torstai 8. marraskuuta 2012

Hämärämiehiä ja -naisia? Onko asioita jotka eivät kestä "auringonvaloa"?




Aurinkorannikolla on  turistioppaiden ym. mukaan (lähteestä ja laskutavasta riippuen) 300-330 vrk/vuodessa aurinkoista. Valoa siis riittää, vuodenajasta riippuen, aamuvarhaisesta jopa kello kymmeneen.


Nyt kun kesä täällä Etelä-Espanjassakin on lopulta ohi, ja paluu normaaliaikaan on muuttanut illat pimeämmäksi, törmää asiaan, mikä aikoinaan yllätti ja hämmästytti, ja vieläkin häiritsee.

Espanjalaiset (lue: andalusialaiset) autoilijat tuntuvat laittavan autonsa ajovalot päälle vasta kun eivät pysty lukemaan autonsa mittareita.  Se, että auton valot samalla auttavat muita liikenteessä olevia huomaamaan ajoneuvon ja - kuten esim. valoisana aikana - tajuamaan että kysymyksessä on liikkuva kulkuneuvo, ei tunnu tulevan  mieleen.  Hieman sama juttu kuin joillekin suuntamerkin näyttäminen; kyllä minä tiedän minne olen menossa, ja mitä se muille kuuluu!

Toinen, yhtä tärkeä "puute" on se, että ainakaan minä en ole löytänyt heijastimia mistään. Toki täälläkin on liikuntaan tarkoitettuja tuulipukuja ja verkkareita, joissa voi olla heijastin. Nauhoja tai ripustettavia heijastimia sen sijaan ei ilmeisesti ole.

Polkupyöräilijät ovat sitten asia erikseen. Ainakaan Andalusiassa ei juurikaan näe aikuista polkupyöräilijää, ellei kysymyksessä ole urheilija. Joko kuntoilija tai aktiivi pyöräilijä. He tuntuvat liikkuvan valoisaan aikaan, nuoret (joskus lapset) taas jopa iltaisin, ja lähes poikkeuksetta, ilman minkäänlaisia valoja.  Pyörissä sen sijaan on usein kiinteät heijastimet, mikä toki on tyhjää parempi.


Pyöräteitä kaupunkien ja  muiden taajamien  välillä ei ole. Niinpä monet ajelevat maantien vieressä olevalla "rampilla", joka on kapea, mutta sentään eristetty tiestä metallisella aidalla tai puomilla.  Valitettavasti myös skootterit käyttävät usein  samaa.

Skootterien kuljettajat ovat useimmiten nuoria; pienimoottoriset, mopon kaltaiset skootterit ovat nopeita, ne voivat kulkea yli 60 km/h, ja puikkelehtivat usein autojen välissä taajamissa.

No, jotakin hyvää on tapahtunut. Ilmeisesti espanjalaisnuoret, jotka ihailevat moottoripyöräurheilua (Espanjallahan on useita maailmanmestareita eri luokissa)  kokevat itsensä cooliksi kun käyttävät kypärää.




Minulla on mukana pieni "taskulamppu" (itse asiassa kynän kokoinen valaisin, joka saa virtansa kiertämällä vipua muutaman sekunnin ajan) kulkiessani koirani kanssa iltahämärissä tai pimeällä.  Jossakin minulla on vanha heijastinnauha, aikoinaan vakuutusyhtiöstä saatu. Taidan laittaa sen koirani Billyn kaulapannan ympärille, jos/kun sen jostain löydän.

Ehkä huomenna? Mañana. 

1 kommentti:

  1. Oltiin Egyptissä joitakin vuosia sitten. Mentiin yöllä Hurghadasta Kairoon. Valtatiellä rekat ja henkilöautot tuli vastaan vain parkit päällä. Meidänkin kuski ajeli 100 km/h ilman valoja. aika hurjalle tuntui kun pimeä rekka hurahti vastaan. Sähköäkö ne säästää?

    VastaaPoista

Bates Motel