Yhdyssana on yhdyssana: Kansanedustaja on kansan edustaja?

Suomen vaalien tulos ja varsinkin sitä seurannut uusi hallitus on poikinut valtavan määrän kommentteja sosiaalisessa mediassa.

Jo ennen tulosta ja heti sen jälkeen joku ehdotti, että jopa kansanedustajaehdokkaaksi asettumiselle pitäisi asettaa joitakin ehtoja.  "Pitäisi olla perustiedot valtionhallinnosta, lakien valmistelusta jne".

Periaatteessa aivan totta. Mutta kaiken tuon voi oppia. Eikä esim. lakien "teknisen puolen" hallinta ihan välttämätöntä taida olla.

Vanhoina hyvinä aikoina puolueet "kouluttivat" jäseniään: ainakin  vasemmistopuolueilla oli omat opiskelupaikkansa:  kommunisteilla   Sirola-opisto, demareilla Voionmaa-opisto ja Kiljava. Keskustan nuoret samoin kuin Kokoomuksen nuoret nousivat usein koulun tai opiskelun kautta politiikkaan. Joskus puhuttiin halveksivasti poliittisista broilereista. Ainakin politiikan perustiedot ja jonkinsortin tietämys taloudesta ja yhteiskunnasta oli hankittuna. Politiikka kiinnosti nuoria.

Tänään tilanne tuntuu olevan toinen. Politiikkaan tulee ihmisiä pystymetsästä.  Ihmisiä, joiden ainoa "ideologia" voi olla esim.  "maahanmuuttovastainen", "vihreävasemmistoa vastaan".

En minä halua rajoittaa sitä, kuka saa edustaa kansaa. Äänestäjä viime kädessä valitsee.

Ei akateeminen sivistys (jota en toki väheksy!) tee ihmisestä "viisaampaa" kuin ei-akateemisesta. Tieto toki antaa mahdollisuuden nähdä suurempia kokonaisuuksia.

Kun jälleen kerran yksi mieskansanedustaja Suomessa  töpeksi  viimeisen päälle, iltapäivälehdet ja muutkin julkaisut kertoivat auliisti tapahtuneesta.  Miehelle miltei valmiiksi puhuttu ministerin palli karkasi alta. Paheksujien (joita tottakai oli) ja vahingoniloisesti virnistelevien (joita luultavasti oli vielä enemmän) ohella kommenteista löytyi "pojat on poikia" -tyyppisiä reaktioita. Totesi joku jopa ettei voi käsittää miten jonkun pitää olla "yli-inhimillisen virheetön ihminen" jos on kansanedustaja.
Ilmeisesti on yli-inhimillistä käyttäytyä sivistyneesti ja naisia kunnioittavasti?  Puhumattakaan, että avioliitossa olevalta yli viisikymppiseltä mieheltä ja julkikristityltä odottaisi ns. kunnon aviomiehen käytöstä? En moralisoi. Mutta silti kysyn.

Moneen kertaan toistetun hokeman mukaan jokaisella kansalla on sellaiset johtajat kuin se ansaitsee.
Toki monelle suomalaiselle (miehelle)  juopotteleva ja nuoria tyttöjä jahtaava sahanomistaja on jonkinlainen sankari, "hyvä jätkä" tai "äijä".   Olkoon hän siis tällaisten  ihmisten edustaja.  Muiden puolueensa edustajien mukana eduskunnassa nappia painamassa.

Hallituksen ovat nyt  muodostaneet vaalit voittanut Keskustapuolue, ne hävinnyt Kokoomus ja hieman vähemmän ( pari prosenttiyksikköä ja yhden paikan) hävinnyt Perussuomalaiset. (Jotka toki kehuivat jälleen voittaneensa, uudella jytkyllä.)
Ennen vaaleja tehtyjä lupauksia on purettu lähes urakalla, mutta nähtäväksi jää miten EU-myönteinen Kokoomus ja EU-vastainen Perussuomalaiset muuten tulevat toimeen keskenään.  Keskustan linjahan  EU:hun ei ole koskaan oikein selvinnyt.

Sitä saa mitä tilaa, on hoettu moneen kertaan.  Kokoomukselle ns. köyhän kyykyttäminen on aina ollut tuttua. Keskusta taas on  tasapainotellut milloin vasemmalla, milloin oikealla.
Entäpä "Ei-sosialistinen, poliittiseen keskustaan sijoittuva työväenpuolue Perussuomalaiset". Saivatko heidän äänestäjänsä sitä mitä tilasivat tai ainakin luulivat tilanneensa?

Kunnon patrioottina ja isänmaanystävänä toivon vilpittömästi pitkää ikää ja onnistumista uudelle hallitukselle.  Ainakin työtä riittää. 

Tositoimia ja jeesustelijoita

Kirjailija Bertolt Brecht kuulema sanoi joskus, että Suomi on maa, joka vaikenee kahdella kielellä.

Herr Brechtin eläessä ei vielä  ollut internetiä eikä sosiaalista mediaa..

Jörn Donnerin taas kerrotaan sanoneen, että Suomi on niin pieni maa, että sinne mahtuu vain yksi asia kerrallaan.

Ei pidä paikkaansa. Kumpikaan. Sosiaalinen media on antanut ihmisille mahdollisuuden esittää mielipiteensä kaikelle kansalle, jopa kansainvälisesti, jos kielitaitoa riittää. Ja on sitä esitettykin.

Viime aikoina on "uhottu" kahdesta asiasta: Ensimmäisenä  jääkiekon MM-kisat.

Tuomarit kohtelivat Suomea väärin. Saivat Suomen ulos!

Edes se, että verivihollinen Ruotsi ei myöskään edennyt mitaleille, ei lohduttanut.

No, jäljelle jäi siis ainakin toive, että "Kanada voittaa ne saatanan ryssät!" Ja voittivathan ne. Niin pahasti, että kuulema (ottelua en nähnyt) venäläiset eivät jääneet edes kunnioittamaan Kanadan kansallislaulua vaan suuri(n?) osa joukkueesta luikki korvat luimussa pukukoppiin...

Epäurheilijamainen teko. Epäilemättä. Mikään selitys ei riitä tuollaisen käytöksen puolustamiseksi.

Mielenkiintoiseksi tekee asian, että tekoa (iltapäivälehtien kannustamana) paheksuttiin tyyliin "no niiltähän nyt ei voi muuta odottaakaan!" Ja "Tyypillistä ryssille! Ne on sivistymättömiä, röyhkeitä moukkia!"  "Ne pitäis sulkee kaikesta urheilusta!"  "Niiden MM-kisat boikottiin, pelatkoon niiden perseennuolijoidensa kanssa!"

Urheilu, tuo yhteinen asia, se tuo kansoja lähemmäksi toisiaan.

Se toinen kohujuttu on tietysti suomalaisen poliitikon viestittely naisille. Perheellinen mies, entinen kristillisdemokraattinen ministeri ja yhä edelleen perussuomalaisten jäsenenä kristillisiä arvoja korostava mies jäi kiinni "rysän päältä".

Ehkä kohu ei ole sen arvoinen. Mielenkiintoiseksi asian tekee, etteivät miestä puolustaneet henkilöt ole (ilmeisesti)  perussuomalaisia tai kristittyjä. vaan mitä ilmeisemmin niitä, joita edellä mainitut nimittävät "suvaitsevaistoksi".

"Paheksujat" ovat näiden bloggareiden mielestä tekopyhiä jeesustelijoita. Joku jopa ihmetteli, vaaditaanko poliitikolta "yli-inhimillisiä ominaisuuksia" (?)  Jotkut sanovat, että jokaisen seksielämä on heidän omansa. Hm...perussuomalaiset (ja krist.) ovat vastustaneet tasa-arvoista avioliittolakia ja sanoneet, että homoseksuaalisuuden "suosiminen" tuhoaa perinteisen avioliiton...
Minusta miestä ei hirveän vakavasti paheksuttu, pikemminkin kommentit olivat kieli poskessa kirjoitettuja, ja esim. vitsisivustoilla löytyi hauskoja murjaisuja...

Mies kohun keskellä on kuulema "sairaslomalla". Toivon pikaista paranemista. 

Kaunis on kuolla?

Olen ikäluokkaa, joka on aloittanut koulunkäyntinsä vanhan kansakoulun aikaan.

