lauantai 5. elokuuta 2017

Yes Sir, siirry sinäkin Bostoniin!

Yleensä ns. käännynnäiset ovat niitä kovimpia saarnaajia.
Entinen juoppo uhoaa viinan kiroista. Huumeista eroon päässyt kertoo (ja varmaan aiheesta) siitä helvetistä, mihin huumeet voivat johtaa.  Joskus kirjaimellisesti ojan pohjalla ollut löytää Jeesuksen. Tottahan siitä haluaa kertoa kaikille.  

Tupakoin ehkä kolmetoistavuotiaasta asti kymmenkunta vuotta. Ensin yhden tai kaksi päivässä (varastin yleensä  isäni askista). Sitten melko paljon  myöhemmin askin tai puoli päivässä. Lopetin kymmenisen vuoden jälkeen. Sittemmin  olen muutaman kerran kokeillut (muutaman kaljan jälkeen), mutta eipä maistu. Onneksi. En kokenut lopettamista aikoinaan  todella vaikeaksi. Siitä huolimatta, että ehkä vuoden ajan näin unia, missä retkahdin polttamaan. Tai jospa se vain tuntuu siltä?

Saarnaajaksi tupakkaa vastaan minä en  tunnustaudu. 
Siitäkin huolimatta, että monivuotinen naapurini ja ystäväni kuoli jokin aika sitten tupakoinnin vuoksi. Tätä blogikirjoitustani kirjoittaessani en vielä tiennyt hänen kuolevan.

Kuolema järkytti.
 Samoin kirja John Grisham: Valamiehet (WSOY 1997).

Kirja kertoo tupakkaoikeudenkäynnistä. Kantaja vastaan tietty tupakkayhtiö.   Kolme rasiaa päivässä polttanut mies on kuollut keuhkosyöpään, ja hänen vaimonsa, joka on jäänyt kolmen opiskelevan nuoren yksinhuoltajaksi, hakee korvausta tupakanvalmistajalta.

Grishamin kertojantaidot ovat tallella. Juoni, ja etenkin oikeudenkäynnin seuraaminen voisi olla tylsää, mutta yritykset vaikuttaa todistajien mielipiteisiin (molemmilla osapuolilla on ns. todistajakonsultteja "lukemassa" valamiesten käytöstä, ruumiinkieltä ym) tekevät tarinasta jännittävän.

Tupakkayhtiöllä on myös apunaan henkilö, joka yrittää kaikin keinoin tehdä joistakin valamiehistä epäluotettavia, poimii heidän yksityiselämästään jotakin, millä valamiehen päätökseen voitaisiin vaikuttaa, vaikkapa puolison kautta. Lopulta mies yrittää suorastaan ostaa valamiehet, yhden sen jäsenen kautta.
Puolustuksen todistajat yrittivät vakuuttaa, että nikotiiniriippuvuutta ei ole, ja että jokainen tupakoitsija tietää, että vastuu on hänen itsensä.  "Kohtuullinen(?) tupakointi ei ole vaarallista". 
Syyttäjäpuoli tuo esille kumoamattomat tilastot tupakan aiheuttamista kuolemista sekä tiedemiesten todistukset tupakan myrkyllisyydestä ja sen aiheuttamasta riippuvuudesta.

Kirjan juonesta  ei sen enempää. Grishamin tuntija varmasti tietää, ettei oikeussalien kuvaaja  petä.

Oli lukija sitten tupakoitsija tai "raitis", on järkyttävää tietää, että tupakkayhtiöt ovat jo 1930-luvulta asti lisänneet nikotiinia riippuvuuden varmistamiseksi.  Mainonnassa näkyi nuoria, urheilullisia ihmisiä tai machomies. Useat Marlboro-miestä esittäneet näyttelijät ovat kuolleet tupakan aiheuttamiin keuhkosairauksiin. 

Suomessa ainakin vielä  kuusikymmentäluvulla myytiin (lähinnä) meille koulupojille "Pikku-Bostonia", kymmen savukkeen rasiaa.


"Puhtaampaa savuketta". Toki vieläkin törkeämpää mainontaa on ollut. No, ei meillä Suomessa kuitenkaan.

Tokihan valinta on jokaisen oma.  Varsinaisten huumeiden lisäksi tupakka kuitenkin lienee ainoa todella vahingollinen, täysin tarpeeton hyödyke, joka on laillisesti myynnissä.  

Ainoastaan sen tuoma verohyöty valtioille  ja (aikaisemmin hyvä lobbaaminen) lienevät syyt, miksi tuosta pahasta tavasta ei ole päästy eroon. Jo kauan, monta turhaa sairastumista ja kuolemaa sitten.