Pussikaljaa ja muita ihmeitä

Kun joskus aikoinaan aloin kirjoittaa tätä blogia, tarkoitus oli kertoa suomalaisen miehen kokemuksista uudessa kotimaassa, Espanjassa. Unohtamatta sitä "vanhaa kotimaatakaan". 

Kokemuksiin ja elämyksiin kuuluvat luonnollisesti myös musiikki, kirjat, elokuvat. 

Espanja (ja erityisesti Aurinkorannikko) on kuluneen yli 15 vuoden aikana muuttunut melkopisesti. Ulkoisesti kehitys on ollut suurta: vuosien ajan rakennustoiminta oli rajua, nostureita näkyi kaikkialla. Rakennnusmiehiä näki työssä ja kaduilla matkalla työhön ja sieltä pois. Ruokatunneilla ostamassa syötävää marketeissa tai syömässä halvoissa ravintoloissa.  Rahaa oli liikkeellä, kaikki näytti kasvavan vauhdilla.

Kunnes tuli yleismaailmallinen lama, joka alkoi Yhdysvalloista. 

Yhä vieläkin rahaa tuntuu riittävän esim. Mijasin kunnalla. Julkiset paikat ovat siistiytyneet, kaikki näyttää paremmalta (kadut, pienet puistot ym) kuin vuosia sitten. Rakennustoiminta on kuitenkin yhä miltei olematonta.

 Supermarketeissa ja erilaisissa ostoskeskuksissa lamaa ei juurikaan huomaa; ehkä siksi, että alueen asukkaista suuri osa on joko varakkaita tai ainakin suhteellisen hyvin toimeentulevia (ulkomalaistaustaisia) eläkeläisiä tai muuten työelämän jättäneitä.

Kirpputoreilla myyjiä on yhä enemmän ja hinnat ovat pudonneet. Monet ilmeisesti  luopuvat "ylimääräisestä" tavarasta saadakseen rahaa jokapäiväiseen elämään. 

Myös Suomi tuntuu muuttuneen paljon. Taloudellinen tilanne on ilmeisesti huonontunut vuosien ajan. Vielä enemmän on ehkä muuttunut poliittinen ilmasto.  Huonoina aikoina asenteet kovenevat. 

Myös kieli muuttuu. Sosiaalinen media ja Facebook ovat auttaneet minua pysymään "ajan tasalla". Joskus olen ns. kantapään kautta oppinut uusia sanontoja. Kun joku puhui pussikaljasta, minä hölmönä kysyin, myydäänkö Suomessa todellakin olutta pussissa (kuten esim. maitoa aikoinaan). Selvisi, että sanonta tulee siitä, että olutta kannetaan muovipussissa ja nautitaan jossakin ulkona.  Kun joku ei voi hyvin, hän on huonossa hapessa.  Tietokone, puhelin tai mikä tahansa hilavitkutin taas pelittää tai ei.  Joskus ihmistä ei jaksata tehdä jotakin. Tietokonekieli (ja ylipääsä enkku)  on sitten luku sinänsä; suomi on täynnä sanoja, kuten ignoorata, (vaikkapa exää), inside läppä. Kalkulaattori, mailata (tai meilata), näillehän ei loppua ole. 

Mutta, nyt ihan aikuisten oikeesti taitaa riittää. 

TJ alkaa olla nolla.

Muutkin kuin armeijan käyneet tuntevat lyhenteen TJ. Lyhennettä kun käytetään joskus vaikkapa ilmoittamaan, montako päivää loman alkuun. 

Olen kirjoittanut kirpputorista muutaman kerran blogiini. Kertonut sen iloista(?) ja suruista (??).  

Ihmisen mieli on erilainen kuin vaikkapa tietokoneen muisti, joka kiusallisen hyvin muistaa kaiken. Mieli armahtaa, antaa anteeksi ja unohtaa. Nostalgia kaunistaa asioita, kultaa muistot.

Niinpä kun muistelen niitä vuosia, jolloin raahasimme itsemme ja tavarat aamuvarhaisella (tai, kuten yhdessä vaiheessa, keskellä yötä) kirpparille, ne tuntuvat kaukaisilta mutta yhä tavallaan kiehtovilta muistoilta.  

Parasta luonnollisesti oli itse kaupanteko. Potentiaalinen ostaja tuli ja kysyi, paljonko tavarasta pyysimme, me ilmoitimme hinnan ja seuraavaksi oli asiakkaan vuoro tarjota alhaisempaa hintaa. Joskus ostaja tyytyi maksamaan heti pyydetyn summan, toisinaan taas jatkettiin kunnes joko yhteisymmärrys syntyi tai kauppa raukesi.

Alkuvuosina myyjiä oli vähemmän, hinnat olivat paremmat. Vuosi vuodelta myyjiä tuntui tulevan lisää, ja hinnat putosivat. Koko maailmaa koskeva lama iski Espanjaan todella rankasti. 

