Kotimaani ompi Suomi - tai ainakin se toinen

Kun olin lapsi, suomalaisuudesta  ja isänmaasta puhuttaessa piti aina muistaa, että meillä suomalaisilla on hyvät ja luottamukselliset suhteet naapurimaahamme Neuvostoliittoon.
Sehän oli sementoitu YYA- eli ystävyys-, yhteistoiminta- ja avunantosopimuksella. YYA-sopimus Suomen ja Neuvostoliiton välillä allekirjoitettiin 6. huhtikuuta 1948.

Vuosien kuluessa presidentti Urho Kekkosesta tuli näiden suhteiden symboli.   Näin erityisesti 60- ja 70-luvuilla.

Viisikymmentäluvun kouluissa isänmaallisuudesta puhuttiin kyllä vielä vapaammin: meidän 3-4 -luokkien nuori sijaisopettaja opetti meille Gaudeamus igitur -laulun latinaksi, laulatti myös Ateenalaisten laulua ("Kaunis on kuolla kun urhona kaadut, taistellen puolesta maas, puolesta heimosikin") Laulettiin myös : "
Meidän on uudesta luotava maa, raukat vain menköhöt merten taa.

Vuosina 1960–1979 muuttoja Ruotsiin tehtiin 322 000.

70-luvulla poliittinen ilmasto oli muuttunut.  Monet älymystöstä ja taiteilijoista näkivät Neuvostoliiton ihanneyhteiskuntana.  

Isänmaallisuus oli miltei kirosana, tärkeämpää oli puhua työväenluokan yhtenäisyydestä, solidaarisuudesta kapitalismia vastaan.   

80- ja 90-luvulla puhuttiin vain rahasta. "Rahalla ei ole isänmaata".

Noista vuosista on kulunut paljon aikaa. Miten ovat asenteet muuttuneet? 

Ketkä 2000-luvulla puhuvat isänmaallisuudesta?  

Minulle on vuosia ollut parikin siniristilippua, jotka olen ostanut laittaakseni puseron tai takin hihaan. En ole kuitenkaan (ainakaan vielä) sitä tehnyt. Miksi?

Koska isänmaallisuuden (tai, jos halutaan "patriotismin") ovat omineet tatuoidut, nahkapäiset pilottipuserohörhöt, joiden harrastuksena on antaa turpiin erivärisille tai vika kieltä puhuville ihmisille. Tai paremman puutteessa vihervassareille ja homoille.

En enää asu Suomessa, mutta sen tulevaisuus, politiikka ja jokapäiväinen elämä kiinnostaa yhä. Internet antaa siihen mahdollisuuden.  

En häpeä suomalaisuuttani. Kun katselen suomalaista urheilua, nautin menestyksestä, suren tappioita.  Suomalainen kulttuuri on jotakin, mistä voi olla ylpeä. 

Ehkä jonakin päivänä laitan siniristilipun hihaani.  Ja kannan sitä ylpeänä.  Ilman, että ajattelen olevani yhtään parempi kuin kuka tahansa muu.
  m

Kätilö.

Minulla on fb-ystävä, jonka tunsin jo irl eli oikessa elämässä.

Hän (suomalainen pronomini ei kerro sukupuolta, joten todettakoon että hän on naispuolinen) on monta kertaa sanonut, ettei ole kiinnostunut elokuvista sen enempää kuin kirjoistakaan, jotka kertovat "keksittyjä tarinoita".  

Kunnioitan hänen pielipidettään. Itse asiassa, olen elämäni aikana tuntenut muutamia ihmisiä, joiden elämä sinänsä on ollut niin värikästä ja tapahtumarikasta, että heidän ei ole tarvinnut löytää jännitystä siihen keksityistä  tarinoista.

Nuo ihmiset ovat olleet melkein aina jollakin tavalla poikkeusyksilöitä. Siitä huolimatta, monet heistä ovat - kaikesta huolimatta - lukeneet myöskin fiktiota eli "tarinoita".

Itse olen ihan vain  tavis.  

Siitä huolimatta - tai paremmin kai juuri siksi - luen sekä muistelmia että "keksittyjä tarinoita".  Muistelmatkin kun lopulta ovat vain kirjoittajan (ja joissakin tapauksessa kirjoittajan ja "haamukirjoittajan" tai julkisesti ilmoitetun kirjoittajan)  näkemys ajoista ja paikoista  ("life and times" on monesti englannin kielinen alaotsikko).

Yksi viimeksi lukemista  "tarinoista" on kovasti kiitelty romaani Kätilö. 

Kirja on mahtava lukukokemus. Ei pelkästään juonensa, vaan paljolti myös sen  kielen vuoksi. 

Lapin sodasta ei ole juurikaan kirjoitettu, eikä yleensä Suomen usein varsin mutkikkaasta "veljeydestä" natsi-Saksan kanssa. Sodan jälkeen mieluusti haluttiin uskoa ja uskotella, että Suomi oli jonkinlainen ajopuu joka ajautui Saksan mukaan. Saksa  näytti olevan voittamaton, ja olisi voinut tuoda takaisin Suomen talvisodassa menetetyt alueet, ja jopa viedä Suomen Uralille.

Kuten Saksassa, Suomessakaan ei ollut sodan jälkeen ihan oikeita natseja. Jonnekin kaikki kadonneet?

Saksalaiset polttivat Lapin perääntyessään. Entinen aseveli piti pakottaa ulos. He lähtivät, mutta poltetun maan taktiikalla. 

Ei ihme, että Lapissa (kuten  myöskään Norjassa) saksalaisista ei ole suuremmin pidetty. 

Katja Ketun kehuttu romaani Kätilö kertoo ajasta ennen Saksan luhistumista ja sitä edeltävästä epävarmuuden ajasta.
 Kirja ei ole perinteinen rakkausromaani. Silti se on osittain sitäkin. Aika ja raamit eivät vain sovi romanttiselle rakkaudelle suomalaisen kätilön ja SS-upseerin välillä.  

Rankka kirja rankasta ajasta. Rosoinen, jonkun mielestä ehkä "roisi". Ajasta jota emme halua kokea koskaan uudelleen. 

Fakta homma. Faktaa vai fiktiota?

Kasvoin työväenluokkaisessa perheessä.
Isä teki pitkää päivää kirvesmiehenä.
Pitkän, rankan työpäivän jälkeen tuskin  jaksoi tai ehti usein lukea romaaneja. Työn lisäksi kun oli monta muuta asiaa: politiikka, ay-toiminta ym. Lehtiä toki luki ja elämänkertoja.  
Äitini oli suuren perheen äiti. Vuosiin hänkin tuskin jaksoi lukea paljon. 
Hän  opetti minut ja muut pienet lapset lukemaan.

Joskus myöhemmin hän kertoi, että hänen opettajansa oli kannustanut häntä menemään seminaariin, tulemaan opettajaksi.
Uskallus ei riittänyt, ja hän päätyi olemaan "vain äiti".

En usko, että isäni luki kovinkaan monta romaania, vaikka kodissamme oli kirjahylly täynnä suomalaisia klassikkoja.  
Toki hän luki Tuntemattoman sotilaan ja Täällä Pohjantähden alla, varmasti  monta muutakin.
Äitini taas oli innokas  lukija. Kun me lapset lähdimme kotoa, hän keskittyi elämäkertoihin. 

Olen tuntenut elämässäni ihmisiä, jotka sanovat, ettei heitä kiinnosta lukea tai katsella elokuvia. "Toisten ihmisten elämää".
Joku huippujalkapalloilijan vaimo, ex-poptähti tuntuu olevan jopa  ylpeä siitä, ettei ole koulun jälkeen lukenut yhtään kirjaa. Jet set -elämä riittää. 

Joissakin tapauksissa kyllä ymmärrän sen. Kuten vaimoni perheen kohdalla. Irakilainen perhe, joka on muuttanut useita kertoja, jonka isä on virunut vankilassa,  ja  jota on kidutettu. Joka on pelännyt niin omassa kuin vieraassa maassa henkensä puolesta. Isä teki omaisuutensa kolme kertaa. Hänen elämänsä oli kuin suuri seikkailu.

Perhe on jakautunut neljälle maanosalle. Heidän tarinassaan olisi ainesta useampaankin romaaniin tai elokuvaan. 

Tämän rinnalla oma elämäni (josta siitäkään ei puutu mutkia ja muutoksia) vaikuttaa melkein tylsältä.   


En kuitenkaan lue romaaneita, katsele elokuvia, paetakseni tylsää todellisuutta. Dokumenttielokuvat kertovat historiallisista tapahtumista, elokuvat ja romaanit kertovat samoja asioita fiktiona.

Lukemalla ja katselemalla voi tavallaan elää monta elämää yhden elämän aikana.  

Ehkä siinä samalla oppiikin  jotakin? Ainakin sen, että elämää on muuallakin kuin niissä pienissä ympyröissä, jossa jokapäiväinen (joskus tylsältä vaikuttava) elämä pyörii?  Ja että  elämä on moninaista, eikä sitä voi eikä saa laittaa  yhteen, ainoaan oikeaan muottiin.  

Vaimoni on innokas lukija. Vaikka hänen elämäänsä mahtuu enemmän tapahtumia kuin meistä useimpien, hän lukee, katselee elokuvia ja sarjoja. 

Tyhmyyden ylistys?

Sivistyksessä on pienen kansan turva, siteerasi eversti Asko Valta puheessaan J.V. Snellmania puolustusvoimain lippujuhlan päivänä Joensuun sankarihaudoilla ja jatkoi suorapuheisesti:

"On ristiriitaista, että nostetaan suuri haloo opetukseen suunnattujen, erityisesti korkeakoulutettavien, määrärahojen leikkauksesta, mutta samaan aikaan on muotia olla - sanon suoraan: tyhmä ".

Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna 2017 tapahtui Suomessa paljon.

Vanhemmat ja isovanhemmat olivat sosiaalisessa mediassa  syystä ylpeitä jälkeläistensä koulumenestyksestä, uusista valkolakeista ja muista saavutuksista.

Perisuomalaiseen tapaan toki joidenkin ihmisten tuli sitten heti  huomauttaa, että kaikkia nuoria pitää kannustaa ja kehua. Ovathan he kaikki tehneet parhaansa. 

Vaan kun eivät ole. 
Tosiasiahan on, että kaikkia koulu ja opiskelu ei kiinnosta. Näin on aina ollut. Jotkut nuoret haaveilevat nykypäivänä sen sijaan  mm. nopeasta noususta kuuluisuuteen vaikkapa ns. tositv:n avulla. 

Edellä mainittu herra eversti vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Media kuulema "ihailee tyhmyyttä", nuoria jotka  ovat "suorastaan ylpeitä, kun eivät tiedä missä on Joensuu tai mikä on Tanskan pääkaupunki. Saati kuka on Suomen pääministeri..."

Olen toki samaa mieltä herra everstin kanssa mm. siitä, että " vain sivistys auttaa meitä... erottamaan valheen ja totuuden vaihtoehtoisista totuuksista."

Hallituksen leikkauksilla  opiskelusta ja yliopistojen resursseista mm. tutkimukseen ei kuitenkaan ole mitään tekemistä median ja erilaisten "tositv"-ohjelmien ja niiden seuraamisen kanssa. 

 Kuka ihailee tymyyttä?!  Tyhmyys ja sivistymättömyys/tietämättömyys ovat eri asioita. Sivistynyt ja oppinut ihminenkin voi päästää sammakoita suustaan. Ministerikin.   

Hölmön ohjelman seuraamiseksi ei tarvitse itse olla hölmö.

Omalla kohdallani, tarve olla "hölmö" ilmenee kyllä vallan muulla tavalla, vaikkapa komediaa seuraamalla. 

Ja ehkä kirjoittamalla hölmöä blogia? 

Montako mahaa on lehmällä?

Poor man wanna be rich,
Rich man wanna be king,
And a king ain't satisfied,
'til he rules everything.


Suomen mediassa (myöskin ns. sosiaalisessa mediassa) jaettiin hiljattan klippiä, missä tulevalta maatalosuministeriltä kysyttiin, montako mahaa lehmällä on. Paljon karjaa omistava ministeri vastasi väärin. 

Muistan kuinka aikoinaan ihmeteltiin, miten liikenneministerillä ei ole edes ajokorttia. 

Suomessa oli aikoinaan, sotien jälkeen, puolustusministerinä mies, joka oli tunnettu pasifisti, Yrjö Kallinen.
Kun häneltä kysyttiin, miten hän tuli toimeen korkeiden upseerien kanssa, hän totesi, että heidän kanssaan ei ollut mitään ongelmia, vaikeampaa oli usein siviilien kanssa.

Oletammeko me, että ns. tietyn alan  asiantuntija on aina paras vaihtoehto?
En minä ainakaan haluaisi Suomen (tai minkään muun  maan) liikenneministeriksi esimerkiksi entistä rallin maailmanmestaria. 
Yhtä hölmöä on olettaa, että sosiaaliministerin pitää olla nainen, "naiset kun luonnostaan ovat lempeämpiä kuin miehet".

Amerikkalaiset ovat miltei aina luottaneet presidenttiin, joka on ollut varakas, jopa miljonääri. Se, että on on onnistunut kokoamaan suuren omaisuuden, osoittaa amerikkalaisten mielestä, että henkilö osaa johtaa maata kohti yhä suurempaa vaurautta (tai palauttaa sen).

USA:ssa on nyt presidenttinä mies, joka haluaa johtaa maata miltei diktatorisesti. 

 Bruce Bringsteen laulaa: 
Poor man wanna be rich,
Rich man wanna be king,
And a king ain't satisfied,
'til he rules everything.

Kun kingin tilalle vaihtaa sanan president, ollaan ns. asian ytimessä.

Sama tuntuu tapahtuvan  myös Suomen naapurissa, Venäjällä.  KGB:n mustaan nahkatakkiin aikoinaan  pukeutunut eversti on nyt jonkinlainen uusi tsaari, joka yhdessä oligarkkien kanssa johtaa maata. 

Hiljattain edesmennyt presidentti Mauno Koivisto oli todellinen demokraatti, joka purki sitä presidenttivaltaista rakennetta, joka oli hänen edeltäjänsä Urho Kekkosen perintöä.  Jotkut Suomessakin  kaipaavat edelleenkin "voimakasta johtajaa". Esimerkit kahdesta suurvallasta eivät todellakaan näytä siltä , että tämä on hyvä vaihtoehto.

 

Fillareita ja kysymyksiä. Ilman vastauksia?

Oltiin Ella-koiran kanssa kävelyllä.
Ohi ajoi nuori, ehkä noin  15-vuotias poika, maastopyörällä (espanjassa sitä kutsutaan nimellä bicicleta de montaña, samaan tapaan kun amerikkalaiset kutsuvat pyörää mountain bikeksi.)
Tämä pyörätyyppi on syrjäyttänyt jokseenkin täysin retkipyörän, sen kapearenkaisen eräänlaisetn amatööriversion kilpapyörästä.
Samalla se "peruspyörä" yhä useammin on varustettu "paksuilla" renkailla ja siinä on kolmesta kuuteen vaihdetta.

