lauantai 3. elokuuta 2013

Eihän se oo kun vaan joku dekkari...





Olen viimeisten viidentoista-kahdenkymmenen vuoden ajan lukenut enimmäkseen ns. dekkareita.  Eli rikoskirjallisuutta.

Nuorempana luin paljon älykkökirjallisuutta: Sartrea, Camus´ta. Ja muita eksistentialisteja.

Toki luin muutakin. Suomalaista kirjallisuutta; Salamaa, Saarikoskea, Alpo Ruthia. Klassikkoja, kuten Väinö Linnaa.   Tietokirjallisuutta.

Jossain vaiheessa (ilmeisesti)  tajusin, ettei kirjojen lukeminen minua (tai ketään muutakaan ) viisaammaksi tee. Ainakaan minua ei tehnyt. Olisiko edes pitänyt? 

Siirryin paljolti dekkareihin. Tai jännäreihin, tai miten niitä nyt kukakin haluaa nimittää. 
En koskaan tykännyt Agatha Christie -tyyppisistä "who done it"- jutuista, missä murhamysteeri tapahtui jossakin rikkaiden ylimysten linnassa.  Hercule Poirot tai miss Marple lopulta kirjan viimeisillä sivuilla paljastaa murhaajan. 

Suomalainen kirjailija Matti-Yrjänä Joensuu oli luultavasti  yksi ensimmäisiä, mielestäni  vakavasti otettavia  suomalaisia  rikoskirjailijoita.   Hänen kirjoissaan rikolliset olivat lihaa ja verta. 
Mauri Sariolan kirjoissa 50- ja 60-luvuilla  oli selkeä, kirjailijan maailmankuvaan kuuluva halveksunta työväenluokkaa ja köyhiä ihmisiä  kohtaan.  Kunnon ihmiset vs.  roskasakki.  

Juha Numminen  oli myös  toista maata. Kirjat olivat kuin valmiita elokuva- tai tv-ohjelmiksi. Toimittajan rautainen ammattitaito  takasi laadun.

Monia muitakin on sittemmin  ollut. Harri Nykäsen Raid-kirjat. Leena Lehtolainen, Pentti Kirstilä.



Reijo Mäen  kieli poskessa (ja ehkä 0.5 promillen humalassa? ) kirjoitetuttuja kirjoja ei VOI ottaa tosissaan. Ovathan ne hauskoja, tavallaan. Ja turkkulaiset voivat jopa käydä paikoissa, joissa Mäen sankari Jussi Vares käy juopottelemassa. Kuulema. Upeeta. 




Samaan maailmanlaajuiseen menestykseen kuin esim. monet norjalaiset ja/tai ruotsalaiset kirjailijat, suomi-jännäri ei ole juurikaan päässyt.

Ei siksi, etteikö yritystä olisi riittänyt. Ilkka Remes on ainakin joittenkin tietojen mukaan myynyt yli miljoona kirjaa maailmanlaajuisesti. Ei hassummin? Mutta, onko se laadun tae? 

Viimeisin trendi suomijännäreissä tuntuu olevankin pyrkimys päästä  ns. kansainvälisen  jännityksen huipulle. Se tarkoittaa kirjoja, joissa on  huumeita, terrorismia, väkivaltaa. Seksiä. 


Taavi Soininvaaran kirjat ovat hieman samantapaisia, kuin Remeksen. Liikutaan kansainvälisen rikoksen maailmassa, joukossa tietysti myös enemmän kuin  ripaus suurvaltapolitiikkaa. Lahjontaa. Korruptiota.  

Jotenkin suomalaisten kirjalijoiden kansainvälisille markkinoille tähtäävä tuotanto ei ole minulle ns. iskenyt.Ne kun tuntuvat olevan jotenkin  epäuskottavia. 

Ruotsista tulee useita hyviä jännäreitä: Henning Mankell, Asa Larsson, Maria Lang, Sjowall & Wahlöö.


Norjasta Karin Fossum,  Anne Holt ,Jo Nesbö,

Tanskasta Peter Hoeg.

Kaunokirjallisuuden jakaminen hyvään ja vähempiarvoiseen on (onneksi)  suurimmaksi osaksi unohdettu. Kuten vaikkapa musiikissa, laatu on genren eli lajin sisällä, ei niiden välissä.

Jokin aika sitten luin islantilaista kirjaa, jonka suomentamiseen oli saatu tukea Pohjoismaiselta 

kulttuurirahastolta.  Valitettavasti kirja oli  mielestäni täyttä roskaa.  Englanninkielessä on tällaiselle kirjallisuudelle ja taiteelle  osuva nimi: arty-farty.  Ehkä suomalainen vastinekin löytyy. 

Hyvä jännityskirja ei ole mielestäni täynnä "äksöniä", eivätkä henkilöt stereotyyppejä. Joskus tällaisista kirjoista käytetään nimitystä psykologinen jännäri. Se onkin  ehkä oikea termi. Jokaisen rikoksen takana kun on aina erilaisia ihmiskohtaloita, eivätkä ihmiset juuri koskaan ole vain pahoja ja/tai hyviä. 

Eivät elämässä, eikä  niiden pitäisi olla kirjoissakaan.

En minä halua lukea jonkun besserwisserin "viisauksia".  Mieluummin luen kirjoja, jotka antavat tilaa omille ajatuksille, tulkinnoille. Hyvin usein ne ovat "dekkareita" tai "jännäreitä".  Niistä voi löytyä paljon enemmän todellista elämää kuin jostakin elitistisestä "kaunokirjallisuudesta", joka  vaatii tuekseen yhteiskunnan rahoitusta. 

Jokaiselle oman valinnan mukaan.  






Bates Motel