sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Jos sais jouten olla, voita syyä...





Kun olin lapsi, Suomen Yleisradio eli YLE lähetti ohjelmaa kahdella kanavalla, yleisohjelma ja rinnakkaisohjelma.
Paikallisradiot tulivat paljon myöhemmin, sitä ennen kyllä alkoivat Yleisradion alueelliset radio-ohjelmat.

Yleisradion ylvääseen lähetyspolitiikkaan kuului vuosikymmeniä kansan sivistäminen, niin tiedon kuin musiikinkin suhteen. Erityisesti yleisohjelma keskittyi tähän, rinnakkaisohjelmassa oli enemmän viihdettä.

Tyypillinen radiopäivä alkoi kello kuusi. Puolen tunnin ajan soivat lähinnä sinfoniat, klassiset laulukappaleet jne. Noin puoli seitsemästä lähtien musiikki muuttui "kevyemmäksi". Päivä päättyi klo 24 Maamme-laulun säveliin. Iltapäivällä oli lähetyksessä tauko puolesta päivästä klo 16 saakka. Näin jatkui 60-luvulle (1963) saakka, jolloin Sävelradio aloitti.

Olin ehkä 5-6 -vuotias, kun kuulin radiosta kansanlaulun, jossa kuoro haaveili: "Jos mie saisin jouten olla, jos mie saisin  jouten olla, oi jos saisin jouten olla kesäkauen voita syyä!" Kuoro oli nimeltään Peipposet, ja sen laulua sai kuunnella muistaakseni mm. lauantaina iltapäivällä, taisi olla klo viideltä.

Lapsen mielestä oli kummallista miten joku halusi syödä voita. Kun sitä ääneen ihmettelin, äitini selitti, että voi oli joskus aikoinaan kallista, eikä sitä niin vain annettu maaseudun palkollisille eli piioille ja rengeille leivän päälle laitettavaksi, eikä heillä kesällä juurikaan ollut vapaata aikaa. Työaikalaeista tai -sopimuksista ei tuolloin mitään tiedetty. Piiat ja rengit pysyivät laihoina. Vain vauraat ihmiset olivat lihavia.
Voin hinta säilyi korkeana pitkään, ehkä Maalaisliiton ansiosta. Vielä 70-luvulla muistan Tukholman satamasta kioskeja, joissa luki VOITA. Suomalaiset matkustivat laivalla Ruotsiin ostamaan "halpaa voita"! Kuinka halvaksi voikilo muodostuikaan lopulta?

Myöhemminkin ilmeisesti mm.  Keskisen kyläkauppa myi voita asiakkaille, joita tuli kaikkialta Suomesta.

Voin terveellisyydestä on taitettu peistä vuosikymmeniä. Nykyisin vallalla olevan käsityksen mukaan voin "vaarallisuutta" on liioiteltu. Iso-Britanniassa hiljattain iltapäivälehti jopa repi otsikon "Rasva on tie terveyteen!" BBC:n aamulähetyksessä GP eli terveyskeskuslääkäri toppuutteli: Ei tyydyttyneitä rasvoja pidä nauttia liikaa. Varsinkin jos aterioihin kuuluu paljon punaista lihaa.

Internetissä on joka viikko "uutta tietoa" terveydestä ja ravinnosta. Kolesterolin ja rasvojen suhteen näyttää siltä, että todellista tietoa on vaikea saada. Asiantuntijoiden munkkilatinasta ei ota Erkkikään selvää.

"Kananmuna ja pekoni laskee kolesterolia" oli yksi uutinen. Toisaalta, koko kolesterolin merkitys (sen taso) on kyseenalaistettu moneen kertaan.

No, Palataanpa alkuun. Jos sais jouten olla, voita syyä. Hmm..

Olen eläkkeellä. Jouten (jos sillä tarkoitetaan, ettei tee työtä) olen siis kaiken aikaa. Työkyky kun on mennyt kahdessa leikkauksessa, joita ilman olisi noutaja tullut. Voita laitan kyllä toisinaan leivän päälle. Nautin päivittäin valtavan määrän lääkkeitä. Varmastikin osa niistä on tarpeettomia, minulle määrätty korruptuneitten, lääketehtaiden ilmaisilla kynillä ym. lahjomien lääkärien toimesta? Niinhän se täytyy olla. Kun niin monet mm. facebookissa näin sanovat.

Ihmiset on  nyt saatu  joka tapauksessa  uskomaan, ettei rasvoista tai kolesterolista tarvitse välittää. Normaaliravinnon lisäksi tarvitsee terveysgurujen mukaan  kuitenkin mm. erilaisia lisäaineita, vitamiineja, omega-3:a. Kekseliäs lääkäri alkaa lisäksi myydä  magneetteja! Ehkäpä vielä joskus eriväriset kivetkin tulevat valikoimiin.

Siihen asti: Aamun avauksena voita pari senttiä paahtoleivälle,  pekonia pannuun (toki voin kanssa) ja kananmunia kolme-neljä myös voissa  paistettuina. Jos haluaa apinoida brittejä, mukaan vielä makkaraa ja papuja (baked beans).  Ja johan olo on kuin morsiamella! Eipä tule nälkä ennen puoltapäivää!

Ja sitten iltasella olutta!  Sehän on myös terveellistä! Juujuu! Facebookista luin linkin!



lauantai 7. helmikuuta 2015

Olkinukkeja ja heinähattuja






Yksi sosiaalisessa mediassa usein käytetty termi on kukkahattu(täti) .
Sen käyttäjä haluaa osoittaa, että hänen näin nimittämänsä henkilö on moralisti, joka on valmis jakamaan naiiveja neuvojaan jokaisessa mahdollisessa paikassa.
Kukkahattu haluaa kieltää alkoholimainonnan, paheksuu kaikkea "hauskanpitoa" jne.

Punavihreä taas on joillekin haukkumasana, toisille taas selkeä poliittinen tapa ajatella.
Kiinnostavasti joiden haukkumasanastossa nämä kaksi on yhdistetty, mikä tarkoittaa, että (heidän mielestään) joidenkin ihmisten mielipiteitä ei kannata ottaa vakavasti.

Kysymyksessä on silloin usein olkinukke.

Poliittisten väittelyiden ongelmana on usein  vastustajan (eli vastakkaisen mielipiteen esittäjän) tarkoituksellinen väheksyminen leimaamalla. "No tuollaisia mielipiteitä esittävät kukkahatut, sehän nyt on selvää."
"Punavihreät mädättäjät"  vievät Suomea kohti tuhoa, islamisointi on jo menossa.

Entäpä, millainen mahtaa olla sitten itse henkilö, joka tällaisia mielipiteitä esittää?
Miten olisi vaikkapa Heinähattu.

Hän ei usko kukkahattujen höpinöitä, hän tietää, että sossut, vihreät, punavihreät, homot, vasemmistoanarkistit ja heidän hyysäämänsä  maahanmuuttajat ovat melkein jo pilanneet rakkaan maitolaituri-Suomen, missä kerran eli onnellinen, sinisilmäinen ja pellavatukkainen elovena-kansa. Vailla huolen häivää. Jätkän humppaa hyräillen, hymy huulillaan.

Tuossa rauhan tyyssijassa ei ollut rikollisuutta (jos ei nyt jotkut mannet toisinaan varastelleet ja käyneet puukkohippasilla), kaikki olivat onnellisia ja turvassa. Lauantaitansseja telkkarista katsellessa voi rauhassa ottaa Kossua ja keppanaa, eikä naapurista kuulunut ölömölö-solkotusta eikä huivipäisiä naisia hipsinyt kyläteillä ja kaduilla.  Musta-Pekka oli korttipeli ja nekruista sai puhua, ilman että kukaan pahoitti mieltään. Kuka pelkää mustaa miestä, leikkivät lapset. Neekerinpusuja syötiin.

Heinähatulla on vastaus siihen, miten tähän onnen tilaan päästään takaisin. Jokaiselle muualta tulleelle postimerkki perseeseen ja teksti Palautetaan lähettäjälle!

Tämähän ei  koske muualta tulleita urheilijoita. Tietenkään. Väärä värikin voidaan unohtaa, jos olympia- tai MM-kultaa tulee.  Silloin heinähattukin saattaa nostaa hattuaan.  Pitkin hampain, tosin.





Bates Motel