perjantai 7. joulukuuta 2012

Espanja, Espanja....




Kun muutin Espanjaan lähes  puolitoista vuosikymmentä  sitten, maa oli syvässä lamassa. Rakennustoiminta oli pysähtynyt, kaikkialla näki "luurankoja" eli talojen aihioita. Kerrostaloja, rivitaloja, omakotitaloja.

Sitten, parin vuoden aikana, maan talous näytti kohoavan mahtavaan nousuun.  Espanja oli ollut Euroopan Unionin jäsen vuodesta  1993 ja vuonna  2002  otettiin käyttöön yhteinen valuutta, euro.
Muutaman vuoden ajan  kaikkialla eteläisessä Espanjassa, kuten Aurinkorannkolla, nostokurkia näki kaikkialla. Vaikutti siltä, että koko Eurooppa halusi muuttaa "etelään".  Hotellit olivat täynnä, rannat pullollaan turisteja.  Joka ainoa pala maata haluttiin ilmeisesti rakentaa.

Sitten iski lama. Se alkoi USA:sta, tuli Eurooppaan, ja varsinkin Britannian huonot ajat ja punnan alamäki vaikuttivat voimakkaasti Espanjaan. Huono punnan  vaihtokurssi sai monet britit palaamaan takaisin kotimaahansa, asuntojen myynti laski dramaattisesti. Turistivirtakin väheni.

Euron tulo nosti hintoja Espanjassa. Syöminen ulkona oli (ja on edelleenkin) useimpiin Euroopan maihin verrattuna edullista, mutta supermarkettien hinnat eivät enää olleet alhaisia. Tupakkaa ja alkoholia lukuunottamatta...



Kaikilla ei mene huonosti, tietenkään. Kun joillakin menee huonosti, toiset hyötyvät. Espanjassa on käynyt mm. suomalaisia sijoittajia. He ovat luonnollisesti olleet tyytyväisiä pudonneista hinnoista.   Sijoittaminen kannattaa; lamakaan kun  ei jatku ikuisesti. Ja monet hyvää eläkettä Suomessa   nauttivat ihmiset voivat ostaa jo nyt, kun hinnat eivät ole (enää) pilvissä. Venäläiset uusrikkaat  ovat juuri nyt valloittamassa Aurinkorannikkoa.

Miten käy  paikallisten ihmisten? Asuntojen hinnat  eivät (vieläkään) ole halpoja varsinkaan nuorille ihmisille. Monet perheet ovat menettäneet ensin työnsä, sitten  kotinsa,  ja joutuneet kirjaimellisesti  kadulle tai muiden ihmisten nurkkiin. Pankki on ottanut talon tai asunnon haltuunsa, usein poliisin avulla.  Suuri osa parikymppisistä on ollut vailla työtä heti koulusta päästyään.

Nousu tulee, joskus. Toivottavasti. Juuri nyt, Espanjan  hallitus on ilmoittanut, ettei se nosta eläkkeitä edes inflaation verran. Käytännössä se tarkoittaa niiden laskua.   Köyhïä kyykytetään koko Euroopassa, koko maailmassa.


 Vitsi, missä pääministeri kertoo kahdesta uutisesta, huonosta ja hyvästä, voisi aivan hyvin olla totta. "Ensin ne huonot: tämä vuosi on ollut huomattavasti huonompi taloudellisesti kuin viime vuosi. Sitten ne hyvät: se on ollut selvästi  parempi kuin seuraava vuosi tulee olemaan!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Bates Motel