lauantai 4. lokakuuta 2014

TYÖTÖN TYÖNHAKIJA TEKEE TYÖTÄ ILMAN PALKKAA?








Suomalaiseen sosiaaliturvaan on ilmestynyt aivan uusi ulottuvuus: työttömän työhön sopeuttaminen.

Työtön, raukka, kun helposti syrjääntyy. Kokee itsensä tarpeettomaksi luuseriksi, halveksituksi hylkiöksi, jonka kintuille koiratkin kuseksivat.

Ei huolta! Hallitus on suuressa viisaudessaan luonut järjestelmän, millä nämä elämässään epäonnistuneet  saadaan jälleen uskomaan itseensä, valoisaan tulevaisuuteen.

Laitetaan nämä urpot maalle duuniin! Maksetaan heille 9 euroa päivässä plus jotakin kulukorvausta.
Järjestelmän puolustajat laskevat, että työskentely korvausten kanssa tietää jopa yli tonnin tienestiä! No niin! Mitäs orjatyötä se sitten muka on?!

Mutta hei...eikös työttömyyskorvaus ole korvaus työttömyydestä?

Jos tekee työtä, saa palkkaa.  Jos siis työtön on työssä vaikkapa maatilalla, hän ei ole työtön , siksi hänelle pitää maksaa palkkaa. Työttömyyspäiväraha ei ole palkkaa. Eikä yhdeksän euron kulukorvauskaan.

Suomessa oli viime sotien aikaan tuhansia venäläisiä sotavankeja. Nämä olivat usein suomalaisilla tiloilla työssä, ruokapalkalla. 

Onko suomalainen työtön myös järjestelmän vanki?  Kuinka moni olisi edes voinut kuvitella vaikkapa 60-70 -luvuilla, että jonakin päivänä hyvinvointi-Suomessa teetetään ilmaista työtä? Mikseivät  ammattiyhdistysliike tai vaikkapa uusi ei-sosialistinen työväenpuolue (sic!) Perussuomalaiset vastusta?


Sitä saa mitä tilaa, ne luultavasti ajattelevat? 









Bates Motel