Kävin siis neljä ensimmäistä luokkaani pienessä kyläkoulussa, jossa oli kuusi luokkaa. 1-2, 3-4 ja5-6 -luokat, kolme opettajaa.

Kirjoitin blogiini  joskus tuosta ajasta.
Kun olin kansiksen kolmannella, tuossa blogikirjoituksessa mainittu opettaja saatiin lopulta erotettua.

Tilalle tuli nuori opiskelijapoika. Hän oli käynyt klassisen lyseon, eli lukenut latinaa. Niinpä hän halusi opettaa meillekin mm. laulun Gaudeamus igitur. Alkukielellä. 

Gaudeamus igitur
Juvenes dum sumus.
Gaudeamus igitur
Juvenes dum sumus.
Post jucundam juventutem
Post molestam senectutem
Nos habebit humus.
Nos habebit humus.


Sanovat nykyisin, että minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa unohtaa.
En ole unohtanut. Tosin meidän piti oppia vain ensimmäinen säkeistö.

Tämä nuori opettaja opetti meille muitakin intoa nostattavia lauluja.  Kuten Siniristilippumme.  Minusta laulu oli kaunis, en silloin  koskaan kritisioinut sitä. Toki ajattelin, että ajatus elää jonkin puolesta on kaunis, mutta halusinko kuolla sen puolesta?  "Sun puolestas elää ja kuolla on halumme korkehin". Ei nuori mies (itse asiassa lapsi) halua kuolla.

Lauloimme myös Ateenalaisten laulua: 

Kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä urhona kaadut,

Taistellen puolesta maas, puolesta heimosikin.

Hehkuvin mielin puoltaan nouse syntymämaatas,

Riemuiten lastesi vuoks uhriksi henkesi suo!

Eespäin voittohon siis, te sankarit vahvat ja nuoret!

Väistymys mielestä pois! Pelvosta tunnetta ei.

Joukon maine mustuvi aina, kun vimmassa taiston

Nuorien eessä sä vaan vanhuksen kuolevan näät.

Nuorukaiselle kuolla kuuluu, kun hällä vielä

kutrissa tuoksuavat nuorteat kukkaset on.

Naisista kaunis, miehistä rohkea aina hän olkoon,

Taistossa kaatuen hän kaunis on kuolossa myös

En usko, että nuori opettaja halusi johtaa meitä mihinkään. Tehdä meistä militaristeja, kansalliskiihkoisia. 

Laulun ajatus:  naisista kaunis, miehistä rohkea taitaisi nykypäivänä olla hieman...hm... sovinistinen? 

Tänä päivänä tuntuu, että "suomalaisuus" on kuitenkin  omittu. Joillekin, joille se ei ole positiivinen, vaan  omituisella tavalla negatiivinen asia. 

Suomalaisuus näyttää olevan joillekin ihmisille olemista  kaikkea "ei-suomalaista" vastaan.  Koska Suomi on  on rankattu monissa kansainvälisisssä vertailuissa maailman kehittyneimpien maiden joukkoon, jotkut uskovat (tai  uskottelevat), että maahanmuuttajien vastaanottaminen (mikä Euroopan mittakaavassa on miltei minimaalista!) johtaa siihen, että "elintasopakolaisten tulva" tuhoaa maan talouden ja sosiaaliturvan. Puhumattakaan, että ne ovat syntymärikollisia!

Perussuomalaisten nouseminen maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi on ollut melko suuri uutinen Euroopassa ja koko maailmassa. 

En häpeä olla suomalainen. Mutta häpeän sitä, mitä se tuntuu merkitsevän joillekin suomalaisille.   Minun suomalaisuuteeni kuuluu suvaitsevaisuus ja solidaarisuus. Joillekin nämä  ovat - ihme kyllä - pikemminkin haukkumasanoja.  Suvaitsevaisuudesta on väännetty haukkumasana   "suvaitsevaisto",  ja kun siihen lisätään vielä "punavihreys" lähestytään jo vihapuhetta.  

**************************

https://www.youtube.com/watch?v=7Ul98nfFM5A


https://youtu.be/_JF7UfqUqZ8


**************************

Loiri nuotiolla. Eikö kipinöinyt?

Täällä Espanjassa voi katsella joitakin suomalaisia tv-ohjelmia joko suorana tai erilaisten "playrien) kautta myöhemmin.

En ole ottanut selvää, mutta luullakseni suomaisen Nelosen ohjelmat eivät näy täällä maksutta.  Yleisesti ottaen en ole edes kiinnostanut. YLE kyllä.

Nelonen näytti ohjelmaa Loirinuotiolla  talvella ja keväällä 2015. Ohjelma oli ilmeisesti nauhoitettu  loppukesästä ja syksyllä 2014.

Vieraslista, Veskun itsensä mukaan "ystäviä, työtovereita ja tuttavia" (mihinkähän ryhmään presidentti Niinistö mahtaa kuulua?) oli toki mielenkiintoinen. Olen varma, että olisin ollut kiinostunut.

Joidenkin tietojen mukaan ohjelman suosio hyvän alun jälkeen laski.

Oliko syynä, ettei Vesa-Matti Loirin väitetty karisma kannattanut? Eivätkö periaatteessa mielenkiintoiset vieraat olleetkaan tarpeeksi kiinnostavia?

Joskus vuosia sitten Suomessa ei ollut vielä tehty yhtään Big Brother -ohjelmaa, siitä huolimatta, että muualla maailmassa tämä formaatti oli kerännyt huikeita katsojamääriä. Kun juttelin jonkun kanssa netissä (taisi olla vielä irc-aikaa) hän epäili, ettei p.o. ohjelma toimisi Suomessa.

Aika näytti, että se toimi. Tarvitsi vain juottaa ihmiset enemmän tai vähemmän humalaan.  Johan alkoi juttu luistaa ja asioita tapahtua.

Minulla olisikin vapaasti käytettävä ehdotus. En halua edes taloudellista korvausta.

Joko Big Brother- tai vastaavaan reality show- eli tosi-TV -ohjelmaan kutsutaan Teuvo Hakkarainen , James Hirvisaari  ja muutama maahanmuuttaja. Heidän lisäkseen muutama ihan "oikea" poliitikko. Kaikista Suomessa olemassa olevista eduskuntapuolueista.  Baari auki.

Veikkaan, että joidenkin paikallaolevien kielenkäytto olisi - ainakin - eh - mielenkiintoista. Ehkä viihdyttävämpää kuin perinteisissä vaalikeskusteluissa.

 Pitäisköhän ottaa yhteyttä johonkin noista kaupallisista kanavista?

Oikeus OLLA

Mitä? Oikeus olla mitä?
 Erilainen? Samanlainen? Persoonallinen?

Usein vaaditaan (ja syystä) oikeutta  olla jotakin noista.

Tämän päivän Suomessa oikeutta olla erilainen  halutaan rajoittaa. Ns. arvokonservatiivit ovat pyrkineet rajoittamaan ihmisten valintaa oman seksuaalisuutensa suhteen. Perinteinen perhemalli on yhteiskunnan perusta, ja vapaus valita jotakin muuta horjuttaa koko yhteiskunnan perustuksia ja johtaa kaaokseen. Tai Jumalan kostoon (sic!).



Vuosia sitten (jolloin maahanmuutto oli vielä  hyvin vähäistä), entinen koulukaverini ja ihan järkevä kaveri kirjoitti yleisönosastoon (blogit ja internet olivat vasta tulossa vuosia myöhemmin), miten Suomi voisi ehkä pyytää Whitney Houstonia ottamaan osaa miss Suomi -kisaan, "tämä kun osaa laulaakin". Missiksi kun oli (1996) valittu tummaihoinen (kauheeta!) Lola Odusoga. Jonka isä oli nigerialainen. Tokihan miss Suomen piti olla  Elovena-tyttö!

Missä ollaan tänä päivänä?

Tänä päivänä näyttää siltä, että Suomen kansa on antanut perussuomalaisille osaltaan oikeuden päättää, ei ainoastaan miltä  Suomessa asuva ihminen saa näyttää,  vaan millainen hän saa olla.

Olla suomalainen tarkoittaa, että ihmisen pitää olla syntynyt Suomessa, valkoihoinen, (mieluusti) sinisilmäinen.


