Ottelu ei kohonnut legendaariseksi, lähinnä siksi, että Madridissa pelatussa ottelussa Barcelonan vastustaja, Ahtletic Bilbao ei fanien raivoisasta kannustuksesta huolimatta koko aikana ollut lähellä voittoa.
Aikainen avausmaali (Pedro), toinen (Messi) ja kolmas maali (Pedro, taas) jo ennen puolta tuntia, ja peli oli käytännössä ratkaistu.
Mielenkiintoista ottelussa oli se, että toinen joukkue on Kataloniasta, toinen Baskimaasta. Molemmat ovat autonomisia alueita, joissa osa ihmistä puhuu muuta kuin "espanjaa" eli kastiliankieltä (castellano). Katalonian kieli on läheistä sukua perusespanjalle, baskin kieli taas on täysin erilaista.
Katalonialaiset ovat ylpeitä taustastaan, ja korostavatkin olevansa ensisijaisesti katalaaneja ja vasta toiseksi espanjalaisia. Siitä huolimatta, todellista separatistista liikettä on hyvin vähän.
Baskimaan kohdalla asia on toisin. Maalla on pitkät perinteet pyrkimyksessä itsenäiseksi, ja se perustuu vahvasti Francon fasistihallinnon aikaiseen vainoon. Baskin kieli oli tuolloin virallisesti kielletty. Baskien separatistijärjestö ETA on tehnyt 50-luvulta lähtien useita terrori-iskuja, yleenä sotilas- ja poliisiviranomaisia vastaan.
Vaikka baskien nationalismi on voimakasta, vain noin vajaa kolmannes maan hieman yli kahdesta miljoonasta kansalaisesta puhuu baskinkieltä kotikielenään.
Cupin loppuottelussa kansalliset tunteet tuntuivat kuohuvan voimakkaina. Siinä missä Katalonian ylpeyden Barcan fanit ottivat ilon irti heti alusta asti, osa Athleticin kannattajista käyttäytyi (valitettavasti) jälleen täysin sopimattomasti. Espanjan kansallishymnin soidessa (siinähän ei ole lainkaan sanoja), baskifaneista suuri osa buuasi ja vihelsi (!) koko musiikin ajan.
Madridin provinssin presidentti oli vaatinut, että jos näin tapahtuu, koko ottelu tulee peruuttaa. Näin ei tietenkään tapahtunut, sen sijaan samat fanit huusivat kuorossa Hijo de puta (huoranpenikka) ! kun mies saapui stadionille. Täysin sopimatonta, epäurheilijamaista käytöstä.
Tuskin baskit tällaisella käytöksellä keräävät sympatiaa itsenäisyyspyrkimyksilleen.
Barcelonan kapteeni Carlos Puyol (joka ei itse osallistunut peliin vammansa takia) saapui ottelun jälkeen joukkueen bussille kantaen sekä Katalonian että Baskimaan lippuja. Viimemainitun oli hänelle antanut nuori Bilbaon fani. Poika tosin saapui myöhemmin pyytämään lipun takaisin. Syykin selvisi: Isä kertoi että lippu on seurannut häntä (heitä) kaikkialle, joten siihen liittyy paljon muistoja. Isä kiitti Pyolia lipun antamisesta takaisin, ja lopuksi halattiin ja toivoteltiin onnea, molemmin puolin. Ottelusta jäi näin lopulta hyvä maku suuhun. Toki monet Athleticon kannattajat olivat kyynelissä ottelun jälkeen, mutta monet myös myönsivät että vastustaja oli vain liian kova, luultavasti maailman taidokkain seurajoukkue.
Urheilu, ja varsinkin joukkueurheilu, synnyttää voimakkaita tunteita. Jalkapallo-ottelu, jääkiekko-ottelu on kuin elämä supistettuna pariin-kolmeen tuntiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti