Turhuuksien turhuus

Billy-koiran kanssa kävellessä tuli vastaan kaksi nuorta poikaa. Kymmenen - yhdentoista, ehkä yhdeksän vuotta vanhoja.
Toinen ajoi pyörällä, toinen käveli. Molemmilla oli kädessä pieni purkki. Ei limsaa vaan energiajuomaa.
Entä sitten?

No, ensinnäkin minun muistini mukaan nuorilla pojilla on yleensä energiaa liiaksikin asti. Jotkut kun keksivät kaikenlaista hölmöä aikansa kuluksi. Vielä eivät tytöt kiinnosta, päin vastoin; ne vain kikattelevat, tirskuvat,  ovat kaikin tavoin ärsyttäviä.

Toisekseen, monien lääkärien mielestä energiajuomia ei pitäisi myydä lainkaan lapsille, ja esimerkiksi Suomessa kauppiaille on annettu suositus, ettei juomia myytäisi alle 15-vuotiaille. Pelkkä suositus tuskin riittää.

Miksi lasten ei pitäisi nauttia po. juomia? Samasta syystä kuin aikuisten: erittäin suuri kofeiinipitoisuus, sokeripitoisuus (sokerittomia vaihtoehtojakin kyllä on), Yleisimmin käytettyjä ainesosia ovat kofeiini, tauriini, guarana, glukuronilaktoni ja maltodekstriini. Energiajuomissa käytettävä tauriini on synteettistä. Näiden lisäksi juomia on usein täydennetty vaihtelevalla määrällä erilaisia B-ryhmän vitamiineja, inositolia ja koliinia.

 Energiajuomia ei suositella myöskään  raskaana oleville tai kofeiiniherkille henkilöille.  

Kuka niitä sitten tarvitsee? Eivät ainakaan urheilijat. Energiajuomat kun eivät ole mitään urheilujuomia. Ne eivät auta nestetasapainon palauttamisessa, vaan päinvastoin, kuivattavat elimistöä. 
Nuoret aikuiset ovat ottaneet juomat omikseen; alkoholin nauttimisen yhteydessä energiajuoma voi auttaa jaksamaan bailaamista aamuun saakka. Terveydelliset haitat ovat kuitenkin olemassa. 

Ainoa "järkevä" tapa nauttia energiajuomaa on ehkä automatka; kahvin sijaan nautitttu purkki/pari juomaa voi auttaa kuljettajaa pysymään virkeänä. Taukojen ohella. 

Kuten kaikkien kaupallisten tuotteiden kohdalla, mainonta ja markkinointi pitää usein  huolen siitä, että tuote, "brändi" saa muodikkaan, menevän imagon. Siinä monet energiajuomamerkit ovat onnistuneet. Valitettavasti tässäkin asiassa lapset ovat niitä, jotka oppivat huonoja, turhia tapoja liian varhain.  

Kuka pelkää mustaa miestä?

"Karttu kotona, miehet metsässsä, mutten tiedä missä ne ovat!"

Karttu tai karttupiilo oli lapsuuteni suosituimpia leikkejä. Samantapaisia olivat 10 palikkaa laudalla tai viisi tikkua (saman leikin kaksi eri versiota.  

Mentiin piiloon, karttu yritti löytää ja laittaa "nimet kirjoihin", se joka oli ensimmäinen kiinni jäänyt, joutui kartuksi.  "Omat nimet kirjoihin!" huudettiin, jos ehdittiin juoksemaan tietyn puun tms. luokse ennen karttua ja sitä koskettaa. 

Paljon juostiin, ja posket palaen sitten kotiin, kun tuli myöhä.

Kuka pelkää mustaa miestä oli myös leikki. Kukaan ei luultavasti ajatellut mustana miehenä afrikkalaista. Kuten ei Musta Pekka -korttipeliäkään tajunnut "rasistiseksi". Kaikki tuon korttipelin parit olivat koomisia "·hullunkurisia perheitä". 

