Trolleista ja muista omituisuuksista

Minulla on facebook-ystävä, fiksu, lukenut, älykäs kaveri, jonka kanssa  usein vaihdamme mielipiteitä. Hän on minua paljon nuorempi, ja siksi (luultavasti?) uskoo useimmiten olevansa oikeassa, ehkä onkin. 
 Niin minäkin uskoin, joskus. Nyt yksi tunnuslauseistani on Oscar Wilden tokaisu: En ole tarpeeksi nuori tietääkseni kaikkea.

Tuo ystäväni uskoo monien facebookissa ja ylipäänsä somessa (sosiaalinen media) olevien ihmisten ja mielipiteiden olevan trolleja. Eli niiden tarkoitus on vain ärsyttää, herättää keskustelua, johtaa ihmisiä harhaan, tehdä heistä naurettavia (koska ottavat moiset typeryydet todesta). 

Hänen mielestään esimerkiksi Seppo Lehto on humoristi, joka pitää pellenä puolta Suomea.  Samoin ilmeisesti myös James Hirvisaari, joka erotettiin puolueestaan (PS) Lehdon sieg heil- tervehdyksen vuoksi.

Hirvisaari kirjoitti kolumnissaan, että kyberavaruus EI ole sama kuin media, ja että siellä siksi "ovat voimassa toisenlaiset säännöt". 

Tämä voidaan siis ymmärtää niin, että esim. blogissa voi kirjoittaa mitä tahansa.  Kuten jokainen voi vaikkapa kotonaan puhua mitä tahansa. Herjata, pilkata. 

Jos trolli-ajatusta haluaa jatkaa, onko siis niin, että esim. Perussuomalaiset ei ole oikeastaan puolue, vaan Suuri Vitsi?  Mielelläni niin uskoisin. 

Jos sillä saataisiin koko puolue häviämään. Valitettavasti näin ei varmaankaan käy.  

Perussuomalaiset haluavat hallitukseen. Silloin puolueen pitää muuttua, olla vakavasti otettava ryhmä ihmisiä, joilla on vakavasti otettavia mielipiteitä, joilla rakentaa maata, ei vain olla kaikkea vastaan. Ei minulla, eikä varmasti useimmilla muillakaan suomalaisilla, ole mitään sitä vastaan. Olisiko aika kasvaa aikuiseksi? Tähän asti Perussuomalaiset ovat käyttäytyneet kuten pahimmassa puberteetissa olevat nuoret.   

Olisiko aika kasvaa aikuisiksi?  

En ole tarpeeksi nuori tietääkseni kaikkea

Oscar Wilde (16. lokakuuta 1854 Dublin – 30. marraskuuta 1900 Pariisi) syntyi epäonnekseen aivan liian aikaisin.

Omasta erinomaisuudestaan ja neroudestaan vakuuttunut mies ei lopulta päätynyt juhlituksi sankariksi, vaikka olikin aikanaan  menestynyt romaani- ja näytelmäkirjailijana.

Miksi? Koska, vaikka avioitui ja sai kaksi lasta, Wilde oli pikemminkin homoseksuaali. Ja hänen aikanaan se oli sekä rikos että - ennenkaikkea - suuri häpeä.

Kuten wikipedia kertoo, Wilde päätyi "siveettömyydestä" vankilaan, minkä jälkeen viktoriaaninen yhteiskunta hylkäsi hänet, ja hän päätyi eräänlaiseen maanpakoon Ranskaan, unohdettuna ja hylättynä. 
Hänen veitsenterävä älynsä, viiltavä sarkasminsa elää hänen lausunnoissaan, joko hänen itsensä sanomana tai hänen roolihahmojensa kautta.

En malta olla ajattelematta, miten Oscar Wilde menestyisi tämän päivän maailmassa. Homoseksualismi ei ole enää rikos, monissa maissa samaa sukupuolta olevat voivat solmia avioliiton. 
Joskus jopa tuntuu, että homoseksualismi on etu, esimerkiksi  useat tv-hahmot ovat avoimesti gay-ihmisiä.

Oscar Wilden (ilmeisesti) itsetietoinen olemus ja muodikas, keikarimainen vaatetus (tämän päivän muotiin sopeutuneena) olisi varmaankin  tehnyt miehestä talk show- ja tosi tv- ohjelmien tähden. 
Paljon mieluummin kuuntelisinkin hänen teräviä  kommenttejaan, kuin erilaisten big brother- bimbojen typeryyksiä.

Kukaan meistä (valitettavasti) ei voi valita aikaa, milloin olemme tällä maapallolla.  Olen varma, etten haluaisi olla elänyt Wilden aikakaudella. Sen sijaan toivoisin, että hän todellakin olisi elänyt paljon paljon myöhemmin. 

Otsikko on muuten yksi hänen "lohkaisujaan", minkä tunnen olevan melkein oma tunnuslauseeni. 

En ole tarpeeksi nuori tietääkseni kaikkea!

Oscar Wilde

Otsikko lainaa kirjailija Oscar Wildea. Miestä, joka syntyi noin sata vuotta liian aikaisin.

Wilde oli biseksuaali aikana, jolloin kaikki "seksuaalisesti poikkeava" oli kiellettyä.  Hän oli viiltävän älykäs mies, jonka sanonnat ja lainat ovat tänään yhtä totta kuin silloin aikoinaan.

Wilde syntyi yläluokkaan, isä oli lääkäri.  Poliiitisesti radikaali hän ei ollut, työväenliikettäkään ei oikeastaan edes ollut hänen vuosisadallaan.   Teollinen vallankumous oli vasta alussa.

Tämän päivän maailmassa Oscar Wilde nauttisi kaikesta siitä huomiosta, mikä tekisi hänestä ns. julkkiksen. Omana aikanaan hän joutui vankilaan. Siveettömänä henkilönä.    Tänään hän olisi kaikkien tv-kanavien jahtaama, rikas "celebrity".


 Toinen, aikoinaan useinkin toistettu
 sanonta väittää: Jos et ole kaksikymppisenä sosialisti, sinulla ei ole sydäntä. Jos olet viisikymppisenä edelleen sosialisti, sinulla ei ole aivoja.

Olen eri mieltä.  Olen, uskoakseni, edelleenkin sosialisti.  No, ehkä pari anestesiaa on tuhonnut liikaa aivosoluja, ja loput tuhoutuneet halvan espanjalaisen oluen vuoksi?

Miltei joka päivä näkee jonkun kokoomusnuoren kirjoittavan blogissa, kuinka Suomi on täynnä ihmisiä, jotka käyttävät väärin sosiaaliturvaa.  He eivät (yleensä) hyökkää maahanmuuttajia kohtaan (koska se voidaan ymmärtää rasismiksi) vaan sosiaaliturvaa vastaan, yleensä. Jokaisen pitää tulla toimeen omillaan!

Nuoruuteen kuuluu eräänlainen malttamattomuus. Kaikki, nyt,heti!  "Koska olen lahjakas, minulla on oikeus tallata niitä, jotka ovat heikkoja, huonoja, tyhmiä".


Minun nuoruuteeni kuului (ehkä naiivi) usko parempaan maailmaan. Se onkin  täällä, osittain. Ja osittain ei. Monet asiat ovat paremmin, ihmisillä on autoja, isoja telkkareita, kaikenlaista elektroniikkaa.  Onko elämä parempaa?

Asun Espanjassa. Miksi siis välittäisin "vanhan maan" tilanteesta?  Tottakai välitän. Puolet sydämestä ja koko suku on siellä.

Suomi oli joskus ns. hyvinvointivaltio.  Sitä on ilmeisesti ajettu, ja ajetaan alas.   Euroopan Unionin piti jakaa hyvinvointia koko Euroopalle.  Se taitaa ajaa hyvinvointia vain joillekin.  Niiille, jotka ovat vahvoja.   Hyväksymmekö sen? Me, "tavalliset ihmiset"?  Sitäkö opetamme lapsillemme?  Että vain vahvat menestyvät?
Ne, jotka eivät ole vahvoja, saavat jäädä jalkoihin?

Kansat on veljet keskenään? Eli Euroopasta, EU:sta ja eurosta

Kun  Suomi oli aikoinaaan liittymässä  Euroopan Yhteisöön, olin sitä mieltä että  se. oli ehdottomasti oikein.

Liittyminen merkitsisi sitä että Suomi hyväksyisi  (myohemmin) myös euron valuutaksi.  Se tuntui hyvältä ajatukselta.  Enää ei tarvitsisi vaihtaa valuuttaa lomamatkaa varten ja sitten palatessa tuhlata ylimääräisiä kolikoita  ennen paluuta kotimaahan. Ihmisten vapaa liikkuminen työn tai opiskelun vuoksi tuntui hyvältä ajatukselta. Pääomien liikkuminen ei taas ns. tavallista ihmistä koskenut, eikä sen merkitystä edes välttämättä tajunnut. Ei vielä. Yhtenäinen Eurooppa oli kuin yhdistelmä Kansainvälistä  ("Huomispäivänä kansat on veljet keskenään") ja hippiunelmaa rauhasta ja rakkaudesta ilman rajoja.
Suomi liittyi EU:hun  vuonna 1995. Espanja oli ollut jäsen jo vuodesta 1986, jolloin nimi oli vielä Euroopan Yhteisö.

Euro tuli vuonna 2002 ja hinnat nousivat. Olin silloin jo Espanjassa. Kun kahvikuppi vuonna 1999 maksoi yleensä 100 (sata) pesetaa eli 3,50 Suomen markkaa,  vuonna 2002 hinta nousi suoraan 1 euroon, eli n.  6 markkaan. Kun halvin olut oli ollut 25 pesetaa, nyt halvimmillaan purkki maksoi 25 centimoa. Jostakin "kummasta" syystä hinnat pyöristyivät aina ylöspäin.

Ravintoloitsijat Espanjassa  olivat kuulema kyllä tyytyväisiä. Ihmiset saattoivat jättää "tippinä" kokonaisen euron.

Euron muuttaminen valuutaksi oli tosi kekseliästä. Euron kolikko on pieni: se muistuttaa Suomen markkaa.
Viiden euron seteli ei tunnu "isolta rahalta" sekään.
Lasteni mummo eli entinen anoppini Suomessa  kuulema antoi tytöilleni helposti  kympin, koska se tuntui olevan se sama kymmenen markkaa...

Espanjassa monissa supermarketeissa yhä on  nähtävissä hinta myöskin pesetoissa. Ihan hyvä.
Itsekin huomaan joskus ajattelevani ettei 1 euron hinta ole paha. Mutta sehän on sama kuin (vähintään!) 6 "mummon markkaa!!

Suomalaisten suhtautuminen Euroopan Yhteisöön oli alkuun hyvin positiivinen. Nyt, kun osa yhteisön maista kärsii taloudellisista vaikeuksista keskimääräistä pahemmin (lamahan on yleismaailmallinen ja alkoi USA:sta), on suhtautumisessa tapahtunut muutosta. "Kaverille ei jätetä!" kun se kaveri ei ole suomalainen....
Espanjan kasvu 2000-luvun alussa oli voimakasta, nyt maassa on lama, kuten kaikki tietävät.

Maailma on yhä pienempi. Globaalinen talous on täällä, haluamme tai emme.
Jotkut nuoret voivat sitä vastaan kapinoida. Rikkoa McDonaldsin ikkunoita. Sehän on todellinen keino muuttaa maailmaa.   Samoin kuin tappelu poliisia  vastaan. Kannattaa Green Peace -järjestöa...peace  = rauha?....

Olen edelleenkin sitä mieltä että Suomen liittyminen Euroopan Unioniin ja euron hyväksyminen valuutaksi (jälkimmäinenhän ei ollut välltämätöntä) oli oikea ratkaisu. Espanjan hyöty on myös kiistaton. Iso-Britannia, jonka politiikka on aina ollut "syödä kakku ja pitää se" ei euroa hyväksynyt. Muutenkin britit tuntuvat olevan jonkinlainen omilla säännöillään  pelaava joukkue...


Jos ihmiset haluavat muuttaa maailmaa, ainoa tapa on toimia perinteisten kanavien (kuten puolueet) kautta. Se on tuskastuttavan hidasta, ainakin nuoren ihmisen mielestä. Nuori haluaa kaiken tässä ja NYT.
Anarkismi johtaa kuitenkin pikemmin  vain vastareaktioon eli demokratian kaventamiseen.

Minäkin uskon muutokseen. Edistykseen. Demokratiaan.

"En ole tarpeeksi nuori tietääkseni kaikkea!"  sanoi aikoinaan  Oscar Wilde.


En minäkään.  Sen tiedän ettei aikaa voi kääntää takaisin.  Euroopan Unioni on ja pysyy. Maailma on.  Maat ja kansat eivät katoa, mutta meidän tulee ymmärtää että yhä enemmän me ihmiset olemme  ja asumme yhteisellä pallolla.  Euroopalla on pitkälti yhteinen historia, yhteiset arvot.  Jatketaan niitä. Ja yritetään elää rauhassa muiden, nousevien maiden ja maanosien kanssa.  Vain yhtenäinen, vahva Eurooppa voi tulla toimeen USA:n, Japanin ja Kiinan kanssa. Ja jonakin päivänä myös Afrikka on vahva.

Omalta kohdaltani EU:n olemassaolo on taannut sen, että mentyäni Espanjan kansalaisen kanssa naimisiin, olen oikeutettu maan sosiaaliturvaan. Ilman sitä minun olisi ollut pakko matkustaa Suomeen sairaalahoitoon, ja mahdollisesti olisin kuollut odottaessani pääsyä leikkaukseen.

Hyvä EU! Hyvä Espanja! Hyvä Suomi!
.

Jalaton mies opettaa juoksua...

Ocar Wilde , syntyjään irlantilainen. oli aikansa kirpeimpiä  kirjallisuus- ja yhteiskuntakriitikkoja, joka saavutti suurta menestystä itsekin  näytelmä- ja romaanikirjailijana ja runoilijana. Monet hänen aforismeistaan ovat peräisin hänen näytelmä- tai romaanihenkilöiden suusta, mutta toki Wilde itsekin laukoi viiltävän teräviä kommenttejaan. Otsikon letkautus kriitikoille on  yksi näitä. Valitettavasti hänestä eivät kaikki pitäneet puritaanisessa Britanniassa ja hänen tuohon aikaan "moraaliton" bi-seksuaalisuutensa sai aikaan sen että hän joutui lopulta vankilaan siveettömyytensä vuoksi. Ilmeisesti Wilde eli "vääränä" aikana. Sata vuotta myöhemmin syntyneenä hän olisi ollut juhlittu ja arvostettu.






Mitä sitten tulee siihen, voiko jalaton mies opettaa juoksua, Wilde ei tietenkään halunnut spekuloida tällä asialla. Itse asiassa mies vihasi maskuliinista urheilumaalmaa (naisethan eivät tuolloin vielä urheilleet). Letkautuksen kohde eli  kriitikot ovat tuon herjan mukaan ilmeisesti kirjoittajia jotka eivät pysty itse kirjoittamaan vaikka ehkä haluaisivat  ja siksi tai siitä huolimatta arvostelevat.

Tuleeko kirjallisuuskriitikon (tai esim. kaltaiseni amatöoriarvostelijan) sitten todella pystyä itse kirjoittamaan jotakin julkaisukelpoista, luovaa tekstiä? Runoa, proosaa, näytelmiä?

Tuskinpa vain. Klassisen musiikin arvostelijalta mitä ilmeisemmin edellytetään musiikin teorian ja -historian tuntemusta, mutta ei kai kukaan edellytä että kriitikon pitäisi pystyä kirjoittamaan viulukonserttoa, jos hän arvostelee sellaista?

  Rockin kuuntelijalta tuskin vaaditaan musiikin teorian hallintaa, jonkinlaista tietoa musiikkityyleistä, niiden kehityksestä, historiasta  jne. tietenkin on syyta olla. Soittotaito ei ainakaan ole pahitteeksi.

Uheilukisojen kommentoijalta toki vaaditaan paljon tietoa alaltaan ja selostamastaan lajista, mutta kukaan ei vaadi häntä juoksemaan satasta alle 10 sekunnin tai tekemään kaksoislutzia.  Jalkapalloselostajan ei tarvitse pompottaa palloa keskeytymättä minuuttitolkulla...jne.

Tänä päivänä kun esim. media on täynnä eräänlaista piilomainontaa (esim. jopa kansalliset yleisradioyhtiöt haastattelevat artistia, kirjailijaa tai muuta julkkista kun tältä on tullut jotakin uutta markkinoille), kritiikkiin on mielestäni oikeus kenellä tahansa. Kaupallisuus on tunkeutunut kaikkialle.  Ns. sosiaalinen media on paikka missä me ns. tavikset voimme esittää mielipiteitämme. Olipa kysymys sitten Euroopan Unionista, musiikista, kirjoista, urheilusta. Elämä on. Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Eikä uskota vaikka joku väittää että Sylvester Stallo ne.

Son moro! Seuraavaan plokiin asti!