sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Urheilu on monta ryyppymiestä pilannut.

Monta hyvää ryyppymiestä on urheilu pilannut.
Ei pilannut minua.  

Ei ettenkö olisi ollut kiinnostunut  urheilusta. Kun Suomeen tuli seiväshypyn maailmanennätys, minä tuhansien poikien lailla halusin tulla uudeksi  Pentti Nikulaksi. 

Rakentelin  pituushyppypaikan ja sulkapallokentän saunan taakse. 

Jääkiekossa pelasin yhden ottelun, C-junioreissa.  Sitten joukkueen neloskenttä pudotettiin pois. No, ei kiekko olisi ollutkaan minun lajini, vaikka olin hyvä luistelija.

Ostin vähillä viikkorahoillani
Urheilun Kuva-Aittaa.  
Oli kiinnostavaa lukea urheilusankareista. 

Jääkiekon ja jalkapallon paikallisia joukkueita toki fanitin myös.

Rakkaus urheiluun on säilynyt. Erityisesti jalkapallo kiinnostaa. Ei vain nykyisen "kotimaan" Espanjan tai Suomen, vaan myös maailmanlaajuisesti.   Afrikan mestaruuskisat (Cup of Nations), eri karsinnat MM- ja EM-kisoihin.

Afrikan karsinnat yleensä saavat minut kiinnostumaan osallistujamaan historiasta. Se on usein "karutonta kertomaa". On maita, jotka ovat olleet Portugalin, Espanjan, Hollannin ja Iso-Britannian vallan alla. Kaikkien vuorollaan. "Kapinat" on lopetettu verisesti.   

Politiikkaa ja urheilua ei pidä sekoittaa, sanovat jotkut. Ei se niin ole.  Niiden yhteyttä ei pidä kiistää.  

Ei silloinkaan, kun näyttää siltä, että jotkut maat käyttävät dopingia jatkuvasti.  Onko joittenkin maitten taito käyttää vilppiä vain kehittyneempi?

En minä tiedä. Joku tietää. Mutta ei kerro.



 

Bates Motel