Music was my first love...

Joskus kauan sitten  (joskus  tuntuu, että siitä on  iäisyys)  kaksi koulukaveriani viettivät illan ennen toisen armeijaan astumista.

Kaverillani  oli paristoilla  toimiva levysoitin, ja (ehkä) parikymmentä single-levyä ja pari LP-levyä. Ainakin Rolling Stonesien 1. LP, ehkä myös  LP Aftermath. Kokoelman soittamiseen meni luultavasti vain pari-kolme tuntia. 

Joskus 80-luvulla, silloisen vaimoni serkku katseli LP-kokoelmaani: noin 700 LP- levyä, ja ihmetteli, miten minulla voi olla aikaa kuunnella niitä kaikkia...No, yritin selittää, että levyjä vain kerääntyi vuosien mittaan. Ei niitä kaikkia enää kuuntele joka päivä tai edes joka viikko.  Joitakin tuskin koskaan. 

Ja niiden ostaminenkin  käytännössä loppui, kun menin naimisiin ja lapsia alkoi tulla. Musiikki ei ollut tärkeää, lapset ja perhe oli.  Joka markalle oli parempaakin käyttöä kuin jokin rocki, "teini-ikäisten  juttu"! Ainakin vaimon mielestä. Ja varmasti monen muun.

Meille tuli vuosia myöhemmin ero.   Ei musiikin takia, tietenkään.   

  Muutin Espanjaan. Uuden vaimon ja minun yhteinen  cd-kokoelma kasvoi nopeasti noin 1000 kappaleeseen.

Luin tässä taannoin  Rytmi-lehdestä miehestä, joka kertoi levyjen kokoamisen muuttuneen addiktioksi.  Hän jopa myönsi, ettei hän edes kuuntele useimpia ostamiaan levyjä; hän kokoaa (tai yrittää ) saada täydellisiä kokoelmia;  kysymys on selkeästi riippuvuudesta. 

Olen ollut musafani koko elämäni ajan. On joitakin bändejä ja artisteja, joiden musiikkia ole ostanut, koska se on ollut "must". Rolling Stonesien jäsenten soololevyt, esimerkiksi. Ja muutaman muun yhtyeen ja artistin. 

Tänä päivänä musiikin lataaminen (laillisesti) on helppoa.  Samalla musiikin arvo(?) on mielestäni  laskenut. Joskus aikoinaan nuoren piti maksaa suhteettoman paljon vaikkapa vain ostaakseen sen päivän hitin. Singlen. Ehkä viisi-kuusi minuuttia musiikkia.  Josta, usein se b-sivu oli täytebiisi.

Addiktio?  Musiikki on minun addiktioni. Ei tiettyjen levyjen tai artistien täydellisen kokoelman kerääminen - se kun on jo hävittty taistelu! Vaan musiikin kokeminen - joko vanhan ja tutun tai uuden - elämyksenä.

Pelkään, että tämän päivän nuori ei tule milloinkaan kokemaan samaa iloa, kuin me menneisyyden haamut, joille se uusi LP-levy oli Jotakin Suurta.  Tai se uusi sinkku!

En voisi enemmän toivoa olevani väärässä. 

Tänä päivänä (kuulema) käytetään huomattavasti enemmän rahaa videon tekemiseen  kuin itse musikkiin. Se puhunee puolestaan, missä mennään.  

Kuitenkin, vielä tänäänkin, löydän miltei joka päivä musiikkia, joka saa innostumaan, tuntemaan sitä löytämisen iloa, mitä uusi "biisi" tai "artisti" tai jopa uusi musiikin laji (esim. jostakin todella eksoottiselta vaikuttavasta maasta)  voi aiheuttaa. Facebook on paikka, missä musiikin harrastajat kaikkialta maailmasta haluavat -ja voivat-   
 jakaa omia kokemuksiaan.  Monet sivustot ovat ilmaisia - käytännössä satoja (ehka tuhansia) radioasemia voi kuunnella ilmaiseksi. 

Music was my first love, and it will be my last, lauloi John Miles aikoinaan. 

Luulen, että minun kohdallani on lähestulkoon samoin...

Kyllä Kansa tietää! Tapanin ajeluista ja vähän muustakin

"...ja tapani tulette tuntemaan!"

Tämän sanonnan alkuperästä ei taida olla täyttä varmuutta. Ainakin Väinö Linnan romaanihenkilön sanomana tämä tunnetaan. 
"Nimeni on Pentti Rautajärvi ja tapani tulette tuntemaan"

Sanontaa on käytetty  Suomessa  melko usein, monesti humoristisesti. Mutta myös "vakavammassa mielessä". Kuten käytösoppaan nimessä.

Suomessa vuodesta 1968 lähtien  iskelmälaulaja Tapani Kansa on Suomen kansalle tullut tunnetuksi jatkuvasti listoilla näkyvänä suosikkilaulajana. Tiettävästi jo kansakoulussa mies päätti tulla koko kansan tuntemaksi laulajaksi. Mies aloitti levyttämällä versioita kansainvälisistä hiteistä. Kansanlaulujakin tuli lauletuksi. Ohjelmisto laajeni  myöhemmin mm. oopperaan. Mies kunnostautui myöhemmin kirjoittamalla omia sanoituksia esittämiinsä lauluihin. Kansa rakasti, kriitikot eivät niinkään.

Alusta asti herra Kansa (joka ei todellakaan edusta herrakansaa, vaan pikemminkin kansandemokraattista ajattelua, kuten veljensä Kalevi "Kalle" Kansa. Joka  aikoinaan yritti mm. pyörittää ohjelmatoimistoa, vaihtelevalla menestyksellä.

Haastatteluissa Tapani Kansa käytti aikoinaan  mielellään sivistyssanoja. Ehkä hän ei halunnut vaikuttaa liian kansanomaiselta? Joskus seurauksena oli varsin omaperäistä ilmaisua. Voisi ehkä sanoa, että hän tuli tunnetuksi tästä tavasta. 

Yhdessä toisessakin suhteessa  Aarne Tapani Kansa (s. 9. maaliskuuta 1949 Hamina) on tullut varsin tunnetuksi Suomessa. 

Tapani Kansa on tuomittu ainakin kahteen kertaan (vuosina 1997 ja 1998) ehdolliseen vankeuteen törkeästä liikenteen vaarantamisesta. Sakkojen kokonaismäärästä taitaa olla selvillä vain taiteilija itse. Jos on vaivautunut laskemaan. 

Mies itse on sanonut, että hän on hyvä kuljettaja ja että  hänellä on kallis auto. Se ei kuitenkaan ollut kansanauto eli Volkswagen, vaan (muistaakseni)  samasta maasta kotoisin oleva urheilullisempi kärry. Mies seliitti että hän usein on ajanut keikalta esim. klo 5 aamulla, jolloin liikenne on hiljaista. 

 Mutta: entäpä jos jostain tulee  aamun tunteina pellolle menossa oleva traktori, menossa tien poikki? Maalaisilla kun on tapana aloittaa päivä aikaisin aamulla. He ovat siitä tunnettuja. Nuo kansanmiehet.

Onko laulajalla vielä tapana ajella vauhdikkaasti, sitä en tiedä.  
Laulajana ja taiteilijana toivotan Tapani Kansalle onnea ja menestystä. Ja jatkuvaa kansansuosiota.

Ehkäpä vuodet ovat  vaikuttaneet kaasujalkaan? 

No, tiedä häntä.
http://youtu.be/bhhlZY5SB8c

Minä Ja Billy. Eno ja koiraherra aurinkorannikon kaduilla.

Koirapoikani Billy, o.s. William Williamsson, ja minä teemme päittäin kolme kävelyretkeä.
Tai, no. 
 Retki taitaa olla hieman liioittelua - aamun pikainen kävely on yleensä päivän lyhin, ja tehty lähinnä koiravaarin vessakäynnin vuoksi. Kun eivät tietääkseni ole kehittäneet WC:tä koirille. Jotkut kissathan kyllä osaavat kuulema käydä pytyllä, jos siihen laitetaan tietynlainen "lisälaite". 


Iltapäivällä taas on vuorokauden pisin "keikka". Kello seitsemältä paikallista aikaa on aurinko laskemassa, ja puoli kahdeksalta  tulee tähän aikaan (tammikuussa) jo pimeys. Kesällähän aurinko mollottaa taivaalla jopa yhdeksään asti.

Illalla huomaa melko oudon asian, mitä tulee espanjalaisiin autoilijoihin. Ajovalojen päälle laittamisessa viivytellään todella myöhään, jotkut ilmeisesti laittavat ne päälle vasta, kun mittareita auton kojelaudassa ei muuten pysty näkemään.  Oma näkyvyys ei ilmeisesti tule edes mieleen? Autoissa ei ole ajovaloautomatiikkaa, ja sen todella huomaa.

Kukaan täällä (ulkomaalaisia ehkä lukuunottamatta) ei käytä heijastinta kävellessään, ja ne harvat pyöräijät, joita näkee (useimmat lapsia) ajelevat yleensä ilman valoja. Supermarketeista (mm.) saa kyllä ostaa vilkkuvia valoja niin pyörän eteen kuin taaksekin. 

Minä kuljen yleensä jonkinlaisen lampun kanssa, lisäksi koiran "remmissä", jossa on sisäänkelaava kahva, on heijastin molemmilla puolilla.

Kuten kaikkialla maailmassa, espanjalaisillakin on tapana vitsailla naapureistaan. Yhden vitsin mukaan Portugaliin myytäviin autoihin ei asenneta (säästösyistä) toimivia vilkkuja, kun niitä ei kuulema kiuitenkaan kukaan käytä. Oman kokemukseni mukaan näin kyllä onkin maanteillä; kaistanvaihdossa vilkkua ei käytetä juuri lainkaan. Ajovalopakkoa maantiellä ei myöskään Portugalissa  ole.
Espanjalaisilla kuitenkaan ei ole juurikaan parempia tapoja. Risteyksestä käännytään  usein ilman vilkkua, vaikka liikennettä olisikin lähellä. "Kyllä minä tiedän, mihin olen menossa, ja muillehan se ei kuulu!" 

Kaikesta huolimatta. Kyllä Espanjassa hengissä selviävät sekä koira että isäntä. Maassa maan tavalla. 

Nyt ulos. Moi! 

Kun Paavo Suomen maailmankartalle juoksi...

Kun olin lapsi, kuulin usein fraasin, kuinka Paavo juoksi Suomen maailmankartalle.

Kuka ihmeen Paavo? No, ilmeisesti se ei voinut olla Paavo Väyrynen, joka syntyi 1946. Ei myöskään demaripoliitikko Paavo Lipponen , vaikka olikin jo tarpeeksi vanha tuolloin.

Se Paavo oli tietysti Paavo Nurmi. Varmasti Nurmea ei  ole syyttä arvioitu yhdeksi maailman kaikkien aikojen parhaista urheilijoista. Nuori, vasta itsenäistynyt kansa tarvitsi sankareita. 

Urheilua on aina käytetty poliittisesti ja kansallisesti hyväksi. Kun "Itä-Saksa" halusi näyttää olevansa todellinen kansakunta, yleisurheilumenestys näytteli tärkeää osaa. Neuvostoliitto oli kansojen tasavertainen liitto, ja urheilun piti osoittaa sosialismin paremmuus. 

DDR:n  (eli Itä-Saksan) menestys paljastui perustuvan paljolti dopingiin. Suomen valtava menestys 1970-luvulla ei luultavasti myöskään johtunut pelkästään valmentajien omaksumista ddr-tyylisistä valmennusopeista. Kaikki suomalaiset tietävät, millaista likapyykkiä on pesty  sittemmin mm. hiihdossa. 

Doping ei ole ainoa "paha" asia. Nyt käynnissä olevissa Afrikan jalkapallon mestaruuskisoissa Zimbabwe näyttää jatkavan semifinaaleihin  tätä kirjoittaessani. 

Jos näin käy, maata diktatorisesti johtanut 

Robert Mugabe saa uuden sulan hattuun.

Monet ihmiset sanovat, ettei politiikkaa pidä sekoittaa urheiluun. Ehkä ei. Mutta kautta aikain, poliittiset johtajat ovat ottaneet täyden hyödyn urheilusta. Hitlerin olympiakisat, Moskovan olympiakisat...

Ei minulla ole mitään zimbabwelaisia jalkapalloilijoita vastaan. He pelaavat omasta ja maansa kunniasta.  Ja hyvä niin. Tässä maailmassa, mikä on kaukana ihanteellisesta, vain on niin, että usein väärät ihmiset saavat kunnian ja hyödyn muiden työstä. 

Kukkahattuja ja puupäitä

Sinä aikana (puolitoista vuosikymmentä) minkä olen ollut pois Suomesta, paljon on muuttunut entisessä kotimaassani.

Henkinen ilmapiiri. Kieli. 

Nämä ovat yhteydessä keskenään, luonnollisesti.

Yksi niistä  termeistä, mitä ei ollut Suomessa asuessani (tai jos oli, sitä ei juurikaan käytetty, tai en muista käytetyn)  on kukkahattutäti.

Kukkahattutäti on tavallaan sukupuoleton henkilö. Tämän arvonimen kun voi saada myös mies. Tasa-arvoa siis parhaimmillaan?

Kukkahattutätejä mollaavat lähinnä perussuomalaiset ja nuoret älyköt. (No, ehkä hieman vanhemmatkin...)

Mielenkiintoista  on, että (varsin erilaisista maailmankatsomuksista huolimatta) noita ryhmiä yhdistää jonkinlainen viha (heidän mielestään) turhaa "moralismia" kohtaan. 

Perussuomalaisten kohdalla se tietysti tarkoittaa kukkahattujen halua ymmärtää maahanmuuttajia ja erilaisuutta, älykköjen kohdalla kukkahattujen väitetty halu rajoittaa yksilönvapautta vaikkapa alkoholi-, tupakka- ja ravintoloiden aukioloaikalainsäädännöllä. 

Ensimmäinen miespuolinen suomalainen kukkahattu oli ilmeisesti Pekka Puupää. Ola Fogelberg eli Fogeli oli sarjakuvahahmon luoja.

Olisiko Pekka Puupää  tänä päivänä henkilö, jota halveksivat niin perussuomalaiset kuin nuoret älyköt? 

Perussuomalaisista (heidän äänestäjistään) varmasti monet ovat nähneet lapsuudessaan  vanhoja Pekka ja Pätkä- filmejä televisiosta. Ja lukeneet sarjakuvaa. 

Jotkut filmeistä, kuten Pekka ja Pätkä neekereinä  voisivat hyvinkin olla osa Perussuomalaisten suomalaisen kulttuurin edistämiskampanjaa.

Älykköjen mielestä sarjakuva voisi olla hauska.  Omalla vanhanaikaisella tavallaan.

Pekan kukkahattu ei ollut merkki moralismista. Itse asiassa sarjakuvalla ja elokuvilla on tuskin mitään tekemistä toistensa kanssa. Minulla oli aikoinaan  muutama noita sarjakuvakirjoja.  Ne olivat hauskoja. Pekka ei itse asiassa ollut mikään puupää (träskalle) vaan ilmeisesti vain hieman hyväuskoinen. Ja pehmis.  Ehkä jopa salaviisas?  Omalla tavallaan. 

Luultavimmin Pekka ei välittäisi kummankaan ryhmän mielipiteistä. Justiinan (vaimo) mielipide riittäisi...

Ja hyvä niin.

Ja jos minulta kysytään (ja vaikka ei kysytäkään) koko kukkahattu-nimittelyn voisi työntää sinne, minne "ei aurinko paista".  

Kaikessa ystävyydessä. 

Burkina Faso ei jatka Afrikan cupissa. Ihan totta?!

Burkina Faso hävisi jalkapallo-ottelun afrikkalaisessa  Cup of Nations-  eli Afrikan mestaruusturnauksessa. Se tarkoittaa, että maa ei enää jatka turnauksessa. Entä sitten?

Burkina Faso on yksi maailman köyhimpiä maita.
Jalkapallo on maassa erittäin suosittua, ja paras saavutus on neljäs sija Afikan-cupissa. Maa ei ole koskaan päässyt World Cupiin. Kuten ei ole muuten Suomikaan...

Sellaisille maille
 kuin Burkina Faso menestys jalkapallossa voi avata yksittäisille pelaajille mahdollisuuden todella suuriin rahoihin.  Siinä, missä eurooppalaiset futaajat näkyvät juorulehtien sivuilla omien räikeästi meikattujen "kaunottariensa" kanssa, afrikkalaiset voivat taloudellisesti auttaa omaisiaan. Jotka todella tarvitsevat tätä apua. 

Seuraan jalkapalloa. Minusta se - parhaimmillaan - on parasta, mitä urheilu voi tarjota. 
Monet sanovat, että palkkiot huipputasolla ovat nousseet pilviin. Olen samaa mieltä. 

Ronaldo ei ehkä ole maailman sympaattisin urheilija (tai ihminen), mutta kyyneleet, jotka olivat hänen kasvoillaan, kun mies sai Fifan vuoden jalkapalloilija -palkinnon olivat aitoja. Sama voimakas tunne  on nähty uudelleen ja uudelleen mm.  tennispelaajien kasvoilla suurien voittojen jälkeen. Raha ei ole kaikki. 

Tämän päivän maailma on jakautunut -  enemmän kuin koskaan - köyhiin ja rikkaisiin. Joissakin maissa köyhyys toki voi olla  suhteellista; "köyhällä" voi olla auto, tietokone, kaikki mukavuudet.  Todellinen köyhyys on puutetta perusasioista.  

Siksi toivon aina, että köyhät maat menestyvät urheilussa. Menestys ei auta koko maata tai kansaa. Mutta se voi olla pieni askel eteenpäin.  Ja nostaa esille maita, jotka tarvitsevat huomiota.

Me emme todellakaan elä Maailmankylässä.  Kaukana siitä. 

Roskapuhetta!

Iäkäs  nainen Aurinkorannikolla  halusi viedä (monen muun tavoin)  roskapussinsa ulos aamulla. Paikalle sattunut poliisipartio muistutti,  että orgaanisen jätteen jättäminen voi  tapahtua kesällä vain tiettynä aikana (useimmilla paikkakunnilla klo 21 - 24), talviaikaan auringonlaskun jälkeen aina keskiyöhön asti. Tämä kyllää lukee myös sekä espanjaksi että englanniksi roskiksien kyljessä.
 Monissa kaupungeissa tämä sääntö on ollut olemassa  jo kauan, nyt sitä on ilmeisesti alettu soveltaa pienemmillä paikkakunnillakin.

Nainen ei laittanut roskapussiaan roskikseen, vaan  jätti sen hieman myöhemmin jonnekin muualle. Poliisit huomasivat tämän, ja seurauksena oli suhteellisen  korkea sakko.

 Minkäänlaista tiedotusta säädöksien muuttamisesta  en ole nähnyt, roskiksien kylkeen ilmestynyttä  tekstiä lukuunottamatta. Tiedottaminen ei tunnetusti ole maan tapa.

 Espanja on katolinen maa,  joka oli vuosikymmeniä  fasismin ikeen alla. Katolinen usko yhdessä diktatuurin kanssa varmisti, että kaikki oli joko kiellettyä tai pakollista. Espanja   on muuttunut kuitenkin suhteellisen  nopeasti yhdeksi Euroopan (ja koko maailman) vapaamielisimmistä  maista. Maassa  voidaan homoseksuaalit vihkiä aviopariksi. Seksi on muutenkin vapaata, monet sanomalehdet ilmoittelevat mm. avoimesti seksipalveluista.  Kannabiksen polttamisesta ei rankaista, sitä voi jopa laillisesti  kasvattaa omaan tarpeeseen. Alkoholin myynnissä on melko vähän rajoituksia. Toki alle 18 vuotiaille myynti on kielletty. Samoin kauppojen ja supermarkettien alkoholimyynti kello 22 jälkeen.

Kaikki muutos ei tunnu olevan täysin hallittua. Kun vuosikymmenien ajan esim. jätteiden keräämisessä ei tuntunut olevan minkäänlaista järkeä (esim. pullojen tai purkkien palautusta ei ollut järjestetty, ja roskien lajittelu on nytkin vasta alkuvaiheissa), pyrkimys muun Euroopan tasolle tuntuu olevan liian nopeaa tai ainakin  melko huonosti organisoitua. 


Ajatus orgaanisen jätteen keräämisestä iltayön tunteina on varmasti oikea. Kesällä auringossa mätänevä jäte haisee ja voi olla jopa terveysriski. Roska-autot kiertävät varhain aamulla.

 Monet ihmiset heittävät roskansa edelleen aamulla, työhön tai kouluun tms. mennessään. Mahdollisuus joutua siitä kiinni kun on haja-asutusalueella melko pieni. Ihmisten tavat muuttuvat hitaasti, ellei todellista pakkoa ole. Uutisen vanha rouva luultavasti muistaa toimia asetusten mukaan tulevaisuudessa. 

Viime kuukausina roskien keräystä on muutettu Mijasin (mukaanlukien Mijas Costa) alueella: yksityiset taloudet eivät enää omista roskiksiaan, vaan ne on yhdistetty useita taloja ja kortteleita kokoaviksi. Nähtäväksi jää, miten tämä onnistuu vilkkaana turistikautena. Jo aiemmin  kesällä keräyspisteet ovat pursunneet yli.

Tilanteesta, jolloin kaikki jäte (mukaanluettuna lasi- ja muovipullot ym.) menivät samaan roskienkeräysastiaan, harppaus  nykyiseen tilanteeseen on ollut suuri.  Joittenkin ihmisten  tuntuu olevan vaikea tottua laittamaan lasijäte (pullot ym) omaan, muovi- ja pakkausjäte omaansa, keräyspaperi omaan paikkaansa. Lasi- ja muovitavara kierrätetään, eikä se joudu suoraan kaatopaikoille. Keräyspaperi ei ole jätepaperia, kuten sitä ennen kutsuttiin, vaan se käytetään uudelleen.

Oma lukunsa ovat sitten  ne basura jardin -keräyslaatikot, jotka ovat nimensä mukaan tarkoitetut puutarhajätteille. Siitä huolimatta niistä löytyy milloin mitäkin, aina pieniä tv-vastaanottimia (!)  myöten ("tavallisista roskista" puhumattakaan). Siitä huolimatta, että niissä (ainakin täällä Mijasissa) lukee espanjalaisen tekstin Basura jardin lisäksi  Garden rubish (todellakin, yhdellä b:llä) only. 

Jotenkin se tapa millä muutokset  on tehty,  tuntuu olevan tyypillinen  nimenomaan Espanjalle. Maalle, missä (ainakin pohjoismaalaiselle) asiat tuntuvat olevan usein  menemistä yhtäkkiä äärimmäisyydestä toiseen. Ilman, että suunnittelu on ollut tarpeeksi tarkkaa ja toteutus mahdollisimman järkevä  ja käytännöllinen. Vai olenko vain (taas?) niin "pohjoismaalainen? 


Koirien omistajista suuri osa ei kerää lemminkkinsä jätöksiä. Siitäkään huolimatta, että tuloksena voi olla todella suuri sakko.



Espanja on ihana maa, ja sen ihmiset kaikessa intohimoisuudessaan jäyhän pohjolan pojan mielestä kiehtovia.  Ja, ettei totuus unohtuisi, pahimpia roskaajia ovat usein ulkomaalaiset, jotka tuntuvat (ainakin lomalaiset) jättävän aivonsa narikkaan sinne kotimaahan. Eihän niitä lomalla tarvitse!