Kun on A-olutta...

Suomessa on sanonta: Kun on A- olutta, on B -ystäviä. 
Kirjoitustavasta kai riippuu, tarkoittaako tuo, että kun on: A) olutta, niin on B) ystäviä  vai että kun on A-olutta, se tuo B-luokan ystäviä. Miten milloinkin, kai? 

Mikään ei tuo ystäviä yhtä helposti kuin menestys. Ja raha. Joissakin tapauksissa molemmat yhdessä. 

Olen seurannut tamperelaisen, menestyneen ja legendaarisen kiekkoseuran taaperrusta tämän vuoden Liigassa. 

En ole tamperelainen, en edes enää asu Suomessa. Nykyisen teknologian avulla  voi kuitenkin katsella suomikiekkoakin suorana netissä miltei missäpäin maailmaa tahansa.

Viime vuoden upea taistelu pudotuspeleissä varmasti sai ainakin joukkueen fanit odottamaan tältä(kin) kaudelta paljon.
Valitettavasti näyttää siltä, että pudotuspeleihin ei joukkue tänä keväänä yllä. Tätä kirjoittaessani toivo kuitenkin vielä elää.
Joukkue on pelannut tasaisia otteluita mutta lopussa on usein voitto livahtanut käsistä (tai lavasta).  Valmentajan vastuulla on pitää pakka koossa, ja laatia pelisuunnitelma ja -taktiikka sen mukaan.

Sosiaalisessa mediassa jotkut ovat lausuneet uskomatonta soopaa. Joko kyseessä ovat "feikkifanit" eli trollaajat, tai sitten joidenkin ihmisten suhteellisuuden taju ja käytöstavat ovat alle arvostelun.
Kuten osoittaa  mm. vaatimus että joukkueen pelajien tulisi pyytää anteeksi faneiltaan (!) "huonoa asennettaan ja todellisen motivaation puutetta", mikä on lähinnä naurettava.

Nobody knows you when you´re down and out, lauletaan vanhassa kappaleessa.  
Voittajien seuraan on kyllä aina pyrkijöitä.

Tappion päivinä  NE hävisivät TAAS.

Urheilu on monta ryyppymiestä pilannut.

Monta hyvää ryyppymiestä on urheilu pilannut.
Ei pilannut minua.  

Ei ettenkö olisi ollut kiinnostunut  urheilusta. Kun Suomeen tuli seiväshypyn maailmanennätys, minä tuhansien poikien lailla halusin tulla uudeksi  Pentti Nikulaksi. 

Rakentelin  pituushyppypaikan ja sulkapallokentän saunan taakse. 

Jääkiekossa pelasin yhden ottelun, C-junioreissa.  Sitten joukkueen neloskenttä pudotettiin pois. No, ei kiekko olisi ollutkaan minun lajini, vaikka olin hyvä luistelija.

Ostin vähillä viikkorahoillani

Urheilun Kuva-Aittaa.  
Oli kiinnostavaa lukea urheilusankareista. 

Jääkiekon ja jalkapallon paikallisia joukkueita toki fanitin myös.

Rakkaus urheiluun on säilynyt. Erityisesti jalkapallo kiinnostaa. Ei vain nykyisen "kotimaan" Espanjan tai Suomen, vaan myös maailmanlaajuisesti.   Afrikan mestaruuskisat (Cup of Nations), eri karsinnat MM- ja EM-kisoihin.

Afrikan karsinnat yleensä saavat minut kiinnostumaan osallistujamaan historiasta. Se on usein "karutonta kertomaa". On maita, jotka ovat olleet Portugalin, Espanjan, Hollannin ja Iso-Britannian vallan alla. Kaikkien vuorollaan. "Kapinat" on lopetettu verisesti.   

Politiikkaa ja urheilua ei pidä sekoittaa, sanovat jotkut. Ei se niin ole.  Niiden yhteyttä ei pidä kiistää.  

Ei silloinkaan, kun näyttää siltä, että jotkut maat käyttävät dopingia jatkuvasti.  Onko joittenkin maitten taito käyttää vilppiä vain kehittyneempi?

En minä tiedä. Joku tietää. Mutta ei kerro.



 

Kiekkoa palmun alla?

Mitä yhteistä on maailmanlopulla ja Tampereen Ilveksen kiekkoilun Suomen mestaruudella?  Kumpikin tapahtuu joskus,  ei vain voi tietää kumpi tapahtuu ensin. 

Tampereen Ilves on maineikas kiekkoseura. Viimeiset vuodet menestys on ollut kuitenkin suoraan sanottuna surkeaa.  Viimeisestä mestaruudesta on niin pitkä aika, että sitä muistellaan lähinnä eläkeläisten tapahtumissa. 

Miksi mietin jääkiekkoa täällä, melkein kirjaimellisesti, palmun alla?
No, ensinnäkin Aurinkorannikolla voi monessa suomalaisravintolassa seurata liigakiekkoa livenä.  Isolta ruudulta. Tai, kuten itse teen, internetistä.
Toisekseen, jääkiekko eli hockey sobre hielo ei ole täysin  outo asia espanjalaisille, kuten ei talviurheilu yleensäkään. Onhan maalla  ollut menestystä esim.  taitoluistelussa ja pujottelussa.  

Maassa ei luonnollisesti ole suurta määrää jäähalleja, luonnonjäistä puhumattakaan. Jäähalleja on   Madridissa, Barcelonassa ja Baskimaalla. Yhteensä halleja on 16. Kansallisessa liigassa pelaa kuusi joukkuetta. Barcelona on menestynyt hyvin tässäkin lajissa.
Maan maajoukkue sijoittui neljänneksi Divisioona II A:ssa vuonna 2015.
Naiset osallistuivat Divisioona II Group B:hen tänä vuonna.
Hieman statistiikkaa:

ABOUT SPANISH HOCKEY

Member Since	10 March 1923
Total Players	923
Male Players	197
Junior Players	521
Female Players	205
Total Referees	31
Indoor Rinks	16
Outdoor Rinks	0
Nation Population	48,146,134
President	Frank Gonzalez
Men's World Ranking	31
Women's World Ranking	26

Sattuneesta syystä rullakiekko eli hockey sobre patines on Espanjassa suurempi laji kuin jääkiekko. Menestys on ollutkin todella hyvä maailmanmestaruus- ja euroopanmestaruustasolla. 