Vitsit alkoivat (kirjaimellisesti) olla vähissä. Tuntikausien työ muutaman hassun euron takia ei enää ollut hauskaa.

Nyt on sitten tullut aika laittaa pillit pussiin. Viimeisimmästä "keikastakin" on jo vierähtänyt aikaa, itse asiassa olemme jakaneet vielä jäljellä olevia tavaroita ilmaiseksi niille, jotka hommaa yhä jatkavat.

Yksi heistä tulee huomenna katsomaan tilanteen talossa. Tarkoitus on, että hän kokoaa kaiken, myy sen mitä pystyy ja laittaa muut roskiin. Kumpikaan ei maksa mitään.  Mikäli "diiliä" ei synny, meidän täytyy soittaa ammattilaisille, jotka mainostavat  "home clearance"- palvelua. Jotkut väittävät maksavansa kohtuullisen korvauksen, mutta se taas ilmeisesti edellyttää, että he poimivat vain tietyt tavarat. Jos he keräävät kaiken, korvaus tulee niistä tavaroista, mitä he pystyvät myymään. Win-win -tilanne, kuten muodikkaasti sanotaan.

Huominen siis näyttää, missä mennään (jälleen fraasi). 

Tunnenko haikeutta? Kyllä, kuten aina, kun jokin

aika päättyy. Mutta myös helpotusta. Yksi kokonainen huone voidaan siistiä, ja parvekekin tulee siihen käyttöön, mihin se on alunperin tarkoitettu.

Divarin helmiä ja muita aarteita

Maailmassa  on luultavasti  kolmenlaisia käytettyjä kirjoja myyviä kauppoja.  Ensinnäkin , antikvaritaatit, jotka myyvät kirjoja, joilla on arvoa, joko siksi, että ne ovat ns. ensipainoksia  klassikoista, tai muuten harvinaisia tai arvokkaita, esim. rajoitettuja erikoispainoksia.
Sitten tulevat kaupat, jotka myyvät usein lähinnä  ns. pokkareita eli pehmeäkantisia kirjoja, joiden laatu vaihtelee klassikoista bestsellereihin. 

Viimeisenä tulevat "divarit", joiden tarjonta rajoittuu lähinnä em. pokkareihin ja risaksi "luettuihin" pornolehtiin ja sarjiksiin.

Käyn Fuengirolassa paikassa, joka on nimeltään Julian´s. Puoti kuuluu keskimmäiseen kategoriaan.  Kauppa myy . espanjan-, englannin-, venäjänkielisiä kirjoja. Kuten myös pohjoismaisia, saksalaisia, ranskalaisia. Klassikoita. Pokkareita. Jännäreitä.Tietokirjoja, keittokirjoja jne.

Yleensä ostan suomenkielisiä kirjoja.Lähinnä romaaneja. Toisinaan englanninkielisiä. Valikoimat vaihtelevat sen mukaan, minkälaista ostaja- ja myyjä(=vaihtaja)kuntaa paikkakunnalla milloinkin  on. Talvella suomalaisten kirjojen valikoima vähenee, kesällä lisääntyy.  Toisaalta, tämä vaikutttaa myös kirjojen "laatuun"; kesällä lomalle  mukaan otetaan usein pehmeäkantinen dekkari. Talviasukas taas voi ostaa (ja sitten vaihtaa) kovakantisen kirjan, joka on ns. "hyvää kirjallisuutta". Miten nämä arvostukset pätevät - tai ovat edes oikeutettuja - vaatisi luultavasti kokonaisen oman kirjoituksen....


Nuorempana luin paljon ns. vaativaa kirjallisuutta. Sartrea, Camusta. Mutta myös tietysti klassikkoja; Steinbeck, Hemingway, Faulkner. 

Tuskin koskaan luin historiaa tai muisteluja. Sotakirjoista vain muutaman; Tuntematon sotilas, tottakai.

Nykyisin luen enimmäkseen ns. jännäreitä. Osittain siksi, että Julian´s -kaupan valikoimissa on niitä suhteelisesti eniten, mutta myös siksi, että en enää lue "oppiakseni" mitään. Toisaalta, kuten olen aina tiennyt, ns. hyvän ja vähemmän hyvän kirjallisuuden raja (joka aina on hyvin häilyvä ja subjektiivinen) ei kulje kirjallisuuden lajien (genre) välillä vaan sisällä. 

Toki musiikin, elokuvien  ja urheilun ystävänä luen myöskin elämäkertoja. EN kuitenkaan esim. parikymmentävuotisten brittijalkapalloilijoiden "elämäkertoja"!   

Viimeksi lukemani antikvariaattikirja on kuiten Suomesta.  Ostin sen (luonnollisesti) netin kautta.

