sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Artturi Sakari Reinikainen - maan ensimmäinen perussuomalainen?








Tankki täyteen oli yksi 1980-luvun katsotuimmista ja (myöhemmin) eniten uusituista suomalaisista television 
komedioista
. Sitä esitettiin ensimmäisen kerran Yle TV2:lla vuosina 19781980. Ensimmäinen tuotantokausi (1978) käsitti kuusi jaksoa ja toinen (1980) viisi jaksoa.

Reinikainen oli suomalainen Yle TV2 -kanavalla vuosina 19821983 esitetty Neil Hardwickin ja Jussi Tuomisen luoma television komediasarja. Se on Tankki täyteen -sarjan spin-off-sarja.




Oliko komisario Reinikainen, jonka mielisanontoja oli "niin perusteellisen..." ensimmäinen perussuomalainen?

Tuskinpa vain.

Reinikainen oli  tamperelainen, joka katselee maailmaa kasvot peruslukemilla,mutta ei vakavissaan. Olisi luultavasti mennyt puhumaan( tarpeen vaatiessa)  vieraalta näyttävälle ihmiselle   leppoisasti. Ehkä pientä ironiaa viljellen. Mutta ei koskaan hyökkäävästi. 

Tamperelaisuus, sen huumori parhaimmillaan,  on nähtävissä myös Kummeleissa.  


Perussuomalaisten ominaisuuksiin ei kuulu huumori. Ei ennenkuin (joskus humalapäissä kirjoitettu) blogin tai kolumnin herja on herättänyt närkästystä. Silloin se onkin, jälkikäteen selitettynä,  sarkasmia, ironiaa tai huumoria.

 Ääriryhmien kuvaan huumori ei ole koskaan kuulunut, oli sitten kyseessä tulipalonpunainen kommunisti, fasisti, eläinsuojeluaktivisti, suoran toiminnan kannattaja, "maahanmuuttokriittinen"  tai ääriuskovainen. 

 Oikeassa oleminen on perussuomalaisille vakava asia. Suomen kohtalo on vaakalaudalla! Vapaus on vaarassa! Talvisodan uhraus näyttää olevan turha!

 Perussuomalaisten arvosteleminen ei ole sallittua, se on sensuuria.

Puolueen (PerSu) riveissä tuntuu olevan yllättävän paljon poliiseja. Vai onko se sittenkään yllätys? 
 Poliisin (minun mielestäni) pitäisi olla kyllä  lähinnä puolueeton eli yksittäisen kansalaisen  puolella. Hänen koskemattomuuttaan ja oikeuksiaan puolustamassa. 

Suomalainen huumori on (tähän asti) ilmeisesti välttänyt käsittelemästä maahanmuuttoa. Valitettavasti.  Ainakaan minä (tosin esim. suomalaista tv:tä vain satunnaisesti seuraavana) en ole sellaista nähnyt. Samoin lienee kirjallisuuden laita.

Toivoisin, että jostakin löytyisi käsikirjoittaja/-kirjoittajia joka uskaltaisi ottaa härkää sarvista.  Kirjoittaa vaikkapa tv-sarjaa, mikä käsittelee maahanmuuttajien ja suomalaisten jokapäiväisiä asioita osin  huumorin keinoin. Kultturien ja tapojen erilaisuus ja ajoittainen yhteentörmäys voi olla naurun aihe, ei pelkästään pelottavaa tai riidan aihe. Ehkä se auttaisi joitakin ihmisiä tajuamaan/uskomaan, että me kaikki, monista erilaisuuksista huolimatta, olemme niitä ihan tavallisia,  vain hieman erilaisia ihmisiä? Ja, yllättävää tai ei, nauramme useimmiten  samoille asioille.

Iso-Britannia on tottunut "maahanmuuttajiin". Kun brittiläinen imperiumi käytännössä lakkasi olemasta, entisten siirtomaiden asukkaiden muutto Britanniaan säilyi helppona. Maa on myös ottanut kiitetttävästi vastaan pakolaisia erilaisilta kriisialueilta. 
Jopa siinä määrin, että jopa  ns. ennakkoluulottomat ihmiset ovat kyseenalaistaneet ne kriteerit ja määrät, millä maa ottaa ulkomaalaisia vastaan. Todellista muukalaisvihaa esiintyy onneksi suhteellisen vähän.
 Brittiläisessä yhteiskunnassa esim. lääkärit ovat usein aasialaisia, joiden vanhemmat ovat olleet pienien puotien pitäjiä, tehneet 16 tunnin päivää viitenä päivänä viikossa, viiden tunnin päivää sunnuntaina, ja tehneet näin mahdolliseksi lastensa opiskelun. Sama ei ehkä onnistu Suomessa, mutta ilmeisesti sielläkin aika monet maahanmuuttajat ovat ryhtyneet yrittäjiksi. Mikään ei estäne heitä sopeutumasta suomalaiseen yhteiskuntaan.



Espanjaan tulee Afrikasta jatkuvana virtana ihmisiä Afrikasta. Maista, missä ainoa syy pyrkiä pois on nälkä. Sitä (perus)suomalainen ei ymmärrä. Kuvat kuolevista, langanlaihoista lapsista, joiden silmiä kärpäset ympäröivät, ovat  "propagandaa". Laiskojahan ne ovat. Afrikkalaisilla kun on, perussuomalaisen europarlamenaristin, filosofian tohtori Jussi Halla-ahon mukaan, laiskuusgeeni. 

Suomen tilanne on Espanjaan ja Iso-Britanniaan verrattuna   toinen. Ihmiset eivät ole tottuneet maahanmuuttajiin. Ajatus sallivista, rasismia vastustavista pohjoismaalaisista on Suomessa osoittautunut osittain harhaksi. Toivottavasti aika muuttaa asenteita. Lapsilla kun ei ennakkoluuloja ole, elleivät omat vanhemmat niitä heihin istuta.

Joku suomalainen professori väitti viime viikolla, että suomalaiset "eivät jaksa elää arkipäivässä". Mainonta kuulema osoitti tämän. Niissä kun aina "tarjotaan tuotteita, jotka vievät (harmaasta) arjesta pois..." Näin tyhmänäkö arvon professori "kansaa" pitää?!

Toisen professorin mielestä "Suomessa ei tajuta, että maahanmuuttajat ovat uhka". Älymystö (mikä se on?) kuulema menee samaan halpaan kuin 70-luvulla, jolloin uskottiin sosialismiin.
 Terveisiä vain norsunluutorniin!
 Olisiko tilaa PerSu- puolueen ehdokkaaksi?

En ole koskaan uskonut, että (pelkkä)  akateeminen sivistys olisi avain asioiden ymmärtämiseen.   Perussuomalaisia voi (melko usein) syyttää tietämättömyydestä, mikä voi johtaa vääriin johtopäätöksiin ja ennakkoluuloihin.

Mikähän  on professorin selitys? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Bates Motel