 

Tositoimia ja jeesustelijoita

Kirjailija Bertolt Brecht kuulema sanoi joskus, että Suomi on maa, joka vaikenee kahdella kielellä.

Herr Brechtin eläessä ei vielä  ollut internetiä eikä sosiaalista mediaa..

Jörn Donnerin taas kerrotaan sanoneen, että Suomi on niin pieni maa, että sinne mahtuu vain yksi asia kerrallaan.

Ei pidä paikkaansa. Kumpikaan. Sosiaalinen media on antanut ihmisille mahdollisuuden esittää mielipiteensä kaikelle kansalle, jopa kansainvälisesti, jos kielitaitoa riittää. Ja on sitä esitettykin.

Viime aikoina on "uhottu" kahdesta asiasta: Ensimmäisenä  jääkiekon MM-kisat.

Tuomarit kohtelivat Suomea väärin. Saivat Suomen ulos!

Edes se, että verivihollinen Ruotsi ei myöskään edennyt mitaleille, ei lohduttanut.

No, jäljelle jäi siis ainakin toive, että "Kanada voittaa ne saatanan ryssät!" Ja voittivathan ne. Niin pahasti, että kuulema (ottelua en nähnyt) venäläiset eivät jääneet edes kunnioittamaan Kanadan kansallislaulua vaan suuri(n?) osa joukkueesta luikki korvat luimussa pukukoppiin...

Epäurheilijamainen teko. Epäilemättä. Mikään selitys ei riitä tuollaisen käytöksen puolustamiseksi.

Mielenkiintoiseksi tekee asian, että tekoa (iltapäivälehtien kannustamana) paheksuttiin tyyliin "no niiltähän nyt ei voi muuta odottaakaan!" Ja "Tyypillistä ryssille! Ne on sivistymättömiä, röyhkeitä moukkia!"  "Ne pitäis sulkee kaikesta urheilusta!"  "Niiden MM-kisat boikottiin, pelatkoon niiden perseennuolijoidensa kanssa!"

Urheilu, tuo yhteinen asia, se tuo kansoja lähemmäksi toisiaan.

Se toinen kohujuttu on tietysti suomalaisen poliitikon viestittely naisille. Perheellinen mies, entinen kristillisdemokraattinen ministeri ja yhä edelleen perussuomalaisten jäsenenä kristillisiä arvoja korostava mies jäi kiinni "rysän päältä".

Ehkä kohu ei ole sen arvoinen. Mielenkiintoiseksi asian tekee, etteivät miestä puolustaneet henkilöt ole (ilmeisesti)  perussuomalaisia tai kristittyjä. vaan mitä ilmeisemmin niitä, joita edellä mainitut nimittävät "suvaitsevaistoksi".

"Paheksujat" ovat näiden bloggareiden mielestä tekopyhiä jeesustelijoita. Joku jopa ihmetteli, vaaditaanko poliitikolta "yli-inhimillisiä ominaisuuksia" (?)  Jotkut sanovat, että jokaisen seksielämä on heidän omansa. Hm...perussuomalaiset (ja krist.) ovat vastustaneet tasa-arvoista avioliittolakia ja sanoneet, että homoseksuaalisuuden "suosiminen" tuhoaa perinteisen avioliiton...
Minusta miestä ei hirveän vakavasti paheksuttu, pikemminkin kommentit olivat kieli poskessa kirjoitettuja, ja esim. vitsisivustoilla löytyi hauskoja murjaisuja...

Mies kohun keskellä on kuulema "sairaslomalla". Toivon pikaista paranemista. 

Eurovaalit vs. jääkiekko. Eli mikä se onkaan tärkeätä elämässä?

En ole koskaan ollut varsinaisesti ns. poliittinen henkilö.
Isäni oli pitkän linjan sosiaalidemokraatti, ja kodissani seurattiin aktiivisesti uutisia ja päivän tapahtumia.  Kirvesmiehelle ja aktiividemarille kertyi luottamustoimia.  

Äitini oli pienen tilan tytär. Tilan, joka pilkottiin vieläkin pienempiin osiin sisarusten kesken. Äidille jäi pala metsää, joka myytiin, kun isäni rakensi rintamamiestontille omakotitalon muutamaa vuotta ennen syntymääni.

Kuusikymmentäluvulla nuoriso radikalisoitui. Olin liian nuori osallistumaan tähän, mutta seitsemänkymmentäluvulla, kun kulttuuriradikalismi monessa maassa oli valjastettu kommunistien valtaan, tunsin monia nuoria, joita alettiin nimittää taistolaisiksi (Taisto Sinisalon mukaan) tai jopa stalinisteiksi. 
He tuntuivat lähes kritiikittömästi omaksuneen  "vallankumouksellisen ideologian".  Hyvin usein he tulivat ns. hyvistä perheistä eli porvaristaustasta.

Minä en kelvannut  taistolaisten joukkoon (joskaan en sinne kovasti edes yrittänyt). Yksi syy oli se, että mm. kuuluin Vietnam voitttaa -ryhmään, eli olin siis kiinalaismielinen (!) mikä oli tuohon aikaan pahempaa kuin olla porvari...

Monet ovat sittemmin kääntäneet takkinsa. 

Tunnetuimpana tietysti "Nalle" Wahlroos.

Minun ei ole tarvinnut takkiani kääntää.

"Taistolaisuuden" suosiota on selitetty monella eri tavalla. Luonnollisin selitys on mielestäni yleiseurooppalainen radikaalin ajattelun leviäminen 60-luvulla, minkä jotkut poliitikot sitten valjastivat omaan käyttöönsä. "Ajan henki", mitä sillä sitten ymmärretäänkin.

Hieman raadollisempi on käsitys, että taistolaisnuorten bileissä riitti viinaa, ja taistolaistytöiltä "sai". Mitäpä nuori mies muuta kaipaisi? 

Sitten mennään jo salajuoniteorioiden puolelle.  Porvarisnuoret liittyivä porukkaan, tuhoamaan työväenliikettä sisältäpäin (!).

Olen etsinyt eurovaalien tuloksia netistä ja nettilehdistä.
Suomen kohdalla tuntuu olevan helpompi löytää kommentteja jääkiekon "skandaalimaisesta tuomaritoiminnasta" kuin vaaleista.

Espanjassa viikonlopun tärkein uutinen oli tietysti Champion´s Leaguen loppuottelu.  Kukapa vaaleista välittäisi? 

No, rehellisyyden nimissä on todettava, että äänestysprosentti Espanjassa oli yli keskiarvon, suurempi kuin esimerkiksi Suomessa. 

Luultavasti Suomen kulta MM-kiekossa oli suomalaisille tärkeämpi kuin mikään muu asia viime viikonloppuna. 

Ehkä se olisikin ollut, todella ?  Ainakaan "Leijonat" eivät vaaleista paljoa perustaneet, uutisten mukaan. Ruotsin (!) lähetystössä kun kuulema olisi voinut äänestää.  

No, ainakin Suomi jätti taakseen rakkaan vihollisen Ruotsin. Ja, kuulema, urheilulehtien asiantuntijoiden mukaan, B-joukkueella. Toivotaan, että seuraaviin kisoihin saadaan ihan oikea A-maajoukkue! 

Sitä odotellessa, nautitaan jalkapallon MM-kisoista, ja haaveillaan, että Suomi joskus pääsisi edes niihin pelaamaan.  Ruotsillakin on kaksi hopeaa...ainahan saa haaveilla? 

Ottelu on ohi - pulinat pois!

Hetki sitten päättyi La Ligan mestaruuden varmistanut ottelu FC Barcelonan ja Atletico Madridin välillä. Tasuri 1 : 1 takasi madrilaisille mestaruuden.

Olin pettynyt. Olen ollut Barca-fan koko elämäni.  

Samaan aikaan Suomi pelaa jääkiekon MM-kisoja.  Tilanne on tiukka. Paikka neljännesfinaaleissa ei riipu ainoastaan omista tuloksista.  Tulos, että Suomi olisi ulkona, olisi hyvin lähellä katastrofia. Vaikkei suuria odotuksia ole ollutkaan.

Kuinka tärkeitä asioita nämä ovat?  Monien mielestä eivät lainkaan tärkeitä. 

Olen nähnyt Suomessa käydessäni miehiä, jotka näyttävät käyttävän suuren osan ajastaan ns. salilla. Olkapäähän an tatuoitu leijona tai muu "isänmaallinen" tunnus. 

Ymmärrän kyllä, että urheilu nostaa pintaan voimakkaita tunteita.  Valko-Venäjän joukkueen menestys meneillään olevissa kiekon MM-kisoissa on merkki siitä, miten kansallinen innostus voi auttaa menestymään. 

Samaan aikaan itäisessä Euroopassa oleva kehitys pelottaa. 

Kansallinen ajattelu, kansallisten maiden olemassaolo on vain hieman yli sata vuotta ollut olemassa. Ensimmäinen ja toinen maailmansota alkoivat  tämän ajattelun perusteella.  Nyt osassa itäistä Eurooppaa lietsotaan ajattelua, joka voi johtaa uuten maailman paloon. 

Pelottaa. Ihan todella.  Toivottavasti olen väärässä.   

Kiekkohuumaa Aurinkorannikolla?

Jokakeväinen kiekkohuuma on Suomessa tältä vuodelta ohi.


Espanjan Enokin on tänä  vuonna jälleen seurannut internetin kautta jääkiekon MM-kisoja. Kaikkea urheilua kun on saatavissa vuorokauden ympäri kaikkialta maailmasta. Ja täysin ilmaiseksi.

Jääkiekon seuraaminen Aurinkorannikolla ei ole niin eksoottista kuin voisi ajatella. Ensinnäkin, säät ovat olleet koko talven todella vaihtelevia, ja siihen huonompaan suuntaan.  Kun Suomi pelasi arkkivihollista Ruotsia vastaan, lämpötila Suomessa oli ajoittain korkeampi kuin "rannikolla". Normaalisti tähän aikaan on ns. shortsikeli.

Jääkiekko ei ole täysin tuntematon laji Espanjassakaan. Maajoukkue pelaa  IIHF:n II-divisioonassa ja maassa pelataan myös kansallista liigaa. Rullakiekko on myös suosittua.

Tulos  kisoissa on kaikille kiekkofaneille selvillä.  Katsotaanpa.

Monet Isot Kiekkomaat olivat ulkona yllättävän pian. Venäjän supertähtien esitys oli odotettua heikompi, samoin kovaksi ennustettu Kanada ei sitten ollutkaan niin hyvä, ja Tsekki ja Slovakia olivat melkoisia pettymyksiä.

Entäpä sitten Suomi? Ennen kisoja monet kiekkojohtajat arvostelivat kovin sanoin pelaajia, jotka " eivät olleet valmiita taistelemaan isänmaansa puolesta."  Todellisuudessa, monet pelaajat olivat joko loukkaantuneita, puolikuntoisia tai tunsivat tehneensä jo osansa maajoukkueessa. Tähän jokaisella pelaajalla varmasti on oikeus.

