maanantai 10. kesäkuuta 2013

Kilon poliisi eli maailman pisin(?) aasinsilta.





Yksi 70- ja 80-luvun hittejä Suomessa  oli kirjasarja peruskouluikäisten vitseistä:  "Mikä on maailman pienin poliisi? - Kilon poliisi".

"Isä: Onko siellä autoja tulossa? 
- Ei. 
Bang....kolari.
Isä: Miks sanoit, että ei ole autoa tulossa!  - No, kun tuli Lada!"

Lisää. "Tauno Palo, mutta housut jäi, samaten Jerry Lewis".

Aletaan päästä jo lähelle.

"Linnoissa kreivien häät vietetään, on morsiammel´ kruunattu pää. 
- Tauno Palo, Kulkurin valssi, suomalainen iskelmä, myös tunnettu elokuva. 

Suomen arvostetussa kansallisessa televisioyhtiössä nimeltä YLE, Ruotsin kuninkaalliset häät kuulema näkyivät "live". Eli suorana.
Espanja, jolla on myös kuningashuone, näytti häistä nauhoitettuja pätkiä.

 Espanjan kuningas oli kauan hyvin arvostettu, koska hän oli hyvin tärkeä torjumaan fasistien yrittämää vallankaappausta  Francon kuoleman jälkeen. Sittemmin kuningashuoneen maine on rapistunut, lähinnä kuninkaan vävyn raha- ja korruptiosekoilujen vuoksi.

Miksi yksi maailman demokraattisimpia maita, Ruotsi, yhä pitää yllä instituutiota, joka kuuluu historiaan?  Kolumnistit (naiset!) lukevat hääparin "ruumiinkieltä" ja ennustavat, ettei liitto kestä.  

Blah Blah. Kuka siitä välittää?! 50 % avioliitoista useimmissa maissa, purkautuu. 

Kuninkaat  kuuluvat korttipakkaan, lasten satuihin, historiaan.  Samoin prinsessat, jotka (kumma kyllä) aina löytävät rikkaan pankkiirin. Tai jonkun omasta "sosiaaliluokastaan", jopa sosialidemokraattisessa, Ruotsin kansankodissa. 

Vanhoissa saduissa sentään (vai muistanko väärin?) se paimenpoika voi voittaa sen prinsessan. Mutta, se taisikin olla todellisuudessa kuninkaan poika. Ihan kuten se Tauno Palo, joka sai sen rikkaan talontyttären, olikin itse asiassa ylioppilas Helsingistä. 

Vai miten se meni?  Duunarin taitaa olla paree vain katella tarpeeksi  fiksua naista. Onnitttelen itseäni.    


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Bates Motel