (Francon aikana esim. ainoa virallinen ja sallittu kieli oli castellano ).  Baskimaan kapinalliset valitsivat väkivallan jo ennen kenraalin kuolemaa; Katalonian kansallinen nousu taas  näyttää olevan enemmän viime vuosikymmenien tulosta. Monet Katalonialaiset uskovat tulevansa toimeen muuta Espanjaa paremmin taloudellisesti, ja myös heidän kielensä, katalaani, poikkeaa "espanjasta" vähintäänkin yhtä paljon kuin vaikkapa viro suomen kielestä. 

Espanja on maa, jossa julkaistiin ensimmäinen romaanikis luettu teos: Don Quijote.  
Valitettavasti tämän päivän espanjalaiset eivät ole varsinaista lukijakansaa; eniten luetaan aikakauslehtiä, ja muistan joskus väitetyn, että eniten myydyt sanomalehdetkin ovat urheilulehtiä, eli lähinnä jalkapallolehtiä.

Kenraali Francon diktatuurin aikana hallitus halusi  ihmisten  mieluummin lukevan juoruja ja urheilu-uutisia kuin kiinnostua politiikasta ja ihmisoikeuksista.  Niinpä maan kirjastolaitos on esimerkiksi Suomeen ja muihin pohjoismaihin verrattuna varsin vaatimatonta luokkaa. 

Meille, jotka haluamme lukea, on onneksi olemassa paikkoja, mistä kirjoja löytyy: divarit, kirpputorit jne. 

Lukeminen on pääasia! 

Yksi maa, yksi kansa?

Kuva yksi: Jalkapallopaitoihin pukeutunut kansa laulaa kadulla: "Campeones, campeones, olé olé olé!
Kuva kaksi: Samaan tapaan pukeutuneet ihmiset hoilaavat: "Yo soy español,español, español!"

Kuva kolme: Keltapunaraitaisia lippuja kadulla. Kylttejä joissa sanotaan: "No somos españoles, somos catalán"
 - emme ole espanjalaisia vaan katalonialaisia.

Kun Espanjan maajoukkue voitti toisen kerran peräkkäin Euroopan mestaruuden jalkapallossa, oli tottakai  hienoa olla espanjalainen. Oli oikein olla ylpeä maastaan.
On hyvä muistaa, että maajoukkueen pelaajista suuri osa tulee (FC) Barcelonasta. Varmasti jokainen näistä pelaajista nautti täysin siemauksin menestyksestä joukkueen mukana.

Kun Espanja oli diktaattori Francon vallan alla, erityisesti Katalonia ja Baskimaa kärsivät fasistihallituksen hallinnosta. Omaa kieltä ei saanut käyttää, muista yksilönvapauden rajoituksista puhumattakaan.
Baskimaassa syntyi väkivaltaista vastarintaa, ETA perustettiin vuonna 1959.
 Järjestö on monta kertaa solminut "rauhan", aloittaakseen yhä uudelleen esim. pommi-iskut, jotka osoitetaan vallan symboleita eli sotilaita ja poliisia vastaan. Järjestön jäsenet kokevat olevansa vapaustaistelijoita.
Baskimaassa on myös demokraattista pyrkimystä eroon Espanjasta, vaikka esim. ETA:n poliittiseksi siiveksi leimattu  Batasuna on ollut kielletty maassa vuodesta 2003.
 Baskin kieli (euskadi) on täysin erilaista kuin espanja. Se on kuitenkin tätä nykyä vähemmistökieli.

Myös Kataloniassa on ollut aina halua erota Espanjasta. Aseellista toimintaa (terrorismia) ei ole kuitenkaan esiintynyt. Vaikka katalonialaispuolueet ovat kaikki kansallismielisiä, kaikki eivät kuitenkaan kannata eroa Espanjasta.
Viime kuukausina puheet erosta ovat lisääntyneet. Miksi siis juuri nyt? Joidenkin katalonialaisten poliitikkojen mielestä vauras Katalonia maksaa liikaa koko Espanjan hyvinvoinnista. Yhdessä Baskimaan kanssa se onkin maan teollistuneinta aluetta.  Toisaalta, Katalonian kieli on  hyväksytty maan toiseksi viralliseksi  kieleksi yhdessä kastilian (mitä yleensä käytetään puhuttaessa espanjasta) kanssa.

Onko Baskimaalla ja/tai Katalonialla oikeutta tai mahdollisuutta itsenäisyyteen?  Molemmilla mailla on jo autonomia, mikä antaa niille suuren liikkumavapauden politiikan ja talouden suhteen.
Itsenäisyyden toteuttaminen  mitä luultavimmin olisi taloudellisesti raskasta. Monet byrokratian osaset joutuisivat uusiutumaan.

Itsenäisyyttä ei voi syödä, ei juoda, ei pukea ylleen.
Toisaalta, kansallistunne on jotakin mikä on ihmisen sisällä - tai sitten ei.

