sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Billy, maalma ja minä





Minulla on koira. Hänen (ei sen) nimi on Billy.
Oikeastaan Billyn nimi on William. Nimi oli annettu jo silloin, kun adoptoimme (vai adoptoiko Billy meidät?)  koiranpennun  Triple-A:n eli 'Amigos' of Abandoned Animals kautta. 

Billy (vaimoni kutsuu häntä Willyksi) on nyt  16-vuotias. Edelleen osa  jokapäiväistä elämää.  Toivottavasti vielä kauan. Mutta ei ikuisesti.

Katselen mielelläni ohjelmia, joissa autetaan eläimiä löytämään uusi koti. Monet (kuten Billy) ovat ns. sekarotuisia eli niiden rahallinen arvo on melkein nolla.  "Rotukoiran" tai -kissan  arvo taas voi olla hyvinkin korkea.

Monissa tv-ohjelmissa myös näytetään mm.  kalliita leikkauksia, millä lemmikin elämä voidaan pelastaa. Tavallisten ihmisten rakkaita lemmikkejä. Mutta joskus myös  mm. hylättyjä, nälkiintyneitä ja sairaita koiria. Kissoja.  Joskus jopa hevosia. Usein pesu ja ruokinta auttaa.

Supermarketit ns. rikkaissa maissa (ja myös Espanja on nykyisin maailman mittakaavassa  "rikas maa") ovat täynnä  lemmikkien muonaa. Usein metrikaupalla hyllyjä.

Samaan aikaan suuri osa ihmiskuntaa kärsii suoranaisesta nälästä ja puhtaan veden puutteesta.

Onko siis moraalitonta ostaa lemmikilleen (maailmanlaajuisesti ajatellen) kallista ruokaa, viedä lemmikkiään eläinlääkärille saamaan kallista hoitoa?  Maksaa leikkauksista?  Minusta ei ole.

 Jos voisin, haluaisin muuttaa maailman sellaiseksi, ettei kenenkään tarvitsisi elää köyhyydessä. Pelätä sotaa. Mutta, ettei myöskään eläinten tarvitsisi kärsiä turhaan.

Maailmaa en voi muuttaa. En poistaa köyhyyttä, en lopettaa eläinten joskus julmaa kohtelua.
Annan euron tai 50 senttiä  supermarketin luona olevalle  kerjäläiselle,  Siitä huolimatta, että on paljon ihmisiä, jotka  sanovat, että jotkut heistä  on lähettänyt kerjäämään jonkinlainen mafia joka kerää osan rahoista. Tai että he ovat vain laiskoja pummeja. Työnvieroksujia. Täysin arvottomia.

 Ilmaston muutos on voinut muuttaa maapallon lämpötilaa ylöspäin.
Onko maailma kuitenkin  muuttunut kylmemmäksi? Henkisesti. Mikä on muuttanut meidät ihmiset niin kylmiksi, ettemme näytä välittävän lähimmäisistämme?     Myös eläimet ovat lähimmäisiämme.  Kuten ihmiset,  ihonväristä tai taustasta huolimatta.





Bates Motel