Ei ole Jiisus meitä vielä hylänny!

Isäni, joka oli kirvesmies (kuten kuulema Jeesuskin - tai ainakin rakentaja) osasi ulkoa monia Raamatun sanontoja. Neljä vuotta koulua 1900-luvun alussa  opettivat lukemaan, kirjoittamaan  laskemaan, kertotaulun ja (tottakai) uskontoa.

Isäni kertasi usein (lähinnä leikillään)  uskontotunneilla opittuja fraaseja. Jossakin vaiheessa elämäänsä hän osallistui kirkon hallintoon, mutta ymmärsin, että lähinnä vain koska hän tajusi, miten paljon kirkolla oli poliittista ja taloudellista valtaa. 

Kun joskus kahdeksankymmentäluvulla rakensin omakotitaloa, isäni joskus toisteli fraasia: Ei ole Jiisus meitä hylännyt, kun rakentamisessa ilmennyt ongelma ratkesi.   

Isäni halusi  aina parantaa elämän laatua. Ei saada kirkasta kruunua, sitten joskus. Parantaa elämän laatua omalle perheelle, mutta myös muille, työläisille. Siksi hän osallistui aktiivisesti politiikkaan.

Tänä päivänä monet nuoret eivät halua sitoutua mihinkään.  Oppi siitä, että jokainen on oman onnensa seppä, on mennyt perille.  Politiikka ei kiinnosta. Vain oma menestyminen.

Kuka on työläinen?  Ihminen, joka yrittää elää omalla palkallaan? 

Minä olen ulkona työelämästä. Eläkkeellä. Olin pikkuvirkamies, mutta sielultani työläinen.

Tämän päivän maailmassa on vaikea puhua solidaarisuudesta. ihmisarvosta, tasa-arvosta. Kovat arvot ovat tätä aikaa.  

Taidan olla ulkona tämän päivän elämästä? Ainakaan useita sen arvoja en jaa.

Eläkeläinen on kauhea sana!?

HS eli Helsingin Sanomat kertoi, miten eläkkeelle jääminen voi olla alku kriisille. 


"Kauanko kestää, että eläkkeellä olemiseen tottuu?
Niin Kirsti Tuominen kirjoitti Facebook-statuksessaan, kun oli jäämässä eläkkeelle Kallion kirjastonjohtajan työstä.
Monet eläkkeellä olevat tuttavat vastasivat, että kaksi kuukautta. Toiset, että neljä.

Nyt Tuominen on ollut vuoden ja kolme kuukautta eläkkeellä, eikä ole vielä tottunut.

Hänen on vaikea sanoa olevansa eläkeläinen."

" Suomen Punaisella Ristillä on Täyttä elämää eläkkeellä -niminen hanke, jossa eläkkeelle siirtyviä ja eläkkeellä olevia valmennetaan uuteen elämänvaiheeseen."

Olen ollut poissa työelämästä vuosia. Ennen eläkettä olin työkyvyttömyyseläkkeellä. Kahdesta vaikeasta leikkauksesta toipuminen kesti vuoden.

Koskaan (eläkeaikanani) en ole tuntenut eläväni kriisissä. En kadottanut "identiteettiäni", en tuntenut, että minulla ei ole "arvoa" yhteiskunnassa. 

Olen yhä ihan sama ihminen kuin ennenkin.  Älkää ymmärtäkö väärin, pidin työstäni.  Monet raskasta fyysistä työtä tehneet voivat kokea päässeensä pois työelämästä, nauttimaan ansaitsemaansa eläkettä.  Niin itsekin koin, vaikka työni ei fyysisesti rankkaa ollutkaan.

Joskus tuntuu, että jotkut meistä osaavat tehdä itselleen ongelman  mistä tahansa.  Siitäkin, että (ilmeisesti) ensi kertaa elämässään saa itse päättää omasta elämästään.   

Olisiko tämäkin  eräänlainen luokkakysymys? Keskiluokkaiset ihmiset kun tuntuvat etsivän itseään koko elämänsä? Työväenluokasta lähtenyt tai siinä aina elänyt on oppinut käyttämään käsiään. Vasara ja muut pysyvät kädessä. Harrastuksiin voi kuulua vaikkapa kalastus.   Tai auton tai muun moottorin kunnostus.  Eivätkä nämä sulje pois musiikkia, kirjallisuutta, teatteria... 

Ehkä me tarvitsemme jonkinlaista rutiinia elämässä. Eläkkelle pääsy (joutuminen) antaa mahdollisuuden itse muokata se.