Kansalaisvelvollisuus vai -oikeus?

Niin Espanjassa kuin Suomessakin on tämä vuosi (2015) vaalivuosi. Espanjassa (sen valtiomuodon vuoksi) vaaleja on enemmänkin.

 Maaliskuussa Andalusiassa pidetään ennenaikaiset alueparlamenttivaalit, toukokuussa koko Espanjassa on edessä paikallisvaalit (sekä kunnallisvaalit että maakuntavaltuustojen vaalit) ja samaan aikaan pidetään myös alueparlamenttivaalit Aragoniassa, Asturiassa, Baleaareilla, Kanariansaarilla, Cantabriassa, Kastilia-La Manchassa, Kastilia ja Leonissa, Extremadurassa, Madridissa, Murciassa, Navarrassa, La Riojassa sekä Valenciassa ja Ceutan ja Melillan autonomisissa kaupungeissa sekä vielä syyskuussa Kataloniassa järjestetään ennenaikaiset alueparlamenttivaalit paljolti itsenäistymiskysymyksen vuoksi.

Minulla on (olisi) oikeus äänestää paikallisvaaleisssa.  Tuota oikeutta en kuitenkaan ole käyttänyt. 

Olen äänestänyt Suomen presidentinvaaleissa. En kuitenkaan eduskuntavaaleissa. 

Sen vuoksi varmasti moni ajattelee, ettei minulla ole oikeutta (tai ainakaan syytä) arvostella ketään, joka ilmoittaa ei-äänestävänsä.

En arvostelekaan. Mutta mielipiteeni (kai?) saan sanoa. 

Facebookissa on levinnyt "suositun bloggarin" ilmoitus, ettei hän aio äänestää.

Ensimmäinen (ja loogisesti siis kai suurin syy?) on ilmeisesti tämä:  

"1. En äänestä, koska tarjolla ei ole ainuttakaan ehdokasta, jonka kanssa olisin 100% samaa mieltä asioista. 80% samaa mieltä asioista ei riitä, sillä uupuvat prosentit saattavat olla juuri niitä ratkaisevia ärsytyksen aiheita.

Hei haloo. Luuleeko neiti joskus elämässään löytävänsä kumppanin (tai yleensä ihmisen?) jonka kansa on sata prosenttia samaa mieltä?! Onnea etsintään!

Onhan hänen mielipiteissään jonkin sortin logiikkaakin:  "5. En äänestä, koska en koe olevani oikea ihminen päättämään sellaisten ihmisryhmien puolesta, joihin en itse kuulu. En haluaisi ottaa kantaa ehdokkaan kautta asioihin, joista minulla ei ole tarpeeksi tietoa tai kokemusta (em. lapsiperheet, työttömät, opiskelijat).

No näin. Ei minullakaan ole (enää) lapsia, en ole työtön enkä opiskelija. 

Mutta. Eihän ihminen päätä mitään äänestämällä.  Hän vain antaa äänensä jollekin jonka uskoo tekevän päätöksiä, jotka ovat (äänestäjän mielestä)  oikein. 

Viimeisten vuosien aikana olen monta kertaa äänestänyt pikemminkin ihmisiä ja puolueita, jotka  ovat vähiten olleet viemässä yhteiskuntaa suuntaan, minkä koen vääräksi.  Se ei ehkä ole paljon.  Mutta siksi ehkä vielä vaivaudun äänestämään.


Onko se, että ei enää jaksa taistella sen puolesta, mikä on oikein, vaan sitä vastaan, minkä tunnen (ja tiedän? ) olevan väärin, luovuttamista.  En tiedä. Jätän valinnan  nuoremmille.

Nuoret ihmiset "perivät" maan, ja siksi minusta jokaisen nuoren tulisi äänestää. Ellei niin tee, on turha rutista nimimerkillä netissä tai mennä kadulle plakaattien kanssa.

Käynkö siis uurnilla? Ehkä en, ehkä käyn. Olenko siis väärä ihminen "neuvomaan"?

Niinhän se entinen pappikin  kuulema sanoi: ¨Älä tee niinkuin minä teen vaan niinkuin minä opetan...

Hyvät, pahat ja homot.

Suomalaisen ministerin sateenkaarilipun heilutus ylitti uutiskynnyksen muuallakin kuin Suomessa. Suhtautuminen on Suomessa  - luonnollisesti - riippunut paljolti  poliittisesta näkemyksestä.  Suomen ulkopuolella moinen on nähty urheana tekona; olisiko Suomi, lopultakin nousemassa kyykkyasemasta, Äiti Venäjän, aikaisemmin Neuvosto-Venäjän,  mielistelystä.

Suomalaiset homofobiset ihmiset, etunenässä - luonnollisesti - perussuomalaiset ja heidän kannattajansa, ovat tietysti tuominneet tuollaisen käytöksen. Homoseksualismi kun heidän mielestään on joko sairaus tai perversio. Jotakin mitä herra nähköön ei saa puolustaa.

Politiikan asiantuntijat (?) taas ovat pähkäilleet, onko ministerin soveliasta ottaa kantaa kyseiseen asiaan.

Tavallinen tallaaja, kuten minä, taas ajattelee, ettei  esim. kynsien maalaaminen ole välttämättä poliittinen kannanotto. Joten sen kaltaisten tekojen kielto ei ole perusteltu. Ihmisoikeuksiahan puolustavat kaikki, paitsi erilaiset äärityhmät. Näin demokraattisissa maissa. 

Poliitikollakin on mielestän oikeus oman mielipiteen ilmaisemiseen. Se ei välttämättä edusta puolueen virallista kantaa. 

Venäjä on maa, joka siirtyi tsaarinajasta kommunismiin ja sen jälkeen harvainvaltaiseen pseudo-demokratiaan, jossa Vladimir Putin ja hänen hovinsa hallitsevat, ja poliittiset vastustajat laitetaan joissakin tapauksissa vankilaan epämääräisin perustein.
Näenkin viimeaikojen mielenilmaisujen takana enemmän kuin seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksien vaatimisen. Kyse on demokratiasta ylipäänsä, tai pikemminkin sen puutteesta. 

Kun palataan urheilijoihin ja tuleviin kisoihin Venäjällä, jokainen urheilija saa tietenkin päättää oman suhtautumisensa. Boikotoimisen vaatiminen tuntuu kohtuuttomalta. Urheilija, joka on tehnyt työtä vuosia menestymisensä eteen, haluaa osallistua. Se suotakoon. 

Urheilujohtajien vaatimus, etteivät urheilijat saa ilmaista mitään poliittista kisojen aikana, on ehkä oikeutettu. Luulen, että Venäjän johto (niin poliittinen kuin urheilujohtokin) on varmasti jo kiusallisen tietoinen siitä, mitä Venäjän hallinnosta ajatellaan maan ulkopuolella. 

Olisikohan mahdollista, että jonakin päivänä eläisimme maailmassa, missä ne asiat, mitä teemme makuuhuoneessa (tai vaikka suuteleminen kadulla) on jokaisen oma valinta?  Eikä siihen tarvita lakeja eikä asetuksia, ei viranomaistan valvontaa.  Ja siksi toisekseen, miksi näistä asioista pitää nostaa haloota?  

Kilon poliisi eli maailman pisin(?) aasinsilta.

Yksi 70- ja 80-luvun hittejä Suomessa  oli kirjasarja peruskouluikäisten vitseistä:  "Mikä on maailman pienin poliisi? - Kilon poliisi".

"Isä: Onko siellä autoja tulossa? 
- Ei. 
Bang....kolari.
Isä: Miks sanoit, että ei ole autoa tulossa!  - No, kun tuli Lada!"

Lisää. "Tauno Palo, mutta housut jäi, samaten Jerry Lewis".

Aletaan päästä jo lähelle.

"Linnoissa kreivien häät vietetään, on morsiammel´ kruunattu pää. 
- Tauno Palo, Kulkurin valssi, suomalainen iskelmä, myös tunnettu elokuva. 

Suomen arvostetussa kansallisessa televisioyhtiössä nimeltä YLE, Ruotsin kuninkaalliset häät kuulema näkyivät "live". Eli suorana.
Espanja, jolla on myös kuningashuone, näytti häistä nauhoitettuja pätkiä.

 Espanjan kuningas oli kauan hyvin arvostettu, koska hän oli hyvin tärkeä torjumaan fasistien yrittämää vallankaappausta  Francon kuoleman jälkeen. Sittemmin kuningashuoneen maine on rapistunut, lähinnä kuninkaan vävyn raha- ja korruptiosekoilujen vuoksi.

Miksi yksi maailman demokraattisimpia maita, Ruotsi, yhä pitää yllä instituutiota, joka kuuluu historiaan?  Kolumnistit (naiset!) lukevat hääparin "ruumiinkieltä" ja ennustavat, ettei liitto kestä.  

Blah Blah. Kuka siitä välittää?! 50 % avioliitoista useimmissa maissa, purkautuu. 

Kuninkaat  kuuluvat korttipakkaan, lasten satuihin, historiaan.  Samoin prinsessat, jotka (kumma kyllä) aina löytävät rikkaan pankkiirin. Tai jonkun omasta "sosiaaliluokastaan", jopa sosialidemokraattisessa, Ruotsin kansankodissa. 

Vanhoissa saduissa sentään (vai muistanko väärin?) se paimenpoika voi voittaa sen prinsessan. Mutta, se taisikin olla todellisuudessa kuninkaan poika. Ihan kuten se Tauno Palo, joka sai sen rikkaan talontyttären, olikin itse asiassa ylioppilas Helsingistä. 

Vai miten se meni?  Duunarin taitaa olla paree vain katella tarpeeksi  fiksua naista. Onnitttelen itseäni.    

Sanomalehti, paikallislehti, kaupunkilehti, ilmaisjakelulehti....

Kun vielä elin pienellä paikkakunnalla Pohjois-Hämeessä (nykyisin kai sitä kutsutaan Koillis-Pirkaksi),  siellä ilmestyi ns. ilmaisjakelulehti nimeltä Paikkakuntalainen. Alkuun siinä oli jopa "artikkeleita" : Kun oli talvi, lehti mm. kertoi kuinka tärkeätä oli  hankkia lumilinko. Kuinka ollakaan, samassa lehdessä oli ilmoitus lumilingosta, joka, tietysti, oli tarjoushintaan
 Tietyssä supermarketissa.
Samoin lehdessä oli osa missä kerrottiin yrteistä, vaihtoehtolääkinnästä ym.
Armin Luontaistuotepalsta taisi olla nimenä. Tarviiko sanoa että paikka mistä näitä tuotteita löytyi, oli toisaalla, ilmoituksessa? Ja supermarket oli sama...eli sen  saman Armin supermarket.

Pian lehden ainoa toimittaja ilmeisesti kyllästyi väsäämään juttuja, ja sen jälkeen kokosi pelkät mainokset.
Sama "lehti" näyttäisi olevan olemassa edelleen, nyt myös tietysti nettiversiona,.http://www.paikkakuntalainen.fi/index.php?k=6937.
 Jossakin jutussa lehden julkaisija ja ilmeisesti ainoa toimittaja  kertoi haluavansa kerätä tarpeeksi rahaa että voi vetäytyä eläkkeelle hyvissä ajoin.  Toivottavasti onnistui, ehkä elää nykyisin  Espanjan auringon alla?

Espanjassa ilmestyy myös  monia ilmaisjakelu- tai kaupunkilehtiä.
Tyypillistä niille on että informaatiota (uutinen) ja mainosta usein on vaikea tai jopa mahdoton  erottaa toisistaan. Aivan samoin kuin siellä Suomessa.Tekstimainonta rehottaa.  Kun lehti esim. kertoo tietystä ravintolasta, on arikkeli aina positiivinen,paikan mainos kun  halutaan samaan numeroon ja vielä vastakin. "Kenen leipää syöt," etc.

Espanjan suurimmat lehdet ovat urheilulehtiä. Ihmiset eivät yleensä tilaa lehtiä, oli sitten kysymys sanoma- tai aikakauslehdestä. Ylipäänsä, valitettavasti,  ihmiset jotka elävät Cervantesin kotimaassa, eivät ole mitään himolukijoita.

Onko sitten jotakin merkitystä sillä että ns. ilmaislehdet yhä enemmän valtaavat tilaa tilattavilta, "oikeilta" lehdiltä? Eikö ole vain oikein että ihmiset saavat lukemisensa ilmaiseksi ja lehden kustantamisen maksavat mainostajat?  Miksipä ei. Mutta asia ei ole näin yksinkertainen.  Esimerkiksi Espanjassa ilmestyvät englanninkieliset ja suomalaiset kaupunkilehdet ovat selkeästi oikeistolaisia.  Voisiko muutenkaan olla? Nehän elävät mainoksilla. Yrittäjyyttä kannustetaan, firmoja mainostetaan surutta. Partido Popular eli Kansanpuolue saa huomiota ja uutisointi on aina painottunut tukemaan tätä oikeistopuoluetta.

Toinen asia, ja   vähintään yhtä vakava, on se että näiden lehtien toimituksellinen taso on usein   luvalla sanoen (?) surkea. Erityisesti suomalaisten ilmaisjakelulehtien kielellinen taso on mielestäni  ajoittain  uskomattoman huono. "Toimittajien" tausta on usein  ilmeisesti  lähinnä  kaupallinen. Toki ihan "oikeitakin" toimittajia on  ilmeisesti joukossa.   Haluan huomauttaa tässä (eikä minulla ole mitään sidoksia kyseiseen kustantajaan) ettei tämä koske Ole-kustannus-yhtiötä. He ovat olleet rannikolla pitkään, ja heidän työnsä ansaitsee täyden arvostuksen. Lehdet (Olé -aikakausehti ja Suomalainen Espanjassa -sanomalehti) ovat ammattimaisesti toimitettuja ja luotettavia.

Joka kuukausi, joka viikko lueskelen useita ilmaisjakelulehtiä.  Sekä suomeksi, että (enimmäkseen) englanniksi, viime mainittuja  kun ilmestyy täällä  useita viikoittain.
Niistä löytyy sekä uutisia että uskomaton määrä kolumneja.
Ehkä minäkin haluaisin olla yksi niistä  kolumnisteista joille jopa maksetaan kirjoituksistaan?  Ovatko  pihlajanmarjat happamia? Blogista  kun ei kukaan maksa. Mainoksista huolimatta.( Käytännössä ilmeisesti vain julkkikset, poliitikot ym. yltävät lukijamääriin joka takaa blogille  mainostuloja )  Mutta, ainakin sitten tiedän etten sitä edes ansaitse.  Ja jos kirjoitusten taso ratkaisisi, eivät monet kaupunkilehtien "kolumnistitkaan".

Sana on vapaa. Hyvä niin. Bloggaria ei ainkaan kukaan ilmoittaja rajoita. Joten, ehkä jatkan. Ehkä en. Aika näyttää. Taitaa mahdollisuus olla fifty-sixty....

Aika rajuja juttuja maailmassa tapahtuu...ehkä  niistä sitten vaikka seuraavalla kerralla...?

Kaikki muuttuu...paitsi Paavon toive

"Kaikki muutttuu, kaikki muuttuu, ei entiselleen mikään jää." Näin Four Cats joskus kauan sitten.
Silloin, kultaiseksikin kutsutulla 60-luvulla tuskin osattiin edes kuvitella sitä vauhtia miten maailma muuttuu nyt, uudella vuosituhannella ja  jo pari vuosikymmentä aikaisemminkin. 
Paavo Väyrynen ennnusti väitöskirjassaan Neuvostoliiton olevan uusi tuhatvuotinen valtakunta ja pani toiveensa siihen pyrkiessään kalifiksi kalifin paikalle eli Urho Kekkosen seuraajaksi.

Kuten tiedämme nyt, näin ei käynyt. Neuvostoliitto romahti, ja samalla hajosi koko itäblokki.
Samalla Paavon itäkortti tuli arvottomaksi.

60-luvulle ollaan silti haikailemassa monella muullakin taholla kuin keskustapuolueessa. Tuolloin sosiaalidemokraatit ja keskusta jakoivat Suomen; ay-liike piti huolen työläisistä, Kepu maanviljelijöistä. Kokoomus oli vihelletty paitsioon, sen kun uskottiin (uskoteltiin) olevan uhka idänsuhteille. 

60-luvulla Suomen lintukotoon iski kyy: Kekkosen arkkivihollinen,  Maalaisliitosta pois potkittu Veikko Vennamo toi "uuden puolueen" eli Suomen Maaseudun Puolueen eduskuntaan ja sai murskavoiton vuonna 1970. Puolueella oli jossakin vaiheessa tärkeä asema maan politiikassa, mutta sen hajoamien kahtia 1972 oli lopun alkua. Taloudelliset sotkut ja sisäiset riidat johtivat suosion romahtamiseen.
SMP:n johto päätti perustaa tilalle uuden Perussuomalaiset-puolueen joka rekisteröitiin vuonna 1995.

SMP säilyi rekisterissä muodollisesti vuoteen 2003. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa perussuomalaiset  saivat  murskavoiton.

Perussuomalaiset on kauniisti sanottuna maahanmuuttokriittinen puolue, EU-kriittinen puolue. Minkä puolesta se on jäänee useimmille epäselväksi.   Jotkut puolueen jäsenet ja kansanedustajat ovat aiheuttaneet melkoista hälyä kommenteillaan, kuten neuvomalla kreikkalaisia tekemään sotilasvallankaappauksen, kansa kun ei ilmeisesti tyhmyyttään näe omaa parastaan eli suostu erilaisiin etuuksien leikkauksiin.

Perussuomalaisten valtuutettu kirjoitti  Uuden Suomen verkkosivulle kommentin, jossa hän puhuu muslimisynnyttäjien tappamisesta. Kirjoitus liittyi uutiseen, jossa kerrottiin teini-ikäisen tytön kuolleen raipaniskuihin Saudi-Arabiassa. Sama kirjoittaja on myös väittänyt että ns. halokaustia on liioiteltu, ja syyttävä sormi osoittaa edesmenneeseen Neuvostoliittoon. Propagandaa, kuulema. Sinänsä aika yllättävä mielipide mieheltä joka on kotoisin  Belgiasta, maasta joka oli natsimiehityksen alla.

Kauan sitten, sillä kuusikymmentäluvulla kesällä paistoi aina aurinko. Maalla lanta haisi ja kärpäset pörräsivät. Maitolaiturit olivat paikoillaan, ja  viikonloppuna kirkonkylän lavalla soi tango.  Mustia naamoja ei näkynyt kuin korkeintaan televisiossa ja neekerin pusun voi ostaa siitä osuuskaupan myymälästä. 
Nuoret nyt kyllä kasvattivat pitkää tukkaa ja kuuntelivat rockin rämpytystä, mutta muuten maassa ja maalla oli rauha ja ihmisillä hyvä tahto.

"Oi jospa kerran sinne Satumaahan käydä vois...." Niinhän?  

Eihän tuo MEILLÄ vois tapahtua...

"Norjan tapahtumat" ovat tietysti herättäneet monelaisia reaktioita.  "Miten tällaista VOI tapahtua Pohjolassa, maassa missä on toimiva demokratia, usko siihen että jokaisella on oikeus mielipiteen vapauteen, fyysiseen koskemattomuuteen ja uskonnon vapauteen?"

Tämä on luultavasti ensimmäinen kysymys. Toinen on: Kuka voi tämän asettaa kyseenalaiseksi? Kiiluvasilmäinen muslimiterroristi?
Ei.. Syyllinen on (luultavasti) sinisilmäinen, mutta aivan varmasti valkotukkainen, Norjassa syntynyt maan kansalainen.

Tietysti joku voi sanoa että äärioikeiston liikehdintä on vain puolustautumista. Mutta jos tarkastelee heidän argunmentointiaan,  se on samanlaista kuin natsi-Saksan aikoinaan. Juutalaisten sijaan vain on tullut islam, muslimit.

Yleensä me ihmiset ymmärrämme toisiamme kun joudumme (tai pääsemme) kosketuksiin yksilötasolla.  Vaimoni on syntynyt muslimimaassa. Lempeämpää, parempaa ihmistä en voi kuvitella.  Olen myös lukenut ja nähnyt tv-ohjelmia ihmissuhteistaesimerkiksi  entisessä Jugoslaviassa, missä (ennen sotaa) kukaan ei tuntunut välittävän kuka on kristitty, muslimi tai vaikka pakana! Voitaisiinkohan me joskus olla tilanteessa mistä John Lennon lauloi: Nothing to kill or die for and no religion too.Imagine all the people living life in peace...

 Me, enemmistö. Meidän täytyy uskoa demokratiaan, ihmisten oikeuteen päättää itse omasta elämästään.  Se EI tarkoita linnoittautmista jonnekin menneisyyteen vaan rohkeaa uskoa tulevaisuuteen, missä pelot ja ennakkoluulot täytyy voittaa.  Suomella on arvokas, kallis menneisyys. Eletään niin että myös tulevaisuudessa meillä on jotakin mistä voimme olla ylpeitä.