Jääkiekon MM-kisat käydään joka vuosi samaan aikaan kun pohjoisamerikkalainen ammattilaisliiga  NHL yhä jatkaa mitaliotteluitaan. Tämän vuoksi pienet maat kuten Suomi ja Ruotsi, osittain myös Tanska, Norja ja Saksa sekä Tsekin tasavalta ja Slovakia, eivät koskaan saa jalkeille parasta joukkuetta.En voi kuvitella tilannetta, missä jalkapallon MM-kisoista puuttuisivat maailman parhaat pelaajat.

Sveitsin joukkue, joka voitti hopeaa, oli käsittääkseni paria pelaajaa lukuunottamatta koottu kansallisista joukkueista.  Kenellekään ei kuitenkaan ilmeisesti tullut mieleenkään kutsua joukkuetta "puulaakijoukkueeksi", kuten Suomea kutsuttiin.

Jääkiekko on suosituin urheilulaji Kanadassa ja Suomessa.   Onhan se vauhdikas laji. Ja pelaajat varmasti huippu-urheilijoita, vaikka (kuten suomalaisuuteen kuuluu?)  esim. Suomen maailmanmestaruuksia on usein vähätelty.

Suomelta ei odotettu  paljoa. Menestyksen myötä ruokahalu kasvoi, ja pronssi olisi ollut hieno saavutus.
Se jäi hiuskarvan päähän.   Usein sanotaan "he olisivat ansainneet voiton" yms. Urheilussa ei ansaita voittoja, ne otetaan.  Leijonat ansaitsevat koko kansan arvostuksen.   Ensi vuonna on uusi pakka, uudet pelit.

Tärkeintä on jalo kilpa...urheilua eilen ja tänään

Kuusikymmentäluku, ehkä vuosi 1965. Olen katselemassa paikallisottelua.  Pienen kaukalon ympärillä muutama sata kiekkofania.  Kiihkeä tunnelma. Tunnelma miltei  kuin  luokkataistelussa.
Ilmeisesti kuulua paikkakunnan parhaaseen joukkueeseen  merkitsee pelaajalle paljon . Jos taas pelaaja haluaa liittyä "oikeaan " seuraan, se saattaa tarkoittaa parempaa palkkaa. Mahdollisuutta nousta hierarkiassa.  Paperitehdas antaa mahdollisuuden ylenemiseen. Joillekin se riittää.

********

Asuin elämäni ensimmäiset vuosikymmenet pienellä teollisuuspaikkakunnalla Suomessa, Pohjois-Hämeessä.
Urheilussa, kuten elämässä yleensäkin, oli tuolloin vielä olemassa  selvä jako kahteen.
Olit joko porvari tai duunari.  Porvarin pentu tai duunarin kakara. Jopa eläkeläiset ja sotaveteraanit olivat kahdessa "leirissä".

Urheiluseurojakin (yleisseuroja)  oli kaksi. Toinen kuului SVUL:ään eli Suomen Voimistelu- ja Urheiluliittoon.
Toinen Työväen Urheiluliittoon, TUL:ään.
Jako johtui siitä, että kansalaissodan aikana "punaisten" puolella olleet

erotettiin SVUL:stä, ja näin TUL syntyi. Pakosta.

50- ja 60-luvuillakin luokkaerot olivat vielä selvät.

60-luvun lopulla  paikallinen tullilainen seura alkoi olla vahvempi mm.  jääkiekossa, jalkapallossa, ja lentopallossa. Jäsenmäärän suhteenhan  se oli aina ollut paljonkin  suurempi.
  Molemmat seurat  pelasivat tuolloin jääkiekossa  Suomen  toiseksi korkeimmalla tasolla, ns. Suomi-sarjassa,  mikä n. 6000-7000 asukkaan paikkakunnalle oli varsin hyvä saavutus.
Jossakin vaiheessa syntyi ajatus yhteisestä kiekkoseurasta.  Se syntyi, ja uuden  seuran paras saavutus oli karsia mestaruussarjaan. Rahkeet eivät aivan riittäneet.  "Uusi" joukkue Helsingin Jokerit ja  perinteikäs  Turun TPS nousivat karsinnoita. Pienellä paikkakunnalla ei tuolloin ollut edes jäähallia. Luonnollisesti on olemassa tarinoita maksetuista otteluista. Siihen tuskin oli tarvetta?

Jo aikaisemmin jotkut olivat yrittäneet yhdistää jalkapalloilijoita, mutta uuteen seuraan eivät liiittyneet tullilaisen seuran pelaajat, ja seura kuivui kokoon parissa vuodessa.
Suunnistuksessa sen sijaan yhteinen sävel löytyi jo vuosia aiemmin, uusi seura perustettiin,  ja seurauksena oli useita SM- ja PM- mitaleita sekä yksilö- että joukkuetasolla. Myös  kaksi MM-mitalistia löytyy. Joukkue tekee edelleen kiitettävästi mm. juniorityötä.

Nuo ajat ovat kaukana takana. Niin jääkiekossa, lentopallossa,  kuin jalkapallossakin. Suunnistuskaan  ei enää ole yhtä menestykäs laji kuin joskus ennen.

Urheiluseurojen toimintaa nuorison aktivoimiseksi ja saamiseksi terveellisten elämäntapojen pariin ei voi liikaa  arvostaa.  Onneksi pienissä seuroissa on yhä omaa aikaansa, jopa rahaansa uhraavia ohjaajia ja valmentajia yhä löytyy.  Itsekin olin mukana seuratoiminnassa useita vuosia.

Tämän päivän urheilua   hallitsee raha.  Niin Suomessa kuin koko maailmassa. Pieneltä paikkakunnalta ei enää helposti  ylletä kansalliselle huipputasolle, maailman tasosta puhumattakaan.   Näin on ainakin useimmissa joukkuelajeissa.

Paluuta aikaan jolloin urheilu oli pelkkä harrastus, tai (kuten esim. jalkapallossa)  ammatti jolla voi  ansaita pari-kolme kertaa enemmän kuin tekemälla töitä tehtaassa, kuten  oli vielä 60-luvulla,  ei ikinä palaa.
 TV- sponsori- ym. sopimukset takaavat  joukkueille ja yksittäislle urheilijoille, kuten esim.  tennispelaajille, uskomattoman suuret ansiot. Siitä huolimatta, ehkä (ainakin silloin tällöin?) kansallinen ylpeys, halu "näyttää" voittaa Suuren Rahan?
Ne kyyneleet mitä näkee palkintopallilla  urheijoiden silmissä voiton hetkellä ovat varmasti aitoja, niiden takana ei ole pelkkä tieto sadoista tuhansista euroista jotka tulevat pankkitilille? Näin haluan ainakin uskoa.

Nautin urheilusta. Se on parasta viihdettä, voittaa kirkkaasti vaikkapa valmiiksi nauretut sit comit ja sellaiset elokuvat joissa on väkivaltaa ja/tai uskomatonta tuhoa tai lälläriromantiikkaa

Vaikka on helpompaa kuin koskaan löytää urheilua esim. internetin kautta, kaipaan joskus mennytta aikaa joka oli, monellakin tapaa, viattomampaa, ehkä aidompaa.

Nostalgia ei ole kuten ennen. Niinhän se on.

Oi aika toukokuun...

Suomalaisilla on (vapun riehasta selviytymisen/selviämisen jälkeen) kaksi mahtavaa elämystä tulossa samassa kuussa: Eurovision laulukilpailut ja jääkiekon MM-kisat.

Eurovision laulukilpailussahan maanosan parhaat (+ Israel) maat kisaavat voitosta esittämällä yleensä englanniksi kansallista diskomusiikkia tai mahtipontisia balladeja. Lopulta yleensä jokin entisen itä-Euroopan maa voittaa, mikä erityisesti Iso-Britannian mielestä on verinen vääryys; sehän perustuu ihmisten äänestykseen.  Suomella ei yleensä ole mahdollisuuksia, suomalaiset antavat uskollisesti äänensä muille  pohjoismaille, jotka taas jakavat äänensä muille pohjoismaille kuin Suomelle. Ranskaa puhuvat maat jakavat äänensä keskenään. Jne.

Suomen mahdollisuudet menestyä jääkiekossa ovat ehkä hieman paremmat. Ensinnäkään vastustajia ei ole yhtä monta kuin euroviisuissa, eikä voittajaa valita demokraattisesti vaan vahvimman oikeudella.

Jokakesäistä kiekkohuumaa on nostatettu taas karmealla kiekkotunnarilla. Jos se ei (viimeistään) saa kiekosta innostumatonta inhoamaan lajia, niin sitten ei mikään.

Huumaa nostattamaan on ilmeisesti saatu ainakin maksukanaville harvapuheinen  Antero Mertaranta. Mies on tiettävästi saanut Suomen Kebabmyyjien Liiton kultaisen arvomerkin työstään sen jäsenten hyväksi. Tosin liiton pj. kuulema merkkiä antaessaan huomautti, että suurin osa Suomessa myytävästä kebabista myydään erilaisissa ravintoloissa, ei kioskeista." Mitenkään Mertsin työtä väheksymättä" hän totesi, ojentaessaan kultaisen merkin sekä kortin, jonka omistaja saa ikuisen 50 % alennuksen liittoon kuuluvien yritysten tuotteista.

Huumaa laskemaan  taas ovat intoutuneet Miehet Huipulla. Kalervo "Hymypoika" Kummola, Jääkiekkoliinton puheenjohtaja, ja monitoimimies, hauska velikulta Hjallis Harkimo ovat suurinpiirtein sanoneet ettei kisoihin valitulla rupusakilla ole mitään jakoa kisoissa. He ovat jyrkin sanoin paheksuneet miehiä, jotka vain juoksevat (no, luistelevat) rahan perässä, ja unohtavat velvollisuutensa armasta kotimaataan kohtaan. "Ensin kyllä ollaan tulossa maajoukkueeseen mainetta kasvattamaan, sitten kun on päästy NHL:ään suuriin rahoihin käsiksi, ei enää kiinnosta muu kuin raha!" toteaa Hartwall-areenan rakennuttaja Jokerit-kiekkojoukkueen omistaja ja 17 yhtiössä mukana olevat Harkimo.
,
Laulukuoroon on liittynyt myös yleensä varsin vaitonainen Juhani "Tami" Tamminen, maineikas entinen pelaaja ja nykyinen valmentaja. "Aurinkokuninkaana" nykyisin tunnettu Tami arvosteli myös hänelle epätavallisen  kovin sanoin pelaajia, jotka eivät halua suorittaa kansallista velvollisuuttaan isänmaan maineen ja menestyksen puolesta.

Että silleen. Kun noin viisaat miehet noin viisaita puhuvat, eiköhän meidän taviksien kannata uskoa, ettei torilla tavata. Nekään, jotka osaavat jo lukea suoraan.

Bertolt Brecht, Alpo Suhonen ja suomalaisen jääkiekon tulevaisuus.

Bertolt Brecht oli tunnettu saksalainen kirjailija, joka kuulema) sanoi joskus, että "Suomi on maa joka vaikenee kahdella kielellä".

Jörn Donner taas  sanoi, että Suomi on niin pieni maa, että sinne mahtuu vain yksi ajatus kerrallaan.

Voi hyvinkin olla. Se yksi ajatus voi olla vaikkapa skarppaaminen tai jääkiekon väkivaltaisuus.

Netissä "hiljaiset suomalaiset" ovat auliisti kertoneet mielipiteitään nuoren kiekkoilijan  "torppaamisesta".  Jotkut ovat sanoneet että nuoren junnun vain pitää pitää päänsä ylhäällä, ja varoa.  Toisessa  ääripäässä on puhuttu nuoreen mieheen, alaikäiseen lapeen,  kohdistuneesta väkivallasta.

