"Ikähän on vain numero!"

Olen varmasti itsekin ollut toistelemassa otsikon väitetettä. Vuosia sitten.

Nykyisin lisäisin kuitenkin: Vain jos  se numero on tarpeeksi pieni. Alkaen vaikka vitosella. Pienemmistä numeroista nyt puhumattakaan.

Kun muutin Espanjaan, olin 48-vuotias (melkein 49).  
Olin terve, painoin alle 80 kiloa, olin kuntoillut parikymmentä vuotta: hölkkää, hiihtoa, pyöräilyä, kuntosalia. Ruoka maittoi, syödä voin mitä ja miten paljon tahansa painon pysyessä vakiona.

Kuntoilu uudessa maassa jäi vähemmälle (osittain siksi, että asfalttipintaisilla kaduilla korkeuserot olivat suuret, eikä pururadasta tms. ollut tietoakaan), mutta pahin oli silti edessä: sydämestä löytyi ylimääräinen ääni: tsekkauksissa ilmeni, että  aortta oli laajentunut. Voisi revetä koska tahansa! 

Parin leikkauksen jälkeen toivuin, mutta  hitaasti. Kuntoiluajat olivat ilmeisesti  ohi.

Koskaan enää en kokisi "runner´s high"- fiilistä. En myöskään  sitä hyvää oloa, mikä seuraa suht. rankkaa fyysistä rasitusta.

Tunnen muutamia ihmisiä, jotka ovat toipuneet syövästä. Kerran. Jopa kahdesti. 

Joku voi sanoa, että kun on ollut lähellä kuolemaa (kuten minä molemmissa leikkauksissani), osaa laittaa ns. arvot kohdalleen. Arvostaa elämää eri tavalla.  Toki arvostan sitä, että olen yhä olemassa, mutta ei tämä ole minusta tehnyt ainakaan parempaa ihmistä. 
Osaanko olla ruikuttamatta turhasta? Hah! 

Sormissa ja polvissa on jäykkyyttä ja kihtikin vaivaa ajoittain, mutta siihen tottuu.
Ja se numero. Se senkun  kasvaa. Joka vuosi. Eikä ole todellakaan pelkkä numero.  

Mutta kasvakoon. Niin kauan kuin menee nollille. 

Elämän onnennumerot. Enon lyhyet, osa 2

"Lottovoitto on syntyä Suomeen" lauloi suomalainen iskelmälaulaja Kari Tapio Syksyn Sävelessä  vuonna 1990. 
Sanoissa todettiin, että moni onneton sai vai lisänumeron.
Silti laulu ei ole kyyninen eikä satiirinen; " mutta kukka kun puhkeaa tuomeen" saa olon ( ainakin melkein) tuntumaan siltä kuin olisi lottovoittaja. Tai olemaan välittämättä oli tai ei.
Yleisö ei ollut kuitenkaan samaa mieltä, vaan voittajaksi tuli Rainer Friman kappaleella Se on salaisuus. 

Kuka sanonnan alun perin on lanseerannut, ei ole ainakaan minun 
tiedossani. Muistan kuitenkin ainakin presidentti Urho Kekkosen sitä joskus toistaneen. Ja tokihan Suomi, kaikkine tämän hetken vaikeuksineen on yhä yksi maailman turvallisimmista maista, jossa elintaso maailman mittakaavassa on korkea ja mm. terveydenhoito, koulutus ym. hyvin järjestetty. Esim. Espanjaan verrattuna Suomen sosiaaliturva on hyvä, vaikka takapakkia on mentykin.

Toinen, usein toistettu fraasi on "ikähän on vain numero".
Olen itsekin sitä joskus toistellut, mutta pikemminkin kieli poskessa. Totta tietysti on, ettei ikääntyvän tarvitse näyttää papalta/mummolta, eikä ikä sinänsä rajoita tai muokkaa käytöstä tai määrää musiikkimakua. Rock on! 


Nyt, kun se numero on vuosi vuodelta  yhä suurempi, alkaa tuntua, että fraasi sopii ihmisille, joiden "lukema" on vielä tarpeeksi pieni. 
 Meikäläinen  ei  jaksa (eikä edes halua) valvoa ja juhlia yökausia.
Koiran kävelyttäminen, uinti ja kotityöt riittää.