George Orwell tunnetaan parhaiten ehkä kirjastaan Vuonna 1984, kirjasta, joka kertoi ajasta tulevaisuudessa (kirja on julkaistu vuonna 1949) ja antaa kuvan totalitaarisesta valtiosta, jossa ihmisiä hallitsee Isoveli. 
Tuo profetia tuntuu toteuneen (ja toteutuvan) juuri nyt. (En todellakaan tarkoita ns. tosi-tv-ohjelmaa!)

Lukemani kirja oli Orwellin Katalonia, Katalonia, joka kertoo Espanjan sisällissodasta.Orwell osallistui siihen kansainvälisien prikaatien kautta, puolustaen tasavaltaa Francon sotilaskaappausta vastaan. Olin lukenut kirjan vuosia sitten, mutta tämän päivän Katalonian itsenäisyyspyrkimykset saivat aikaan sen, että halusin muistutuksen tuosta ajasta ja tapahtumista. 

Kirjasta saa sen vaikutelman, että tasavaltalaiset hävisivät sodan paljolti sisäisten erimielisyyksiensä vuoksi. Kenraali Francon falangistit voittivat, ja maa oli sotilasdiktatuuri vuosikymmenien ajan. Paljolti Francon vainojen vuoksi (Francon aikana esim. ainoa virallinen ja sallittu kieli oli castellano ).  Baskimaan kapinalliset valitsivat väkivallan jo ennen kenraalin kuolemaa; Katalonian kansallinen nousu taas  näyttää olevan enemmän viime vuosikymmenien tulosta. Monet Katalonialaiset uskovat tulevansa toimeen muuta Espanjaa paremmin taloudellisesti, ja myös heidän kielensä, katalaani, poikkeaa "espanjasta" vähintäänkin yhtä paljon kuin vaikkapa viro suomen kielestä. 

Espanja on maa, jossa julkaistiin ensimmäinen romaanikis luettu teos: Don Quijote.  
Valitettavasti tämän päivän espanjalaiset eivät ole varsinaista lukijakansaa; eniten luetaan aikakauslehtiä, ja muistan joskus väitetyn, että eniten myydyt sanomalehdetkin ovat urheilulehtiä, eli lähinnä jalkapallolehtiä.

Kenraali Francon diktatuurin aikana hallitus halusi  ihmisten  mieluummin lukevan juoruja ja urheilu-uutisia kuin kiinnostua politiikasta ja ihmisoikeuksista.  Niinpä maan kirjastolaitos on esimerkiksi Suomeen ja muihin pohjoismaihin verrattuna varsin vaatimatonta luokkaa. 

Meille, jotka haluamme lukea, on onneksi olemassa paikkoja, mistä kirjoja löytyy: divarit, kirpputorit jne. 

Lukeminen on pääasia! 

Keltainen Stihl ja punainen Honda

Iltana muutamana jokin aika sitten olin (taas) koirani Billyn kanssa kävelemässä täällä aurinkoisella rannikolla, Mijas Costalla.  Aurinko tosin oli jo  laskenut, koska oli vielä ns. talvi, mikä paikallisesti tarkoitttaa ehkä Suomen lokakuuta vastaavaa ilmastoa.

. "Läks´ olutta ostelemaan!" sanotaan laulussa. No, ostin olutta mutta toki jotakin muutakin, vaan   sillä ei taida tällä kertaa  olla väliä.

Sain ostokset tehdyksi, ja sitten oli suunta kotia kohti. Jostakin pimennosta ilmestyi vierelleni mies kantaen keltaista (vai oliko väri appelsiini?)  moottorisahaa. Mies puhui murtaen  espanjaa; tarjosi tuliterää sahaa "hyvällä hinnalla". 

Uusi saha maksaa liikkeessä kuulema kolmisensataa euroa, tämä lähtisi mukaan satasella. Mukana olivat paperit ja kaikki. No, takuuta hän ei sentään luvannut.

Katsoin sahaa: Stihl. Mies kehui sahan olevan laatumerkki, nyt olisi mainio tilaisuus  saada se edullisesti. Tuliterä. Voisin toki vetää sen käyntiin, tankissa oli sen verran bensiiniä.

Tunsin kyllä  merkin, tunnettu saksalainen tuote, maailman eniten myyty moottorisaha.

Tuumasin , että naapurini voisi olla kiinnostunut, hänellä kun on takka,  meidän takkamme taas ei ole käytössä. Tästä mies tietysti innostui tuputtamaan sahaa, ostamaan sen ja sitten myymään naapurille.

Oli miltei mahdotonta saada mies uskomaan, etten kyllä  ostaisi. Sanoin, että viisikymppiä maksaisin, jos olisi mukana käteistä. Vaan kun ei ole. 

No, pääsin miehestä lopulta eroon, kun kävelin eteenpäin, eikä hän halunnut kauemmaksi supermarketista ja ravintoloista sen ympärillä. Hän jäi ilmeisesti etsimään uutta "uhria".