Joskus aikoinaan olin hockey fan. Se   eka, ja myös toka  maailmanmestaruus tuntuivat olevan, ja vieläkin ovat,  mahtava juttu. Enää en ole niin varma, olenko kiekkofani. Miksi?

Muistan vielä ne   ajat, jolloin jääkiekko oli taitopeli.
 Neuvostoliitto - Tsekkoslovakia...
 Joskus mm. suomalaisessa TV:ssä  aikoinaan kiekkoa pelanneet suomalaiset "ikämiehet" kertoivat, kuinka ennen pelattiin kiekkoa, ei taklattu turhaan.

Alpo Suhonen, ansioitunut jääkiekkovalmentaja sekä Suomessa että NHL::ssä, on aina puhunut  jääkiekkoilun parhaiden puolien säilyttämisen puolesta.

  Jääkiekkoilu ilmeisesti sopii suomalaiseen ajatteluun, "sielunmaisemaan". Elämässäkin onnistuakseen, täytyy joskus  olla kova.  Eikä helposti  antaa periksi.  Tarkoituksellinen vahingoittaminen tai kostaminen  ei kuulu sen enempää urheiluun kuin elämään yleensäkään. . Toki tunteet joskus kuumenevat jääkiekon kaltaisessa  kontaktipelissä, mutta tuomareiden pitää hallita tilanteet, eikä pelin pidä sallia muuttua yhä väkivaltaisemmaksi.

Viimeksi, kun olin Suomessa (elokuussa 2012) näin joitakin kundeja, joilla oli tatuoitu selkeästi  fasistisia tunnuksia yhdessä suomalaisen jääkiekkotunnuksen kanssa.

Minulla on suomalainen jääkiekkopaita. Suomalainen siniristi-t-paita.   Olen (luultavasti?) edelleen kiekkofani.

Miks? Emmie tiä!
No.  Onhan se lätkä tietysti parhaimmillaan jännittävää viihdettä.

Nukkuukohan Kalervo Kummola yönsä hyvin?

Vuoden 2012 Jääkiekkoilun Maailmanmestaruuskisat ovat edenneet välieriin saakka. Suomen ja Ruotsin jakamat kisat eivät ole varmaankaan sujuneet järjestäjien toiveiden mukaan.

Sekä Suomessa että Ruotsissa ovat lippujen hinnat herättäneet närää; monella tavallisella kiekkofanilla ei ole ollut mahdollisuutta seurata kisoja paikan päällä. Samanaikaisesti sponsoroidut ryhmät ovat ollee kaikkea muuta kuin todellisia kiekkoilun  ystäviä;  se että  minuuttia ennen ottelun loppua aletaan valua pois, kun tilanne on vielä tiukka 1 :0, osoittaa että lopputulos ei ihmeemmin kiinnosta, tai että ei tajuta että maali voi tulla viime sekunneilla.
Kun Suomen katsomot ovat olleet puolityhjiä, sama ilmiö on tapahtunut naapurissa. Lehtitietojen mukaan vain Ruotsin ottelu Venäjää vastaan oli loppuunmyyty. Edespuoliväriottelu Tsekkiä vastaan ei katsomoa täyttänyt.

Nyt kuulema "vaaditaan päitä vadille" Ruotisssa.

Ruotsin kiekkojohtajien tuskaa lisää tietysti Ruotsin putoaminen jatkosta.
Siinä missä Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja varmasti meidän  kaikkien lailla iloitsi Leijonien upeasta voitosta USA:sta, "verivihollisen" tappio ei varmaankaan ole hyvä uutinen Suomen kisajärjestäjille. Tuhannet ja taas tuhannet ruotsalaisfanit jäävät tulematta loppuotteluihin. Unelmafinaali olisi tietysti ollut Suomi - Ruotsi.

Mitenkä on sitten Suomessa. Putoaako päitä, vai tapahtuuko sama kuin maan politiikassa: "Otan täyden vastuun!" sanoo poliitikko, ja pitää pallinsa.
No, katsellaan kisat loppuun.
Jos Leijonalauma yllättää(?)  ja ensin  menee loppuotteluun ja  siinä tuo kultaa, fanien muisti on lyhyt ja kultahuumassa ollaan pitkämielisiä. Jos matka olisi jo katkennut, tilanne olisi varmasti toinen.

Raha ei tee onnelliseksi. Toisaalta väitetään  että kurjuutta on helpompi kestää jos sitä on...
 Sanotaan myös että ahneella on p*****nen loppu.  Suomen jääkiekkomaajoukkue voi tuoda mainetta ja kunniaa maalle ja iloa ja itsetuntoa suomalaisille. Suomen Jääkiekkoliitosta huolimatta.

Jaloa kilpaa vai rahastusta?

Kuusikymmentäluku, ehkä vuosi 1965. Olen katselemassa paikallisottelua.  Pienen kaukalon ympärillä muutama sata kiekkofania.  Kiihkeä tunnelma. Tunnelma miltei  kuin  luokkataistelussa.
Ilmeisesti paikkakunnnan parhaan kiekkojoukkueen maine on muutakin kuin olla paras. Jos pelaaja haluaa liittyä "oikeaan " seuraan, se saattaa tarkoittaa parempaa palkkaa. Mahdollisuutta nousta hierarkiassa.  Paperitehdas antaa mahdollisuuden ylenemiseen. Joillekin se riittää.

********

Asuin elämäni ensimmäiset vuosikymmenet pienellä teollisuuspaikkakunnalla Suomessa, Pohjois-Hämeessä.
Urheilussa, kuten elämässä yleensäkin, oli tuolloin olemassa  selvä jako kahteen.
Olit joko "porvari" tai "duunari".  Porvarin pentu tai duunarin kakara.
Urheiluseurojakin (yleisseuroja)  oli kaksi. Toinen kuului SVUL:ään eli Suomen Voimistelu- ja Urheiluliittoon.
Toinen Työväen Urheiluliittoon, TUL:ään.
Jako johtui siitä, että kansalaissodan aikana "punaisten" puolella olleet
erotettiin SVUL:stä, ja näin TUL syntyi. Pakosta.
50- ja 60-luvuillakin luokkaerot olivat vielä selvät.

