perjantai 13. marraskuuta 2015

Kuka keksi rakkauden?

 











Kaija Koo aikoinaan  kyseli: Kuka keksi rakkauden? (Sama laulaja myös kertoi muuten toisessa  laulussaan "eksyvänsä yksiössäni huoneisiin").

Meiltä maikka koulussa kysyi joskus (taisimme olla noin 11 - 12-vuotiaita) mikä oli mielestämme maailmanhistorian tärkein keksintö.

Joidenkin mielestä se oli tuli. Monet ehdottivat sähköä.  Pyörä sai paljon kannattajia.  Polttomoottori?   Televisio?  Puhelin?
 Ihmisen terveys on tärkeä asia: siksi penisilliinin (ja yleensä ns. antibioottien) merkitys on suuri.Toki niitäkin ehdotti moni.

Tietenkään ei voida valita mitään ylivertaista keksintöä. Ei kautta aikain, eikä  modernina aikana. Ne eivät ole yhteismitallisia.  

Kaikki "keksinnöthän" perustuvat jo olemassaolevaan tietoon tai teknologiaan. 

Onko internet viimeisen  sadan vuoden tärkein keksintö (vai pitäisikö sanoa: sovellutus.)

Mitä internet on saanut aikaan? "Tiedon vallankumouksen"? 
Kyllä - ja ei.
"Guuglaamalla" löytyy tieto kuin tieto.

On upea asia, että ns. tavallinen kansa voi myös kertoa mitä  näkee, kokee, ja voi kommentoida. Nopeasti, lähettämättä esim.  postia lehteen.

Mutta.
Valitettavasti internet ja sosiaalinen media myös mahdollistavat   valheellisen tiedon levittämisen.  Kaikki wikipedian tiedot eivät pidä paikkaansa. Vihapuheet, henkilökohtaiset solvaukset esim. nimimerkin takaa ovat mahdollisia, ja valitettavan yleisiä.

Juuri nyt maailma on murroksessa.  Ehkä joskus (toivottavasti!) tätä aikaa voidaan arvostella puolueettomasti.  Ehkä joskus "suora demokratia" tarkoittaa ihmisten, "kansan" järkevää keskustelua valtaapitävien kanssa?
  "Ja lehmätkin lentää!" sanoo ehkä joku.

Toivottavasti lehmien lentämistä ei tarvitse odottaa. Vain "jäitä hattuun" ja hieman inhimillisyyttä ja oikeutta. Niin valtaapitäviltä kuin "kansaltakin". 

Sitä odotellessa. 

Kuka muuten keksi rakkauden?



.

Bates Motel