Viimeinen pari uunista ulos! oli myös yksi liikunnallinen leikki. Vasta 70-luvulla muistan kuulleeni  ensi kertaa vitsin, kuinka se oli Hitlerin lempileikki...ehe ehe...

Nelimaali oli yksinkertaistettu versio pesäpallosta.

Varmasti muutama muukin leikki tai peli oli.  Juostiin kilpaa, hypättiin pituutta ja muutenkin urheiltiin, omaksi iloksi.

Omat lapseni eivät (luullakseni?) ole edellä mainitsemiani leikkejä leikkineet, ensinnäkin ne vaativat melko paljon osallistujia ja perheet olivat jo silloin pienentyneet. Omat leikkinsä heillä silti varmasti oli: tyttöjen "visti" ja ruutuhyppy. Naruakin ovat varmasti hypänneet.  Hieman isompana tuli mukaan urheilu: hiihto ja yleisurheilu, jonkin verran myös lentopallo.

Tämän päivän lapsien väitetään olevan fyysisesti liian passiivisia. Ellei ole  liikuntaharrastusta (jalkapallo- tai muu pallopeli, jääkiekko), liikunta voi jäädä vähiin. Tilalla ilmeisesti erilaiset videopelit ja muut elektroniset vempaimet. 

On väitetty, että suuri osa Suomen armeijan alokkaista on fyysisesti surkeassa kunnossa. Koulutus alkaa hitaasti; ensimmäisen parin viikon aikana alokkaita ei kuulema laiteta lainkaan juoksemaan...

Omat "lapseni" ovat olleet jo kauan aikuisia, enkä tunne useitakaan lapsia. Espanjalaisilla lapsilla on usein ylipainoa: suklaata on niin juomissa kuin kekseissä kuin aamiaismuroissakin. "Lapset kun tarvitsevat energiaa!" kuten mainos sanoo. Toki tarvitsevat, mutta ei enempää kuin käyttävät. 

Ovatko tämän päivän lapset sitten todella paljon passiivisempia kuin mitä aikaisemmat sukupolvet? En tiedä. Jos joku asiaa tuntee, mieluusti ottaisin tietoa vastaan.  Tämän päivän lapset ovat huomispäivän aikuisia. Liikunta on  ravinnon ohella tärkeä tekijä tulevaisuuden aikuisten terveyden kannalta. 

Voisivatkohan mummot ja vaarit opettaa noita vanhoja leikkejä uudelle lapsisukupolvelle? Tai ne vanhemmat, jotka ovat niitä mahdollisesti vielä leikkineet? Kysymyksessä ovat perinne ja jopa kuluttuuriarvot, niin mahtipontiselta kuin se voi kuullostaakin. Ehkäpä jossakin päin Suomea noita leikkejä vieläkin leikitään, ja hyvä niin, jos näin on.

Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi!

Joku valitti torstai-iltana Facebookissa, että YLE Puhe lähettää suorana KHL:n pelistä selostusta (Jokerit - Dinamo Minsk) eikä "eurooppalaista CHL-kiekkoa", missä oli monta suomalaista joukkuetta pelaamassa.  Kommenttien mukaan "tämähän ei ole mikään yllätys, YLEenhän mennään jäsenkirjalla." Ryssä-sanakin mainittiin. 

 Siis, eh? Joiltakin on tainnut jäädä huomaamatta, että Neuvostoliittoa ei ole ollut pitkään aikaan. Vai tarkoittikohan Jokerien jäsenkirjaa? 

Olen lukenut otsikon sanonnan  ryssistä ja paistamisesta sosiaalisessa mediassa (facebook ym) viimeisten puolen vuoden/vuoden aikana varmaankin  useammin kuin kuulin tai luin kymmeneen tai kahteenkymmeneen vuoteen sitä ennen. 

Ensimäisen kerran kuulin sen joskus lapsuudessani. Monta vuosikymmentä sitten siis. Välillä se tuntui miltei unohtuneen. Suomella ja Neuvostoliitolla  kun oli "ystävällismieliset suhteet", YYA-sopimus, ja presidentti Urho Kekkonen tuntui hoitavan vaikeatkin tilanteet Suomen etujen mukaisesti. 

Saksan yhdistyminen ja Neuvostoliiton hajoaminen saivat aikaan YYA-sopimuksen raukeamisen tarpeettomana vuonna 1992.   

Venäjän demokraattinen kehitys ei ole ollut ongelmatonta. 
Viimeisimmät tapahtumat  Ukrainassa ja muissa Venäjän naapurimaisa osoittavat, että Venäjällä ilmeisesti ei ole todellista pyrkimystä olla vaikuttamatta  maihin ympärillään.

Samaan aikaan Suomessakin näyttävät asenteet koventuneen. 

Joillekin Venäjä on yhä vihollinen, siitä huolimatta, että kommunismilla ei enää pelotella.  

Tuntuu, että Venäjä ja venäläiset ovat monelle lännessä ja Suomessa mysteeri. Myytti. Jonkinlainen täysin ennustamaton, pelottava maa ja kansa. Kansa, jota on helppo manipuloida, joka haluaa vahvoja johtajia. Sivistymätön, brutaali.  Ryssä!

Minä en halua paistaa ketään, en venäläistä, en suomalaista. En ole kannibaali. Enkä syö muutakaan lihaa liiemmin. 

 En kyllä  usko, että ihminen on arvioitavissa pelkästään siksi, että on syntynyt tiettyyn kansaan tai etniseen ryhmään. Silmien, hiusten, ihon väri on vain pintaa. 

Venäjällä on tällä hetkellä johtaja, joka pelaa kovaa peliä.  Mihin se johtaa, emme tiedä.  En kuitenkaan tahtoisi tiedemiesten mittaavan hänen kalloaan tai tulkitsevan hänen poskiensa muotoa arvioidessaan, mikä on hänen pyrkimystensä takana.  

Jos paistetaan voissa, valitaan jotakin muuta kuin naapurimaan kansalaisia?  Ja yritetään selvittää asiat asioina.  Oli sitten kysymys vaikkapa "vain" jääkiekosta.  

MIKSI NAISET AINA RAKASTUVAT RENTTUIHIN?

Ei, ei kannata hermostua, en aio miettiä tuota ilmeisesti joillekin tärkeää kysymystä lähemmin.  Vaikka, toisaalta jos sana renttu tarkoittaa itsekeskeistä paskiaista, ilmeistä on, että heidän suosionsa naismaailmassa on yllättävän suuri.

http://youtu.be/iL6oLsikLQo


Sen enempää asiaan paneutumatta tuntuu, että (monilla) naisilla on tarve yrittää tehdä miehestä "parempi".  

Se, mikä sai minut ajattelemaan asiaa, on kirjasarja norjalaisesta Harry Holesta (valitettavasti suomenkielistä sivua ei ollut).

Luin minulle ensimmäisen Jon Nesbön kirjoitttaman rikosromaanin muutama vuosi sitten. Se oli nimeltään Lumiukko, seitsemäs sarjassa. Romaani oli hyvin kirjoitettu, juoni kiinnostava (jos kohta ilmeisesti sarjamurhaajia Norjassa tuskin on montaakaan). 

Seuraavaksi luin ensimmäisen Harry Hole -romaanin, joka valittiin maassa vuoden parhaaksi jännitysromaaniksi ja vuotta myöhemmin koko Pohjolan parhaaksi. "Lepakkomies" ei vakuuttanut. Se oli, ylistävistä arvoisteluista huolimatta, selkeästi esikoisteos, jossa kirjoittaja ei vielä ollut valmis. Kirjassa on mielestäni turhan paljon väkivaltaa ja machoilua. Ilmeisesti tietty määrä seksiä (tosin ihan "siistiä") oli tarpeen.  Harry is a real man!

Kolmas, toista maailmansotaa ja nykyaikaa sivuava Punarinta nousee jo paremmalle tasolle. Kerronta on sujuvaa, jännitys säilyy. 

Harry Hole on alkoholisti. Hän ei ole kovinkaan miellyttävä henkilö. Hän mm.  toteaa Lepakkomiehessä erään naisen olevan "valtavasti ylipainoinen" ja myöhemmin nimittää naista  "läskivuoreksi".  Toisaalta, hän vastustaa uusnatsismia ja miettii usein oikean ja väärän loputonta taistelua niin yhtesikunnassa kuin yksilön ajattelussa.  Hän näkee, miten monet kolleegat poliisissa pystyvät vaivoin (jos ollenkaan) peittämään rasistiset asenteensa sosiaalidemokraattisessa Norjassa. 

Harry Hole on ehkä renttu. Siinä mielessä, että hän ei pysty kontrolloimaan juomistaan.  

Hän on myös vahvasti tunteva, ajatteleva mies. Ehkä siksi hänestä on helppo pitää, kaikkine puutteineen ja virheineen.

Shoppailemassa.

Käytiin tänään IKEAssa.
Piti ostaa (ja ostettiinkin) sohvapeti.
Saa anoppi eli vaimon äiti siinä nukkua, kun tulee kylään. 
Ja muuna aikana siis toimii soffana. Siihen asti kun joku muu kyläilee.

Mitäs, komia paikkahan tuo on, Malagan IKEA.  Ennenkuin se avattiin, tuhannet ihmiset hakivat sinne työhön. On kuulema hyvä työnantaja. 

Siellä kun kävelee päivän, on kävellyt yhtä pitkään kuin pienen paikkakunnan kaduilla.  

Nähtävyydet toki ovat aika vähissä.  Mutta himoshoppailijalle toki aivan "ihana" paikka. Onko kaikki "edullista" (varsinkin laatuun verrattuna) jääköön jokaisen päätettäväksi.

No, se sohvapeti saatiin, ja muutakin. 

IKEA on ruotsalainen firma, ja pitää tästä imagosta kiinni. Luultavasti monet asiakkaat Ruotsin ulkopuolella pitävät käsittämättömiltä kuullostavia nimiä eksoottisina.

IKEA myy ruotsalaista ruokaa. "Köttbullar" toki, ja koko päivän kuumassa vedessä kelluneita nakkeja...ja paljon muuta. 

Kun vaeltelee jossakin Aurinkorannikon ostosparatiisissa, on melkein mahdoton uskoa, että maa on vasta hitaasti toipumassa lamasta. Ehkä syynä ovat ne tuhannet (ja sadat tuhannet) ulkomaalaiset, jotka asuvat alueella joko osan vuotta tai pysyvästi. Varmasti  tutustuminen johonkin pieneen paikkakuntaan hieman pohjoisemmassa antaisi toisen kuvan. 

Totta toinen puoli. Jos sitäkään?

Sosiaalisessa mediassa, kuten Facebook, törmää päivittäin kysymykseen todesta, totuudesta.  

Sen ensimmäinen muoto on puhdas  fakta.  Tosiasia, jota on vaikea tai jopa mahdoton kiistää. Perusteeksi riittää, yleensä,  esim. numerotieto. Mutta senkin aitous voidaan toki kyseenalaistaa.  

Seuraavana on puolitotuus. Se perustuu näkijän/kokijan omaan maailmankuvaan. Haluun nähdä tai kokea asia. Esimerkkinä vaikka "onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi?". Poliikassa tätä käytetään esimerkiksi muodossa "puolet ihmisistä vastustaa" /puolet ihmisistä kannattaa".  Sen mukaan, mitä halutaan korostaa. Ja niin edelleen. 

Seuraavana on väritetty totuus. Halutaan antaa jostakin tietty kuva. Kertomalla jotakin, mutta (usein samalla) jättämällä kertomatta jotakin olennaista. 

Viimeisenä on suoranainen  valhe. Ruma sana. Mutta varsin usein käytetty.  Kuten vaikkapa kerrottaessa, miten mm.  Suomessa maahanmuuttajille maksetaan ajokortti.  Annetaan ilmaiseksi (loisto)auto. Annetaan 3-4 huoneen asunto ilman jonotusta. Lista jatkuu. 


Uutisissa maailmalta toden ja "ei-toden" erottaminen on usein vaikeaa. Joskus lähes mahdotonta. Toisinaan kun totuus on riippuu tulkinnasta. Otetaanpa vaikka monet itsenäisyyspyrkimykset.


Palestiina. Pohjois-Irlanti.
 Ukraina. Onko venäläisvähemmistöllä oikeutta vaatia itsenäisyyttä tai liittämistä Venäjään? Kuinka paljon Venäjä osallistuu taisteluihin ja tukee kapinaa?  

Espanjassa baskit ovat (tarkemmin sanottuna, osa heistä) haaveilleet itsenäisyydestä jo kenraali Francon aikana.
  Katalonian  itsenäisyyspyrkimykset ovat (sitten sisällissodan) nousseet vasta muutaman viime vuoden aikana uudelleen esiin. Espanjan perustuslaki ei hyväksy kansanäänestystä aiheesta, silti se aiotaan järjestää. 

Maailmassa mikään (kuten ei elämässä yleensäkään) ole niin pysyvää kuin muutos. Kansat liittyvät Euroopan Unioniin tai NATOon, ja samaan aikaan toiset haluavat erota niille luonnollisesti kuuluvasta liitosta tai valtiosta.  Tärkeintä on muutos? Siltä vaikuttaa. 

Tämän päivän tiedonvälityksessä on usein vaikea  tietää, mikä uutinen tai kuva (video) on aito.  

Ihmiset, jotka uskovat, että  heidän käsityksensä maailmasta ja oikeudesta on oikea, voivat välittää tietoa, jonka he tietävät väritetyksi tai jopa valheeksi. Joskus tämä voi olla tahatonta; kun  espanjan televisio kertoo, että islamistit ovat tehneet jotakin, kokonainen uskonnollinen yhteisö on leimattu. Jos puhuttaisiin ääri-islamilaisista tai jihahisteista, asia saisi toisen merkityksen.  Lähes yhtä usein sekoitetaan käsitteet muslimi ja arabi. Jokainen arabi ei ole muslimi, ja muslimeista suurin osa on ei-arabeja. 

Suomessa maahanmuuttajista on kehitetty ongelma. Todellista tietoa esim. maahanmuuttajien aiheuttamista kustannuksista on vaikea jakaa. 
Pelko, viha, epäluulo. Ne kaikki tuntuvat istuvan suomalaisessa kansanluonteessa.   Jopa sivistyneet, akateemiset ihmiset ruokkivat niitä. Poliittisista syistä. Populismi kannattaa. 

Miksi Saksa, länsimaisen kulttuurin ja sivistyksen tukipilareita, aikanaan vajosi natsismiin?  Miksi natsismi on jälleen nousussa ympäri Eurooppaa? Muukalaisviha kasvaa.
 Opimmeko me mitään historiasta?  

Rumaa sanaako ei enää sanota niinkuin se on?

Eilen illalla olin taas kerran kävelyllä Billy-koirani
 kanssa.
Vastaan tuli jossakin vaiheessa nuorehko pariskunta noin 12-vuotiaan tytön kanssa.  Tytöstä näki jo melko kauas, että hänen kulkunsa oli melko vaivalloista, ja kun jalkakäytävällä oli epätasainen kohta (niitä täälläpäin riittää vanhahkoilla asuntoalueilla, joskus jalkakäytävän katkaisee esimerkiksi autotallin ajoluiska!) jolloin (ilmeisesti) lapsen vanhemmat auttoivat hänet pahan kohdan yli.

Katsoin tyttöä ja hänen seuralaisiaan, mutta käänsin katseeni pois kohtuullisen ajan kuluttua. En halunnut tuijottaa.  Mieleen tuli kummallinen, miltei syyllinen olo.

Kukaan ei halua tuijottaa toista ihmistä, oli syy mikä hyvänsä. Jonkinlainen vamma saa ihmiset kääntämään päänsä pois, mutta ei liian pian, ettei tulisi tunnetta, että ei halua nähdä.
  Joskus puhutaan kolmen sekunnin säännöstä; esimerkiksi baarissa pitempi katse kahden ihmisen välillä voidaan kokea flirtiksi tai haluksi tutustua.
Entä sitten tilanteessa, missä näkee esimerkkini tytön kaltaisen ihmisen? Onko edes oikein puhua vammaisuudesta? Kaikelle kun tuntuu olevan tänä päivänä kiertoilmaisu.

George Orwell  julkaisi vuonna 1949 kirjan Vuonna 1984, jossa hän kuvaa totalitaarista maata nimeltä Oseania. Mielenkiintoista on - paitsi että "isoveli valvoo" kaikkea ja kyse on selkeästi diktatuurista - että myös kieli  on otettu osaksi ihmisten hallitsemista. Uuskieli pyrkii ohjaamaan  ihmisten ajattelua haluttuun suuntaan.

Kun vuosi 1984 tuli, voitiin todeta, ettei orwellilainen skenario ollut  onneksi toteutunut länsimaissa (Itä-Eurooppa ja Neuvostoliitto olivat aina olleet sitä hyvin lähellä). Päinvastoin, kahdeksankymmentäluvulla lännessä rahaa tuputettiin kaikille, "vanhat" pankkitavat kuten takuut ja vakuudet unohdettiin.  Jokaisesta voi tulla rikas ja menestynyt!  Seurauksen tietävät kaikki. 
 Vasta nelisenkymmentä vuotta myöhemmin kadut ovat täynnä kameroita, ihmisten tulemista seurataan mm. kännyköiden käytöllä jne. 

Orwellilainen sanoilla manipulointi  näyttää tapahtuneen myös pikkuhiljaa. Kaikelle ikävälle on kiertoilmaisu. Siistimpi (?) tai neutraalimpi sana korvaa vammaisuuden tai muun puutteen, esimerkiksi  alkoholisti on "sosiaalisesti rajoitteinen", henkilö on mieluummin liikuntarajoitteinen kuin -vammainen  jne.  Itse olen usein ollut maksurajoitteinen...eihän sitä saa sanoa että on ihan pers ....tai no saa sanoa tietysti että PA. Vanha kiertoilmaisu sekin.

On varmasti oikein, ettei ihmisiä enää viedä vaivaistaloon vaan erilaisiin hoitokoteihin. Ihmiset eivät ole hulluja, joita hoidetaan hullujenhuoneessa. 
Osa sosiaali- ja terveydenhuollon termeistä tuntuvat kuitenkin turhan byrokraattisilta ja "siistityiltä". Varsinkin, kun  toisaalta mm. sosiaalisessa mediassa monet melskaavat käyttämällä kieltä, jossa - kuten laulussa joskus todettiin - "ruma sana sanotaan niinku se on!"
Yksi viimevuoden suosituimpia blogeja kuului "Jospa lastasi vituttaa?" (En ole ihan varma oliko otsikkko noin, v-sana ainakin siihen sisältyi.)  Alatyylinen ilmaisu   (onko tämä kiertoilmaisu?) ei mielestäni kuulu asiatekstiin, mitä blogi kokonaisuudessaan oli.

Poliittinen korrektius voi olla - ja usein on - tarpeen. Ikävien asioiden kaunisteleminen uusilla sanoilla tuskin on.  Pysyttäisiinkö siis asiassa?