Seuraavana sunnuntaina olimme, vaimo ja minä, tavalliseen tapaan kirpputorilla myymässä. Ja, kukapa se sieltä  ilmestyy: sama marokkolainen ystäväni saha kädessään. Hän tuli jälleen luokseni kauppaamaan laatusahaansa.  Oliko kysymyksessä sama vai jo toinen tai kolmas saha, en tiedä. 

Vieressä kauppaa käyvä myyjä näki ja kuuli keskustelumme, ja kysyi, voisiko hän nähdä sahan. Hän otti sen käteensä, nosteli ylös ja alas, ja totesi että se ei ole aito vaan väärennös; aito Stihl painaa enemmän, eikä hänen edes tarvinnut tarkemmin tutkia. Mies kertoi myyneensä itse  joskus ammatikseen sahoja.  Hän kertoi, että näitä "feikkejä" on liikkeellä Espanjassa melkoisia määriä, jotkut myydään jopa 50 eurolla. Myyjinä useimmiten marokkolaiset.  Alkuperämaa - yllätys ylläys -  PRC, People´s Republic of China. Myös aivan aitoja Stihl-sahoja valmistetaan nykyisin myös Kiinassa. Tämä ei kuitenkaan ollut aito.

Sahakauppias liukeni pois nopeasti. 

Valitettavan usein näkee ja kuulee esim. erilaisissa kuluttajaohjelmissa kiinalaisista piraattituotteista. Markkinoilla on ollut mm. kännyköiden latureita, jotka ovat olleet käytössä hengenvaarallisia mahdollisten sähköiskujen vuoksi, samoin on löytynyt kaikenlaista  muuta väärennettyä viihde- ja kodinkone-elekroniikkaa. Viimeisimmässä näkemässäni ohjelmassa (BBC)  kerrottiin Hondan aggregaatista, joka oli räjähtänyt. Tuote ei ollut aito Honda, vaan kopio. Onneksi pahoilta loukkaantumisilta tai kuolemantapauksilta on ilmeisesti toistaiseksi vältytty.

Miksi sitten tällaisia tuotteita tehdään? Usein niistä puuttuu jokin tietty osa, joka tekee käytön turvalliseksi (esim. moottorisahan ketjun pysäyttävä automatiikka) , koska näin valmistaminen tulee halvemmaksi tai sitten kysymys on vain yksinkertaisesti  huonosta laadusta; sähkökytkennät on tehty niin huolettomasti, että sähköiskun vaara on ilmeinen, tai käytetty materiaali murtuu  tai jopa sulaa. 
Aitona ostettu "desing"-kello ei  taas aiheuta vaaraa, mutta on petos.  Näitä kaupataan useimmiten internetissä, ja sivut on usein tehty hyvin, logoineen kaikkineen.  Tuotteen mukana seuraa jopa aidon näköinen serfikaatti, mikä todistaa sen aidoksi.

Internetissä tarjotaankin kaikenlaista tavaraa Uskomattomaan Tarjous Hintaan:  Käytä nyt hyväksi tämän uskomaton tarjous sinulle!" (käännös on usein robotilla tehty). Jos tuo uskomaton hinta vaikuttaa uskomattomalta, se mitä todennäköisimmin ON parasta olla uskomatta. 

Merkkituote yleensä takaa sen, että tuote on laadukas. Aina kannattaa varmistaa, että myyjä on valtuutettu kauppias.  Kadulla sitä ei voi tehdä, ja niinpä sieltä ei kannata uutena kaupattavaa tarjous-"merkkituotetta" hankkia.

 Kirpputorilla myytävä käytetty tuote todennäköisesti taas on aito, ja hintakin on vain murto-osa uudesta. Radio, cd-, dvd-soitin, leivänpaahdin, grilli.  Muutamalla eurolla voi löytää kelpo laitteen.

Kestävyys ja  toimintavarmuus on kuitenkin aina arvoitus. Takuita kun ei ole.

Olen kerran-pari ostanut jonkin laitteen 5 tai 10 eurolla todetakseni ettei se toimi kunnolla tai lainkaan. Menetys ei kuitenkaan ole ollut suuri eikä hengenvaaraa ole ollut, kuten "feikkituotteiden" kohdalla joskus on laita. Suurin osa kauppiaista haluaa olla myymässä tulevaisuudessakin, jotan asiakkaiden pettäminen ei pitkän päälle kannata. Kotonamme on yhä käytössa useita laitteita kirpparilta; pienoisuuni, pölynimuri, kakkos-tv, dvd-soitin, levysoitin, etc.

Kaikkihan me haluamme ostaa edullisesti. Mutta, kuten Tekniikan Maailmassa  jo  vuosia sitten useinkin todettiin: Jos haluat hyvän ja halvan, sinun on parasta ostaa molemmat. Näin se useimmiten valitettavasti on uusien laitteiden kohdalla.. Rehelliset alennusmyynnit ovat asia erikseen.

Ja jos niin onnekkaasti käy, että löydät molemmat ominaisuudet samassa (uudessa)  tuotteessa, varmista että tuote on aito, takuut tulevat mukaan ja huolto pelaa. Ja että myyjä on valtuutettu myyjä.

"Köyhän ei kannata ostaa halpaa" sanoi joskus aikoinaan  ns. vanha kansa. Silloin puhuttiin huonosta laadusta, nyt kyse on usein petoksesta.
Nouseva teollisuusmaa Kiina tuottaa valtavat määrät laadukkaita tuotteita, sekä tunnettuja maailmanmerkkejä että omia merkkejään. Valitettavasti maasta tulee myös paljon tavaraa, joka on laadultaan suorastaan ala-arvoista. Jos se lisäksi on naamioitu tunnetuksi merkkituotteeksi, se pilaa rehellisten yritysten mainetta. Niin Kiinassa, kuin se ulkopuolella. Tarkkana  kannattaa olla. 

Espanja, Kiina, Suomi, maailma.

Kuten blogiani lukevat (ja muutkin minua tuntevat) tietävät, olen yhdessä vaimoni kanssa tehnyt ns. kirpputorikauppaa useiden vuosien ajan.

Se alkoi haluna muuttaa tarpeeton, lähinnä anopin eri tv-ostoskanavilta ostama, jokseenkin tarpeeton  tavara rahaksi. Ja samalla saada lisää tilaa taloon.

Vuosien mittaan miltei harrastuksena alkanut toiminta muuttui keinoksi selviytyä laskuista ja maksuista kuukausittain. Ja on ollut sitä siitä asti.

Kun myin ihmisille kirpparilla  jotakin ja he kysyivät, oliko tuote toimiva yms., sanoin aina, että oli toki, koska halusin olla  myymässä tuotteita seuraavallakin ja/tai seuraavalla viikolla. Valitettavasti, joittenkin myyjien "moraali" tai piittaamattomuus ei johtanut yhtä pitkälle. Olen ostanut tuotteita, jotka eivät toimi.
Kerran halusin ostaa radio/CD-soittimen, joka näytti olevan juuri niin pieni, että se olisi mukava ottaa mukaan. Ei mitään hifiä, tietty.  Englantilainen, jollekin hyväntekeväisyysyhdistykselle töitä tekevä rouva vannotti että laite toimii. En ostanut, sanoin tulevani myöhemmin uudelleen. Kun oli aika lopettaa markkinat, kävin katsomassa. Radio oli yhä siellä, ja nainen, joka oli pyytänyt 5 euroa, sanoi hyväksyvänsä kolme! No, harvoin minun on täytynyt tyytyä myyjän tinkimiseen. Kaupat syntyivät.
Ja, tuskin on yllätys, että kotona ilmeni, että laite EI soita CD:itä. "No disc".

Olen vuosien mittaan myynyt (vaimoni kanssa) cd/radio-laitteita, televisioita (isoja ja kannettavia), monenlaista kodin elektroniikkaa. Kaikenlaista, mitä kodissa tarvitaan. Myös musiikkia (CD, LP) elokuvia (DVD). Kaikenlaista pientä ja isompaa tavaraa.
  Koskaan en ole pettänyt ketään.  Kuten sanoin, uskon, että ihminen, joka haluaa myydä jotakin, ei petä, jos haluaa jatkaa samaa työtä. Toki, jotkut kirpparimyyjät  ehkä ajattelevat, että jos ostaja on turisti, hän ei milloinkaan tule valittamaan. Minun moraalini ei ole yhtä venyvä.

Tänään ostin kiinalaisesta cash and carry- firmasta cd-radio- soittimen. Kotona kun on muutamia, jotka joko eivät toimi pattereilla, tai sitten eivät soita cd:itä vaikka radio toimii.
Siispä kotiin, ja edullinen, vain 25 euroa maksanut soitin testiin. Caramba! (noinhan ne mexicaanit kiroo länkkäreissä). CD-soitin EI TOIMI! Perkele! sanoo Suomen mies.

Tuskin kiinalaistenkaan kannattaa valmistaa tuotteita, jotka eivät toimi. Paperin mukaan soittimella on kahden vuoden takuu.  Firma, josta tuotteen ostin, on parinkymmenen kilometrin päässä.   Ilmeisesti kiinalainen tuotekontrolli ei ole (vielä) japanilaisen tai korealaisen tasolla.   Eli soitin messiin, ja liikkeeseen. Uusi, toimiva, tilalle. Silti, ns. harmittaa.

Kiina on tulossa kovaa vauhtia ydeksi maailman mahtavimmista taloudellisista mahdeista. En halua ottaa (tässä) kantaa esim. ihmisoikeuskysymyksiin.   Sen tiedän, että maassa on paljon potentiaalia, myös teknisesti. Osa kiinalaisista tuotteista on laatutavaraa; esim. japanilaiset ja saksalaiset eivät halua pilata mainettaan tuottamalla ja myymällä roskaa, made in China.

Osa kiinalaisista tuotteista on kuitenkin eräänlaisia "look-alike" -tuotteita, joko kopioita joita myydään aitoina, tai tavaramerkkeinä, jotka kuulostavat harhaanjohtavasti esim. japanilaisilta tai saksalaisilta, näin esim.radioissa ja muussa viihde-elektoniikassa.

En luultavasti halua tulevaisuudessa ostaa tuotetta joka ei ole tunnettu tavaramerkki. Jos valmistusmaa siinäkin  on PRC eli People´s Republic of China, harkitsen kahdesti.

Sanastoa oppimaan nopeaa on väki etelän....

Kirpparilla tapaa mielenkiintoisia ihmisiä. Varsinkin jos kirppari on Espanjassa  (espanjaksi "baratillo" eli "halpis"). Täällä kun on ihmisiä kaikkialta Euroopasta, kaikkialta maailmasta, itse asiassa.  Toki missä tahansa espanjalaisella markkinatorilla tapaa hauskoja ihmisiä. Suomalaisen ilmeisesti jo tunnistaa jalkaterän asennosta, kielestä puhumattakaan. "Terve terve, mita kuulu? Ei maksa paljo! Toosi halpa! Kitos kitos!"
Tokihan markkinamyjät opettelevat ne muutamat sanat kieltä kuin kieltä. Jopa suomea.

Kirpparilla eri baratillolla pitää käyttää osittain samaa tekniikkaa Monet espanjalaiset (mahdolliset)  ostajat olettavat oikeutetusti että kun he kysyvät hintaa (omalla kielellään), myyjän tulee osata vastata, vaikka olisikin ulkomaalainen. Melko monet britit kuitenkin käyttävät lähinnä sormimerkkejä.  Kuitenkin, jos osaa jutella muutakin kuin hinnan, se  on  aina plussaa. Vielä  parempi jos osaa sanoa  jotakin hauskaa...

Marokkolaiset  ovat iloisesti yllättyneitä jos/kun osaa sanoa vaikkapa  "sukran" eli kiitos arabiaksi. Marokkolaiset ovat  suurin ryhmä myyjistä, heti espanjalaisten jälkeen, ellei peräti kaikkein suurin. Hyvin suuri osa ostajista myös. Saksalaisille  kannattaa tietysti puhua saksaa, briteille englantia. Skandinaaveille "skandinaviskaa" ja suomalaisille tietysti suomea.  Pieni juttutuokio, ja kauppa voi syntyä. Miltei huomaamatta...

Viimeksi kun olimme Benalmadenassa., juttelin mm. hollantilaisen miehen ja hänen vaimonsa kanssa. He ostivat muutaman single-levyn omistamaansa juke-boxiin.  Herja lensi, olimme ilmeisesti ns. samalla aaltopituudella (kuulenko jonkun sanovan: yhtä kahjoja?).
Totesimme yhteisesti että sekä suomalaiset että  hollantilaiset ovat ilmeisesti syntymäfiksuja. Miten muuten voivat jopa pikkulapset oppia niin vaikean kielen kuin mitä me omissa maissamme  puhumme?



Suomen kieli on tunnetusti vaikea kieli. Kaikki tuntemani ei-suomalaiset tietävät että se on "aivan mahdoton kieli oppia". Sen lisäksi he tietävät että Suomessa on talvella uskomattoman kylmää, että ihmiset siellä käyvät kaikki saunassa, ajavat hurjaa vauhtia kaikilla mahdollisilla moottoriajoneuvoilla ja jokaisella on (suomalainen) kännykkä.  Akankanto on kansallislaji, juopottelun lisäksi. Tangomusiikki soi, taukoamatta.

 Mutta palataanpa siihen kieleen. Mahdottoman monimutkaistahan se.
Aikamuodot, sijamuodot. Sanojen taivutukset.
Otetaanpa esimerkki.
Joskus keskustelin netissä Espanjassa asuvien suomalaisten kanssa, pitäisikö sanoa että joku asuu Mijasissa vai Mijaksessa.  Joku siihen.  että "ethän sano että kipua on lihasissa vaan lihaksessa..."  Joopa  joo. Erisnimet taipuvat hiukan eri tavalla kuin substantiivit!
Miten on, matkustammeko Teksakseen, Los Angelekseen, Kansakseen? Ei.
Joskus aikoinaan muistan lukeneeni kuinka jossakin  sen ajan (50-luku) lehdessä puhuttiin Elvisin  elämästä. (Niin, osasin lukea jo miltei esihistoriallisella ajalla eli viisikymmentäluvulla.)
Nykyisin muoto Elviksen on vakiintunut. Samoin on monen muun nimen laita. Se, eli vakiiintunut tapa, usein ratkaisee. Toki sääntöjäkin on olemassa, mutta - kuten säännöt aina - ne eivät määrää kaikkea.