"Postimerkki perseeseen ja ulos!"  Noinhan ne (ainakin jotkut) sanovat.

Olen ulkona. Poissa Suomesta Ja kun tulen, niin vain viikoksi tai kahdeksi käymään. Tuskin kauempaa viihtyisinkään, ellen pysyisi parhaiden kavereiden, tuttujen  ja sukulaisten parissa.

Leijonan varjo

Leijonan varjo on kirjailija Tero Sompin kahdeksas romaani, kustantajana pieni Myllylahti, ilmestymisvuosi 2013.

Romaani on dystopia. Tulevaisuuden ennustus, joka on ei-toivottu.

Se on/oli minulle ensimmäinen tutustuminen kirjailijaan.

Leijonan varjo sijoittuu lähitulevaisuuden (ehkä  vuosi 2020)  Suomeen. Maassa on vallan ottanut äärioikeistolainen Suomi-puolue.   EU:sta eroamisen jälkeen ja kansalaisten perusoikeuksien kieltämisen vuoksi Suomi on eristyksissä  muusta maailmasta,  Pohjois-Korean tapaan. Ainoa "ystävämaa" on USA. Eristyneisyys on johtanut taloudelliseen romahdukseen.

Puolueen nousun on taannut maassa yhä avoimemmin ilmennyt muukalaisvastaisuus. Kansa oli "saanut tarpeekseen".

Populistinen Suomi-puolue on käyttänyt nousevan nationalismin ja muukalaisvihan  hyväkseen. Noussut maan suurimmaksi puolueeksi.
Ja saatuan vallan, puolue käyttää Isänmaallisen Poliisin rajoittamatonta valtaa murskata oppositio. Täysin se ei onnistu: Helsingin lähistöllä mm.  on alue, joka on "lainsuojatonta". Siellä systeemin vastustajat eli jäljellä olevat ulkomaalaiset,  rikolliset ja huumeidenkäyttäjät hallitsevat. Todellista uhkaa vallanpitäjille he eivät aiheuta. Poliisikaan ei sinne halua, eikä voi, mennä. Vain osa entisten aikojen maahanmuuttajista tekee työtä, palkatta. Kaikki "epäisänmaallinen", ei-suomalainen on kiellettyä.

Jo "vanhan vallan" eli tasavallan aikaan poliisina toiminut, keski-ikäinen ylipoliisikonstaapeli  Pekka Gerber ei koe pakkovaltaan perustuvaa yhteiskuntaa omakseen.  Hän vierastaa ajattelua, että jos esimerkiksi murhattu nainen on "vain ryssä", juttua on turha kovin tarkasti tutkia. Ja syyllinenkin näköjään löytyy helposti.  Joka on syyllinen kunnes toisin todistetaan. (Mitä tuskin tapahtuu.)  Mies melkein lynkataan kun hän löytyy rikospaikan läheisyydestä.

Kuten rikosromaaneissa on tapana, keskushenkilön taustasta annetaan pikkuhiljaa lisää  tietoa. Gerber ei ole onnistunut elämässään haluamallaan tavalla. Menneet hyvät ajat entisen tasavallan ajalta tulevat mieleen ehkä liikaakin.  Hän haluaa  siksi hoitaa rikostutkinnan, vaikka esimiehet jarruttelevat.

Voiko yksi mies nousta pelastamaan koko maan?  Mystiset "toisinajattelevat" haluavat värvätä miehen tähän suureen tehtävään. Mutta onko oikein käyttää  väkivaltaa, kuten Eugen Schauman aikoinaan?

Tämän pidemmälle en voi tarinasta kertoa. Pilaamatta lukijan mahdollisuutta nauttia kirjasta.

Kaunokirjallisesti teos ei ole jotakin sellaista, mitä "jokaisen pitää lukea". Juonen loogisuuskin voidaan asettaa kyseenalaiseksi. Mm. se, että hirmuhallitus on kieltänyt alkoholin (vaikka puoleen jäsenet toki sitä nauttivat). Käytäntö kun mm. edesmenneessä Neuvostoliitossa oli toinen: kansan annettiin juoda ja polttaa; oli  ainakin jotakin nautittavaa elämässä. Muutenkin kuviteltu "historia"  vaikuttaa hieman epäuskottavalta. Olisiko tämä mahdollista? Joiltakin osin tarina lähestyy jo parodiaa, tahatonta komiikkaa. Valtaapitävät sallivat vain isänmaallisen musiikin esittämistä. Radiossakin soivat vain Muistoja Pohjolasta -tyyppiset kappaleet. Edes Sininen ja valkoinen ei ole sallittu? Tai Olen suomalainen? Tai Popedan Ukkometso?

Eräällä tavalla kirja kuitenkin toimii. Eräänlaisena varoituksena. Voisivatko suomalaiset todellakin  olla valmiita yhteiskuntaan, missä kaikkinainen erilaisuus on kielletty? Jos ja kun se jopa merkitsee omienkin oikeuksien karsimista.  Voidaanko  muualta tulleet tuomita  automaattisesti jonkinlaisiksi ali-ihmisiksi?

 Kirjan "todellisuuden" yhteyttä joidenkin poliittisten puolueiden ajamiin asioihin ja tavoitteisiin ei voi kieltää...

Silti jää tunne, että tällaista ei todellisuudessa voi tapahtua. Eihän?

Billy, maalma ja minä

Minulla on koira. Hänen (ei sen) nimi on Billy.
Oikeastaan Billyn nimi on William. Nimi oli annettu jo silloin, kun adoptoimme (vai adoptoiko Billy meidät?)  koiranpennun  Triple-A:n eli 'Amigos' of Abandoned Animals kautta. 

Billy (vaimoni kutsuu häntä Willyksi) on nyt  16-vuotias. Edelleen osa  jokapäiväistä elämää.  Toivottavasti vielä kauan. Mutta ei ikuisesti.

Katselen mielelläni ohjelmia, joissa autetaan eläimiä löytämään uusi koti. Monet (kuten Billy) ovat ns. sekarotuisia eli niiden rahallinen arvo on melkein nolla.  "Rotukoiran" tai -kissan  arvo taas voi olla hyvinkin korkea.

Monissa tv-ohjelmissa myös näytetään mm.  kalliita leikkauksia, millä lemmikin elämä voidaan pelastaa. Tavallisten ihmisten rakkaita lemmikkejä. Mutta joskus myös  mm. hylättyjä, nälkiintyneitä ja sairaita koiria. Kissoja.  Joskus jopa hevosia. Usein pesu ja ruokinta auttaa.

Supermarketit ns. rikkaissa maissa (ja myös Espanja on nykyisin maailman mittakaavassa  "rikas maa") ovat täynnä  lemmikkien muonaa. Usein metrikaupalla hyllyjä.

Samaan aikaan suuri osa ihmiskuntaa kärsii suoranaisesta nälästä ja puhtaan veden puutteesta.

Onko siis moraalitonta ostaa lemmikilleen (maailmanlaajuisesti ajatellen) kallista ruokaa, viedä lemmikkiään eläinlääkärille saamaan kallista hoitoa?  Maksaa leikkauksista?  Minusta ei ole.

 Jos voisin, haluaisin muuttaa maailman sellaiseksi, ettei kenenkään tarvitsisi elää köyhyydessä. Pelätä sotaa. Mutta, ettei myöskään eläinten tarvitsisi kärsiä turhaan.

Maailmaa en voi muuttaa. En poistaa köyhyyttä, en lopettaa eläinten joskus julmaa kohtelua.
Annan euron tai 50 senttiä  supermarketin luona olevalle  kerjäläiselle,  Siitä huolimatta, että on paljon ihmisiä, jotka  sanovat, että jotkut heistä  on lähettänyt kerjäämään jonkinlainen mafia joka kerää osan rahoista. Tai että he ovat vain laiskoja pummeja. Työnvieroksujia. Täysin arvottomia.

 Ilmaston muutos on voinut muuttaa maapallon lämpötilaa ylöspäin.
Onko maailma kuitenkin  muuttunut kylmemmäksi? Henkisesti. Mikä on muuttanut meidät ihmiset niin kylmiksi, ettemme näytä välittävän lähimmäisistämme?     Myös eläimet ovat lähimmäisiämme.  Kuten ihmiset,  ihonväristä tai taustasta huolimatta.