Rasvatonta, sokeritonta, suolatonta : mautonta?

On suht. myöhäinen ilta, ja olen juuri nauttinut iltapalan.

Leipä oli (tietenkin!) täysviljaa. Juusto sen päällä havarti light. Paté sen sijaan oli "normaalia" eli siinä oli 19 prosenttia rasvaa.  Löytyy myös 0-rasvaista.

Kun olin sairaalassa, toipumassa sydänleikkauksesta, minulle tarjottiin ruokaa, jossa ei ollut rasvaa eikä suolaa. Ruoka sisälsi paljon vihanneksia. Kahvi oli kofeiinitonta. Paino putosi kymmenkunta kiloa.

Pääsin pois sairaalasta. Parin kuukauden sisällä olin, vaikkakin toipunut leikkauksesta, aina väsynyt.  Minulla todettiin anemia. 

Anemia hoidettiin, mutta aloin kuumeilla. Minulla todettiin jonkinlainen infektio.  Jouduin uuteen leikkaukseen. Kävin läpi  ohitusleikkauksen. Jo toisen kerran vaimolle kerrottiin, että voisin kuolla.  
Selvisin siitäkin.  

Nyt noista leikkauksista on vuosia.

En tunne itseäni todella terveeksi.  Pystyn kuitenkin elämään jokseenkin  normaalia elämää: voin  kävellä koiran kanssa, tehdä normaaliin elämään kuuluvat rutiinit. 

Aikoinaan juoksin lenkkejä kaksi-kolme kertaa viikossa, talvella hiihdin pari-kolmekymmentä kilometriä joka viikko. Punttisali oli vuorossa ainakin kaksi kertaa viikossa. 

Kaikki tuo on jäänyt.

Kun luen ihmisten päivityksiä sosiaalisessa mediassa kun he pohtivat kaikkea mahdollista ruuasta ja kuntoilusta ja painon pudottamisesta, en voi olla ajattelematta, että he murehtivat turhaan. Täytyy vain valita oikeat vanhemmat, jotta saa ne parhaat geenit.  Terveellinen elämä on tietysti arvo sinänsä, mutta se ei takaa pitkää elämää ja hyvää, koko elämän jatkuvaa terveyttä.  

Vanha kulunut fraasi sanoo, että ehkä ei ole syytä toivoa lisää päiviä elämäänsä, vaan lisää elämää päiviinsä. 
Myöskin on sanottu, ettei kuntoilu ehkä auta elämään pitempään, mutta kuolee terveempänä.

Allekirjoitan molemmat. 

Aurinkorannikko - herkkusuun paratiisi.

Kävin tänään ostoksilla - nykytyyliin 
pitäisi kait sanoa:  shoppailemassa .

Ensin divariin: itse ostin kymmenkunta pokkaria, vaimo muutaman vähemmän.  

Sitten pariin  suomalaiskauppaan: niistä Reissumiestä, karjalanpiirakkaa, nakkeja, lihapiirakkaa, Väinämöisen pompannappeja.  Venäläisestä puodista maustekurkkuja (maailman parhaita!). Lidlistä ei tarvinnutkaan sitten ostaa kuin jugurttia ja sämpylää ja jotain muuta "pientä" kuten Head&Shoulders -shampoota ym. Ja toki pari olutta...

Ruokaostoksia tehdessä tuli mieleen, miten paljon ruokatottumukseni ovat vuosien myötä muuttuneet. Kun joskus aikoinaan Suomessa  ruoka oli minulle miltei  vain  "polttoaine" (jota tarvitsin tosi paljon, koska hölkkäsin, hiihdin, pyöräilin, kävin salilla jne.),  se nykyisin on jotakin paljon enemmän. 

Lieneekö ikääntymisen merkki? Kun synnymme, ensimmäisten kuukausien ajan se on tärkein asia.  Ravinto. Unen lisäksi.  Ja vanha totuushan on, että vanhetessamme ikäänkuin menemme sinne "kelan" tai "nauhan" alkuun. 

Aurinkorannikolla on yhä enemmän pohjoismaisia ja suomalaisia kauppoja ja ravintoloita.  Suomalaisessa ravintelissa en ole käynyt. En kaipaa suomalaista ravintolaruokaa, joka toki on  - niin täällä kuin Suomessa - korkeatasoisempaa kuin joskus aiemmin (sen olen huomannut Suomessa käydessäni). Ns. seisova pöytä eli buffet voisi hyvinkin olla hyvä valinta täälläkin. Kaupoista sen sijaan olen ostanut suomalaisia tuotteita.

 "Kahta en vaihda, Turun Sinappia ja kalsareita!"  Tuo slogan voisi olla totta, facebookissa kiertäneen uutisen mukaan suomalainen mies käyttää samoja alushousuja vuosia (toki pesee tai pesettää - ainakin toivottavasti - useammin...). Nykyisinhän Turun Sinappi kuulema tehdään Puolassa. Auran Sinappi tuli tilalle.

Aurinkorannikolla on tunnetusti tuhansia ravintoloita, kaikkien makuun. Britit voivat mennä syömään jotakin tyypillisesti brittiläistä, kuten chicken tikka masalaa...eli intialaista, tai kiinalaista. 

Täällä voi toki mennä myös Burger Kingiin, jonottamatta. Amerikkalaiset fast food -ravintolat kun ovat - valitettavasti - rantautuneet tännekin jo kauan sitten. 

Tietysti löytyvät myös pizzapaikat (ja muut italialaiset), kebab-paikat jne jne. 

Parasta ehkä ovat kuitenkin

tapas-ravintolat.  Kolme- neljä annosta

"tapaksia" vastaa täyttä ateriaa.  Palan painikkeeksi tietysti tuoppi olutta. 

Varmasti voi ilman epäilyä sanoa, että Aurinkorannikko on gourmét-paikka. No, valitettavasti sen huomaa myös sieltä, missä vyötäröni joskus sijaitsi...

Tervetuloa nautiskelemaan!  Ellet jo ole täällä...

Syöminen on epäterveellistä.

Vuosia sitten jouduin leikkaukseen. Aortta meinasi poksahtaa...olin mennyt tajuttomaksi, ja minut vietiin piipaa-autolla kokeisiin. Niissä kuultiin ylimääräistä ääntä sydämessä. 

Minut laitettiin uusiin  kokeisiin. Sinne pääsy kesti pari viikkoa.  Lääkäri, joka tutki filmin, halusi lähettää minut leikkaukseen välittömästi. Sairaala lähetti minut kuitenkin kotiin.  Parin viikon kuluttua minut leikattiin. Toipuminen kesti kuukausia.

Kävin hammaslääkärissä. Pari viikkoa sen jälkeen aloin kuumeilla. Olin saanut tulehduksen. 

Jouduin sairaalaan uudelleen.  Tällä kertaa viivyin siellä viikkoja. 

Lopulta pääsin ulos. 

Olin "terve". 

Minulle oli kerrottu, että  minun piti välttää rasvoja, punaista lihaa.
Pitää huoli siitä, että kolesteroliarvot pysyvät alhaalla. 

Kolesterolista kerrotaaan somessa eli internetissä, että kyseessä on vain lääkärien ja lääketeollisuuden keino myydä tarpeettomia lääkkeitä.

Tänään luin tutkimuksesta, joka väittää, että meidän pitäisi saada päivittäisestä energiastamme 75 prosenttia rasvoista.  

En usko moniakaan asioita, mitä jaetaan internetin kautta. En ilman kritiikkiä.

Pullan syönti tuhoaa aivot...tämä oli toinen "fakta". Hiilihydraatit ovat myrkkyä!

 Joskus nuoruudessani  vitsailtiin: Syö juustoa. Se kasvattaa luustoa! Syö myös pullia, se kasvattaa...no, ei ilmeisesti kasvata, vaan tuhoa aivosi. Olenkohan jo syönyt liikaa pullaa? 

Paavi ja Polle.

Internet ja ns. sosiaalinen media ovat saanet maailman näyttämään niin pieneltä.

Jos jossakin on menossa mellakka, missä totaritaariseen hallintoon kyllästyneet kansalaiset yrittävät päästä eroon hallituksesta, aina löytyy joko salaa kuvattu video tai tuhruinen, kännykällä kuvattu kuva mielenosoittajista, joita hallituksen omistamat poliisit ja/tai armeija hakkaavat pampuillaan. Koko maailma saa tietää. No, tietysti riippuu ns. suhdanteista, miten "länsi" suhtautuu. Jos kysymyksessä on vaikkapa öljyn hinta, hallitukset joko tukevat tai vastustavat kansannousua.

Internet toimii tietysti toisinkin päin. Lännessä se tarkoittaa manipulointia. Ei yhtä kömpelöä kuin esim. entisessä Neuvostoliitossa ja itä-Euroopassa.

Se tarkoittaa uutisia ja "uutisia" ja niiden käsittelyä.

Otetaanpa muutama esimerkki.
 Paavi erosi. Suuri uutinen? Kyllä, koska paavi, jolla ei nimellisesti  ole poliittista valtaa, on kuitenkin ns. uskonnollinen johtaja, jonka valta on myös maallista.

Hevosenlihaa löydetty lasagnesta. Suuri uutinen? No, siinä mielessä, että jos ja kun ostat jotakin, haluat uskoa, että se mitä ostat, on se mitä paketissa sanotaan. Jos näin ei ole, se on paitsi moraalisesti tuomittavaa, myös laitonta.
  Monessa maassa (ei kuitenkaan esim. Suomessa) hevosenlihan käyttö on yleistä. Hevoset kasvatetaan nimenomaan syötäväksi.  Amerikkalaiset nostivat haloon poronlihasta. "Miten ne voi syödä Rudolfin?" Kukaan ei ihmettele lehmän tai lampaan syöntiä. Toki meidän (kuluttajien) täytyy tietää, mitä syömme.

Kaasuvaivat. 
Uusi tutkimus kuulema kertoo, että lentomatkoilla, ilmanpaineen vaihtelun vuoksi, voi tulla ns. ilmavaivoja. Siihen taas auttaa että piereskelee vapaasti. Muuten seurauksena voi olla erilaisia vatsavaivoja. Ei muuta kuin antaa paukkua. Eikä kannata välittää vierustoverin ilmeistä!

Abit risteilyllä. Yksi abi tekstittää (tai soittaa?) äidille aivan kamalista oloista risteilyllä.  Aamulehti tekee jutun, iltpäivälehdet seuraavat.

Tätä kirjoittaessani en tiedä ketä uskoa. Pöydälla tanssineita teinejä, joilta oli omat pullot viety sisään tullessa vai varustamon edustajia, jotka kertovat, että ruokaa ja juomaa oli tarjolla kaikille, jotka olivat varanneet sen ajoissa.

Haluanko edes tietää? Toki.

Tietysti meillä on aina vapaus valita, mitä informaatiota haluamme.  Määrän lisääntyminen ei vakuuta siitä,  että laatu lisääntyy.

Joskus, vuosia sitten, kun olin toipumasta vakavasta leikkauksesta, muuan tuntemani englantilaisrouva sanoi, että paras tapa toipua olisi olla katsomatta uutisia, pikemminkin ns. sit comeja eli komedioita.  No, toki katselen niitäkin. Ja uutisia. Ihan oikeita.  TV-uutiset kun yleensä ovat "asiaa".

Mikähän mahtaa olla huomisen "sensaatio"?  Odotamme.

Oiskos läskisoossi tai hernekeitto mitään?

Kuten kaikki Espanjasta ja/tai erityisesti Espanjasta kiinnostuneet suomalaiset tietävät, Aurinkorannikolla ilmestyy useita suomenkielisiä julkaisuja, niin paperilla kuin myös netissä.

Vanhin suomalainen julkaisu on Ole-lehti  Kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, joka jakaa tietoa Espanjasta, erityisesti Aurinkorannikosta, sekä turisteille että mahdollisille maahanmuuttajille.
Sen kustantaja, Olé-kustannus on tunnustettu, luotettava julkaisija.  Sama kustantaja julkaisee myös julkaisua   SE -suomalainen espanjassa. Se on ns. ilmaisjakelulehti. Eli ns. sanomalehti.

Viime mainittu on huomattavasti uskottavampì kuin toinen suomalainen ilmaisjakelulehti, jolla on selkeästi linkki Suomeen ja Uusi Suomi- ja Uusi Rauma -julkaisuihin. Ja, mitä ilmeisimmin, Partido Popular- puolueeseen eli "Espanjan kokoomukseen".

Viimeisimmässä SE:n numerossa ( ainakin kuvan perusteella)  varsin nuori kolumnisti  kritisoi espanjalaisia ravintoloita. Kaikissa kun kuulema on se kirottu "ensalada rusa", tytön  mukaan "paikallinen versio italian salaatista". Krhm....Hieman esim. googlaamalla  olisi selvinnyt, että "venäläinen salaatti" tulee todellakin 1800-luvun Moskovasta, ja erilaiset versiot eri maissa vaihtelevat suuresti. Italiansalaatti on hieman eri juttu. Ainakin täällä sitä myös  myydään italiansalaatin nimellä. Olisiko niin että suomalainen italiansalaatti onkin venäläinen salaatti? Oli miten oli, joka maassa "venäläisen salaatin" (joissanki maissa sitä kutsutaan kehittäjänsä nimen mukaan Olivierin salaatiksi) tekotapa vaihtelee.

Kritiikki ei tähän lopu.
Andalusiassa ei kuulema ole mielikuvitusta. Samoja "tapaksia" vaan aina tarjotaan. Tai muuten niitä samoja ruokia, mitä on joka ravintolassa.
Kirjoittaja listaa puoli tusinaa tyypillistä  erilaista menúa. Tylsää? Itse asiassa, tapas-herkkuja on satoja erilaisia. Kalaa, lihaa, kaikkea on tarjolla. Pastaruokaa.

Tapas

Pizza

Fajita

Malagasta (provinssin pääkaupungista) ei kirjoittajan mukaan   löytynyt kuin yksi (1) intialainen ravintola. Helsingistäkin (kuulema) löytyy vaikka kuinka monta "eksoottista" ravintolaa.

Googlaamalla löysin heti kuusi (6) malagalaista intialaista  ravintolaa.  Ja muutama ei ehkä ole netissä tai haku ei niitä löytänyt.  Pienilläkin paikkakunnilla, kuten esim. asuinpaikkakunnallani   Mijas Costalla, on yleensä muutama.

Intialainen ravintola

Nuoruuteen kuuluu kriittisyys. Ja hyvä niin. Me vanhat monesti jämähdetään sellaiseen "kaikkihan on ihan OK"- ajatteluun. Kritiikin tulee kuitenkin olla perusteltua.

Espanjasta, Aurinkorannikolta, löytyy kaikenlaisia ravintoloita: espanjalaisia, kiinalaisia, intialaisia, tex-mex -ravintoloita. Italialaisia, libanonilaisia.  Amerikkalaisia (muitakin kuin hampurilais-), marokkolaisia, suomalaisiakin! Saksalaisia, brittiläisiä, ruotsalaisia. Ranskalaisia, meksikolaisia, argentiinalaisia....lista taitaisi olla lyhyempi, jos luettelisi maat, joista  ravintoloita  EI ole.

Useimmissa ravintoloissa on lisäksi mahdollisuus tilata kasvisruokaa.  Hyvää ruokahalua, niin kolumnistille kuin muillekin.

Sota on jo täällä! Rasvasota.

Armas Suomenmaa näyttää olevan ajautumassa  sotaan. Vuosikymmenien rauhallisen ajan jälkeen.
Tällä kertaa kukaan ei ole yrittämässä maan valtaamista. Ei myöskään syynä ole Euroopan Unionin kriisi joka johtaisi konfliktiin. Kyseessä on maan sisäinen asia. Kuten joskus viime vuosisadan alkupuolella.
Vastakkain eivät ole tällä kertaa punaiset ja valkoiset.
Kyseessä ei ole myöskään perussuomalaisten tai varsinaissuomalaisten kapina laillista esivaltaa vastaan.

Kyseessä on rasvasota.


Kapinakenraaleista näkyvin on tohtorismies T.  Hänen ristiretkensä koululääketiedettä vastaan on saavuttamassa kliimaksinsa.

Joukkojen keräämisessä tärkein argumentti on että ihmisiä on vuosikymmenien ajan johdettu harhaan jakamalla vääristeltyä tai vajavaista tietoa rasvoista ja kolesterolista ja niiden suhteista.
Eläinrasvat eivät olekaan kuulema  epäterveellisiä. Eivät edes ns. kovat rasvat. Kolesteroli on tarpeellista, ja sen alhaallapitämiseksi määrätyt lääkkeet ovat tarpeettomia, jopa vahingollisia. Niiden määrääminen potilaille on lääkäreiden tapa myydä tarpeetonta lääkitystä, ainoana syynä voittojen maksimointi.

En väitä olevani asiantuntija ravinto- ja terveysasioissa. Kaikkea muuta.
Kun minut operoitiin muutama vuosi sitten, minulle kerrottiin millaista ravintoa minun pitäisi suosia, mitä välttää.
Pannassa olivat rasvat, erityisesti eläinrasvat. Punainen liha.
Kukaan ei käskenyt välttää hiilihydraatteja. Toki kautta aikain on sanottu että valkoinen leipä ja hiottu riisi ovat huonompi vaihtoehto kuin täysjyvätuotteet. Näin varmasti onkin.
Teollisesti tuotettu ruoka on aina huonompi vaihtoehto kuin tuore, itse valmistettu. Kasvikset, hedelmät, salaatit kuuluvat terveelliseen ruokavalioon.

Ns. karppaamisen  eli vähähiilihydraattisen dieetin myöta on julkisuuten tullut paljon kirjoituksia missä mm. kehutaan kuinka "tirisevän rasvaisen pihvin avulla laihtuu! " Kananmunia voi syödä mielin määrin, samoin rasvaisia makkaroita. Mutta se leipä, se pitää jättää pois, ehdottomasti.

Kun elää tarpeeksi kauan, tulee epäluuloiseksi kaikelle mikä kuulostaa liian hyvältä olemaan totta. Koska se yleensä sitä  on.  Kahvi, suola, alkoholi.  Kaikki nekin on julistettu myrkyiksi, vain jotta muutaman vuoden kuluttua kaikki tieto kumotaan. Nyt "myrkky" on hiilihydraatti.  Mistähän mahtaa johtua että kaukoidän maissa    liikalihavuus ja sydäntaudit eivät ole yleisiä, riisin nauttimisesta huolimatta? Samoin Välimeren maissa missä valkoista leipää ja pastaa syödään paljon, kansa on varsin tervettä...

Oma luku sinänsä ovat erilaiset pillerikauppiaat jotka (samalla kun arvostelevat lääkäreitä heidän yhteyksistään lääketeollisuuteen) myyvät omia ihmerohtojaan ja pillereitään sikahinnalla.  Vakuuttaen että näiden lisäaineiden käyttö on riskitöntä. Oman kokemukseni mukaan näin ei valitettavasti  ole.  En enää koskaan nauti yhtäkään pilleriä kysymättä lääkäriltäni ensin. Siitä huolimatta että hän on ns. koululääketieteen edustaja eli  ilmeisesti siis korruptoitunut ja ahne persoona...Toivottavasti hänen tietämättömyytensä ei vie minua liian aikaiseen hautaan.

Tapaksia Mihaksessa...

Oman armaan Suomenmaamme kieli on tunnetusti kaunista ja sointuvaa.
Kun tuhmalle lapselle sanotaan: "Älä rääkkää sitä kissaa!" hän vastaa:" Enhän minä rääkkääkkään!"
Ja taas juhannuksesta voidaan kertoa tarinaa:
  -  Kuka kokoo kokon?
   - Kokko!
   - Koko kokonko?
 -  Kokko kokoo koko kokon.
 -  Kokkoko kokoo KOKO kokon?
  .- Kokko Kokko! Kokoo koko kokon! OK?
 -  OoKoo!

Nimien taivutus on sitten oma lukunsa.
Aurinkorannikolla on pieni ja suht. hyvin massaturismin kurimuksessa säilynyt kaupunki Mijas.

Suomalaisten suussa meno kylään (kaupunkiin) taipuu usein "mennä Mijakseen". Se on naapuri Fuengirolalle missä on suuria suomalaisten asukkaiden miehittämiä  alueita kuten Los Boliches ja Los Pacos - monet viettävät talvikaudet Espanjassa, jotkut ovat jäänet pysyvästi.
Minun mielestäni kyllä  pitäisti mennä Mijasiin. (Nimi muuten lausutaan Mihas).

Koko Espanjassa taas syödään pieniä annoksia eli Lontoon kielellä snackeja, suomeksi kai huikopaloja tai välipaloja joiden monikkomuoto on tapas. Puhekieleen suomeksi  on muodostunut nimitys tapakset, sana tapa kun suomeksi on jotain muuta. Tapojahan meillä kaikilla on...Hyviä ja huonoja.

Erisnimien taivutus suomenkielessä  vaihtelee: Sanomme että USA:ssa on Kansasin (ei Kansaksen) osavaltio. Emmen myöskään puhu Los Angeleksesta vaan Los Angelesista.  Sen sijaan kieleen on jo istunut sanonta Elviksestä, ei Elvisistä. Jotkut nimet taipuvat, jotkut eivät, ja vakiintunut käytäntö määrää.

Kuinka tärkeitä nämä asiat sitten ovat? Älkää  minulta kysykö! Jo nyt on minua "kehuttu" kielipoliisiksi!

Sen kuitenkin tiedän että tapaksista  tykkään kuin se kuuluisa henkisesti häiriinynyt (huom. poliittisesti korrekti ilmaus!) siitä puurosta. Siitä huolimatta että siinä puurossa  kuulema on liikaa hiilihydraatteja...vai onkos, jos se on kokojyvä- ?
No jos siihen laittaa ison voisilmän niin siitähän tulee terveellistä, kolesteriarvot kun kuulema voi unohtaa...(?)

Juhani "Juice" Leskinen sanoi jossakin viiimeisistä haastatteluistaan (löytyy jostakin Tuubistakin) että Suomen kieli on upea kieli. Olen samaa mieltä. Se on tuntemistani kielistä (5) kaikkein täsmällisin ja tarkoin, eikä helposti anna aihetta väärinkäsityksiin, mikäli niin halutaan.  Britit usein leikkivät sanoilla. Lehdistö harrastaa erilaisia kompia. Toisaalta, monesti sana tai sanat voidaan ymmärtää väärin, ne täytyy tavata kirjain kirjaimelta. Suomessa tätä tarvetta ei ole.

Voisitkos esimerkiksi sanoa asian selvemmin kuin tämä Juicen oivallus:
Nyt on iloinen Einari se
Kun pyörä ei narise.

Hyvä Suomi!

P.S. Jos asut Suomessa ja tulet joskus Aurinkorannikolle, käy Mijasissa! Ja kokeile niitä tapaksia!

Jos taas jo olet täällä, nauti molemmista. Siitä huolimatta mitä nimiä, ja miten, käytät.












-

Hei, me guuglataan! Ai mut nyt tuli nälkä...mikähän ois terveellistä, maukasta ja hyvää?

Vieläkö joku muistaa sen ajan kun joka talossa (no, ainakin melkein) oli se mahtava, 12- tai 24-osainen
tietosanakirja? No, jos ei kotona ollut  niin  kai sitten ainakin siellä mummolassa...
Sieltä löytyi tietoja sellaisista kummajaisista kuin Neuvostoliitto, Tsekkoslovakia, Jugoslavia.  Johonkin maailmanaikaan maat ja kansat tuntuivatkin olevan pysyviä.

Nyt tieto on joko CD-rom -levykkeillä, tai (yhä useammin) internet-sivuilla.
Yksi internetin luultavasti suosituimpa sivustoja on wikipedia.
Helpoin tapa löytää tietoa nopeasti on tietysti "googlaaminen.

Google search etsii nopeasti linkkejä, usein ensimmäinen (ja joskus paras) on Wikipedian linkki. Monet linkit ovat tietysti kaupallisia. Wikipedian puute taas on että se on kenen tahansa editoitavissa, eikä sen tietoihin aina voi luottaa 100-prosenttisesti. Myos artikkelien taso vaihtelee. Suomenkielinen versio on usein lyhyt, eräänlainen tiivistelmä.
Google tarjoaa myös käännöksen kieleltä toiselle; ilman pientä tai suurempaa korjailua on kuitenkin turha yrittää saada tekstiä käännetyksi, suomenkieli on monimutkaisuudessaan erittäin "hankala" kieli  ja tulokset saattavat olla joskus lähinnä koomisia. Ja varsinkaan tietynlaisia sanontoja on turha yrittää kääntää, ne kun ovat omanlaisiaan joka kielellä. Jos vaikkapa kääntää englantilaisen tokaisun: "No, this can not be true, you must be pulling my leg!"  lopputuloksena on todellakin "sinun täytyy vetää jalkaani" kun suomalainen sanonta   on lähinnä "yrittää syöttää pajunköyttä".