60-luvun lopulla  paikallinen tullilainen seura alkoi olla vahvempi mm.  jääkiekossa, jalkapallossa, ja lentopallossa. Jäsenmäärän suhteenhan  se oli aina ollut paljonkin  suurempi.
  Molemmat seurat  pelasivat tuolloin jääkiekossa  Suomen  toiseksi korkeimmalla tasolla, ns. Suomi-sarjassa,  mikä n. 6000-7000 asukkaan paikkakunnalle oli varsin hyvä saavutus. Keskinäisissä otteluissa oli luokkataistelun tuntua...
Jossakin vaiheessa syntyi ajatus yhteisestä kiekkoseurasta.  Se syntyi, ja uuden  seuran paras saavutus oli karsia mestaruussarjaan. Rahkeet eivät aivan riittäneet.  "Uusi" joukkue Helsingin Jokerit ja  perinteikäs  Turun TPS nousivat. Pienellä paikkakunnalla ei tuolloin ollut edes jäähallia.
Jo aikaisemmin jotkut olivat yrittäneet yhdistää jalkapalloilijoita, mutta uuteen seuraan eivät liiittyneet tullilaisen seuran pelaajat, ja seura kuivui kokoon parissa vuodessa.
Suunnituksessa sen sijaan yhteinen sävel löytyi, uusi seura perustettiin,  ja seurauksena oli useita SM- ja PM- mitaleita sekä yksilö- että joukkuetasolla. Myös  kaksi MM-mitalistia löytyy. Joukkue tekee edelleen kiitettävästi mm. juniorityötä.

Nuo ajat ovat kaukana takana. Niin jääkiekossa, lentopallossa,  kuin jalkapallossakin. Suunnistuskaan  ei enää ole yhtä menestykäs laji kuin joskus ennen.

Tämän päivän urheilua  kun  hallitsee raha.  Niin Suomessa kuin koko maailmassa. Pieneltä paikkakunnalta ei enää ylletä kansalliselle huipputasolle, maailman tasosta puhumattakaan.   Näin on ainakin useimmissa joukkuelajeissa.

Katselin netin kautta Europa Liigan ottelua jossa vastakkain olivat Manchester Unitedin maineikas, tähtiä vilisevä joukkue ja espanjalainen  Athletic Bilbao.Viime mainittu joukkue on Baskimaasta, ja on FC Barcelonan ja Real Madridin ohella ainoa joukkue mikä on ollut aina Espanjan  La Ligassa sen perustamisesta saakka, koskaan putoamatta alemmalle tasolle.
Athletic pelasi ManUn ulos. Voittamalla molemmat ottelut.
Kaikki pelaajat ovat espanjalaisia. Nimen perusteella uskoisin että kaikki ovat baskeja. Yhtään nimekästä, kallista, ulkomaalaista pelaajaa joukkueessa ei ole.

Myös Manchester City, suurella (venäläisellä) rahalla koottu joukkue, putosi jatkosta.

Paluuta aikaan jolloin urheilu oli pelkkä harrastus, tai (kuten esim. jalkapallossa)  ammatti jolla voi  ansaita pari-kolme kertaa enemmän kuin tekemälla töitä tehtaassa, kuten  oli vielä 60-luvulla,  ei ikinä palaa. TV- sponsori- ym. sopimukset takaavat  joukkueille ja yksittäislle urheilijoille, kuten esim.  tennispelaajille, uskomattoman suuret ansiot. Siitä huolimatta, ehkä (ainakin silloin tällöin?) kansallinen ylpeys, halu "näyttää" voittaa Suuren Rahan?
Ehkä ne kyyneleet mitä näkee urheijoiden silmissä voiton hetkellä ovat aitoja, niiden takana ei ole pelkkä tieto sadoista tuhansista euroista jotka tulevat pankkitilille? Näin haluan uskoa.

Nautin urheilusta. Se on parasta viihdettä, voittaa kirkkaasti vaikkapa valmiiksi nauretut sit comit ja elokuvat joissa on väkivaltaa ja/tai uskomatonta tuhoa tai lälläriromantiikkaa.

Silti, vaikka on helpompaa kuin koskaan löytää urheilua esim. internetin kautta, kaipaan joskus aikaa joka oli, monellakin tapaa, viattomampaa, ehkä aidompaa.

Nostalgia ei ole kuten ennen. Niinhän se on.

Riemujen rikkaus ja surujen summa?

Aika: Joskus ihmiskunnan alkuhämärissä. Paikka: Jossakin Pohjois-Hämeen pienellä paikkakunnalla. Nokia on  tunnettu kumisaappaistaan ja suomalainen bändi tai artisti ei edes unissaankaan haaveile listamenestyksistä  oman maan ulkopuolella.

Nuori mies, oikeastaan poika, menee ja vääntää TV:n ääntä pienemmälle. Telkkari on mustavalkoinen, ja kuva menee aina välillä huonommaksi. Toinen mahdollisista kanavista lähettää ohjelmaa vaikka on yö... Poika haluaa  katsoa olympiakisoja, vaikka huomenna on koulupäivä..     On yö ja muut talossa nukkuvat.
Se maksaakin vaivan.
Amerikkalainen Bob Beamon hyppää aivan uskomattoman hypyn, lähes 9 metriä! Tuloksen joka säilyy maailmanennätyksenä yli kaksi vuosikymmentä.
Kahden viikon aikana tapahtuu paljon.
Naapurin miehen veli Kaarlo Kangasniemi voittaa kultaa painonnostossa.
Jorma Kinnunnen on  tuonut Suomelle hopeaa keihäänheitossa muutamaa päivää aikaisemmin, eivätkä mitalit tähän jää: Olli Laiho voimistelussa ja  Arto Nilsson  nyrkkeilyssä tuovat myös mitalit. Mexico City on suomalaiselle urheilulle menestyksen paikka, vuosi 1968 ja kuukausi lokakuu.