Tuohon poikaan ja pyörään. Ketjut ratisivat, olivat pahasti ruosteessa. Näytti silti, että pyörää ei ollut huollettu sen jälkeen, kun se oli ostettu. 
Suomessa polkupyöräily keskittyy kesäaikaan, tosin monet (edelleenkin yhä enemmän naiset) pyöräilevät vuoden ympäri.
Eteläisessä Espanjassa talvi on lähinnä vetinen, sateinen aika, ja etenkin nuoret, jotka eivät vielä voi ajella skootteria, pyöräilevät näissä kosteissa keleissä. 
Kätevä ihminen huoltaa pyörän itse tai vie polkupyöräliikkeeseen.

Mietin, mahtaisiko poika  itse - tai mahdollisesti hänen isänsä (tai äiti? )  - osata huoltaa pyörää, voidella ketjut, vaijerit, vaihteet.

Työ ei ole Espanjassa yhtä kallista kuin esimerkiksi Suomessa. Eikä kyse ole vain ns. harmaasta taloudesta eli maksamisesta "ilman kuittia", mitä sitäkin toki paljon tapahtuu.
Myös Suomessa. Kun rakensimme omakotitaloa, usein voin maksaa joko kaiken tai osan käteisellä, ilman kuittia. 

Suomessa oikeisto ja työnantajat valittavat suomalaisen työn kalleutta.  Kun verrataan Espanjaa ja Suomea, ero onkin melko  suuri. Mutta jos verrataan myös elinkustannuksia ja sosiaaliturvaa, pitää muistaa, että hyvinvoinnilla, jota Suomen tämänhetkinen hallitus on valitettavasti  tuhoamassa, on hintansa. 

Mihin Suomi on menossa? Minä en tiedä, tietääkö kukaan? 

Minä, aikoinani, huolsin omani ja koko perheen pyörät. Koska halusin, koska se sai tuntemaan, että osaan edelleen sen tehdä. 

Jossakin vaiheessa Suomessa puhuttiin paljon ns. uusavuttomista. Jotka eivät osaa tehdä juuri  muuta kuin lämmittää ruokaa mikrossa.  Minulla on kaksi aikuista tytärtä. Olen aivan varma, että molemmat ovat oppineet tekemään enemmän.

Suomen hallitus on ajamassa alas suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Toivottavasti he kokevat sen seuraavissa vaaleissa olleen väärä valinta.   

Yhteistä hyvää

Katselen mielelläni brittiläisiä tv-sarjoja.
Ne on yleensä tehty laadukkaasti, olivat sitten komedioita, jännäreitä tai vakavampaa draamaa.
Oli tyyppi (tai genre) mikä tahansa, merkillepantavaa on brittiläisen yhteisön moninaisuus. Lääkärit ja hoitajat  esimerkiksi ovat lähes poikkeuksetta joko Intiasta, Pakistanista tai Afrikasta. 
Intialaiset ja pakistanilaiset ovat tulleet Britanniaan, aloittaneet esim. pitämällä kioskia, jossa ovat myyneet lehtiä ja muuta tyypillistä kioskitavaraa. 
He ovat tehneet työtä kuutena tai seitsemänä päivänä viikossa, joskus jopa 12 tuntia päivässä.  Säästäneet rahaa, jotta heidän lapsensa ovat voineet mennä opiskelemaan yliopistoon ja saada hyvän ammatin. 
Kouluissa suuri osa lapsista on maahanmuuttajien lapsia, usein toista tai jo kolmatta sukupolvea.
Brittilapset  ovat koulussa tottuneet "erivärisiin" ja -"näköisiin" kavereihin. 

Kukaan ei synny rasistiksi. Jos lapsi toistelee rasistisia huomioita, hän on oppinut ne kotona, tai toisilta "opetetuilta" lapsilta.

 Britannia loi aikoinaan hajoavan  imperiuminsa kauniiksi kuvaksi Commonwealth-yhteisön. Suomeksi se on käännetty häveliäästi Kansainyhteisö. Sananmukaisestihan se tarkoittaa yhteistä rikkautta...
Rikkautta ei varmaankaan jaettu tasan, mutta entisten siirtomaiden asukkaille suotiin mahdollisuus muuttaa Britanniaan.
Useimmat britit ovat luultavasti  hyväksyneet tämän. Kansainyhteisö on olemassa vieläkin, ja järjestää mm. yhteisiä urheilutapahtumia.  Joissa joskus britti saattaa voittaa nyrkkeilyottelun vain pysymässä pystyssä täyden ajan...

Yhteiskunta on muuttunut. Paluuta ei ole.

Suomessa tätä ei ole täysin ymmärretty, eivätkä jotkut  ihmiset hyväksy yhteiskunnan muutosta.  Sitä pelätään, sitä vastaan jopa ollaan valmiita taistelemaan. Ainakin puheissa, ja muutaman lasillisen  jälkeen.

Joskus, kun olin nuori, luulin (uskoin? vai halusin uskoa?) 
Suomen olevan avoin yhteiskunta, jossa sivistys ja koulutus takasi tasa-arvon ja kyvyn ymmärtää ja auttaa ihmisiä, jotka apua tarvitsevat.
Suomi ja suomalaisetkin olivat saaneet apua aikoinaan. Se auttoi nousemaan sodan jälkeen.

Ilmeisesti monet eivät usko (tai halua uskoa?) että esimerkiksi islamilaisesta maasta tulevat todella voivat integroitua maahan. Esimerkkejä siitä, että näin tapahtuu, on paljon.  Espanjassa on useita moskeijoita. Yhdysvaltain ja Britannian muslimit (joitakin äärimuslimeja lukuunottamatta)  ovat omaksuneet maan tavat ja kulttuurin, omansa rinnalla. 

Mitä nämä "maahanmuuttokriittiset" pelkäävät?   Vai onko kyse vain halusta pelotella ihmisiä, saada poliittista valtaa kylvämällä epäluuloa ja pelkoa?

Olen suomalainen

"Olen suomalainen" lauloi Kari Tapio (oikealta nimeltään Kari Tapani Jalkanen) vuonna 1983 julkaistulla single-levyllä sekä samannimisellä albumilla.
Kappale on Raul Reimanin sanoittama suomalainen versio italiankielisestä kappaleesta "L'italiano", jonka alkuperäinen esittäjä on Salvatore "Toto" Cutugno. 

Italialainen kappale oli hieman kieli poskessa tehty, kun taas suomalaiseen versioon oli saatu melkoista paatosta. 
Voi jospa tietäisivät maailmalla,
Nyt mitä voikaan olla taivaan alla,
On täällä kansa, jonka kyyneleistä aikaan saisi aika monta valtamerta.

Ja edelleen: 
On tässä maassa itsepäinen kansa,
Ystävät jos pitää toisistansa,
Ei siinä erottaa muu silloin voi kuin yksin kuolema ja virkavalta vain.
 Siinä sujuvasti lainattiin Jorma Eton runoa Suomalainen.

On täällä elämä raskasta työtä, ja siinä harvoin on onni myötä.
Sen tietää vain yksin suomalainen.

Miksi "vain yksin suomalainen" sen tietää?  

Jukka Kuoppamäki levytti vuonna 1972 kappaleen Sininen ja valkoinen. Siinä hän lauloi mm.

Kotimaa kun taakse jäi, mietin hiljaa mielessäin,
Mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin.
Kertoisinko köyhyyden, laudat eessä ovien?
Tai sen kaiken rikkauden? Kunnes tiesin vastauksen.
 Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen.
Siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen.
Valkoinen on hanki, valkoiset on yöt kesien.
Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen.

Niinpä. Tuossahan ne tärkeimmät asiat. Sininen taivas ja valkoiset pilvet ja hanki. Mitä köyhyydestä. "Laudoista päällä ovien".