Internetin myötä yhä useammat tahot ovat alkaneet käyttää sitä oman informaationsa välittämiseen. Monet (useimmat?) lehdet julkaisevat ainakin osan netissä, joko ilmaiseksi tai maksusta.
Monesti tuntuu siltä että maailmassa käydään monenlaista "informaatiosotaa", oli sitten kysymyksessä maailmanpolitiikka tai vaikkapa ravintotieto.

Joka viikko tuntuu tulevan uusi tieteellinen tutkimus, joka todistaa tietyn väittämän joko todeksi tai paikkansapitämättömäksi. Kun jokin aika sitten kaikki eläinrasva oli myrkkyä, nyt ovatkin synteettiset levitteet se todellinen riski. Lihaa ja eläinrasvoja piti välttää, nyt rasva ei olekaan pahasta vaan ne hiilihydraatit! Sokeri oli myrkkyä. Ei enää. Kahvi, alkoholi, lähestulkoon kaikki mikä sai ihmisen nauttimaan elämästään, on vuorollaan julistettu pannaan ja sitten kohta siitä vapautettu. Viimeisimmän (huom. tätä kirjoittaessani) tiedon mukaan lasillinen-pari viiniä päivässä saa maksan toimimaan, eli on parempi juoda päivittäin pieniä määriä kuin esim. viikonloppuisin enemmän. Litra olutta päivässä on kuulema sydämelle ja verenkierrolle ainoastaan hyväksi. (No, vatsan kasvamista se kyllä  helposti aiheuttaa...).

Pohjois-Karjala-projekti oli vuosina 1972–1997 toteutettu kansanterveyden edistämishanke, jonka tavoitteena oli parantaa suomalaisten terveystottumuksia. Kolme kartettavaa asiaa olivat tupakka, liika suola ja kovat rasvat. Tämän projektin aikaansaamat positiiviset muutokset on nyttemmin yritetty kiistää.  Tupakan ja suolan puolestapuhujia ei sentään ole ilmoittautunut. (Viiskymmentäluvun amerikkalaisessa tv-mainoksessa kyllä kehuttiin savukkeitten polton olevan hyväksi keuhkoille...)

Muutama päivä sitten luin että muodissa olevan karppaamisen  eli vähähiilihydraattisen ravinnon suosion takana on väitetty olevan  lihanjalostus-  ja maitoteollisuuden. Tämä luonnollisesti näiden taholta  kiistetään.  Näyttää siltä että monet ns. luontaistuote- ja muut netin kautta kauppaa käyvät yritykset ovat käyttäneet hyväkseen internetin nopeaa tiedonvälitystä. Osa varmasti on vilpittömästi asiaansa uskovia ihmisiä ja yrittäjiä; osaa taas ei voi ottaa vakavasti, vaan kysymyksessä on enemmän uskoon ja mystiikkaan perustuva ei-tieteellinen kvasitieto. Jos ravintotietoon sotketaan erivärisiä kiviä, värähtelyjä (?), väriterapiaa (?)  yhteyttä luontoon (?), ollaan jossakin myöhäishippie-filosofian sokkeloissa

Lihantuotanto tuhoaa luontoa Valitset mitä tahansa, valintasi on väärä.

Jos/kun haluaa suunnitella itselleen terveellisemmän tavan elää ja syödä, saattaa turhautua törmätessään internetin ristiriitaiseen sirpaletietoon.  Jokaisella uskonnolla on omat kannattajansa. Ruuasta ja syömisestä on mitä ilmeisemmin tullut uusi uskonnon muoto: kun uskot, se muuttuu todellisuudeksi.  Usko siis mihin haluat, viimeistään huomenna joku osoittaa sinun kuitenkin olevan väärässä. Ja sadan vuoden kuluttua sillä ei ole enää penninkään  - anteeksi - sentinkään vertaa merkitystä.

No mutta onhan meillä sentään jääkiekko!

Korean yleisurheilun MM-kisat tulivat ja menivät. Mikään  yllätys ei varmastikaan ollut että Suomen menestys jäi lievästi sanottuna vaatimattomaksi.  Tuskaa helpottaa tietysti se että rakas vihollinen Ruotsi oli aivan yhtä surkea Talviurheilun kunkkumaa Norja ei myöskään saanut yhtään kultaa, hopeaa silti, ja vielä Suomen perinteisessä menetyslajissa, keihäänheitossa. Ensimmäistä kertaa kisojen historiassa Suomi ei saavuttanut edes pistesijaa. Parhaat saavutukset olivat keihäässä ja moukarissa, molemmissa 9. sija.

Suomen historia sekä kesä- että talviurheilussa on kunniakas. Jo ennen itsenäisyyttä, vuonna 1912 Hannes Kolehmainen toi Suomelle kultaa Tukholman olympiakisoissa.
Kesäolympialaisten menestyneimpiä urheilijoita ollut Paavo Nurmi toi Suomelle yhteensä yhdeksän kultamitalia 1920-luvulla. Ville Ritola, joka oli asunut USA:ssa, osallistui Pariisin kisoihin vuonna 1924 ja
voitti siellä 4 kultamitalia sekä 2 hopeaa.  1928 Amsterdamissa  hänen saldonsa oli kultamitali 5 000 metrillä ja hopeaa 10 000 metrillä.  Suomi oli  kesä- ja talviolympialaisissa vv. 1918 - 1936 mitalitaulukossa 4. paras maa, suurin osa mitaleista tuli yleisurheilusta ja painista. Suomen vei kultakantaan uudelleen (ja toistaiseksi viimeisen kerran olympiakisoissa) Lasse Viren, joka voitti olympiakultaa 5000 ja 10 000 metrillä niin vuonna 1972 Münchenissä kuin 1976 Montrealissa.
Kestävyysjuoksun lisäksi Suomen menestyksekkäimpiä lajeja on ollut tunnetusti keihäänheitto. Olympiavoittajia on kuusi, maailmanmestareita viisi.

Vuonna 1983 alkaneet yleisurheilun MM-kisat pidettiin aluksi neljän vuoden välein. Suomen menestyksestä ovat vastanneet ennen muuta keihäänheittäjät ja kävelijät.Suomi on saanut eniten mitaleita keihäänheitossa (neljä kultaa, kolme hopeaa ja yksi pronssi)ja kävelyssä (kaksi kultaa, yksi hopea ja pronssi).

Edellisen kerran Suomi sai mitalin MM-kisoissa, Tero Pitkämäki  voitti kultaa keihäässä Osakassa 2007. Korean kisoissa mies karsiutui loppukilpailusta.

Suomalaisen yleisurheilun huippuhetket (alkuvuosia lukuunottamatta) sijoittuvat 70-luvulle, jolloin mm. Rooman EM-kisoissa saavutettiin 10 mitalia joista 4 kultaa. Mitalitilastossa Suomi oli viides, jättäen taakseen mm. Ranskan ja Italian, ja saavuttaen enemmän kultamitaleita kuin Länsi-Saksa.   Tänä päivänä tuntuu uskomattomalta että mitaleita tuli mm. 4x400 m viesteissä, 200 metrillä (naiset) ja 800 metrillä (miehet),  Nuo ajat tuskin koskaan palaavat.

Eipä siis hyvältä näytä yleisurheilukentällä. Mutta onhan meillä jääkiekko! Maailmanmestarit!  Joka pojalle luistimet jalkaan ja treeneihin! Ja yksi laji on missä Suomi on ylivoimainen: pesäpallo!

Gillette - the best a man can get!

Katselin tässä päivänä muutamana mielenkiintoisen dokumentin parranajosta. Joo-o. Ihan totta. Kas kun ei katsellut maalin kuivamista tai ruohon kasvamista,  mutisee joku.
Mutta kun tuo ohjelma oli ihan totta mielenkiintoinen.

Parran ajaminen on ensin tehty veitsellä. Ei ihan millä vaan lapinluikulla tai Moralla vaan ihan sitä varten kehitetyllä veitsellä. Se taittuu kahtia kuvassa näkyvällä tavalla. Tuhansia vuosia veitset mitä luultavimmin olivat paljon yksinkertaisempia eivätkä miehet aikojen alussa varmaankaan edes vaivautuneet karvoja kasvoistaan ajelemaan.

Moderni partaveitsi.

