Ns. heavy metal - musiikin eli suomalaisittain hevimusiikin kannattajien keskuudessa on useita faneja jotka kertovat jokaiselle halukkaalle (tai haluttomalle) kuinka englantilainen Black Sabbath -yhtye miltei yksin kehitti koko musiikkisuunnan 70-luvun alussa. Tämähän ei tietenkään ole totta. Jo 60-luvulta lähtien ja varsinkin 70-luvun alussa oli useita yhtyeitä jotka soittivat "raskasta rockia", kuten tuosta heavy metal- linkistäkin voi todeta.
Nimi heavy metal juontanee Steppenwolf-yhtyeen klassikosta, kyllästymiseen asti elokuvissa, tv:ssä, mainoksissa soineessa, vuonna 1968 julkaistusta Born to Be Wild - kappaleen tekstistä:
I like smoke and lightnin' Heavy metal thunder Racing in the wind And the feeling that I'm under.
YouTube on sivusto jolta löytyy musiikkia kaikkeen makuun, ja kuuntelijat voivat myös laittaa kommenttejaan. Useimmiten kommentoijat ovat ns. faneja, ja negatiivinen kritiikki saa helposti aggressiivisia vastauksia. Erilaiset väittelyt ovat myös turhankin tavallisia.
Yksi väittelyjen aiheita on juuri heavy metal -musiikin alkuperä. Toinen, vahvoja tunteita herättävä aihe on vanha kunnon 50-luvun rock and roll.
Joillekin ihmislle on ehdottoman selvää että Elvis Presley oli pelkkä kopioija. Musta musiikki, jota kutsuttiian alkuun nimellä race records, myöhemmin rhythm and blues on heidän mielestään ainoaa oikeaa afroamerikkalaista musiikkia,. jonka Elvis ja muut valkoihoiset laulajat ja tuottajat kopioivat ja "vesittivät".
Väite pitää kyllä osittain paikkansa; monet mustan laulajan tai yhtyeen kappaleet levytettiin 50-luvulla uudestaan, "siistittynä" versiona, usein sanoja muutellen. Esimerkkeinä vaikkapa Pat Boone, Bill Haley, Ricky Nelson jne.
Elviksen nimittäminen pelkäksi imitaattoriksi on solvaus. Hän oli yksi rock and rollin pioneereja joka yhdisti (muutaman muun laulajan tavoin) mustaa musiikkia valkoiseen kantrimusiikkiin luomalla näin uudenlaista musiikkia. Siinä missä monet katosivat kuvioista tai säilyttivät tyylinsä ja vain toistivat hittejään vuodesta toiseen, Elvis laajensi musiikkiaan balladeihin, perinteisee kantriin, gospeliin jne.
Rockabilly, r&b:n ja kantrin fuusio, on säilynyt edelleen omana rockin muotonaan, kun rock and roll (nykyisin useimmiten vain rock) on hajonnut useaan eri tyyliin. Perinteinen "rasvalettirock" ei ole koskaan todella kadonnut, ja joka vuosikymmenellä on uusi nostalgiakausi jolloin mennään takaisin juurille. Myös 70-luvun punk oli paluuta perusasioihin, takaisin 2-3 minuutin kappaleisiin kaikenkarvaisista rock-oopperoista ja progressiivisesta rockista.
Jokaisella rocking genrellä on omat pioneerinsa, joku tai joitakin suuria nimiä joita pidetään koko tyylin prototyyppinä. Viisikymmentäluvun rock, blues, 60-luvun pop-musiikki, soul-musikki, 70-luvun metalli, punk, uusromantismi, 80-luvun syntikkamusiikki, 90-luvun brittipop, r&b-musiikin uusi nousu...
Tänä päivänä on miltei mahdotonta luoda kokonaan uutta, ennenkuulumatonta musiikkia. Kaikki perustuu johonkin aikaisemmin tehtyyn. Kiistelyt mitä kukakin on kehittänyt ovat turhia. Aivan samoin kuin musiikin arvottaminen hyvään ja/tai huonoon. Joillekin meistä musiikki on pelkkää taustahälyä tai kuin seinäpaperia, huomaamatonta ja häiritsemätöntä. Monet nuoret haluavat palvoa Suurta Idolia ( joka on suosittu siksi koska on suosittu tai koska kaikkivaltias MTV näyttää videota päivittäin...)
Sille joka kuuntelee musiikkia kokeakseen uusia (tai yhä uudellen samoja) elämyksiä, maailma on täynnä seikkailua.
P.S. Kappaleen Book of Love levytti amerikkalainen yhtye The Monotones vuonna 1957 ja se sijoittui Billboad-lehden listalla parhaimmillaan sijalle 5.
Kaija Koon kysymykseen en valitettavasti osaa vastata.
Nimi heavy metal juontanee Steppenwolf-yhtyeen klassikosta, kyllästymiseen asti elokuvissa, tv:ssä, mainoksissa soineessa, vuonna 1968 julkaistusta Born to Be Wild - kappaleen tekstistä:
I like smoke and lightnin' Heavy metal thunder Racing in the wind And the feeling that I'm under.
YouTube on sivusto jolta löytyy musiikkia kaikkeen makuun, ja kuuntelijat voivat myös laittaa kommenttejaan. Useimmiten kommentoijat ovat ns. faneja, ja negatiivinen kritiikki saa helposti aggressiivisia vastauksia. Erilaiset väittelyt ovat myös turhankin tavallisia.
Yksi väittelyjen aiheita on juuri heavy metal -musiikin alkuperä. Toinen, vahvoja tunteita herättävä aihe on vanha kunnon 50-luvun rock and roll.
Joillekin ihmislle on ehdottoman selvää että Elvis Presley oli pelkkä kopioija. Musta musiikki, jota kutsuttiian alkuun nimellä race records, myöhemmin rhythm and blues on heidän mielestään ainoaa oikeaa afroamerikkalaista musiikkia,. jonka Elvis ja muut valkoihoiset laulajat ja tuottajat kopioivat ja "vesittivät".
Väite pitää kyllä osittain paikkansa; monet mustan laulajan tai yhtyeen kappaleet levytettiin 50-luvulla uudestaan, "siistittynä" versiona, usein sanoja muutellen. Esimerkkeinä vaikkapa Pat Boone, Bill Haley, Ricky Nelson jne.
Rockabilly, r&b:n ja kantrin fuusio, on säilynyt edelleen omana rockin muotonaan, kun rock and roll (nykyisin useimmiten vain rock) on hajonnut useaan eri tyyliin. Perinteinen "rasvalettirock" ei ole koskaan todella kadonnut, ja joka vuosikymmenellä on uusi nostalgiakausi jolloin mennään takaisin juurille. Myös 70-luvun punk oli paluuta perusasioihin, takaisin 2-3 minuutin kappaleisiin kaikenkarvaisista rock-oopperoista ja progressiivisesta rockista.
Jokaisella rocking genrellä on omat pioneerinsa, joku tai joitakin suuria nimiä joita pidetään koko tyylin prototyyppinä. Viisikymmentäluvun rock, blues, 60-luvun pop-musiikki, soul-musikki, 70-luvun metalli, punk, uusromantismi, 80-luvun syntikkamusiikki, 90-luvun brittipop, r&b-musiikin uusi nousu...
Tänä päivänä on miltei mahdotonta luoda kokonaan uutta, ennenkuulumatonta musiikkia. Kaikki perustuu johonkin aikaisemmin tehtyyn. Kiistelyt mitä kukakin on kehittänyt ovat turhia. Aivan samoin kuin musiikin arvottaminen hyvään ja/tai huonoon. Joillekin meistä musiikki on pelkkää taustahälyä tai kuin seinäpaperia, huomaamatonta ja häiritsemätöntä. Monet nuoret haluavat palvoa Suurta Idolia ( joka on suosittu siksi koska on suosittu tai koska kaikkivaltias MTV näyttää videota päivittäin...)
Sille joka kuuntelee musiikkia kokeakseen uusia (tai yhä uudellen samoja) elämyksiä, maailma on täynnä seikkailua.
Kaija Koon kysymykseen en valitettavasti osaa vastata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti