Tietäjiä vai outoja tyyppejä?

 Kuten (kai?) useimmat meistä ihmisistä, joilla on ollut ilo ja onni syntyä ns. sivistyneeseen maahan (no, viime aikoina tuo määre on kyllä saanut melkoisia kolhuja, mutta se on sitten eri juttu), olen aina suhtautunut melkoisen skeptisesti kaikenlaisiin henkimaailman juttuihin. En nyt puhu suoranaisesti uskonnoista, mikä sekin ansaitsisi oman arvionsa. 

Internetin ja sosiaalisen median aikana saamme lukea jos jonkinlaisista sivustoista, joilla usein kaupataan erilaisia tuotteita, jotka auttavat erilaisiin vaivoihin ja/tai auttamat löytämään mm. piileviä voimavaroja, "auroja", positiivista värähtelyä jne. 
Jos nämä sivustot myyvät jotakin, voi olla jokseenkin varma, että kysymyksessä on, ihan suoralla suomella sanottuna, kusetus. 

Pahimpia ovat sivustot, jotka kertovat, että esim. ruokasooda parantaa syövän, mutta sitä ei kerrota, koska lääkeyhtiöt ja lääkärit eivät halua menettää voittojaan.

Asuin suurimman osan elämästäni pienellä teollisuuspaikkakunnalla   nimeltä Mänttä. 
Kuntaliitoksen tuloksena kaksi naapurikuntaa muodostivat nimihirviön Mänttä-Vilppula.
Miksi nimestä ei päästy yksimielisyyteen, voidaan kysyä. Vastauksena ilmeisesti pienisieluisuus: kumpikaan osapuolista ei halunnut hyväksyä "kompromissiä". 

Vilppulassa vaikutti aikoinaan tietäjä nimeltä Hurstinen. Etunimi Heikki.

Hänestä on julkaistu ainakin yksi kirja: Tapio Kopponen: Tietäjä.
Valitettavasti tätä julkaisua on ilmeisesti hyvin vaikea saada käsiinsä. 

Ensimmäisen vaimoni äiti (eli anoppini) kertoi joskus, että Hurstinen oli halunnut opettaa tämän "seuraajakseen"; miksi he tapasivat, en tiedä. Miksi hän (ex-anoppi) ei halunnut tietäjäksi, en tiedä sitäkään. Tietäjä kun en itse ole...

Minulle nämä tietäjät ovat aina olleet tyyppejä, jotka sanovat jotakin sellaista, kuin "sormus on siellä minne se on pudonnut" tai muuta yhtä terävää. 

Toisaalta tiedän, että se "eka anoppi" ei mm.  nukkunut hyvin täyden kuun aikaan. Jos se nyt jotakin todistaa? 
Itse hän kyllä kertoi joskus unistaan, ja sanoi "aavistavansa" asioita..   

Valitettavasti en löytänyt tietäjä Hurstisesta muuta kuin yhden kirjallisen tuotteen. 

Kirjaa mahdollisesti saa myös jostakin antikvaritaatista .

Mikäli jollakin on po. kirja, olisin valmis ostamaan tai lainaamaan teoksen. Omat näkijän kykyni eivät auta löytämään tällaista henkilöä. Ja/tai kirjaa.

Saksalaista huumoria? (Enon lyhyet 4)

Jokin aika sitten kirjoitin blogiini kirjasta  Täällä pohjoisnavan alla eli saksalaisen tie ihan oikeaksi suomalaiseksi .
Se oli saksalaisen yliopisto-opettajan  kirja (luin sen e-kirjajana)  kokemuksista saksalaisena Suomessa.  

Akateeminen saksalainen ei ollut kovinkaan hauska.  Ja, tottakai, heitin ne kuluneet fraasit saksalaisesta huumorista... ja ruotsalaisista mäkihyppääjistä.

Sitten, päivänä muutamana, kuten joskus tapahtuu, huomasin ostaneeni paikallisesta divarista kirjan "Suomesta rakkaudella/ From Finland with love".
Kuten nimestä näkyy, kirja on julkaistu niin suomeksi kuin englanniksikin. 
Kirjoittaja ei kuitenkaan ole britti tai esim. amerikkalainen vaan saksalainen. Roman Schatz  on Suomessa 30 vuotta asunut, täydellistä suomea puhuva, kaksoiskansalaisuuden omistava  kirjailija/toimittaja. Moneen on mies maassa ehtinyt.

Toisin kuin esim. aikaisemmin mainitsemani Täällä Pohjoisnavan alla -kirja, Suomesta, rakkaudella ei ole mikään "kehityskertomus" vaan hauskoja pakinoita Suomesta ja suomalaisuudesta.
Ja se - ihan totta! - on hauska.

 Unohdetaan ne vitsit saksalaisesta huumorista. Tai pikemminkin sen puutteesta. Ei saksalaisessa huumorissa mitään vikaa ole.

Mutta - ihan totta - niitä ruotsalaisia mäkihypyn ja yhdistetyn mestareita, eipä tule mieleen montaa...

Roman Schatz: Suomesta rakkaudella/From Finland with Love/
WS Bookwell Oy, Juva 2005 nid.

 https://www.facebook.com/juliansbookshop/

Ystäväpiiri. Kehuttu esikoisjännäri.

 “Mistä on hyvä jännäri tehty?" kysyy Suomen Dekkariseura ry:n julkaisema, nokkelasti nimetty Ruumiin kulttuuri -lehti, ja vastaa:

 "No, kelpo juonesta, jossa loppu ei ole itsestään selvä eikä heti arvattavissa, notkeasta kielestä, kiinnostavista henkilöistä ja siitä jostakin määrittelemättömästä, joka irtoaa kirjailijan persoonasta. Sen vaan tietää, että tästä tulee jotakin."

 "Arna Tuurin esikoinen on sellainen", väittää lehti.
Olen kyllä vahvasti eri mieltä.  

Mielestäni kirjassa on lisäksi oltava kunnollinen rakenne.  Sitä Ystäväpiirissä ei minusta ole. Tässä jo tunnustettu jännityskirjailija kertoo aiheesta. 

Rakenteen huonoutta (tai pikemminkin sen puutetta) lisää kirjailijan tarve "lörpötellä". Kustannustoimittajan olisi pitänyt ehdottomasti kehottaa kirjoittajaa tiivistämään tekstiä.
Miten kiinnostavaa on esimerkiksi tietää, miten kirjan päähenkilö keittää perunat verrattuna tämän aviomieheen? 

Jonkinlainen edestakaisin meno juonen suhteen rasittaa myös. Juuri kun ollaan päästy jännittävään vaiheeseen, kerronta palaa johonkin muistoon tai johonkin muuhun ei niinkään (juonen kanssa) oleelliseen.  Ihan eri asia on monien kirjoittajien tapa kehittää rinnakkaisjuonta, jolloin lukija haluaa päästä eteenpäin.


Kirjan juoni sinänsä on kiinnostava, eikä se ole yhtä kliseinen "kuka-sen-teki" kuin monet muut. Arvosteluissa mainittua huumoria siitä en kuitenkaan  juurikaan löytänyt, ihmissuhdepohdintoja kylläkin. 

Hyvä, ammattitaitoinen kirjailija olisi näistä aineksista tehnyt kompaktin jännärin. Esikoiskirjailija ei siiihen (vielä?) pystynyt.


 Anna Tuuli: Ystäväpiiri
Kustantaja: KVALITI, 274 sivua (kk)
Saatavana myös e-kirjana (julkaistu ensin e-kirjana)



Kirjalijalta on tullut toinen romaani tänä vuonna, nimeltä Mieltikuvitusmurha. Sivumäärä ainakin on pudonnut.

Meidän herramme muurahaisia. ( Enon lyhyet 3)

Vaimo ja minä käymme aamuisin uimassa pueblon eli suomeksi pitäisi kai sanoa taloyhtiön (mikä ei ihan sama ole) uima-altaassa.

Allasta ympäröi betonilaatta, joka on materiaalin liikkumisen vuoksi katkaistu parin millimetrin rakoihin  reilun metrin välein. Näistä rakosista ilmestyy kävelemään pienenpieniä, ehkä alle kahden millimetrin mittaisia muurahaisia.  Yleensä niiden menossa ei näytä olevan mitään tolkkua, ne vain painelevat eestaas, häviten seuraavaan tai sitä seuraavaan rakoseen.
Tänään näytti olevan jotenkin erikoinen päivä. Satoja muurahaisia näytti kulkevan edestakaisin. Useimmat näyttivät kommunikoivan jollakin tavalla. Ne näyttivät törmäävän vastaantulevaan, ikäänkuin jättäen jonkin viestin. 

Veikko Lavi 
lauloi säveltämässään kappaleessa Jokainen ihminen on laulun arvoinen:
 "Ihmisiä on kuin muurahaisia,
ne loputonta polkuansa taivaltaa.
On kaukaa katsottuna kaikki samanlaisia,
niin ettei heitä toisistaan voi erottaa."
                              
Kirjailija Aapeli
eli pakinoitsija Simo Puupponen puolestaan kirjoitti  Meidän
herramme muurahaisia -teoksessaan (WSOY, 1954) pienen paikkakunnan ihmisistä. Jokainen henkilö vuorollaan kertoo elämästään. Yleisradio esitti v. 1964 Rauni Mollbergin ohjaaman minisarjan, myöhemmin monet teatterit ovat ottaneet teoksen ohjelmistoonsa. 

Aapeli kuvasi mielellään huumorilla ja lämmöllä ns. tavallisia ihmisiä. Pikku Pietarin piha-romaanista (WSOY, 1958) tehty, Jack Witikan ohjaama samanniminen elokuva oli ensimmäinen elokuvateatterissa näkemäni elokuva.  Isosisko vei katsomaan, ja siitä alkoi yhä jatkuva rakkaus elokuvaan (kirjojen, musiikin ym ohella). 
Myös PPP eli Pikku Pietarin piha on suosittua kesäteatteriohjelmistoa edelleen.  Syystäkin. 




 

Elämän onnennumerot. Enon lyhyet, osa 2

"Lottovoitto on syntyä Suomeen" lauloi suomalainen iskelmälaulaja Kari Tapio Syksyn Sävelessä  vuonna 1990. 
Sanoissa todettiin, että moni onneton sai vai lisänumeron.
Silti laulu ei ole kyyninen eikä satiirinen; " mutta kukka kun puhkeaa tuomeen" saa olon ( ainakin melkein) tuntumaan siltä kuin olisi lottovoittaja. Tai olemaan välittämättä oli tai ei.
Yleisö ei ollut kuitenkaan samaa mieltä, vaan voittajaksi tuli Rainer Friman kappaleella Se on salaisuus. 

Kuka sanonnan alun perin on lanseerannut, ei ole ainakaan minun 
tiedossani. Muistan kuitenkin ainakin presidentti Urho Kekkosen sitä joskus toistaneen. Ja tokihan Suomi, kaikkine tämän hetken vaikeuksineen on yhä yksi maailman turvallisimmista maista, jossa elintaso maailman mittakaavassa on korkea ja mm. terveydenhoito, koulutus ym. hyvin järjestetty. Esim. Espanjaan verrattuna Suomen sosiaaliturva on hyvä, vaikka takapakkia on mentykin.

Toinen, usein toistettu fraasi on "ikähän on vain numero".
Olen itsekin sitä joskus toistellut, mutta pikemminkin kieli poskessa. Totta tietysti on, ettei ikääntyvän tarvitse näyttää papalta/mummolta, eikä ikä sinänsä rajoita tai muokkaa käytöstä tai määrää musiikkimakua. Rock on! 


Nyt, kun se numero on vuosi vuodelta  yhä suurempi, alkaa tuntua, että fraasi sopii ihmisille, joiden "lukema" on vielä tarpeeksi pieni. 
 Meikäläinen  ei  jaksa (eikä edes halua) valvoa ja juhlia yökausia.
Koiran kävelyttäminen, uinti ja kotityöt riittää.

 Kaikenlaista "remppaakin" tahtoo tulla,
"Vanhuus ei tule yksin" taitaa olla  siis osuvampi?

TARINA SUOJASTA. Enon lastuja eli lyhyet vaikkei niin erikoiset. Osa 1

Viisikymmentäluvun lopulla  televisiot olivat vielä  pieniä, 17 tuumaa, ja kuva oli mustavalkoinen. Ja häiriöitä riitti.
Sitä piti sitten pystyä koko perheen (perheet olivat yleensä isompia kuin nykyajan 1 - 1,5 lapsen perheet) katsella. 
"Kaukosäätimenä"  toimi luultavasti  nuorin lapsi (ellei ollut ihan vauva enää).

Meillä ei telkkaria tuolloin vielä ollut. Radiota kyllä kuunneltiin sitäkin enemmän. Uutiset ja urheilua, tottakai, mutta myös ns. viihdettä:
kuunnelmia (eli radionäytelmiä), hupailuja ja erilaisia viihdeohjelmia, joissa oli yleisoä läsnä,  kuten sunnuntain Tervetuloa aamukahville  klo 9. Juontaja oli ainakin jossakin vaiheessa legendaarinen  Niilo "Tarva" Tarvajärvi.
Aamukahvi päättyi aina Tarvan sanoihin ”ylös, ulos ja lenkille”.

Lauantaisin oli useimmiten klo 21 suora juonnettu lähetys jostakin tanssipaikalta. Ohjelmassa oli siis muutakin ohjelmaa kuin musiikkia. 
Muistan erityisesti yhden lähetyksen, joka tuli Oriveden Suojalta. 

Yksi Vieraista oli Reino "Repe" Helismaa.  Maineikas sanoittaja.
Ohjelmassa yleisö sai pyytää Repeä ex tempore tekemään laulun haluamastaan aiheesta.
- Tee laulu Suojasta! pyydettiin.
Repe mietti muutaman sekunnin ja alkoi laulaa jotakin talvesta ja suojakelistä. Yleisö alkoi kohista...
"No nytpä mulla vasta tässä syttyy järjen valo, Suojakin on nimeltänsä myöskin tämä talo!"  jatkoi Helismaa.
Oliko tilanne aito, en tiedä. Uskoisin niin. Helismaa kun oli tunnettu sanaseppo. Ja taisi hieman juksata yleisöä alkuun. 

Täällä pohjoisnavan alla eli saksalaisen tie ihan oikeaksi suomalaiseksi

 "Ostin hernekeitonhajuisen Wunderbaum-kuusen, että malttaisin odottaa rokkapäivää."

Maailman pienimmäksi kirjaksi (sivumäärältään) on aikain kuluessa ehdotettu mm. kirjoja Ruotsalaiset sotasankarit ja Ruotsalaiset mäkihypyn ja yhdistetyn menestyjät. 
Varsin paljon kannatusta on myös saanut Saksalaisen huumorin kultainen kirja.

Viime mainittu tuli mieleen, kun latasin e-kirjana   Dieter Hermann Schmitz: Täällä pohjoisnavan alla – Matkani saunankestäväksi suomalaiseksi (vrt. pesunkestävä).
 Mielessä kävivät Bill Brysonin hykerryttävän hauskat matkakirjat niin Iso-Britanniasta kuin Australiastakin. 

No, ehkä erona on se, että siinä, missä Bryson (turistina)  vielä näkee asiat hauskoina, Schmitz on vuosia Suomessa eläneenä jo sopeutunut maahan, eikä enää näe asioita "uusin silmin". 

Meistä suomalaista sanotaan (me itse sanomme, lähinnä?) että me haluamme aina halukkaasti tietää mitä muut meistä ajattelevat. Varmaan jokainen on kuullut sen vitsin, missä amerikkalainen, ruotsalainen, saksalainen ja suomalainen menivät eläintarhaan, ja...- jaa ei? No en minä sitä aio toistaa, guuglatkaa jos ette tiedä! 

Kirjoittajan työkavereita kutsutaan nimellä (en ole vaivautunut tsekkaamaan löytyykö miehen työmaalta Tampereen Yliopistosta tämän nimisiä ihmisiä, tuskinpa. Jokainen varmaan silti tunnistaa itsensä). Joistakin ihmisistä kirjoittaja tekee melko henkilökohtaisiakin huomioita, eivätkä ne kaikki  ole todellakaan kilttejä sen enempää työtovereista kuin muistakaan, kuten vaikkapa: "vaimoni sukulaismies Mauri, hän ei ota pisaraakaan alkoholia, paitsi perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin."  Toisaalta kirjoittaja haluaa murskata myytin juopoista, hiljaisista suomalaisista. Onkohan vain vieraskorea? 

On kirjassa hyvätkin hetkensä. Taisin jopa naurahtaakin pari kertaa.  Schmitz mm. kertoo, ettei enää tee aloittelijan virheitä vaikeassa kielessä: ei sekoita sanoja vaimo ja voima, ja mikä vielä tärkeämpää, sanoja anoppi ja apina. Kustaa on nimi, kusta on verbi. Että tapaamisen ja tappamisen välillä on vissi ero. Hauska tappa vanha tuttu, naureskeltiin hurreille joskus...

Virheitäkin sattuu: tamperelaisfanit eivät varmasti milloinkaan anna kirjoittajalle anteeksi sitä, että kirjassa väitetään kaupungin kahden suurimman kiekkojoukkueen menestyneen hyvin  Mestiksessä(!).

 Pahin "puute" on mielestäni kuitenkin  kirjan eräänlainen omaelämäkerran  ja romaanin välimuoto.
Teoksessa on ilmeistä "juonta"; jotkut tapahtumien kulut tuntuvat hieman liiankin loogisilta. Elämähän ei ole loogista jatkumoa vaan perustuu pikemminkin sattumiin, ei kuitenkaan liian hyvin kokonaisuuteen sopiviin. Vai miten?

Varsinainen kirjan idea on siis tulla Oikeaksi Suomalaiseksi, ei olla saksalainen Suomessa. Siihen pääsemiseksi kirjoittaja käyttää työtovereiden ideoimana eräänlaista seitsemän kohdan ohjelmaa: hän haluaa tehdä asiat kuten suomalaiset, ne aidot, tekevät. 

 Suorituslista vuodeksi:
1. Torstaisin pitää syödä hernekeittoa. 2. Perjantaina juodaan viinaa. 3. Pitää opetella tanssimaan tangoa. 4. Laivaristeily,  joko Viroon tai Tukholmaan 5. Osallistuminen hirvenmetsästykseen tai ajelu koiravaljakolla Lapissa.  6. Pitää osata kiroilla ja nähdä unia suomeksi. 7. Suomen kansalaisuus.

Miten mies onnistuu, sen voi lukea kirjasta.
Kuten ehkä on käynyt ilmi, mikään Suuri Humoristi ei kirjoittaja mielestäni ole (mikä tuskin johtuu kansallisuudesta). Toisaalta varsinaiseksi dokumentiksi tai elämäkerraksi teos on liian kevyt.

No, ainakin monenmoisten murhamysteerioiden välissä ihan OK luettava.  Eli schön und gut...


Schmitz, Dieter Hermann
Täällä pohjoisnavan alla: matkani saunankestäväksi suomalaiseksi
Atena kustannus oy 2013
 Tiedostomuoto: E-kirja (EPUB, vesileimattu)
Kirjailija: Dieter Hermann Schmitz
Kustantaja: Atena
E-kirjan julkaisuvuosi: 2013
Sivumäärä: 243
ISBN: 9789517969130