Parturit olivat arvostettuja ammattimiehiä. Usein leikkasivat myös hiukset. Tämän päivän parturi-kampaajat kuulema aika harvoin joutuvat partaa ajelemaan, varmasti monet eivät edes osaisi kovinkaan hyvin.
Ohjelman mukaan parturit tekivät aikoinaan jopa pieniä leikkauksia, heillä kun oli taito ja välineet. Toimivat ikäänkuin sivutoimisina kirurgeina!

Jotta melko karkea karva katkeaisi ja ihon ärsytys olisi mahdollisimman vähäistä, tarvittiin vaahtoa, joka saatiin saippuasta, ja sen vaahdottamiseen tarvittiiin erikoista partasutia. Alkuun ne oli tehty mäyränkarvoista. Yhä edelleen kalleimmat ja laadukkaimmat sudit on tehty tästä materiaalista.

Koska partaveistä taytyi jatkuvasti terottaa ja sen käyttö oli melko vaikeaa, alettiin 1800-luvun puolivälissä  kehittää uudenlaisia veitsiä, jotka jo muistuttivat nykyistä partahöylää. Siitä ei enää olltukaan pitkä matka partakoneen terän kehittämiseen: koko veistä ei tarvinnut heittää pois kun terottaminen ei enää onnistunut. K.C. Gillette sai patentin vuonna 1905 kehittämälleen "turvaterälle", jonka kehittämiseen häneltä oli kulunut kuusi vuotta. Huipputerävän, ohuen mutta silti kestävän terän valmistaminen tuon ajan tekniikalla ei ollut helppoa

Ensimmäiset partavaahdot aerosolissa tulivat markkinoille 50-luvulla. Tänä päivänä valittavien vaahtojen ja geelien määrä on valtava.

Partakone itsessään säilyi miltei muuttumattomana vuosikymmeniä. Ensimmäinen kaksikkoterä tuli markkinoille vuonna 1971, ja sittemmin terien lukumäärä on kasvanut neljään! Jopa halvoissa kertakäyttöpartahöylissa voi olla kolme terää, eikä kehitykselle(?) näytä olevan loppua.
Maailma näyttää olevan jakautunut Gilletten ja Wilkinson Swordin kesken. Sitten on useita kertakäyttöhöylien valmistajia, kuten BiC. Monet supermarketit myyvät omia edullsia kertahöyliä.

Koska, kuten jokainen mies tietää, parranajo ärsyttää ihoa, on sen "rauhoittamiseksi" kehitelty erilaisia ns. after shave-tuotteita. Monet niistä ovat lähinnä parfymoitua alkoholia, joka ainoastaan vaikuttaa raikastavasti. Parempia ovat erilaiset voiteet ja geelit, jotka hoitavat samalla ihoa.

Loppuosa ohjelmasta käsitteli sitten sähköistä parranajoa, ja oli ainakin minusta paljon vähemmän kiinnostava. Vuodesta 1928 asti on ollut olemassa sähköparranajokoneita, joiden toiminta perustuu joko poikittaista liikettä tekeviin (esim Braun, Remington, Panasonic) tai pyöriviin (Philishave)  teriin.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...ja mitä siihen parhaaseen mitä mies voi saada...toisenlaisiakin mielipiteitä varmasti löytyy...

Yleisluontoisia havaintoja yleisurheilusta ja -urheilijoista.

Yleisurheilun maailmanmestaruuskisat ne alkoivata taas. Suomen suuruuden ajoista on kauan.  Mikä käytännössä tarkoittaa että kisoihin lähdettiin taas "tekemään parhaansa, katsotaan mihin se riittää".

Toki jos oma ennätys on sekunti- tai senttikaupalla huonompi kuin parhaiden kilpailjoiden, turhaa on odottaa mitään ihmettä. Kamppailu-urheilussa tulos voi yllättää, samoin palloilulajeissa. Yleisurheilussakin joskus, jos esim. keskipitkällä matkalla ns. kytätään ja vauhti on hiljainen. Kirimies jonka ennätyksen ei pitänyt olla tarpeeksi, voittaakin taktiikkajuoksun.
Hypyissä ja heitoissa taktiikkaa ei voi käyttää. Ellei "taktiikaksi" sitten lueta sitä että tekee heti ensimmäisellä kierroksella tuloksen joka saa kilpailijat haukkomaan henkeään...

Suomen mahdollisuudet mitaliin taitavat olla lähinnä keihäässä, tuossa meille niin menestyksekkäässä lajissa.

Usain Boltin (Jamaica)  uskomaton aavistuslähtö 100 metrin loppukilpailussa oli melkoinen shokki.  Kisojen yksi ennakkoon ylivoimaisimmista urheilijoista tuhri mahdollisuutensa.
Koska katselen kisoja brittikanavien kautta, oli 10 000 metrin kilpailu lähinnä sen kuuntelemista kuinka somalialaissyntyinen  Mohamed Farah onnistuu. Kun mies lopulta jäi kakkoseksi, kuvattiin häntä enemmän kuin voittajaa, Etiopian  Ibrahim Jeilania. Brittikommentaattori hehkutteli Britannian ensimmäistä miesten 10 tuhannen metrin mitalia....
Mahtaisivatkohan suomalaisten asenteet somaleita kohtaan muuttua jos joku heistä toisi arvokisoissa mitalin Suomelle?

Kymmenottelu oli taas kerran amerikkalaisten (USA) juhlaa. Siellä päin maailmaa ottelu on todella arvostettua ja laji siksi suosittu. Huomionarvoinen seikka on että Virolla oli jälleen hyvä edustaja lajissa. Viro tuntuukin olevan "uutena" valtiona suhteellisesti ottaen parempi kuin veljeskansa Suomi.
Naisten kiekonheitossa juhlivat Kiina, Saksa ja Kuuba. Venäjä ei ole enää Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen hallinnut naisten heittourheilua.
Naisten pituushypyn voittaja Brittney Reese onnistui vain yhdessä eli ensimmäisessä hypyssään, mutta se riitti. Kaikki muut viisi olivat yliastuttuja.  Latvian Ineta Radevica otti yllätyspronssin.

Kisat ovat vasta aluillaan. Koska suomalaisilta ei taida olla enemmälti odotettavissa, täytyy itseään viihdyttääkseen keskittyä epäolennaiseen eli pikku-ilkeilyyn; siiihenhän urheiluselostajat antavat kosolti aihetta.
Ymmärrän kyllä että kun täytyy puhua jatkuvasti ja yrittää löytää jotakin tarpeellista sanottavaa, tulee väkisinkin puhuneeksi puutaheinää.
Vai mitä sanoisitte seuraavanlaisista kommenteista? "Jos hän aikoo päästä jatkoon sadan metrin karsinnoista, hänen täytyy todella juosta lujaa! (fast)." Ilmeisesti.
Tai tästä: " Nähtäväksi jää miten hän käyttää pitkää kokemustaan hyväkseen" . Niinpä. Eli millaista taktiikkaa mahtaa käyttaä satasella...

Ja vielä yksi, pituushypystä: "No nyt hänen täytyy saada vielä valkoinen lippu, se on tietysti hyvin tärkeää". No onhan se melko tärkeää että hyppy on hyväksytty...

Kasaria, kasaria. Mitäs nyt keitetään?

80-lukua on usein pidetty pinnallisuuden vuosikymmenenä. Kun 70-luvun punk ja uusi aalto oli patistanut nuoria ottamaan kantaa (joskaan ei poliittisesti vaan usein suorana toimintana), seuraava vuosikymmen toi uusmodernismin, hevimetallin paluun ja soulin ja rockin uuden synteesin. Muodissa mentiin nahasta ja niiteistä feminiinisempään tyyliin, miesten hiukset olivat usein vaalennetut, "puudelityyliset" ja osa parikymppisistä omaksui juppi-lookin: siististi leikatut, lyhyehköt hiukset, kalliit puvut ja tiilikiven kokoiset kännykät. Haaveena oli Bemari jota ajeltaisiin Ray-Banit silmillä...

Tyylien sekamelskassa monet hitit jäivät esittäjiensä ainoiksi.

Katsellaanpa millaista yhden-hitin- musiikkia vuosikymmenellä kuunneltiin.







1980
Lipps,  Inc: Funky Town.
Amerikkalaisen diskoyhtyeen maailmanhitti, ykkösenä 11 maassa. Vaikka jäikin yhtyeen ainoaksi suurhitiksi, kappale on diskoklassikko ja ns. oldies-radioasemien suosikki.

1981
Buggles: Video Killed the Radio Star.
Tämä on kappale josta tehty video oli MTV:n ensimmäinen eetteriin lähettämä musiikkivideo. Valitettavasti kappaleen profetia on toiminut liiankin hyvin; tänä päivänä yhtyeet ja artistit (tai pikemminkin tuottajat ja levy-yhtiöt) käyttävät usein huomattavasti suuremman summan rahaa videon kuin itse kappaleen audion tuottamiseen. Eräänlainen kulttiklassikko. 

1982
Weather Girls: It´s Raining Men.
Hauska kappale missä uhkeat tummat kaunottaret (?) kertovat päivästä jolloin miehiä sataa taivaalta! Ja tottahan toki yhtyeen nimi on Säätytöt...Jälleen nostalgiaradioiden vakio-ohjelmistoa.

1983
Taco: Puttin´on The Ritz.
Irving Berlinin vuonna 1930 säveltämä kappale samannimisestä filmimusikaalista. Hollantilaisen Tacon tanssihitti nousi maailmanmaineeseen mutta jäi esittäjänsä ainoksi suurmenestykseksi.

1984
Nena: 99 Luftballons.
Saksalaisen naislaulajan Nenan ( jonka yhtye käytti myös tätä nimeä) ainoaksi hitiksi jäänyt kappale. Tuli ensin suosituksi alkupeäisenä saksankielisenä  versiona mutta levytettiin sittemmin hieman erilaisin lyriikoin englanniksi. 


1985
Jan Hammer: Miami Vice Theme.
Aikoinaan hyvin suositun sarjan tunnusmelodia. Kosketinsoittaja Jan Hammer, s. 1948 silloisessa Tsekkoslovakiassa, on soittanut monien maailmankuulujen rock-, jazzrock- ja jazzmuusikoiden kanssa, joukossa mn. Jeff Beck ja Mahavishnu Orchestra. Hammer on yhä aktviiinen muusikko, jonka haaveena tuskin koskaan on ollut tulla suosituksi top ten- hittien tekijäksi.

1986
Opus: Live is Life/Life is Life.
Itävaltalaine yhtye jonka kappale (jonka nimen näkee kirjoitettavan kahdella eri tavalla) teki tästä hitin vuonna 1986, levy julkaistiin jo vuoden -85 puolella.  Melko menestyksekäs suomalainen  jääkiekkojoukkue  Tampereen Tappara on käyttänyt laulua kannustuslauluna otteluissaan...

1987 
M.R.R.S: Pump Up The Volume.
Ainakin jokaisen  tuon ajan diskohileen ja/tai tiskijukan tuntema tanssibiisi!  Yksi house-musiikin ja samplaamisen kulmakiviä.  Koska yhtye ei ollut vakituinen kokoonpano vaan lähinnä kokeilu, single jäi ainoaksi.

1988
Alannah Myles: Black Velvet.
Kanadalaisen rock-laulajan kunnianosoitus Elvikselle. Black Velvet oli Elviksen käyttämä  hiusväri, samaten hänen ääntään on verrattu mustaan samettiin....Black Velvet on myös kanadalainen viskimerkki...."Black Velvet, if You please..."  Hieno kappale, upea tulkinta. Alannah Myles jatkaa esiintymistä mutta kotimaan ulkopuolella tämä single on jäänyt ainoaksi suurmenestykseksi, valitettavasti.

1989
Jeff Healey: Angel Eyes.
Norman Jeffrey "Jeff" Healey oli kanadalainen sokea blues- ja jazzkitaristi, joka kehitti omaperäisen soittotyylin; hän soitti kitaraa istualtaan, pitäen sitä "lappeellaan" sylissään kuten ns. steel-kitaraa.
Hänen ensimmäiseltä albumiltaan singleksi otettu Angel Eyes oli listamenestys. Healey säilyi arvostettuna ja rakastettuna muusikkona varhaisemaan kuolemaansa vuonna 2008 saakka. Hän oli vain 42-vuotias menehtyessään keuhkosyöpään.

Muun muassa tällaista musiikkia kuunneltiin ja ostettiin singleinä  80-luvulla.
 
Albumien merkitys oli jatkuvasti  suurempi. CD-levyjen tulo markkinoille oli muuttanut tilanteen yhä enemmän albumeita suosivaksi: single ja video oli  usein erotettu albumilta  radiosoittoa ja tv:tä varten tai jos kysymyksessä oli uusi artisti, kyhättiin nopeasti kokonainen albumi singlen jatkoksi.

C-kasetti veteli viimeisiään 80-luvun lopulla. Monet vähemmän tunnetut yhtyeet ja artistit esim. Suomessa julkaisivat musiikkia ainoastaan kasetilla.  Näiden "arkistojen aarteiden" toivoisi päätyvän ihmisille jotka pelastavat ne jälkipolville ja siirtävät kestävämpään muotoon tallennettuina. . Mutta sehän on taas toinen juttu...

Jalaton mies opettaa juoksua...

Ocar Wilde , syntyjään irlantilainen. oli aikansa kirpeimpiä  kirjallisuus- ja yhteiskuntakriitikkoja, joka saavutti suurta menestystä itsekin  näytelmä- ja romaanikirjailijana ja runoilijana. Monet hänen aforismeistaan ovat peräisin hänen näytelmä- tai romaanihenkilöiden suusta, mutta toki Wilde itsekin laukoi viiltävän teräviä kommenttejaan. Otsikon letkautus kriitikoille on  yksi näitä. Valitettavasti hänestä eivät kaikki pitäneet puritaanisessa Britanniassa ja hänen tuohon aikaan "moraaliton" bi-seksuaalisuutensa sai aikaan sen että hän joutui lopulta vankilaan siveettömyytensä vuoksi. Ilmeisesti Wilde eli "vääränä" aikana. Sata vuotta myöhemmin syntyneenä hän olisi ollut juhlittu ja arvostettu.






Mitä sitten tulee siihen, voiko jalaton mies opettaa juoksua, Wilde ei tietenkään halunnut spekuloida tällä asialla. Itse asiassa mies vihasi maskuliinista urheilumaalmaa (naisethan eivät tuolloin vielä urheilleet). Letkautuksen kohde eli  kriitikot ovat tuon herjan mukaan ilmeisesti kirjoittajia jotka eivät pysty itse kirjoittamaan vaikka ehkä haluaisivat  ja siksi tai siitä huolimatta arvostelevat.

Tuleeko kirjallisuuskriitikon (tai esim. kaltaiseni amatöoriarvostelijan) sitten todella pystyä itse kirjoittamaan jotakin julkaisukelpoista, luovaa tekstiä? Runoa, proosaa, näytelmiä?

Tuskinpa vain. Klassisen musiikin arvostelijalta mitä ilmeisemmin edellytetään musiikin teorian ja -historian tuntemusta, mutta ei kai kukaan edellytä että kriitikon pitäisi pystyä kirjoittamaan viulukonserttoa, jos hän arvostelee sellaista?

  Rockin kuuntelijalta tuskin vaaditaan musiikin teorian hallintaa, jonkinlaista tietoa musiikkityyleistä, niiden kehityksestä, historiasta  jne. tietenkin on syyta olla. Soittotaito ei ainakaan ole pahitteeksi.

Uheilukisojen kommentoijalta toki vaaditaan paljon tietoa alaltaan ja selostamastaan lajista, mutta kukaan ei vaadi häntä juoksemaan satasta alle 10 sekunnin tai tekemään kaksoislutzia.  Jalkapalloselostajan ei tarvitse pompottaa palloa keskeytymättä minuuttitolkulla...jne.

Tänä päivänä kun esim. media on täynnä eräänlaista piilomainontaa (esim. jopa kansalliset yleisradioyhtiöt haastattelevat artistia, kirjailijaa tai muuta julkkista kun tältä on tullut jotakin uutta markkinoille), kritiikkiin on mielestäni oikeus kenellä tahansa. Kaupallisuus on tunkeutunut kaikkialle.  Ns. sosiaalinen media on paikka missä me ns. tavikset voimme esittää mielipiteitämme. Olipa kysymys sitten Euroopan Unionista, musiikista, kirjoista, urheilusta. Elämä on. Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Eikä uskota vaikka joku väittää että Sylvester Stallo ne.

Son moro! Seuraavaan plokiin asti!

Espanjan eno edelleen going strong?

Joskus kauan(?) sitten blogia (tai nykyisin pitäisi kai sanoa reilusti plokia?) aloittaessani laitoin motoksi espanjansuomalaisen ajatuksia jne. Tuo espanjansuomalainen tarkoittaa  että olen Suomen kansalainen (edelleenkin) mutta vakituinen asuinpaikka on Espanja.

En ole jakanut aiheitani tiukasti eri alueisiin; jotkut toiset kirjoittajat  ovat näin tehdessään ehkä halunneet helpottaa lukijan valintoja. Kaikki kun eivät esim. ole musiikki- tai urheiluhulluja tai kiinnostuneita kirjallisuudesta tai politiikasta. Ruoka ja syöminenkään ei kaikkia kiinnosta, ainakaan niistä lukeminen, jne. Voi siiis valita vain sen mikä todella kiinnostaa.

En kuitenkaan  ole keskittynyt kirjoittamaan pelkästään ulkomailla ja tarkemmin sanottuna siis Espanjassa asuvan henkilön näkökulmasta. En myöskään ole halunnut rajata aiheita, koska, kuten ne mahdolliset pari-kolme lukijaani(?) ovat havainneet, ajatukset ja kirjoitukset voivat rönsyillä eri elämän alueille. Ajatus katkeaa mutta teksti jatkuu..

Mahdollisesti  jotkut  haluaisivat mielellään lukea enemmänkin kokemuksistani Espanjasta ja espanjalaisista. Matkatoimistojen ja jopa matkakirjojen ja tv-ohjelmien kun on tapana kertoa enimmäkseen  vain positiivisia asioita jopa tekstimainontaan saakka. Toisaalta, sensaatiolehdistö ja jotkut tv-ohjelmat tekevät myös kauhujuttuja petetyistä turisteista,  huijaavista kauppiaista ja jopa hotellivirkailijoista, varkaista ja ryöstöistä.  Yksi brittien Aurinkorannikosta käyttämä nimi on Costa del Crimen eli Rikosrannikko. Tuosta hieman myöhemmin.


Olen blogeissani kirjoittanut mm. liikenteestä, rantojen luki-luki-miehistä, flamencosta, espanjalaisten suhtautumista ulkomaalaisiin (lähinnä turisteihin), ¨mañana¨-asenteesta, eli aika vähän Espanjasta. Toki monet muutkin (kuten esim. koirani Billyn kokemukset) sivuavat tiukasti aihetta.

Nyt kun olen asunut pysyvästi (muutamaa korkeintaan n. kuukauden kestänyttä poissaoloa lukuunottamatta) 12 vuotta maassa, voisi olla aika tarkastella onko, ja jos niin miten, kulunut aika on vaikuttanut suhtautumiseeni nykyiseen, uuteen kotimaahani.

Alkua voisi nimittää vaikka kuherruskuukaudeksi.  Uudessa maassa kaikki oli kiehtovaa, niin kovin erilaista.  Naiset, nuo ihanat olennot, olivat (anteeksi vain, sinisilmä -punaposki- kellankultatukka -suomalaiset!) eksoottisuudessan kiehtovia ja ah niin kauniita!  (Huomautettakoon että olin ja olen yhä tukevasti avioliitossa.)
Musiiikki, ruoka, ravintolat. Ihmiset jotka eivät tuntuneet nukkuvan koskaan (paitsi iltapäivällä sen tunnin-parin siestan). Kyky nauttia elämästä. Tuntui että kuka tahansa saattoi ottaa kitaran tai ainakin laulaa estoitta, tanssia, pitää hauskaa.  Ilman sitä rohkaisuryyppyä. Fiesta voidaan jäjestää lähes milloin vain!

Kuukausien ja vuosien myötä toki löytyi sellaisiakin asioita jotka eivät miellyttäneet.
Ihmiset tuntuivat tupakoivan joka paikassa. Jopa lentokenttien tupakointi kielletty-kylttien alla. Joissakin virastoissa ja toimistoissa levisi sininen savu. Uusi tupakkalaki, joka on tämän vuoden alusta Euroopan tiukimpia, on sittemmin onneksi muuttanut tilanteen.  Postin virkailijat olivat happamia (harvinaista missään muualla). Kauppojen myyjät juttelivat toisinaan keskenään eikä aina näyttänyt olevan kiire palvelemaan asiakasta. Torikauppiaat eli markkinoiden myyjät taas ovat lievästi sanottuna aktiivisia myymään ja osaavat yleensä muutaman sanan kieltä kuin kieltä.

Andalusiassa roskaaminen on yleistä - jotkut tuntuvat heittävän esim. rakennusjätteitä minne tahansa, ja koko jätehuolto on suhteellisen huonosti järjestetty moniin muihin Euroopan maihin verrattuna. Jäteastiat ovat usein ilman kansia. Sinänsä hieman outoa, sillä espanjalaiset (lähinnä siis naiset) pitävät kunnia-asianaan että kodit ovat siistejä.  Monet ihmiset - joukossa varmasti turisteja ja muita ei-espanjalaisia - heittävä talousjätteitä paikkoihin mitkä on tarkoitettu puutarhajätteille - basura járdin.

Liikenne oli jo aiheena aikaisemmin. Todettakoon siis vain lyhyesti, että kuten tämän vuoden kesäloma-aikojen tilastot jälleen  osoittavat, liikenneonnettomuudet  ja -kuolemat ovat edelleen valitettavan yleisiä. Espanjalaiset kun ovat tunnetusti hanakoita ajamaan vauhdikkaasti, ja näin etenkin nuoret miehet.

Aurinkorannikolla ja muualla Etelä-Espanjassa asuu paljon varakkaita ihmisiä; työelämän jättäneitä entisiä yrittäjiä yms. Hienot huvilat houkuttelevat huumeidenkäyttäjiä ja muita rikollisia helpon käteisrahan tai nopeasti rahaksi muutettavan omaisuuden toivossa.  Murrot ja varkaudet ovat melko yleisiä. Omaan asuntoommekin yritti  vuosia sitten murtautua (ja onnistui jo pääsemään parvekkeen kautta sisälle) murtovaras. Koirien haukunta pelästytti kuitenkin onneksi varkaan, joka jätti jo nappaamansa sylimikron sohvalle! Nyt pysyy parvekkeen ovi tiukasti kiinni ja vartiointifirman varoituksen pitäisi pitää rosmot loitolla.
Rikolliseen toimintaan osallistuvat ovat usein muualta tulleita ulkomaalaisia: latinalaisesta Amerikasta, Romaniasta ja entisestä Neuvostoliitosta. Monet brittirikolliset tunnetusti piilottelevat Aurinkorannikolla, ja useat ovat sekaantuneet huumebisneksiin.  Poliisi saa heitä kiinni usein pelkästään rutiinitarkastuksissa.  Marbellassa tapahtui  taannoin jengien välinen ammuskelu aivan mafia-tyyliin.  Brittien Rikosrannikko-nimi kolahtaa siis osittain (brittien) kin omaan nilkkaan.
Varkaista ja muista rosmoista huolimatta, normaali rehellinen ihminen voi liikuskella rannikolla varsinkin päiväsaikaan turvallisin mielin. Laukustaan (naiset) ja lompakostaan tai kukkarostaan (miehet) kannattaa pitää huolta. Liikaa alkoholia ei kannata maistella eikä ainakaan liikuskella missään epämääräisillä kujilla keskiyön jälkeen. Tämähän pätee miltei mihin maailmankolkkaan tahansa.

 Yksi asia, mistä en ole koskaan oppinut pitämään tai edes ymmärtämään, on monien paikallisten ihmisten mutta myös turistien ja ulkomaalaisasukkien kiinnostus, jopa into härkätaisteluihin.  Hemingway, suuresti ihailemani kirjailija,  oli intohimoinen härkätaiselujen ihailija  Ne on nyttemmin  kielletty Kataloniassa, missä niitä on aikaisemmin järjestetty Andalusian ohella.

 Espanjan kulttuuri on vanha. Maan kulttuuri, jopa kieli, on omaksunut paljon  arabimaailmasta kauan  Se on rikkaus. Etelä-Espanjalle ominainen   flamencomusiikki on hyvä esimerkki arabivaikutuksesta. Espanjan talouselämässä monet arabisyntyiset yrittäjät (kuten vaimoni isä) ovat olleet ja ovat arvostettuja korkean työmoraalinsa vuoksi.  Espanja on monikulttuurinen maa. Maahan tulee jatkuvasti muuttajia Afrikasta, lähinnä Marokosta. Kaikki eivät onnistu sopeutumaan yhteiskuntaan, joten toki ongelmiakin on.

Andalusian arkkitehtuurissa kuten taiteessa yleensäkin näkyy yhä arabimiehityksen vaikutus. Talot ovat kauniita, ja kaaret ja koristelu ovat upeita. Maurien aikana maanviljelys ja muu elinkeinoelämä kehittyivät nopeasti.

Kaikenkaikkiaan, Espanja (ja puhun nyt nimenomaan Andalusiasta, missä asun ) on paikka johon on helppo rakastua. Historiallisista syistä maan arkkitehtuuri ja kulttuuri on rikasta ja suhtautuminen erilaisiin ihmisiin ja ihmisryhmiin on  hyvin suvaitsevaa ja (toisinaan, tarvittaessa) vähintäänkin kärsivällistä.  Kun tähän kaikkeen vielä lisätään miltei aina siniseltä taivaalta paistava aurinko ja mainio ruoka ja juoma...   Mailman paras jalkapallojoukkuekin on.  Mitä voisi puuttua? Väärin!  Jopa ruisleipää, suomalaista olutta, lenkkimakkaraa,  ja  (eh....) sitä lonkeroakin saa suomalaiskaupoista ja jopa joistakin paikallisista supermarketeista...Joten,  jospa vaikka lomalle, tai jopa asumaan? Que sera sera!

Ruutia Vareksille?

Suomalainen jännityskirjailija Outsider kirjoitti aikoinaan mm.  Kalle-Kustaa Korkin (niin, juuri se joka kuuleman mukaan sorkki...no, olkoon) ja Pekka Lipposen seikkailuja.

Korkki on hieman Marx-veljeksien Grouchoa muistuttava  öljybisneksissä toimiva mies, ja Lipponen taas on lupsakka savonmurretta puhuva  ja mielellään "näkäräisiä" naukkaileva prinssieversti. Hän kun on kirjavan elämänä aikana ollut mm. henkivartijana...

Outsider eli  Aarne Haapakoski ehti melko lyhyen elämänsä aikana toimia toimittajana, sotakirjeenvaihtajana ja tietenkin myös kirjailijana.Hän asui monessa maassa, joten kirjojen tapahtumapaikat ovat (periaattessa) todellisia.  Selvästi tunnetuinta osa tuotannosta ovat Korkin ja Lipposen seikkailut, joista osa ilmeistyi kirjoina, radiokuunnelmina, elokuvana, ja viisi- ja kuusikymmentäluvulla omana vihkosenaan.

Nimenomaan Korkin ja Lipposen seikkailut ovat se osa Outsiderin tuotannosta joka on (kuten tänä päivänä sanottaisiin) kirjoitettu kieli poskessa. Juonenkäänteet ovat mielkuvituksellisia ja Lipposen joviaali olemus on kaukana James Bondista tai viisikymmentä-kuusikymmentälukujen kovaksikeitetystä dekkarimaailmasta. Silkkaa viihdettä, mitä ei ole tarkoitettu liian tosissaan otettavaksi eivätkä henkilökuvaukset ole psykologisia...jos sitä nyt kukaan olisi odottanutkaan.

                      *****************************************

Tavallaan Outsiderin perinnettä Suomessa  tänä päivänä jatkaa Reijo Mäki.   Toki Mäen kirjoissa yleensä seikkaileva  "sankari", yksityisetsivä  Jussi Vares  pysyttelee tiukasti Turussa, vain joskus piipahtaen muualla. Mikään maailmanmatkaaja Korkin ja Lipposen tapaan  hän ei ole. Yhtäläisyys Outsideriin on lähinnä juonen sietämätön keveys.Kun Lipponen puhuu murteella, Mäen kirjoissa ei puhuta Turun murretta; luultavasti kirjailija uskoo (ehkä syystä?) että turkkulaista puhuva dekkari herättäisi lähinnä tahatonta hilpeyttä... Alkoholiakin Jussi hörppii (yleensä kylmää ja kuohuvaa ohrajuomaa) litrakaupalla, siinä missä Lipponen tyytyi vain naukkailemaan. Seuraavana päivänä muisti on pois pyyhkäisty, mutta jollakin käsittämättömälla juntticharmilla hurmattu nainen yleensä vieressä, vaikka sänky ei se ihka oma olisikaan. Vareksen (ja Mäen) naiset ovat toinen toistaan kauniimpia ja/tai hemaisevampia, ja jollakin kummalla tavalla aina yllättävän (?) nokkelia.

Luin juuri kirjan Black Jack, mikä ei ole Mäen uusinta tuotantoa.Kirjalija on hypännyt kansainvälisen terrorismin ja  muun muodikkaan (2003) aineiston pariin.  Henkilöt ovat karrikoituja - typerä lihaskimppu, naiivi maailmanparantaja-vihreä joka hokee kliseitä, arabiterroristi, itäeurooppalainen rikollinen jne.  Reijo Mäki ei todellakaan ole mikään  Ilkka Remes, jonka teokset ovat realistisuudessa paljon edellä.   Toki táhänkin kirjaan mahtuu myös ihan aitoa dramatiikkaa; mm. ädin huolta lapsistaan. Kirjottajanakin Mäki on kehittynyt paljon ensimmäisistä kirjoistaan.

Reijo Mäen alkoholihuuruisessa maailmassa  Turun lukuisissa kapakoissa  sama jengi kokoontuu,  huuli lentää ja kommat kaikuvat tavalla joka saa jopa Juice Leskisen kuulostamaan - Mäen kerrontatapaa hieman kopioidakseni -  kuivalta kuin Jussi Vareksen kurkku Vapun jälkeisenä ensimmäisenä arkiaamuna. Joskus tämä  jatkuva hölynpoly alkaa väsyttää; tunne on sama kuin amerikkalaista sit com- tv- sarjaa katsoessa: joka ainoa tokaisu yrittää olla hauskempi kuin edellinen. Siinä sivussa, krapulan ja uuden humalan välissä, Jussi hoitelee hommiaan pettävien aviopuolisoitten kyttääjänä mutta myös rikoksia selvitellen.

Kaikesta huolimatta, olen jo lukemassa seuraavaa Jussi Vares- kirjaa. Toivottavasti Mäki ei siinä haukkaa liian suurta kakkupalaa. Kansainvälisen tason jännäristiksi hänen lienee turha pyrkiä, siihen kännäileva naistensankari ja huuliveikko on ihan liian suomalainen. Toki kirjailija on kirjottanut muutakin kuin Vares-sarjaa. Ehkä olisi syytä yrittää jotakin sillä suunnalla? Reijo Mäki kun ilman muuta on taitava sanankäyttäjä ja mielikuvituksekas kirjoittaja.

Mitä yhteistä näistä kahdesta kirjailijasta ja heidän sankareistaan voi sitten lopultakin löytää? Outsiderin Suomessa (50- ja 60-luvuilla) termiä populaarikulttuuri ei käytetty.  Elokuvan Rovaniemen markkinoilla tunnetuksi tekemän samannimisen laulun kertosäkeestä syntyi termi "rillumarei-kulttuuri". Tämä tarkoitti jotakin mitä kukaan sivistynyt, kouluja käynyt ja/tai  älykäs ihminen ei tunnustanut haluavansa nähdä tai kuulla.  Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki kuuluivat tähän kategoriaan siinä missä Reino Helismaa ja Severi Suhonen, Pekka Puupää- elokuvista nyt puhumattakaan.
Reijo Mäki ja hänen sankarinsa ovat  saaneet huomattavasti lempeämmän kohtelun. Tämän päivän Suomi ei jakaudu korkea- ja populaarikulttuuriin. Toki kriitikot ovat todenneet Mäen kirjojen olevan pinnallisia, osin epärealistisia. Matti Yrjänä Joensuun  kirjojen realismia niissä ei ole. Harri Nykäsen Raid-kirjojen piinavan nouseva jännitys puuttuu. Juha Nummisen armottoman kovaa ammattitaitoa ja kykyä ikäänkuin kirjoittaa tekstiä jonka näet, hänellä ei ole. Paul Erik Haatajan  romaanihenkilöiden sympaattisus puuttuu... Jollakin tapaa Jussi Vares kuitenkin on (ainakin mieslukijoiden mielestä) jollakin tapaa sympaattinen henkilö. Ja, kuten laulussa (jalleen kerran) vastaansanomattomasti todetaan: Naiset rakastuvat renttuihin. Vai rakastuvatko?