Maailman ohuimmaksi kirjaksi ovat jotkut ehdottaneet teosta Ruotsalaiset sotasankarit. (Ilmeisesti jotkut yhä uskovat, että se suurvalta-Ruotsi luotiin suomalaisten urhoollisuuden avulla.)
Yhtä hyvin voisi se kirja olla Ruotsalaiset mäkihypyn olympia- ja MM-voittajat. (Ruotsalaiset varmaan kuittaisivat tämän ehdottamalla teosta Suomalaisen jalkapallon kunniakkaimmat hetket.)
Aika paljon ääniä on saanut myös teos Saksalaisen huumorin tietosanakirja A - Ö.
Olen tuntenut aika monta saksalaista ihmistä IRL eli ihan oikeassa elämässä, eikä heidän huumorintajussaan ole ollut mitään vikaa.
Saksalaisista kirjoista taas en menisi takuuseen.
Olen aikaisemmin kirjoittanut blogiini mm. kirjasta Täällä pohjoisnavan alla ja toisesta saksalaisesta teoksesta.
Näiden huumori oli kuitenkin suht. ymmärrettävää. Jos kohta kliseistä...
Tässä suhteessa aivan omaan sarjaansa nousee kirja Happy family.
Saksalaisen David Safierin teos on erään arvostelijan mukaan "saanut koko Euroopan tikahtumaan nauruun".
No, jos esimerkiksi "anopillani on niin huono maku, että paremmassa maailmassa se olisi kielletty kuolemantuomion uhalla" on hauska lause, niin kaikin mokomin.
Lisää hulvatonta huumoria: "Avaisinko telkkarin? Toisaalta sieltä voisi tulla pelottavia asioita...ampumista, petoeläimiä tai kansanmusiikkia".
"Kenenkähän hengentuotosta vampyyrin antomia oikein oli? Varmaan saman vitsiniekan, joka oli suunnitellut miehen sukuelimen".
"Jos kannessa ei olisi ollut zombeja, jotka muistuttivat etäisesti Rollareiden Keith Richardsia...."
On kirjassa näiden (ja muutaman sadan muun) puujalkavitsin lisäksi ihan juonikin.
Happy Familyn pääosassa on varsin omituinen perhe.
Epätoivoinen äiti yrittää elvyttää perhesuhteita viemällä koko porukan hirviökostuumeissa Stephenie Meyerin kirjan julkaisutilaisuuteen. Paluumatkalla perheen tielle osuu noita, joka taikoo heidät naamiopukujensa mukaisiksi otuksiksi: vampyyriksi, ihmissudeksi, muumioksi ja Frankensteinin hirviöksi.
Palatakseen alkuperäiseen muotoonsa heidän piti kuulema matkustaa Transilvaniaan.
Että sellaista.
Jätin lukemisen kesken.
Saksalaisten "humoristien" hengentuotteisiin en oikein juuri nyt jaksa uskoa. Ehkä (toivottavasti) joku osoittaa, että pitäisi.