 Kaikenlaista "remppaakin" tahtoo tulla,
"Vanhuus ei tule yksin" taitaa olla  siis osuvampi?

Hylätty Ford Sierra, unohdettu elämä...

Olen kävelyllä Billy-koirani  kanssa ja ohitamme talon jonka autokatoksessa seisoo  vanha Ford Sierra.  Auto on pölyn peitossa, ja takaluukun ja katon päällä näkyy kissantassujen jälkiä.
Rekisterinumero on helppo muistaa: MA-xxxx-AM. Siitä huolimatta, auton omistaja ei varmaankaan sitä muista.  Hän tuskin muistaa että hänellä autoa onkaan. Sen enempää kuin taloa. Tai edes omaa nimeään?

Sierra 

Joskus vuosia sitten, kadulla liikkui pohjoismaalaisen näköinen, kookas,  vanha mies. Kävelykepin kanssa. Kulku näytti vaikealta. Tervehdimme ohittaessamme.

Enää miestä ei  näy. Ei ole näkynyt vuosiin.  Lähellä asuva  suomalainen pariskunta tiesi joskus kertoa, että mies on ollut jo monta vuotta espanjalaisessa  hoitokodissa. Ei kuulema tunne enää ketään.

 Talon tien puolella  oleva aita on hajonnut.  Murtunut.  Pudonnut osittain tontin puolelle  maahan.  Kukaan ei tunnu välittävän.

En osaa edes kuvitella millaista on talon sisällä. Talossa jossa kukaan ei ole  asunut vuosiin.

Missä ovat miehen  omaiset? Lapset (nyt jo keski-ikäisiä), missä lapsenlapset? Ehkä  lapsenlapsenlapset?
Miten kukaan voi olla kokonaan unohdettu?  Talo rapistuu. Kukaan ei tunnu haluavan sitä. Välittävän tai tietävän  että sitä edes on olemassa. Oliko miehellä koskaan omaa perhettä, sitä en tiedä.

Itsekin  olen lähempänä vanhuutta kuin nuoruutta. Kun - en sano jos kuten presidentti Kekkosen väitëtään sanoneen -   kerran kuolen, toivon että vielä silloinkin  tiedän kuka ja missä olen.
Luultavasti  kuolenkin jo ennen kuin lakkaan tietämästä.

Joskus aikoinaan ihmiset kuolivat tauteihin mitkä nykyisin  on helppo parantaa tai hoitaa;  erilaisiin tulehduksiin, sukupuolitauteihin, ruokamyrkytyksiin jne.  Ikä milloin ihmiset yleensä  kuolivat  oli jossakin 40-50 vuoden paikkeilla. Näin monta vuosisataa sitten. Vasta moderni lääketiede on muuttanut tilanteen.
 Antibiootit  ja monet muut lääkkeet  muuttivat maailman.   Nyt ihminen on " liian nuori " kuolemaan alle 70-vuotiaana maissa jotka ovat ns. hyvinvointivaltioita, kuten Suomi tai Espanja. Itsekin olisin luultavasti kuollut, ellei olisi olemassa korkeatasoista sydänkirurgiaa ja ammattitaitoisia lääkäreitä ja sairaanhoitajia.

Kuten kai useimmat ihmiset, nautin  elämästä vaikka en enää ole nuori. Äitini,  viisas ja älykäs ihminen, tapasi leikillisesti sanoa että "kyllä se vanhankin suussa sokeri vielä sulaa".  Sokerista en niinkään välitä, mutta monenlainen  ruoka ja olut maistuu, vieläkin.  Mieluusti toki vielä eläisin jonkin aikaa. Monta monta kirjaa on  lukematta. Monta filmiä näkemättä. Monta jalkapallo-ottelua vielä tulossa. Paljon musiikkia kuulematta. Paikkoja näkemättä, uusia asioita kokematta ja oppimatta. Eli,  on paljon elämää elämättä.  Jos vain sitä elämää riittää.

 Mutta, jos valo   "ullakolla" joskus sammuu...toivottavasti joku voi sammuttaa sähkön kokonaan.  Ainakin siihen asti yritän elää täysillä.

" Ei, minä en tarvitse  puolikasta! Anna minulle kokonainen maa ja taivas! Meret, ja joet, ja vuoren harjanteet. Minun, en suostu jakamaan!"  -Jevgeni Jevtushenko.