En ollut koskaan lukenut esimerkiksi maailmanmenestystä Kerro minulle, Zorbas.
Alkuperäinen teos julkaistiin 1954, suomennos 1964.
En myöskään ole nähnyt kirjasta tehtyä menestysfilmiä.
Kukaan tuskin "välttyi" kuulemasta Mikis Theodorakisin musiikkia elokuvasta vuodelta 1964 (en minäkään). Hyvä niin. Koska musiikkihan oli mahtavaa!
Kun nyt luin kirjan, se vaikuttaa menettäneen jotakin aikain kuluessa.
Kirjan kertoja on nuori, elämästä vieraantuneelta vaikuttava kirjailija, joka perustaa ruskohiilikaivoksen Kreetalle.
Zorbas on puolestaan 65-vuotias paljon maailmaa nähnyt ja monenlaista kokenut mies jonka omalaatuinen ajattelu ja hurja elämänjano ajaa häntä yhä paikasta toiseen. Hänestä tulee työnjohtaja. Miesten välille syntyy selkeä luottamus. Kaveruus. Joka kasvaa, erilaisuudesta huolimatta. Miltei rakkaudeksi...
Idealistinen, estoinen "kertoja" vaikuttaa naivilta, kun taas omien halujensa ja viettiensä kautta elävä Zorbas taas on (ehkä?) nykyajattelun mukaan sovinisti, joka pukee luonnonlapsen imagonsa myyttiin - "nainen on mysteeri, jonka tarkoitus on sekoittaa miehen pää." Lieneekö jopa paholaisen luoma olento? Hänen mielestään naiset ovat avuttomia olentoja, jotka tarvitsevat jonkun johtamaan heitä.
Kirjan "minä" oppii jotakin Zorbasilta. Kuten tanssimaan. Hän ei kuitenkaan opi elämään luonnonlapsen tavoin. Hän etsii yhä jotakin, vaikka Zorbas kertoo hänelle, että elämä on tässä ja nyt. Ettei viisautta löydy kirjoista, ei historiasta. Joskus tanssiminen on parempi keino kertoa, kuin sanat.
Yhdessa miehet kokevat onnistumisia, mutta myös epaonnistumisen.
Lopulta, mita jää jaljelle?
Että elämä on lyhyt.
Nauti siitä. Kuin joka hetki olisi viimeinen (sehän voi olla sitä!).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti