Joskus kauan sitten (joskus tuntuu, että siitä on iäisyys) kaksi koulukaveriani viettivät illan ennen toisen armeijaan astumista.
Kaverillani oli paristoilla toimiva levysoitin, ja (ehkä) parikymmentä single-levyä ja pari LP-levyä. Ainakin Rolling Stonesien 1. LP, ehkä myös LP Aftermath. Kokoelman soittamiseen meni luultavasti vain pari-kolme tuntia.
Joskus 80-luvulla, silloisen vaimoni serkku katseli LP-kokoelmaani: noin 700 LP- levyä, ja ihmetteli, miten minulla voi olla aikaa kuunnella niitä kaikkia...No, yritin selittää, että levyjä vain kerääntyi vuosien mittaan. Ei niitä kaikkia enää kuuntele joka päivä tai edes joka viikko. Joitakin tuskin koskaan.
Ja niiden ostaminenkin käytännössä loppui, kun menin naimisiin ja lapsia alkoi tulla. Musiikki ei ollut tärkeää, lapset ja perhe oli. Joka markalle oli parempaakin käyttöä kuin jokin rocki, "teini-ikäisten juttu"! Ainakin vaimon mielestä. Ja varmasti monen muun.
Meille tuli vuosia myöhemmin ero. Ei musiikin takia, tietenkään.
Muutin Espanjaan. Uuden vaimon ja minun yhteinen cd-kokoelma kasvoi nopeasti noin 1000 kappaleeseen.
Luin tässä taannoin Rytmi-lehdestä miehestä, joka kertoi levyjen kokoamisen muuttuneen addiktioksi. Hän jopa myönsi, ettei hän edes kuuntele useimpia ostamiaan levyjä; hän kokoaa (tai yrittää ) saada täydellisiä kokoelmia; kysymys on selkeästi riippuvuudesta.
Olen ollut musafani koko elämäni ajan. On joitakin bändejä ja artisteja, joiden musiikkia ole ostanut, koska se on ollut "must". Rolling Stonesien jäsenten soololevyt, esimerkiksi. Ja muutaman muun yhtyeen ja artistin.
Tänä päivänä musiikin lataaminen (laillisesti) on helppoa. Samalla musiikin arvo(?) on mielestäni laskenut. Joskus aikoinaan nuoren piti maksaa suhteettoman paljon vaikkapa vain ostaakseen sen päivän hitin. Singlen. Ehkä viisi-kuusi minuuttia musiikkia. Josta, usein se b-sivu oli täytebiisi.
Addiktio? Musiikki on minun addiktioni. Ei tiettyjen levyjen tai artistien täydellisen kokoelman kerääminen - se kun on jo hävittty taistelu! Vaan musiikin kokeminen - joko vanhan ja tutun tai uuden - elämyksenä.
Pelkään, että tämän päivän nuori ei tule milloinkaan kokemaan samaa iloa, kuin me menneisyyden haamut, joille se uusi LP-levy oli Jotakin Suurta. Tai se uusi sinkku!
En voisi enemmän toivoa olevani väärässä.
Tänä päivänä (kuulema) käytetään huomattavasti enemmän rahaa videon tekemiseen kuin itse musikkiin. Se puhunee puolestaan, missä mennään.
Kuitenkin, vielä tänäänkin, löydän miltei joka päivä musiikkia, joka saa innostumaan, tuntemaan sitä löytämisen iloa, mitä uusi "biisi" tai "artisti" tai jopa uusi musiikin laji (esim. jostakin todella eksoottiselta vaikuttavasta maasta) voi aiheuttaa. Facebook on paikka, missä musiikin harrastajat kaikkialta maailmasta haluavat -ja voivat-
jakaa omia kokemuksiaan. Monet sivustot ovat ilmaisia - käytännössä satoja (ehka tuhansia) radioasemia voi kuunnella ilmaiseksi.
Music was my first love, and it will be my last, lauloi John Miles aikoinaan.
Luulen, että minun kohdallani on lähestulkoon samoin...
Kaverillani oli paristoilla toimiva levysoitin, ja (ehkä) parikymmentä single-levyä ja pari LP-levyä. Ainakin Rolling Stonesien 1. LP, ehkä myös LP Aftermath. Kokoelman soittamiseen meni luultavasti vain pari-kolme tuntia.
Joskus 80-luvulla, silloisen vaimoni serkku katseli LP-kokoelmaani: noin 700 LP- levyä, ja ihmetteli, miten minulla voi olla aikaa kuunnella niitä kaikkia...No, yritin selittää, että levyjä vain kerääntyi vuosien mittaan. Ei niitä kaikkia enää kuuntele joka päivä tai edes joka viikko. Joitakin tuskin koskaan.
Ja niiden ostaminenkin käytännössä loppui, kun menin naimisiin ja lapsia alkoi tulla. Musiikki ei ollut tärkeää, lapset ja perhe oli. Joka markalle oli parempaakin käyttöä kuin jokin rocki, "teini-ikäisten juttu"! Ainakin vaimon mielestä. Ja varmasti monen muun.
Meille tuli vuosia myöhemmin ero. Ei musiikin takia, tietenkään.
Muutin Espanjaan. Uuden vaimon ja minun yhteinen cd-kokoelma kasvoi nopeasti noin 1000 kappaleeseen.
Luin tässä taannoin Rytmi-lehdestä miehestä, joka kertoi levyjen kokoamisen muuttuneen addiktioksi. Hän jopa myönsi, ettei hän edes kuuntele useimpia ostamiaan levyjä; hän kokoaa (tai yrittää ) saada täydellisiä kokoelmia; kysymys on selkeästi riippuvuudesta.
Olen ollut musafani koko elämäni ajan. On joitakin bändejä ja artisteja, joiden musiikkia ole ostanut, koska se on ollut "must". Rolling Stonesien jäsenten soololevyt, esimerkiksi. Ja muutaman muun yhtyeen ja artistin.
Tänä päivänä musiikin lataaminen (laillisesti) on helppoa. Samalla musiikin arvo(?) on mielestäni laskenut. Joskus aikoinaan nuoren piti maksaa suhteettoman paljon vaikkapa vain ostaakseen sen päivän hitin. Singlen. Ehkä viisi-kuusi minuuttia musiikkia. Josta, usein se b-sivu oli täytebiisi.
Addiktio? Musiikki on minun addiktioni. Ei tiettyjen levyjen tai artistien täydellisen kokoelman kerääminen - se kun on jo hävittty taistelu! Vaan musiikin kokeminen - joko vanhan ja tutun tai uuden - elämyksenä.
Pelkään, että tämän päivän nuori ei tule milloinkaan kokemaan samaa iloa, kuin me menneisyyden haamut, joille se uusi LP-levy oli Jotakin Suurta. Tai se uusi sinkku!
En voisi enemmän toivoa olevani väärässä.
Tänä päivänä (kuulema) käytetään huomattavasti enemmän rahaa videon tekemiseen kuin itse musikkiin. Se puhunee puolestaan, missä mennään.
Kuitenkin, vielä tänäänkin, löydän miltei joka päivä musiikkia, joka saa innostumaan, tuntemaan sitä löytämisen iloa, mitä uusi "biisi" tai "artisti" tai jopa uusi musiikin laji (esim. jostakin todella eksoottiselta vaikuttavasta maasta) voi aiheuttaa. Facebook on paikka, missä musiikin harrastajat kaikkialta maailmasta haluavat -ja voivat-
jakaa omia kokemuksiaan. Monet sivustot ovat ilmaisia - käytännössä satoja (ehka tuhansia) radioasemia voi kuunnella ilmaiseksi.
Music was my first love, and it will be my last, lauloi John Miles aikoinaan.
Luulen, että minun kohdallani on lähestulkoon samoin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti