tiistai 5. heinäkuuta 2011

Mika Myllylän muistolle.

Ihan ensiksi: minulla ei koskaan ollut kunniaa tavata Mikaa henkilökohtaisesti. Kuitenkin, aikaan jolloin Suomen hiihtomaajoukkue saavutti sen parhaita saavutuksia, olin mukana valmentanmassa omia junioreita, joilla oli (ehkä) tavoitteena saavuttaa joskus jopa kansallista  menestystä. Ainakin tavoitteena oli saavuttaa "jotakin", ilman sitä kaikki ne käytetyt tunnit, kaikki se hiki olisi ollut hukkaan heitettyä aikaa.

Kun Mika voitti ne kuuluisat kullat olympiakisoissa,mitalit pohjoismaiden kisoissa jne, näytti että (yhdessä  mm. toisen "karpaasin" Jari Isometsän kanssa) Suomen hiihto olisi lopultakin voinut haastaa Norjan ja Ruotsin hegemonian. Naisten puolellahan  Suomi perinteisesti menestyi hyvin.

Sitten tulivat ne Suomen MM-kisat vuonna 2001.
Mika Myllylä, joka myöhemmin myönsi doping-syytteet oikeiksi, ei milloinkaan toipunut häpeästä, joka häneen kohdistettiin. Alkoholi, mikä ei milloinkaaan ole ratkaisu onglelmiin, pilasi hänen ja samalla koko perheen elämän. Nyt se elämä on lopullisesti ohi.
Kuka meistä haluaa  ja voi osoittaa syyttävän sormen miehelle, joka yhtenä hetkenä oli koko kansan juhlittu sankari, toisena halveksittava dopinginkäyttäjä?  Mika oli ihminen jonka fyysiset ominaisuudet olivat vertaansa vailla. Hän oli mahtava urheilija, ilman vippaskonstejakin.  Odotukset omissa kisoissa työnsivät hänet yli rajan. Ne suuret odotukset (meidän "tavallisten ihmisten") olivat liikaa...

Lepää rauhassa, Mika!  Olit hyvä, suomalainen mies, suuri urheilija 

P.S. Mika Myllylää syytettiin sellaisen aineen käytöstä, joka alensi korkeita hemoglobiiniarvoja, jotka "olivat mahdollisesti korkeat jonkin kielletyn, suoritusta parantavan aineen käytöstä". 
  "Hemohesiä on käytetty doping-aineena laskemaan veren hemoglobiinipitoisuutta sallittuihin rajoihin. Liian korkeat hemoglobiiniarvot johtuvat tyypillisesti veritankkauksesta tai EPO:n eli veren kasvuainetekijän käytöstä doping-aineena. Korkeat hemoglobiiniarvot voivat johtua muustakin" . -  Wikipedia



ja ihminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Bates Motel