Entäpäs minä itse (me, myself and I)? Lähes 20 vuotta Espanjassa, olenko muuttunut? No, vaikka sydänleikkauksen seurauksena ja aikana sain litrakaupalla espanjalaista (ehkä andslusialaista) verta, en alkanut laulaa vapautuneesti, tanssia ilman paria huurteista. Olen siis edelleen suomalainen. Puheliaampi ehkä olen kuin ennen (espanjalaiset luultavasti eivät lopeta pulinaansa edes nukkuessaan) ja muutkin kansalaisuudet ovat tottuneita small talkiin. Jopa vieraat ihmiset tervehtivät kadulla, eivät toki kaikki. Ja jos nuori nainen hymyilee, en heti tarkista onko housujen vetoketju auki...

Seuraan Suomen uutisia, urheilussa toki kannatan suomalaisia urheilijoita ja joukkueita.   Ja ihan kiva jos ja kun suomalainen laulaja tai yhtye menestyy maailmalla.     (HIM, Nightwish, Rasmus ovat olleety todella suosittuja myös Espanjassa.)

Viime vuosiin asti olen voinut olla ylpeä Suomen maineesta pohjoismaisena hyvinvointivaltiona, jossa koulutustaso on maailman korkeimpia, luokka- ja tuloerot moniin muihin maihin verrattuina pieniä. Korruptio lähes olematonta. 

Miten on nyt?  Kaikkea tuota on purettu.  

Olen eräänlainen elintasopakolainen. Vaikka emme eläkään leveästi ja joskus ovat eurot tiukoilla, Suomeen verrattuna elämä on suhteellisen halpaa. Eläkkeelläni en pystyisi elämään esim. Helsingissä, korkeintaan pienessä maalaiskaupungissa Suomessa, ehkä vanhassa entisessä rintamamiesomakotitalossa.  Olettaen, että työssä ollessani velat on maksettu. 


Olen suomalainen. En sen parempi kuin kukaan muukaan, mutta en huonompikaan.

Katso video:
 https://youtu.be/q8Zca5vsUFE

Saksalaista huumoria? (Enon lyhyet 4)

Jokin aika sitten kirjoitin blogiini kirjasta  Täällä pohjoisnavan alla eli saksalaisen tie ihan oikeaksi suomalaiseksi .
Se oli saksalaisen yliopisto-opettajan  kirja (luin sen e-kirjajana)  kokemuksista saksalaisena Suomessa.  

Akateeminen saksalainen ei ollut kovinkaan hauska.  Ja, tottakai, heitin ne kuluneet fraasit saksalaisesta huumorista... ja ruotsalaisista mäkihyppääjistä.

Sitten, päivänä muutamana, kuten joskus tapahtuu, huomasin ostaneeni paikallisesta divarista kirjan "Suomesta rakkaudella/ From Finland with love".
Kuten nimestä näkyy, kirja on julkaistu niin suomeksi kuin englanniksikin. 
Kirjoittaja ei kuitenkaan ole britti tai esim. amerikkalainen vaan saksalainen. Roman Schatz  on Suomessa 30 vuotta asunut, täydellistä suomea puhuva, kaksoiskansalaisuuden omistava  kirjailija/toimittaja. Moneen on mies maassa ehtinyt.

Toisin kuin esim. aikaisemmin mainitsemani Täällä Pohjoisnavan alla -kirja, Suomesta, rakkaudella ei ole mikään "kehityskertomus" vaan hauskoja pakinoita Suomesta ja suomalaisuudesta.
Ja se - ihan totta! - on hauska.

 Unohdetaan ne vitsit saksalaisesta huumorista. Tai pikemminkin sen puutteesta. Ei saksalaisessa huumorissa mitään vikaa ole.

Mutta - ihan totta - niitä ruotsalaisia mäkihypyn ja yhdistetyn mestareita, eipä tule mieleen montaa...

Roman Schatz: Suomesta rakkaudella/From Finland with Love/
WS Bookwell Oy, Juva 2005 nid.

 https://www.facebook.com/juliansbookshop/

Elämän onnennumerot. Enon lyhyet, osa 2

"Lottovoitto on syntyä Suomeen" lauloi suomalainen iskelmälaulaja Kari Tapio Syksyn Sävelessä  vuonna 1990. 
Sanoissa todettiin, että moni onneton sai vai lisänumeron.
Silti laulu ei ole kyyninen eikä satiirinen; " mutta kukka kun puhkeaa tuomeen" saa olon ( ainakin melkein) tuntumaan siltä kuin olisi lottovoittaja. Tai olemaan välittämättä oli tai ei.
Yleisö ei ollut kuitenkaan samaa mieltä, vaan voittajaksi tuli Rainer Friman kappaleella Se on salaisuus. 

Kuka sanonnan alun perin on lanseerannut, ei ole ainakaan minun 
tiedossani. Muistan kuitenkin ainakin presidentti Urho Kekkosen sitä joskus toistaneen. Ja tokihan Suomi, kaikkine tämän hetken vaikeuksineen on yhä yksi maailman turvallisimmista maista, jossa elintaso maailman mittakaavassa on korkea ja mm. terveydenhoito, koulutus ym. hyvin järjestetty. Esim. Espanjaan verrattuna Suomen sosiaaliturva on hyvä, vaikka takapakkia on mentykin.

Toinen, usein toistettu fraasi on "ikähän on vain numero".
Olen itsekin sitä joskus toistellut, mutta pikemminkin kieli poskessa. Totta tietysti on, ettei ikääntyvän tarvitse näyttää papalta/mummolta, eikä ikä sinänsä rajoita tai muokkaa käytöstä tai määrää musiikkimakua. Rock on! 


Nyt, kun se numero on vuosi vuodelta  yhä suurempi, alkaa tuntua, että fraasi sopii ihmisille, joiden "lukema" on vielä tarpeeksi pieni. 
 Meikäläinen  ei  jaksa (eikä edes halua) valvoa ja juhlia yökausia.
Koiran kävelyttäminen, uinti ja kotityöt riittää.

 Kaikenlaista "remppaakin" tahtoo tulla,
"Vanhuus ei tule yksin" taitaa olla  siis osuvampi?

Tankeroita ja änkyröitä

Suomalainen pitkän linjan  poliitikko Ahti Karjalainen tuli joskus aikoinaan tunnetuksi (poliittisen uransa lisäksi)  luomalla - tahtomattaan  -  kokonaan uuden  käsitteen: tankero-englanti.  

Tuo sanahan tulee vitsistä, missä hra ministeri (kuvitteellisesti)  käy jossakin ulkomailla eläintarhassa ja näkee muutamassa paikassa tekstin "These animals are dangerous".  Myöhemmin hän ihmettelee kuinka paljon tankeroita olikaan.

Samaan sarjaan kuuluu toinen vitsi, missä sama  hra ministeri on hotellissa Britanniassa  ja tilaa teetä huoneeseen numero 32. "Tuu 
tii tu töötituu (two tea to thirty two). " "Toot toot!" vastaa huonepalvelu.

No, näitähän riittää.

Uutinen kertoi, että suomalaisten englanninkielen taito on maailman huippuluokkaa, 70 maan joukossa viides sija. Suomalaiskansalliseen tapaan uutinen tosin kertoi, että Suomi on pohjoismaiden heikoin...

Kovin korkeaa englannin arvosanaa ei kyllä saa se onneton suomalaisnainen, joka kännykällä otetulla videolla hyökkää sanallisesti afrikkalaisen naisen kimppuun.  


 Olen suomalainen nainen ja sinä olet v***n afrikkalainen nainen. Et merkitse mitään ja olet nolla.Silmissäni sinä et ole ihminen, nainen raivoaa englanniksi.  
 - Ei kunnioitusta, ei mitään. Yrittäkää elää ihmisiksi, älkääkä käyttäkö sosiaaliturvaamme, nainen pauhaa.

Uutinen videoineen julkaistiin mm. Daily Mail -lehden nettiversiossa. 

Vielä muutama vuosi sitten Suomi oli usein näkyvillä maailmalla jonkinlaisena mallivaltiona, missä koulutustaso oli korkea, terveydenhoito ja teknologia olivat huippuluokkaa jne. 

Tänä päivänä maailmalla jaettavat uutiset Suomesta näyttävät olevan täynnä rasismia, jopa väkivaltaa. Polttopullot lentävät. Yhden hallituspuolueen jäsenistä osalla on tuomioita kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. 

Sic transit gloria mundi, kuuluu sanonta. Niin katoaa mainen kunnia. 

Ja kun englannilla aloitettiin: SICK taas sopii kuvaamaan videolla raivonneen naisen käytöstä. Tai pikemminkin, käytöstapojen puutetta.


 

Putosiko Eno veneestä?

Muutin Espanjaan vuonna 1998. Seuraavana vuonna menin espanjakielen (eli oikeastaan kastelinian) kurssille. Vuosi oli siis 1999, ja usein toistettu vitsi oli: olisi pitänyt tulla kurssille vuotta myöhemmin; vuosi 2000 kun on yhtä kuin dos mil. 1999 taas kuulosti vaikealta: mil novecientos noventa y nueve. 

Aluksi kielen oppiminen tuntui helpolta. Kotiuduin ihan helposti.

Oman koiran kanssa kulkeminen helpotti tutustumista paikallisiin ihmisiin, niin espanjalaisiin kuin muualta tulleisiin.

Espanja eli nousukautta.  Kaikkialla näkyi  nostokurkia, rakennusmiehiä. 

Suomessakin tuntui kaikki olevan OK. 

Sitten tuli lama.  USA:sta lähtenyt romahdus näkyi Espanjassa. Asunnot, talot eivät enää menneet kaupaksi. Huippuhinnat alkoivat tulla alas. 

USA:n hyökkäys Irakiin aikaisemmin etsimään "massatuhoaseita"  oli  alku romahdukselle.
Diktaattori Saddam saatiin pois vallasta, ja samalla ajettiin maa täyteen anarkiaan. 

Nyt Lähi-Idän  "demokratisointi" on luonut ISISin kaltaisen hirviön.

Samalla se on luonut pakolaisongelman. 

Suomessa "maahanmuuttokrittinen" puolue sai suurvoiton vaaleissa. Mikä nyt ilmeisesti on valumassa käsistä. 

Jotkut ovat syyttäneet minua epäisänmaalliseksi.  Sitä en ole.  Tuntuu vain siltä, että sitä maata, josta lähdin kauan sitten, ei enää ole. Vai voisiko olla, että sitä ei koskaan ollutkaan?   Maata, jossa ihmisistä välitetään, missä heikkoja suojellaan?   

Ellet ole puolellamme olet meitä vastaan?

Muutin Espanjaan joulukuussa 1998.  Kohta siis tulee 17 vuotta täyteen.

Kun ajattelen aikaa taaksepäin, se ei tunnu noin pitkältä.

Nuorena  vuosi on pitkä aika.  Sitä odottaa koulun loppumista, opiskelun loppumista, 18 vuoden ikää, että pääsee baareihin. (No, viimeksi mainittua ainakin jotkut meistä.)

Kun muutin Espanjaan, olin jo keski-ikäinen.  Terveyteni tuntui olevan hyvä.  Pari vuosikymmentä kuntoilua oli takana.
Nyt terveyteni on heikompi, takana kaksi suurta leikkausta, mutta silti  tuntuu, että vielä suurempi muutos on tapahtunut henkisessä ilmapiirissä, niin uudessa "kotimaassani" Espanjassa, kuten myös  Suomessa,  ja koko maailmassa.  

Syitä on toki helppo löytää. Pitkään jatkunut yleismaailmallinen lama. Yleinen epävarmuus. Lähi-idän sotien aiheuttamat pakolaistulvat.

Aloin kirjoittaa blogiani vuonna  2011. Tarkoitus oli kirjoittaa jonkinlaista "suomalaisena Espanjassa" -blogia.  Melko pian huomasin kommentoivani  usein entisen kotomaani Suomen uutisia ja politiikkaa. 

Tämä lisääntyi erityisesti Perussuomalaisten menestyksen kasvaessa. 

Kenelläkään ei ole epäselvää, että minun käsitykseni maailmasta, oikeudenmukaisuudesta ja ihmisyydestä menevät pahasti ristiin p.o. puolueen käsityksien kanssa.  

Näiden mielipiteideni vuoksi ja kautta olen tavoittanut monia nettiystäviä, mutta myös menettänyt monia.  

Suomalaista nettikeskustelua on syystäkin arvosteltu. Liian monet ampuvat nimerkin takaa. Mutta, on myös henkilöitä, joiden päivitykset omalla nimellä  sisältävät ilmauksia kuten saatanan suvakit, suvakkihuorat jne. Entinen perussuomalaisten (sittemmin puolueesta erotettu) kansanedustaja James 
Hirvisaari arveli"suvakkihuorien jakavan persettä maahanmuuttajille (valitettavasti tarkka sanamuoto puuttuu, kun mies poisti postauksensa kohun vuoksi).

Mediassa usein toistettu fraasi on kahden rintaman (sanallinen) taistelu, "missä kumpikaan ei kuuntele". 

On myös väitetty, ettei ns. tavallinen kansalainen uskalla sanoa mitään kriittistä, "kun sitten leimataan natsiksi". 

Bullshit, sanon minä. Tai, kunnon suomalaisena: hevon paskaa!

Joskus vuosia tai vuosikymmeniä sitten, jossain tutkimuksessa (valitettavasti linkkiä tästä minulla ei ole) väitettiin suomalaisten tuntevan voimakkaasti negatiivisia tunteita.  Nyt kun sosiaalinen media suo mahdollisuuden, ne yhä useammin myös (joskus ehkä yön myöhäisinä tunteina, muutama ryypin ja/tai oluen jälkeen) purkautuvat kaikkien luettaviksi.  Mikä sitten, jos kyseessä on esim. poliitikko, selitetään myöhemmin "läpäksi" tai huumoriksi. Tai että kirjoitus on tulkittu väärin. 

 Suomalaisten negatiivisuus.
Stereotypiaa? Onko? Suomalainen ei kovin helposti tanssi, laula karaokea ilman "muutamaa". Espanjalainen, italialainen, kreikkalainen taas on aina valmis pitämään hauskaa ilmankin. Ilmaisee tunteet nopeasti, suuttuu ehkä helposti, mutta myös leppyy pian.

Suomessa asuu totinen ja (useimmiten) suht. rehellinen kansa (unohdetaan ne miljardit, mitkä viedään turvaan verottajalta, puhun nyt kansasta.)

Voisitte (voisimme) valita kuitenkin  paremmat johtajat, kuin nuo kolme SSS-miestä.  Jotka levittävät tahallaan virheellistä tietoa ja syyllistävät kansaa.  Ja samaan aikaan ehdottavat muutoksia, mikä helpottaa rahan (ja verojen) kätkemistä Suomen ulkopuolelle.


Eikä se kansa ole jakautunut.  Ainakaan kahteen. Suurin osa on tolkun ihmisiä. Meuhkaajat ovat vähemmistö.

 https://www.youtube.com/watch?v=XJF_dkjNJI0



 

Oikeus OLLA

Mitä? Oikeus olla mitä?
 Erilainen? Samanlainen? Persoonallinen?

