Ei ole koiraa karvoihin katsomista, eikä kirjan nimeenkään?

Suomalainen kirjailija Eeva Joenpelto kertoi jossakin haastattelussa tavastaan kirjoittaa. Hän aloitti aamulla, aivan kuten  työn toimistossa, jatkoi iltapäivään.  Mielenkiitoinen oli myös hänen tapansa keksiä romaanille nimi, ei pelkkä työnimi, vaan lopullinen nimi. Sen hän kertomansa mukaan valitsi ennenkuin kirjoitti riviäkään... Kun katsoo hänen kirjoittamiensa kirjojen nimiä, se on helppo uskoa. Neito kulkee vetten päällä. Viisaat istuvat varjossa.Vesissä toinen silmä. Vetää kaikista ovista.  Kuin kekäle kädessä. Sataa suolaista vettä.

Tämä tuli hakematta mieleen, kun ajattelin lukemani kirjan nimeä: Lääkäri.  

You cant´t judge a book by looking at the cover. Näin lauloi viisikymmentäluvun rockari, suuresti myöhempään valkoiseen rock-musiikkiin vaikuttanut Bo Diddley. 

Herman Kochin romaanin alkuperäinen nimi on
Zomerhuis met zwembad. En puhu hollantia, mutta uskoisin nimen tarkoittavan Kesämökkiä jossa on uima-allas.  No, suomeksi tuo tuskin kuulostaisi  yhtään paremmalta. Monet Agatha Christien kirjojen nimet  käännettiin yhtä tylsästi...

Kirjan alku on melkoinen shokki. Minä-kertoja vaikuttaa varsinaiselta mulkvistilta. Siinä mitassa, että välillä miltei halusin lopettaa lukemisen.  Tohtori  tuntuu halveksivan, jopa inhoavan potilaitaan, useimmat julkkiksia,  jotka (hänen mukaansa) eivät ole todella sairaita. Toisaalta hän myös mielistelee heitä; ei vaadi noudattamaan terveitä elämäntapoja, vaikka tietää esimerkiksi jonkun ilmeisesti  juovan itsensä hengiltä.

 Lisäksi mies on puhdas sovinisti, jolle naiset ovat objekteja. Kauniita tai rumia. 

"Naiset eivät ole tottuneet, että heille nauretaan. He luulevat, etteivät he olekaan, eivätkä he yleensä olekaan." 

 Lääkärikertoja sanoo nauttivansa kun saa olla tyttäriensä seurassa julkisella paikalla. Ihmiset katsovat "Jestas miten onnistuneita lapsia! Miten kauniita tyttöjä!"   Sitten ihmiset kuulema ajattelevat omia, vähemmän onnistuneita lapsiaan.

 "Nainen on kuin jalkapalloilija, 35 vuoden iässä hänen aikansa alkaa olla ohi." 

 Hän ei pidä siitä miten tunnettu näyttelijä (hänen potilaansa)  kuolaa hänen vaimonsa perään, mutta samaan aikaan yrittää kaikkensa päästäkseen näyttelijän vaimon pöksyihin. 

Tästä syystä hän hakeutuu perheineen näyttelijän loma-asunnolle, missä tapahtumat kehittyvät kuitenkin  huonoon suuntaan.    

Monet ovat nähneet kirjan ns. moraliteettina. Onko kostolle oikeutus?  

Kirja ei ole perinteinen whodunnit- jännäri.   Koch johdattelee lukijaa harhaan, yllättää, ärsyttääkin.   Jossakin vaiheessa luotaantyöntävä kirjan "minä" tuntuu miltei sympaattiselta.  

Mitä hän ei todellakaan ole.  Ainoastaan itsekeskeinen aviomies ja isä.

Ellet ole lukenut, kysy vaikka kirjastosta.  Ja päätä itse.  Pidätkö, inhoatko, ymmärrätkö.