lauantai 20. heinäkuuta 2013

En ole tarpeeksi nuori tietääkseni kaikkea





Oscar Wilde (16. lokakuuta 1854 Dublin – 30. marraskuuta 1900 Pariisi) syntyi epäonnekseen aivan liian aikaisin.

Omasta erinomaisuudestaan ja neroudestaan vakuuttunut mies ei lopulta päätynyt juhlituksi sankariksi, vaikka olikin aikanaan  menestynyt romaani- ja näytelmäkirjailijana.

Miksi? Koska, vaikka avioitui ja sai kaksi lasta, Wilde oli pikemminkin homoseksuaali. Ja hänen aikanaan se oli sekä rikos että - ennenkaikkea - suuri häpeä.

Kuten wikipedia kertoo, Wilde päätyi "siveettömyydestä" vankilaan, minkä jälkeen viktoriaaninen yhteiskunta hylkäsi hänet, ja hän päätyi eräänlaiseen maanpakoon Ranskaan, unohdettuna ja hylättynä. 
Hänen veitsenterävä älynsä, viiltavä sarkasminsa elää hänen lausunnoissaan, joko hänen itsensä sanomana tai hänen roolihahmojensa kautta.

En malta olla ajattelematta, miten Oscar Wilde menestyisi tämän päivän maailmassa. Homoseksualismi ei ole enää rikos, monissa maissa samaa sukupuolta olevat voivat solmia avioliiton. 
Joskus jopa tuntuu, että homoseksualismi on etu, esimerkiksi  useat tv-hahmot ovat avoimesti gay-ihmisiä.

Oscar Wilden (ilmeisesti) itsetietoinen olemus ja muodikas, keikarimainen vaatetus (tämän päivän muotiin sopeutuneena) olisi varmaankin  tehnyt miehestä talk show- ja tosi tv- ohjelmien tähden. 
Paljon mieluummin kuuntelisinkin hänen teräviä  kommenttejaan, kuin erilaisten big brother- bimbojen typeryyksiä.

Kukaan meistä (valitettavasti) ei voi valita aikaa, milloin olemme tällä maapallolla.  Olen varma, etten haluaisi olla elänyt Wilden aikakaudella. Sen sijaan toivoisin, että hän todellakin olisi elänyt paljon paljon myöhemmin. 

Otsikko on muuten yksi hänen "lohkaisujaan", minkä tunnen olevan melkein oma tunnuslauseeni. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Bates Motel