Eurooppa ja koko maailma  on kokenut valtavia muutoksia muutaman viime vuosikymmenen aikana.  Neuvostoliitto on hajonnut, Tsekkoslovakia jakautunut. Jugoslavia jakautunut useisiin itsenäisiin valtioihin.
Samanaikaisesti Euroopan Unioni (ehkä toisinaan  melko huonoin tuloksin) yhdistää Eurooppaa.

Espanja on kokemassa kovia aikoja. Valtaapitävän Partido Popularin eli oikeistopuolueen johtaja vaatii kansalta yhtenäisyyttä, jotta lama voidaan voittaa. Myöskään sosialistit eivät halua Espanjan hajoavan.

Aika näyttää. Riittävätkö separatistien voimat? Mitä kansa, tavalliset ihmiset, haluavat?
 Toivottavasti  keskusteluja voidaan käydä rakentavassa hengessä. Väkivallasta kärsivät viime kädessä kaikki.

Sarvista härkää...

Katalonian parlamentti kielsi härkätaistelut tässä Espanjaan kuuluvassa autonomisessa tasavallasa huhtikuussa 2010. Sunnuntaina Barcelonan  ainoalla härkätaisteluareenalla Monumental-areenalla kuusi härkää tapettiin 20 000 innokkaan fanin hurratessa. Mukana oli kolme Espanjan tunnetuinta matadoria, joukossa Espanjan tämän hetken  kuuluisin härkätaistelija Jose Tomas. Katalonian oma poika Serafin Marin sai kunnian (?) lopettaa viimeisen, kuudennen härän.

Areenan ulkopuolella tunteet kävivät kuumana kun taistelujen vastustajat ja kannattajat huutelivat toisilleen solvauksia.  "Shown" jälkeen härkätaistelijat ja heidän kannattajansa marssivat kaupungin läpi. Television uutinen näytti mm. nuorehkon naisen joka sanoi kysymyksessä olevan "vapauden ja kulttuuriperinteen rajoittamisen".  Härkätaistelijat antoivat myös kommenttinsa.



Härkätaistelu on tyypillisesti eteläespanjalainen ilmiö, toki mm. Madridissa on kuuluisa areena Las Ventas ja Ernest Hemingway ihastui lajiin Pamplonassa, Navarrassa sijaitsevassa kaupungissa, joka 
on tunnettu 6–14. heinäkuuta järjestettävästä San Fermínin festivaalista ja erityisesti 7. heinäkuuta tapahtuvasta härkäjuoksusta, toisesta kyseenalaisesta "urheiluljajista" jossa joka vuosi loukkaantuu ja jopa kuolee ihmsiä, usein turisteja.
Härkätaistelua harjoitetaan myös joissakin Latinalaisen Amerikan maissa.
Kanarian saarilla härkätaistelu on ollut kiellettyä jo kymmenen vuotta. 

Onko härkätaistelu todellakin jotakin sellaista espanjalaiseen kulttuurin ja elämäntapaan kuuluvaa että se pitäisi sallia ja säilyttää? Oikeistopuolue Partido Popular eli Kansanpuolue yritti estää lakimuutoksen vetoamalla siihen että härkätaistelu kuuluu suojeltaviin kansallisiin kohteisiin. Yritys kuitenkin epäonnistui. Asia on joka tapauksessa osin poliittinen, Katalonia on monessa suhteessa vapaamielisimpiä alueita Espanjassa, ja härkätaistelun kieltäminen korostaa autonomisen alueen halua itse päättää omista asioistaan.

Monet espanjalaiset pitävät härkätaistelua pikemminkin taidemuotona kuin urheiluna. Kirjailija Hemingwayta kiehtoi lajin maskuliinisuus, dramaattisuus. Pamplonan kokemuksista syntyi Hemingwayn ensimmäinen menestysromaan,  Ja aurinko nousee.

Ei-espanjalaiselle härkätaistelu yleensä on vastenmielinen, eläintä halveksiva laji, jota pidetään  jopa eläinrääkkäyksenä. Minultakin on joskus kysytty enkö halua kokea jotakin niin todella espanjalaista. Vataus on ehdoton EI.
Kulttuuri, perinteet. Olipa mistä ihhimillisen toiminnan lajista tahansa kysymys, niitä pitää  kunnioittaa, mutta niiden oikeutus ja arvo pitää myöskin voida asettaa aika ajoin kyseenalaiseksi. Mielestäni Katalonian päätös on ollut oikea, ja toivon että muukin osa Espanjaa seuraa perässä.  Maassa joka on maailmanmestari jalkapallossa, koripallossa, huippu tenniksessä, autourheilussa, pyöräilyssä,  moottoripyöräilyssä  - listaa voisi jatkaa miltei loputtomiin - on varmasti ilon ja  ylpeyden aihetta riittämiin ilman
eläinten turhaa kiduttamista ja  teurastusta.