Usein vaaditaan (ja syystä) oikeutta  olla jotakin noista.

Tämän päivän Suomessa oikeutta olla erilainen  halutaan rajoittaa. Ns. arvokonservatiivit ovat pyrkineet rajoittamaan ihmisten valintaa oman seksuaalisuutensa suhteen. Perinteinen perhemalli on yhteiskunnan perusta, ja vapaus valita jotakin muuta horjuttaa koko yhteiskunnan perustuksia ja johtaa kaaokseen. Tai Jumalan kostoon (sic!).



Vuosia sitten (jolloin maahanmuutto oli vielä  hyvin vähäistä), entinen koulukaverini ja ihan järkevä kaveri kirjoitti yleisönosastoon (blogit ja internet olivat vasta tulossa vuosia myöhemmin), miten Suomi voisi ehkä pyytää Whitney Houstonia ottamaan osaa miss Suomi -kisaan, "tämä kun osaa laulaakin". Missiksi kun oli (1996) valittu tummaihoinen (kauheeta!) Lola Odusoga. Jonka isä oli nigerialainen. Tokihan miss Suomen piti olla  Elovena-tyttö!

Missä ollaan tänä päivänä?

Tänä päivänä näyttää siltä, että Suomen kansa on antanut perussuomalaisille osaltaan oikeuden päättää, ei ainoastaan miltä  Suomessa asuva ihminen saa näyttää,  vaan millainen hän saa olla.

Olla suomalainen tarkoittaa, että ihmisen pitää olla syntynyt Suomessa, valkoihoinen, (mieluusti) sinisilmäinen.


"Postimerkki perseeseen ja ulos!"  Noinhan ne (ainakin jotkut) sanovat.

Olen ulkona. Poissa Suomesta Ja kun tulen, niin vain viikoksi tai kahdeksi käymään. Tuskin kauempaa viihtyisinkään, ellen pysyisi parhaiden kavereiden, tuttujen  ja sukulaisten parissa.

Leijonan varjo

Leijonan varjo on kirjailija Tero Sompin kahdeksas romaani, kustantajana pieni Myllylahti, ilmestymisvuosi 2013.

Romaani on dystopia. Tulevaisuuden ennustus, joka on ei-toivottu.

Se on/oli minulle ensimmäinen tutustuminen kirjailijaan.

Leijonan varjo sijoittuu lähitulevaisuuden (ehkä  vuosi 2020)  Suomeen. Maassa on vallan ottanut äärioikeistolainen Suomi-puolue.   EU:sta eroamisen jälkeen ja kansalaisten perusoikeuksien kieltämisen vuoksi Suomi on eristyksissä  muusta maailmasta,  Pohjois-Korean tapaan. Ainoa "ystävämaa" on USA. Eristyneisyys on johtanut taloudelliseen romahdukseen.

Puolueen nousun on taannut maassa yhä avoimemmin ilmennyt muukalaisvastaisuus. Kansa oli "saanut tarpeekseen".

Populistinen Suomi-puolue on käyttänyt nousevan nationalismin ja muukalaisvihan  hyväkseen. Noussut maan suurimmaksi puolueeksi.
Ja saatuan vallan, puolue käyttää Isänmaallisen Poliisin rajoittamatonta valtaa murskata oppositio. Täysin se ei onnistu: Helsingin lähistöllä mm.  on alue, joka on "lainsuojatonta". Siellä systeemin vastustajat eli jäljellä olevat ulkomaalaiset,  rikolliset ja huumeidenkäyttäjät hallitsevat. Todellista uhkaa vallanpitäjille he eivät aiheuta. Poliisikaan ei sinne halua, eikä voi, mennä. Vain osa entisten aikojen maahanmuuttajista tekee työtä, palkatta. Kaikki "epäisänmaallinen", ei-suomalainen on kiellettyä.

Jo "vanhan vallan" eli tasavallan aikaan poliisina toiminut, keski-ikäinen ylipoliisikonstaapeli  Pekka Gerber ei koe pakkovaltaan perustuvaa yhteiskuntaa omakseen.  Hän vierastaa ajattelua, että jos esimerkiksi murhattu nainen on "vain ryssä", juttua on turha kovin tarkasti tutkia. Ja syyllinenkin näköjään löytyy helposti.  Joka on syyllinen kunnes toisin todistetaan. (Mitä tuskin tapahtuu.)  Mies melkein lynkataan kun hän löytyy rikospaikan läheisyydestä.

Kuten rikosromaaneissa on tapana, keskushenkilön taustasta annetaan pikkuhiljaa lisää  tietoa. Gerber ei ole onnistunut elämässään haluamallaan tavalla. Menneet hyvät ajat entisen tasavallan ajalta tulevat mieleen ehkä liikaakin.  Hän haluaa  siksi hoitaa rikostutkinnan, vaikka esimiehet jarruttelevat.

Voiko yksi mies nousta pelastamaan koko maan?  Mystiset "toisinajattelevat" haluavat värvätä miehen tähän suureen tehtävään. Mutta onko oikein käyttää  väkivaltaa, kuten Eugen Schauman aikoinaan?

Tämän pidemmälle en voi tarinasta kertoa. Pilaamatta lukijan mahdollisuutta nauttia kirjasta.

Kaunokirjallisesti teos ei ole jotakin sellaista, mitä "jokaisen pitää lukea". Juonen loogisuuskin voidaan asettaa kyseenalaiseksi. Mm. se, että hirmuhallitus on kieltänyt alkoholin (vaikka puoleen jäsenet toki sitä nauttivat). Käytäntö kun mm. edesmenneessä Neuvostoliitossa oli toinen: kansan annettiin juoda ja polttaa; oli  ainakin jotakin nautittavaa elämässä. Muutenkin kuviteltu "historia"  vaikuttaa hieman epäuskottavalta. Olisiko tämä mahdollista? Joiltakin osin tarina lähestyy jo parodiaa, tahatonta komiikkaa. Valtaapitävät sallivat vain isänmaallisen musiikin esittämistä. Radiossakin soivat vain Muistoja Pohjolasta -tyyppiset kappaleet. Edes Sininen ja valkoinen ei ole sallittu? Tai Olen suomalainen? Tai Popedan Ukkometso?

Eräällä tavalla kirja kuitenkin toimii. Eräänlaisena varoituksena. Voisivatko suomalaiset todellakin  olla valmiita yhteiskuntaan, missä kaikkinainen erilaisuus on kielletty? Jos ja kun se jopa merkitsee omienkin oikeuksien karsimista.  Voidaanko  muualta tulleet tuomita  automaattisesti jonkinlaisiksi ali-ihmisiksi?

 Kirjan "todellisuuden" yhteyttä joidenkin poliittisten puolueiden ajamiin asioihin ja tavoitteisiin ei voi kieltää...

Silti jää tunne, että tällaista ei todellisuudessa voi tapahtua. Eihän?

Kansalaisvelvollisuus vai -oikeus?

Niin Espanjassa kuin Suomessakin on tämä vuosi (2015) vaalivuosi. Espanjassa (sen valtiomuodon vuoksi) vaaleja on enemmänkin.

 Maaliskuussa Andalusiassa pidetään ennenaikaiset alueparlamenttivaalit, toukokuussa koko Espanjassa on edessä paikallisvaalit (sekä kunnallisvaalit että maakuntavaltuustojen vaalit) ja samaan aikaan pidetään myös alueparlamenttivaalit Aragoniassa, Asturiassa, Baleaareilla, Kanariansaarilla, Cantabriassa, Kastilia-La Manchassa, Kastilia ja Leonissa, Extremadurassa, Madridissa, Murciassa, Navarrassa, La Riojassa sekä Valenciassa ja Ceutan ja Melillan autonomisissa kaupungeissa sekä vielä syyskuussa Kataloniassa järjestetään ennenaikaiset alueparlamenttivaalit paljolti itsenäistymiskysymyksen vuoksi.

Minulla on (olisi) oikeus äänestää paikallisvaaleisssa.  Tuota oikeutta en kuitenkaan ole käyttänyt. 

Olen äänestänyt Suomen presidentinvaaleissa. En kuitenkaan eduskuntavaaleissa. 

Sen vuoksi varmasti moni ajattelee, ettei minulla ole oikeutta (tai ainakaan syytä) arvostella ketään, joka ilmoittaa ei-äänestävänsä.

En arvostelekaan. Mutta mielipiteeni (kai?) saan sanoa. 

Facebookissa on levinnyt "suositun bloggarin" ilmoitus, ettei hän aio äänestää.

Ensimmäinen (ja loogisesti siis kai suurin syy?) on ilmeisesti tämä:  

"1. En äänestä, koska tarjolla ei ole ainuttakaan ehdokasta, jonka kanssa olisin 100% samaa mieltä asioista. 80% samaa mieltä asioista ei riitä, sillä uupuvat prosentit saattavat olla juuri niitä ratkaisevia ärsytyksen aiheita.

Hei haloo. Luuleeko neiti joskus elämässään löytävänsä kumppanin (tai yleensä ihmisen?) jonka kansa on sata prosenttia samaa mieltä?! Onnea etsintään!

Onhan hänen mielipiteissään jonkin sortin logiikkaakin:  "5. En äänestä, koska en koe olevani oikea ihminen päättämään sellaisten ihmisryhmien puolesta, joihin en itse kuulu. En haluaisi ottaa kantaa ehdokkaan kautta asioihin, joista minulla ei ole tarpeeksi tietoa tai kokemusta (em. lapsiperheet, työttömät, opiskelijat).

No näin. Ei minullakaan ole (enää) lapsia, en ole työtön enkä opiskelija. 

Mutta. Eihän ihminen päätä mitään äänestämällä.  Hän vain antaa äänensä jollekin jonka uskoo tekevän päätöksiä, jotka ovat (äänestäjän mielestä)  oikein. 

Viimeisten vuosien aikana olen monta kertaa äänestänyt pikemminkin ihmisiä ja puolueita, jotka  ovat vähiten olleet viemässä yhteiskuntaa suuntaan, minkä koen vääräksi.  Se ei ehkä ole paljon.  Mutta siksi ehkä vielä vaivaudun äänestämään.


Onko se, että ei enää jaksa taistella sen puolesta, mikä on oikein, vaan sitä vastaan, minkä tunnen (ja tiedän? ) olevan väärin, luovuttamista.  En tiedä. Jätän valinnan  nuoremmille.

Nuoret ihmiset "perivät" maan, ja siksi minusta jokaisen nuoren tulisi äänestää. Ellei niin tee, on turha rutista nimimerkillä netissä tai mennä kadulle plakaattien kanssa.

Käynkö siis uurnilla? Ehkä en, ehkä käyn. Olenko siis väärä ihminen "neuvomaan"?

Niinhän se entinen pappikin  kuulema sanoi: ¨Älä tee niinkuin minä teen vaan niinkuin minä opetan...

Tipaton tammikuu - miksi, ja miksi ei? Päivitetty 2018 versio.

Suomessakin on ilmeisesti jo eräänlaiseksi perinteeksi ( mm. sosiaalisessa mediassa)  muodostunut  Tipaton tammikuu.

Suomessa, kuten monissa Euroopan ja maailman ns. kristityissä maissa, joulukuussa vietetään monia pikkujouluja. Näissä ihmiset yleensä syövät jouluun kuuluvia perinneruokia, juovat glögejä ja muita alkoholipitoisia juomia. Olutta, viiniä, schnapseja eli ruokaryyppyjä.  Espanjassa (ja muualla espanjaa puhuvassa maailmassa) sitä kutsutaan nimellä chupito.

Monet  ihmiset kuuluvat useisiin eri seuroihin ja yhdistyksiin, joten  pikkujouluja voi riittää koko kuukaudeksi, jopa parikin yhteen viikonloppuun. Tai viikolla.

Onko sitten ihme, että kun joulu (se ihan oikea "iso joulu") kotona, mihin voi mahdollisesti myös kuulua alkoholi (perinneruuathan sinne aivan varmasti kuuluvat!)  on ohi, vyö kiristää. Jos maksa tai haima ei ole oireillut, hyvä. Mutta parasta taitaa olla  antaa niidenkin levätä.

Tyypilliseen suomalaiseen tapaan jotkut ovat arvostelleet Tipatonta tammikuuta:  "Kyllä täytyy olla ongelmia alkoholin kanssa, jos tuollaiseen täytyy mennä! Itse olen viinaa juonut viimeksi kun join lasillisen kuohuviiniä serkun pojan häissä kaksikymmentä vuotta sitten!" No ehkä näin. Mutts miksi kaikkea/kaikkia arvostellaan  oman elämän ja kokemusten perusteella?

Espanjassa alkoholi on useille ihmisille enemmän tai vähemmän jokapäiväinen asia. Lasi tai pari punaviiniä tai valkoviiniä ruuan kanssa. Olut tai pari illalla  lähiravintolassa. Viikonloppuna etenkin nuoret aikuiset voivat juoda enemmänkin.

Jouluun kuuluu tapa nauttia ruokaa ja juomaa, ehkä hitusen enemmän kuin pitäisi. Niin Espanjassa kuin Espanjassakin. 

En näe mitään syytä, miksi tammikuuta ei voisi ajatella kuukautena, jolloin annamme elimistöllemme aikaa "huilata".

Jos ei jollakulla ole tarvetta (kuten varmasti monella ei ole), hyvä niin.

Valinta on jokaisen oma. 

Pussikaljaa ja muita ihmeitä

Kun joskus aikoinaan aloin kirjoittaa tätä blogia, tarkoitus oli kertoa suomalaisen miehen kokemuksista uudessa kotimaassa, Espanjassa. Unohtamatta sitä "vanhaa kotimaatakaan". 

Kokemuksiin ja elämyksiin kuuluvat luonnollisesti myös musiikki, kirjat, elokuvat. 

Espanja (ja erityisesti Aurinkorannikko) on kuluneen yli 15 vuoden aikana muuttunut melkopisesti. Ulkoisesti kehitys on ollut suurta: vuosien ajan rakennustoiminta oli rajua, nostureita näkyi kaikkialla. Rakennnusmiehiä näki työssä ja kaduilla matkalla työhön ja sieltä pois. Ruokatunneilla ostamassa syötävää marketeissa tai syömässä halvoissa ravintoloissa.  Rahaa oli liikkeellä, kaikki näytti kasvavan vauhdilla.

Kunnes tuli yleismaailmallinen lama, joka alkoi Yhdysvalloista. 

Yhä vieläkin rahaa tuntuu riittävän esim. Mijasin kunnalla. Julkiset paikat ovat siistiytyneet, kaikki näyttää paremmalta (kadut, pienet puistot ym) kuin vuosia sitten. Rakennustoiminta on kuitenkin yhä miltei olematonta.

 Supermarketeissa ja erilaisissa ostoskeskuksissa lamaa ei juurikaan huomaa; ehkä siksi, että alueen asukkaista suuri osa on joko varakkaita tai ainakin suhteellisen hyvin toimeentulevia (ulkomalaistaustaisia) eläkeläisiä tai muuten työelämän jättäneitä.

Kirpputoreilla myyjiä on yhä enemmän ja hinnat ovat pudonneet. Monet ilmeisesti  luopuvat "ylimääräisestä" tavarasta saadakseen rahaa jokapäiväiseen elämään. 

Myös Suomi tuntuu muuttuneen paljon. Taloudellinen tilanne on ilmeisesti huonontunut vuosien ajan. Vielä enemmän on ehkä muuttunut poliittinen ilmasto.  Huonoina aikoina asenteet kovenevat. 

Myös kieli muuttuu. Sosiaalinen media ja Facebook ovat auttaneet minua pysymään "ajan tasalla". Joskus olen ns. kantapään kautta oppinut uusia sanontoja. Kun joku puhui pussikaljasta, minä hölmönä kysyin, myydäänkö Suomessa todellakin olutta pussissa (kuten esim. maitoa aikoinaan). Selvisi, että sanonta tulee siitä, että olutta kannetaan muovipussissa ja nautitaan jossakin ulkona.  Kun joku ei voi hyvin, hän on huonossa hapessa.  Tietokone, puhelin tai mikä tahansa hilavitkutin taas pelittää tai ei.  Joskus ihmistä ei jaksata tehdä jotakin. Tietokonekieli (ja ylipääsä enkku)  on sitten luku sinänsä; suomi on täynnä sanoja, kuten ignoorata, (vaikkapa exää), inside läppä. Kalkulaattori, mailata (tai meilata), näillehän ei loppua ole. 

Mutta, nyt ihan aikuisten oikeesti taitaa riittää. 

Saksa on paska maa, sanoi Seppo Räty

Miten jutun otsikko tähän kirjoitukseen kuuluu? No, ei oikeastaan mitenkään, kun en halua puhua sen enempää Saksasta kuin Seppo Rädystäkään.

Vaan antaas olla. Ehkä yhteys löytyy.

Sosiaalisen median Suomea koskevat kirjoitukset ja kommentit muutaman viime viikon (kuukauden) ajalta ovat suurelta osalta pyrkineet osoittamaan, että SUOMI ON PASKA MAA.

Ja miksi? Kun kaikki kiva kielletään, kaikkea rajoitetaan, etc etc. EDES SANAA VISKI EI SAA MAINITA BLOGISSA!

No, mitäs siitä, vaikka ilmeni, että ei se noin ollut. Blogissa vain ei saanut mainita (lue: mainostaa) jotakin olut- JA - viskifestivaalia.  Väkevien alkoholijuomien mainota kun Suomessa on kielletty.

Jostain syystä Suomessa on aina (?) vähätelty omaa maata ja suomalaisuutta. "Me pieniä ollaan ja kainoja vaan".  Nyt, kun Neuvostoliitttokin kaatua rojahti, luulisi sellaisen TERVEEN kansallismielisyyden kasvavan. 
Vaan ei.
Ainoastaan PerSut osaavat kalastaa tällä. 

Hallitus sitä, hallitus tätä. Ja lopusta pitä EU huolen. 

Kamalaa, kun yökerhot suljetaan JO kello 01.30. "No ei se mua haittaa, mutta en tykkää, että hallitus päättää mun puolesta!" 

"Musta ois kiva ostaa viiinipullo vaikka puolen yön aikaan, jos haluan".  No, esimerkiksi "vapaan alkoholin"  Espanjassa alkoholia ei myydä supermarketeissa ym. klo 22 jälkeen. 

Olen kirjoittanut alkoholista ennenkin.  Ja, muuten, minusta Saksa ei ole paska maa. Mutta ei ole Suomikaan.

Espanjasta nyt puhumattakaan. 

Totta toinen puoli. Jos sitäkään?

Sosiaalisessa mediassa, kuten Facebook, törmää päivittäin kysymykseen todesta, totuudesta.  

Sen ensimmäinen muoto on puhdas  fakta.  Tosiasia, jota on vaikea tai jopa mahdoton kiistää. Perusteeksi riittää, yleensä,  esim. numerotieto. Mutta senkin aitous voidaan toki kyseenalaistaa.  

Seuraavana on puolitotuus. Se perustuu näkijän/kokijan omaan maailmankuvaan. Haluun nähdä tai kokea asia. Esimerkkinä vaikka "onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi?". Poliikassa tätä käytetään esimerkiksi muodossa "puolet ihmisistä vastustaa" /puolet ihmisistä kannattaa".  Sen mukaan, mitä halutaan korostaa. Ja niin edelleen. 

Seuraavana on väritetty totuus. Halutaan antaa jostakin tietty kuva. Kertomalla jotakin, mutta (usein samalla) jättämällä kertomatta jotakin olennaista. 

Viimeisenä on suoranainen  valhe. Ruma sana. Mutta varsin usein käytetty.  Kuten vaikkapa kerrottaessa, miten mm.  Suomessa maahanmuuttajille maksetaan ajokortti.  Annetaan ilmaiseksi (loisto)auto. Annetaan 3-4 huoneen asunto ilman jonotusta. Lista jatkuu. 


Uutisissa maailmalta toden ja "ei-toden" erottaminen on usein vaikeaa. Joskus lähes mahdotonta. Toisinaan kun totuus on riippuu tulkinnasta. Otetaanpa vaikka monet itsenäisyyspyrkimykset.


Palestiina. Pohjois-Irlanti.
 Ukraina. Onko venäläisvähemmistöllä oikeutta vaatia itsenäisyyttä tai liittämistä Venäjään? Kuinka paljon Venäjä osallistuu taisteluihin ja tukee kapinaa?  

Espanjassa baskit ovat (tarkemmin sanottuna, osa heistä) haaveilleet itsenäisyydestä jo kenraali Francon aikana.
  Katalonian  itsenäisyyspyrkimykset ovat (sitten sisällissodan) nousseet vasta muutaman viime vuoden aikana uudelleen esiin. Espanjan perustuslaki ei hyväksy kansanäänestystä aiheesta, silti se aiotaan järjestää. 

Maailmassa mikään (kuten ei elämässä yleensäkään) ole niin pysyvää kuin muutos. Kansat liittyvät Euroopan Unioniin tai NATOon, ja samaan aikaan toiset haluavat erota niille luonnollisesti kuuluvasta liitosta tai valtiosta.  Tärkeintä on muutos? Siltä vaikuttaa. 

Tämän päivän tiedonvälityksessä on usein vaikea  tietää, mikä uutinen tai kuva (video) on aito.  

Ihmiset, jotka uskovat, että  heidän käsityksensä maailmasta ja oikeudesta on oikea, voivat välittää tietoa, jonka he tietävät väritetyksi tai jopa valheeksi. Joskus tämä voi olla tahatonta; kun  espanjan televisio kertoo, että islamistit ovat tehneet jotakin, kokonainen uskonnollinen yhteisö on leimattu. Jos puhuttaisiin ääri-islamilaisista tai jihahisteista, asia saisi toisen merkityksen.  Lähes yhtä usein sekoitetaan käsitteet muslimi ja arabi. Jokainen arabi ei ole muslimi, ja muslimeista suurin osa on ei-arabeja. 

Suomessa maahanmuuttajista on kehitetty ongelma. Todellista tietoa esim. maahanmuuttajien aiheuttamista kustannuksista on vaikea jakaa. 
Pelko, viha, epäluulo. Ne kaikki tuntuvat istuvan suomalaisessa kansanluonteessa.   Jopa sivistyneet, akateemiset ihmiset ruokkivat niitä. Poliittisista syistä. Populismi kannattaa. 

Miksi Saksa, länsimaisen kulttuurin ja sivistyksen tukipilareita, aikanaan vajosi natsismiin?  Miksi natsismi on jälleen nousussa ympäri Eurooppaa? Muukalaisviha kasvaa.
 Opimmeko me mitään historiasta?