Kuinka paljon niitä/niistä ymmärtää, on sitten toinen juttu.
Yksi varhaisimmista muistoistani:
Yritin ottaa pois hampaani ja pestä ne, kuten näin äitini tekevän. Hän oli jo yli 40-vuotias (siis minusta vanha), ja tuolloin "tekarit" olivat sen ikäisellä tavallisia.
Kun joskus paljon myöhemmin olin armeijassa, jotkut varusmiehistä saivat pehmeää ruisleipää sen normaalin vanukan eli panssarintorjuntaleivän sijaan. He olivat parikymppisiä!
Joskus aikoinaan Suomen Yleisradio soitti paljon lähellä kansanmusiikkia olevaa aineistoa.
Lauantaina iltapäivällä lauloivat Peipposet .
Kuoron ohjelmistoon kuului mm. laulu Jos sais kerran jouten olla. "Jos sais kerran jouten olla, voita syyä".
Olin luultavasti kolme-neljävuotias ja ihmettelin, miten kukaan halusi voita "syödä". Äiti selitti, että ennen aikaan köyhille ihmisille ei voita juurikaan annettu. Se myytiin, ja korkeintaan isäntäväki sitä sai, eivät piiat ja rengit, jotka olisivat sitä mieluusti laittaneet limpulleen.
Noihin aikoihin minulla oli samanikäinen tai vuoden-pari vanhempi kaveri.
Olavi Virta oli levyttänyt kappaleen Istanbul vuonna 1954. Yle soitti edelleen sitä ahkerasti.
Kaverini kanssa istuimme rappujen alla piilossa ja lauloimme: "Istanpuuli, Konstanttinopolissa, Istanpuuli, kirjava kollikissa." Kumpi meistä keksi tuon kollikissa-version, en muista. Ehkä kuulimme sen joltakin vähän vanhemmalta lapselta tai joltakin koiranleuka-aikuiselta...
Yhtä asiaa kyllä ihmettelin. Miksi siinä laulettiin: "Nimet muuttuu ain´, ja niillä peitetään". Eihän nimillä voi peittää?
Paljon myöhemmin opin, että nimillä ja sanoilla kyllä peitetään. Paljonkin.
"...ettei mikään muutu lain, ihminen säilyy entisellään".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti