tiistai 24. toukokuuta 2016

Sic transit gloria mundi eli eikö Mertarantaa rakkaampaa eli väärin sammutettu





Kesäkuu 1960.
Aurinkoinen aamu, olen tullut ulos vanhempieni omakotitalosta.
Naapurin isokokoinen, joskus melkein pelottava "setä" kailottaa suureen ääneen (ilmeisesti pojalleen): "Ingo hävis ku akka!"

Ingo oli tietenkin "Thorin vasara", vuonna 1932 syntynyt ruotsalainen Ingemar Johansson. 
Ottelu oli amerikkalaisen  Floyd Pattersonin ja Johanssonin  20. kesäkuuta 1960 käymä uusintaottelu nyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestaruudesta.
 Ingo oli sensaatiomaisesti voittanut mestaruuden vuotta aikaisemmin.
Johansson oli ottanut kaiken irti uudesta maineestaan, ruotsalainen yleisö halusin nähdä sankarinsa kaikenlaisissa edustustehtävissä. Lisäksi hän oli ollut tekemässä elokuvaa Hollywoodissa. Huhtikuussa hän oli tehnyt tyttöystävänsä kanssa matkan Egyptiin.
Patterson puolestaan treenasi kymmen tuntia päivässä. 

Seurauksena oli tyrmäys viidennessä erässä.
Miehet kohtasivat vielä myöhemmin  kaksi kertaa, Patterson voitti kaikki ottelut.
Ruotsalaiset käänsivät pian selkänsä sankarilleen. 

                                     **********
Suomen voittaessa jääkiekon MM-kultaa ensimmäisen kerran vuonna 1995, otteluita televisiossa selosti Antero Mertaranta.
 Miehen - lievästi sanottuna - innostunut ja usein melko omalaatuisia kielikuvia pursuva selostustyyli tuntui menevän katselijoihin kuin kuuma veitsi voihin, olihan se jotakin muuta kuin Ylen aikaisemmin  usein melkoisen apaattisten tv-selostajien "kunpa nyt Suomi selviäisi nämä erän viimehetket ilman takaiskua" -tyyppiset huokailut. Radion puolella Raimo "Höyry" Häyrinen oli kyllä kiinnostava, monet (minä myös) laittoivatkin aikoinaan  ruudusta äänen pois ja kuuntelivat selostusta radiosta.
Viime aikoina Mertaranta on saanut osakseen yhä lisääntyvää kritiikkiä "melskaamisestaan", monet tuntuvat myös kyllästyneen hänen värikkäisiin kielikuviinsa. 

                                      **********

Vuonna 1995 ilmestyi USA:ssa  Nicolas Evansin kirjoittama romaani Hevoskuiskaaja. Kolme vuotta myöhemmin Hollywoodissa valmistui kirjaan perustuva samanniminen elokuva. Hevoskuiskaaja on mies, joka tuntuu osaavan "puhua" hevosten kieltä. Hänen onnistuu palauttaa onnettomuudessa häiriintynyt hevonen normaaliksi.
Koirakuiskaaja
on vv. 2004 - 2012 tehty tv-sarja, missä USA:lainen Cesar Millan kouluttaa ongelmakoiria, usein niin aggressiivisia, että ainoaksi mahdollisuudeksi on ehdotettu eläimen lopettamista. 
Sarja on palkittu useita kertoja, ja se on saanut miljoonia katsojia ympäri maailman. 
Kuten odottaa sopii, myös vastustavia ääniä on kuultu, ja Millanin metodeja on arvosteltu ankarastikin.  Jopa koirien usein mainittu tarve seurata johtajaa (alfa-uros) on tyrmätty vanhentuneena tietona. 
Kysyin jokin aika sitten saksalaiselta koirakouluttajalta hänen mielipidettään Millanista. Se oli murskaava.
Toisaalta, sama kouluttaja väitti, että koiran kanssa "pelaaminen"  vaikkapa pallolla on "epäsosiaalista"(?). Koirat tuntuvat kuitenkin olevan eri mieltä, noutavat pallon uudelleen ja uudelleen...ja mitä ilmeisemmin nauttivat.

Meille ihmisille tuntuu olevan ominaista nostaa ihmisiä jalustalle, ihailla ja kehua. Sitten seuraa jonkinlainen kyllästyminen, usein vähättely ja lopulta hylkääminen. Kateuskin nostaa usein päätään...
"Väärin sammutettu!" totesi se entinenkin palopäällikkö.

Matka tämän päivän sankarista huomisen luuseriksi on monesti varsin lyhyt.  



 

Bates Motel