sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Plagiaattorien tulo

Olen niin vanha, että muistan ajan, kun "töllössä" eli telkassa eli TV:ssä oli useimmissa maissa (kuten Suomi) vain kaksi kansallisen radioyhtiön kanavaa, ja mahdollisesti pieni kaupallinen kanava, joskus paikallinen. Ohjelmat Suomessa alkoivat iltasella, ja jatkuivat puoleen yöhön. Urheilua saattoi tulla päiväsaikaankin. Mainos-TV (nykyisin MTV3) lähetti Ylen kautta osan iltaa. 

Nykyisin tilanne tunnetusti on toinen. Jossakin USA:ssa on aina ollut useita valtakunnallisia kanavia ja sen lisäksi valtava joukko paikallisia. Nyt useita kanavia on miltei joka maassa, ja ohjelmia lähes kellon ympäri. Näin myös Suomessa.

Mitä useampi kanava, sitä suurempi valinnan mahdollisuus.  Niinhän? No ei, välttämättä.



Vaikka vaimoni ja minä asumme Espanjassa, katselemme, kuten monet muutkin, brittiläisiä tv-ohjelmia paikallisten lisäksi.

Monet niistä ovat amerikkalaisia, valmiiksi naurettuja sitcomeja. Tai brittiläisiä, vastaavia "hauskoja ohjelmia".
BBC on aikojen kuluessa luonut monia suosittuja sarjoja ja ohjelmaformuloita. Valitettavasti  monet niistä on kylmästi "kopioitu" tai vain  lievästi muutettu. Usein alkuperäisessä ohjelmassa ollut/olleet ovat vaihtaneet kanavaa eli työnantajaa.. Ilmeisesti on tarjottu lisää rahaa? Ohjelma on jatkanut miltei samana.




Yksi ohjelmamuoto on muuttaminen etelän aurinkoon, toinen asunnon ostaminen, lisäksi  erilaiset ohjelmat, missä ostetaan tavaroita ns. car boot - tai kirpputorilta, ja myydään eteenpäin. Erilaiset tietokilpailut, tottakai. Lista on pitkä. 

Vuosia on BBC:n suosituimpia ohjelmia on ollut Strictly come dancing. Ilmeisesti Suomessa Tanssii tähtien kanssa on sama 
ohjelma. Julkkikset tanssivat ammatilaisten kanssa, ja joskus lopputulos on (ilmeisesti) todella hyvä. Itse yleensä katselen samaan aikaan futista tms. netistä, vaimo taas katselee joka ohjelman.

Nyt ITV on aloittanut ohjelman  Stepping Out. Se noudattaa häpeämättömästi samaa  kaavaa kuin Strictly... paitsi että ohjelmassa ei ole ammattilaisia. Julkut tanssivat kumppaninsa tai puolisonsa kanssa. Tuomarit arvotelevat, valot, yleisö, kaikki on samaa kuin Strictly .... -ohjelmassa.

Varmasti monen mielestä useat tv-kanavat ja vielä useammat nettilinkit antavat ihmisille yhä enemmän valinnan varaa.   

Valitettavasti totuus taitaa olla miltei  päinvastainen. Kaikki kanavat lähettävät samaa tavaraa. Omaa tai varastettua. Jokin aika sitten Espanjassa oli kaksi eri ohjelmaa (eri kanavilla), joissa julkkikset hyppäsivät altaaseen. 

Kakkuja tehdään kahdessa eri ohjelmassa. Erikoiskakkuja.

Panttilainaamoista kertoo ainakin kaksi eri amarikkalaista ohjelmaa: Pawn Stars ja Hard Pawn...(huomautettakoon että sana pawn lausutaan kutakuinkin samoin kuin sana porn...)

Jossakin lehdessä kerrottiin, että ohjelma, jossa suunniteltiin julkkisten nyrkkeilyä (?) kiellettiin. Onneksi.

No, ennenkuin kukaan sanoo: tiedän kyllä , että televisiossa on kanavanvalitsin, jopa kauko-sellainen. Ja voi olla ihan hyvä välillä sulkea kokonaan tämä "paholaisen silmä"! ;)

En vain voi, henkilökohtaisesti, kuten sanonta kuuluu, ymmärtää, miten kenenkään itsekunnioitus sallii häpeämättömän kopioimisen. No, ehkä miljoona puntaa (?) helpottaa...

No, minä seuraan televisiosta enimmäkseen  urheilua, musiikin ja elokuvien ja tietysti uutisten lisäksi. Onneksi urheilussa kaikki tapahtuu ilman käsikirjoitusta. Ainakin yleensä. Ne sopuotteluthan ovat sitten asia erikseen. 

Näihin näkymiin, tähän tunnelmaan...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Bates Motel