Espanjassa, ja erityisesti Andalusiassa, ihmiset mielellään nauttivat ns. pieniä suolaisia, joita esim, britit kutsuvat nimellä  snack. Espanjalainen nimi on tapa, ja koska niitä  yleensä nautitaan muutama, kutsutaan välipaloja  nimellä tapas. Suomalaiseen kieleen on siksi vakiintunut tapa (heh) sanoa että nautitaan tapaksia.
Siispä  jos menemme Mijasiin, nautimme tapaksia. Emme nauti tapaksia Mijaksessa. Ainakaan minun mielestäni.

Kuinka tärkeitä tällaiset asiat ovat? En minä tiedä. Mutta suomalainen tapa taivuttaa sanoja ei ainakaan auta muita, ei-suomalaisia ymmärtämään meitä "outoja " pohjoisen ihmisiä. Kun jopa nimet ja paikannimmet taipuvat.
Asuttuani yli kymmenen vuotta Espanjassa paikallinen kieli sujuu kohtuullisesti.  Poco a poco, eli pikku hiljaa aina paremmin.
Katselen espanjankielisiä uutisia televisiosta  päivittäin, ja vaimon avulla (jonka espanja on lähes täydellistä) ymmärrän suurimman osan. Kieli on tärkeä osa kulttuuria, ja sen oppiminen auttaa ymmärtämään myös ihmisiä ja ympäröivää kulttuuria.

En ole enää nuori. Silti  haasteet ovat tärkeitä.  Tarve ja halu oppia uutta, kehittyä ei saisi koskaan loppua.  Toivon että vaikka ehkä fyysinen kuntoni mahdollisesti (= ilmeisesti) vuosien myötä heikkenee, ns. järjen valo ei koskaan sammu.  Samaa toivon kaikille muillekin, iästä ja asuinpaikasta huolimatta. Kieli ja sen käyttö on aivojen treenausta.

Kirppuja torilla? Ei, mutta paljon muuta mielenkiintoista

Kun muutin Espanjaan joskus 13 vuotta sitten (kuinka aika kuluukaan!), vaimoni (silloinen  tyttöystäväni) oli ollut työttömänä   jonkin aikaa. Asuntojenmyyntibuumi kuitenkin jatkui, ja hän sai työtä uudessa firmassa.  Asuntoja valmistui ja niitä tunnuttiin myytävän nopeammin kuin mitä niitä valmistui, ja provisiot olivat hyvät.  Rahaa siis tuli. Buumi jatkui. Muutaman vuoden.
Itse tein satunnaisia töitä.   
Sitten ajat muuttuivat. LAMA iski. USA:sta alkunsa saanut talouden romahdus iski pahasti Espanjaan, jonka talous perustuu vahvasti turismiin ja ulkomaalaisten olemassaoloon.


Mikä vielä pahempaa, terveyteni, mikä oli aina ollut hyvä, tuntui menneen. Hengästyin ja väsyin nopeasti. Miehelle, joka oli kuntoillut vuosikymmeniä, tilanne oli outo.
Selvisi että aorttani oli repeämäisillään.  Läppä "vuosi", ja käytetty veri sekaantui puhtaaseen, happipitoiseen vereen. Parin kuukauden odottamisen jälkeen pääsin leikkaukseen.   Selvisin siitä, rimaa hipoen, urheilutermiä käyttääkseni.
Jostakin olin saanut kuitenkin  tulehduksen, ja puolen vuoden jälkeen leikattiin sydän, uudelleen. Jälleen, juuri ja juuri selvisin. Tulehdus tuli luultavasti hammaslääkäristä.

Vaimoni (siinä vaiheessa olimme jo vihitty pari) ei enää etsinyt työtä. Tuskin sitä olisi edes siinä vaiheessa  löytynyt. Hän keskitttyi hoitamaan minua. Olin tosi heikko. En uskonut koskaan toipuvani. Toivuin kuitenkin hyvin ja sain Suomesta työkyvyttömyyseläkkeen mikä ei ole suuren suuri, mutta kuitenkin selkeästi enemmän kuin esim. paikallinen minimipalkka.


Puolitoista vuotta aikaisemmin  kuin minut ensi kertaa leikattiin, olimme alkaneet myydä tavaroita "baratillolla" (barato = halpa) eli kirpputorilla. Syynä oli se, että anoppini, joka muutettuaan yhden tyttärensä luota Iso-Britanniasta asumaan luonamme, oli muuttanut Espanjasta   Australiaan siellä asuvan kolmannen  tyttärensä luo  ja jättänyt jälkeensä  paljon uutta, käyttämätöntä tavaraa. Paljon niistä   oli  ostettu tv:n ostoskanavilta Iso-Britanniassa,  kun rahaa vielä oli.  Hänen miehensä oli kuollut muutama vuosi sitten, mutta  peritty raha hupeni kovaa vauhtia...

Huomasimme pian että vaikka tavara (esim. kallis espresso/capuccino-keitin)   olisi vielä pakkauksessa, alkuperäisestä hinnasta,  esim. 50 puntaa, kirppiksellä  ei saisi edes kolmannesta alkuperäisestä hinnasta. Lähes kaikki  tuntui liikkuvan alle 10 eurossa. 


. 

Kun vähitellen tervehdyin leikkauksista, jatkoimme kirpparitoimintaa.
Ajat oliva silloin  vielä suhteellisen hyvät, ja ostimme toisinaan halvalla  ihmisiltä, jotka esim. muuttivat pois,   mm.  DVD:itä, LP-levyjä ja single-levyjä, jotka myivät suht. hyvin. LP-levyjen ja -single-levyjen ostaminen oli muodikasta. Hinnat olivat hyviä. Buumi oli olemassa. CD:stä ja DVD:stä voi pyytää (ja saada) 3 euroa, tai 2X5 euroa, jne. Joistakin 60-luvun klassikkosingleistä (Stones, Beatles) sai helposti 3 euroa. Varsinaiset keräilyharvinaisuudet ovat sitten asia erikseen, mutta ne onkin paras myydä esim. internetissä olevilla erikoissivuistoilla. 
Nuo ajat ovat nyt menneet. Toki vieläkin näin esim. Rolling Stonesien eka LP:stä pyydettävän huikeat 40 euroa! Stones,  Beatles, Elvis, Led Zeppin,  alkuperäiset vinyylit ovat yhä hinnoissaan. 


Tämän päivän Espanjassa ihmiset ostavat  lähinnä  tavaroita jotka ovat tarpeellisia. Keittiöön,
 kotiin, asumiseen.  "Helppoa" rahaa ei  juurikaan enää tule.
Silti, menemme yhä baratillolle. Fuengirolaan, Coiniin tai Bedalmadenaan.
Joskus oli helppo kerätä 100-150 euroa kerralla. Nyt saa olla tyytyväinen 50 euroon. Vaatteesta VOI saada jopa (!) kaksi-kolme euroa, usein kuitenkin vain 50 senttiä. 
Vaikuttaa siltä että liian monet ihmiset täällä yrittävät kerätä edes hiukan rahaa, myymällä jotakin mikä ei ole heille enää välttämätöntä.


Asiakkaat voi jakaa selkeästi erilaisiin ryhmiin. "Parhaita" ovat pohjoismaalaiset, saksalaiset ja britit.
Kun heille kertoo hinnan, he miettivät, ja jos se tuntuu hyvältä, maksavat. Kauppa tapahtuu. 
Espanjalaiset voivat tinkiä, ja usein tinkivät.
Sitten tulevat marokkolaiset. Heidän kulttuuriinsa tinkiminen kuuluu luonnollisena osana. Osin perinteestä, osin taloudellisesta tilanteesta johtuen. 
He eivät koskaan maksa pyydettyä hintaa.  Jos hinta on kohdallaan, he usein viime tingassa haluavat jotakin "kaupan päälle." 
Toisaalta, Kerran ostin nahkapusakan josta marokkolainen  myyjä  pyysi alkuun 25 euroa. Sanoin maksavani kymmenen.  Hän pudotti hinnan 20 euroon. Sanoin että 10 on mitä voin maksaa.
Seuraava tarjous oli 15. Sanoin, OK, 12! Kaupat tehtiin, hinta oli pudonnut yli puolella. 

Jonkinlainen nousu varmasti tulee, joskus. Niin Espanjassa kuin koko EU:n alueella. 
Siihen asti on pakko yrittää selviytyä. Kukin tavallamme. Mutta kuinka kauan talous toimii jos /kun vain myymme  käytettyjä tavaroita toisillemme? 


Television uutisissa, internetissä näen palavia autoja, poliisin  pahoinpitelemässä mielenosoittajia Espanjassa, Italiassa, Kreikassa.   Ehkä olen liian pohjoismaalainen, liikaa lakia kunnioittava. Mutta en näe väkivallassa ja tuhoamisessa mitään mieltä.  
Miten tähän jouduttiin? Hajoaako EU?  En  minä tiedä. Elämä jatkuu. Ja toivottavasti palaamme "normaaliin elämään", mitä ikinä se onkin, mahdollisimman pian. 
Kirpparitoiminta jatkuu. Monelle, myös minulle ja vaimolleni se on kutakuinkin välttämätöntä.