******

 Aika: 2011. Paikka Aurinkorannikko. Mijas Costa, paikka joka ei ole "cool" eikä täynnä kuuluisuuksia, mutta ei myöskään huumeita, diskoja, rikollisuutta... tylsä paikka?

Sama mies, nyt hieman vanhempana, harmaantuneena,  mutta edelleen  pitkätukkaisempana kuin useimmat  ikätoverinsa, on sohvalla. Kaukosäädin käytössä...brittikanavat, espanjalaiset, mitä löytyy? Vaimo on jossakin internet-kurssilla koko illan, tv on kokonaan miehen!

Tositv: espanjalaiset puolijulkut ja ns. journalistit  kerääntyvät studioon puhumaan (ja huutamaan)  julkuista jotka ovat lähinnä B-sarjaa: jonkun härkätaistelijan entisen tyttöystävän nykyinen/entinen poikaystävä...Kiinnostavaa? Big Brother... Tosi- tv? Niinkuin noissa ohjelmissa olisi pätkääkään totta!   Blaah.
Pelejä, visailuja, urheilua. Uutisia. Enimmäkseen huonoja.  Joitakin ihmisiä "autiolla saarella".

Brittikanavat: Sama juttu. Samoja ohjelmatyyppejä. Samoja filmejä.  Uutiset englanniksi, ja tietysti  paikallisia.   Ohjelmia joissa etsitään "uusia kykyjä "(?) .Huippuna, tietysti, X-factor.

Valinnan vapaus tuo lisää mielenkiintoa? Tuskin. Samantyyppiset ohjelmat täyttävät kanavat.

No mutta! Onhan olemassa internet! Jees! Ja mitäs lötyy? Urheilua, futista! Jääkiekkoa, jopa Suomen tiimi pelaa jossakin ihme turnauksessa!  Huraa!

Joku (viisas?) sanoi jo vuosia sitten että perinteinen televisio voi olla historiaa jo muutaman vuoden kuluttua. Internet tarjoaa ilmaista ohjelmaa jo nyt ja voi olla että (kuten jo nyt on olemassa internet-televisioita) ero television ja netin välillä katoaa.

Silti, mies ei voi olla ajattelematta että yhä vieläkin on maailmassa miljoonia ihmisiä joilla ei ole edes perustarpeita. kuten sähkö. Onko oikein että meillä, etuoikeutetuilla "rikkaan maailman" ihmisillä on enemmän kuin mitä tarvitsemme? Ei tuo tarvitse vastausta.   Kun se seuraava  kysymys on: Mitä MINÄ sitten voin sitten  tehdä? Eikä miehellä  ole pienintäkään mahdollisuutta vastata.

Se mies, harmaatukkainen, ja jo hieman  väsynyt, kääntää telkkarin pois päältä. Sanoo moi ihmisille feisbukissa.Sulkee tietokoneen.  The sun also rises...Eletään päivä kerrallaan...
Maailma on. Ja mitäs me sille mahdetaan, halutaanko edes?

No tulihan se - vihdoinkin.

Suomen jääkiekkomaajoukkueen saavutusta päättyneissä kisoissa on hehkuteltu varmaan jokseenkin riittävästi. Siksipä en edes yritä analysoida syitä ja seurauksia mikä sai aikaan tämän, useimmille varmasti rehellisesti sanottuna melkoisen yllättävän saavutuksen.

 Yleisesti ottaen toteasin että menneet kisat osoittivat että ero ns. suurien, perinteistest kiekkomaiden ja "uusien" kiekkomaiden välillä näyttää kaventuneen edelleen, syynä luonnollisesti se että parhaat pelaajat miltei maasta kuin maasta pelaavat kovissa ammattilaisjoukkueissa ympäri maailman. Supertähtiä vilisevät joukkueet putosivat yksi toisensa jälkeen ja Ruotsin ei ole varmasti koskaan nähty romahtavan nyt nähdyn lailla.

Ammattilaisurheiluun kuuluu suuri raha. Pelaajien siirtosummat ja palkkiot joukkuepeleissä ovat televisio- ja internetaikana nousseet pilviin. Myöskin yksilölajeissa kuten yleisurheilu, tennis ja jopa hiihto, mäkihyppy, ampumahiihto, ansiot ovat miltei käsittämättömän suuria.

Olympiakisat ja maailmanmestaruuskisat missä urheilija ei edusta vain itseään vaan maataan ovat urheilun suola. Urheilijat tuntuvat löytävän aivan uutta puhtia suorituksiinsa.
 Espanjan saavutettua jalkapalloilun maailmanmestaruus, oli selvää että siitä puhuttaisiin päivittäin viikkojen ajan. Liput liehuivat kuukausia talojen ja asuntojen parveikkeilla.  Suomen juhlinta kiekkokullan jälkeen jatkunee kauan.

 Urheilu on kyllä käytetty myös progandistisesti, esim. Neuvostoliiton ja itä-Euroopan urheiljoiden menestyksen piti osoittaman sosialismin paremmuus. Natsi-Saksan urheilijat halusivat osoittaa valkoisen rodun ylemmyyttä. Yksi maailmanhistorian kuuluisimmist nyrkkeilyotteluista Max Schmelingin ja Joe Louisin välillä kuuluu samaan kategoriaan.
http://en.wikipedia.org/wiki/Max_Schmeling

Vuosia sitten puhuttiin paljon jalkapallohuliganismista. Englantilaiset fanit olivat jopa pannassa useissa maissa. Nämä humalaiset tappelijat halusivat vain häiriötä, ilonpito ja reilu kannatus olivat kaukana.
Yhtä uskomattomilta kuulostavat uutiset Haaparannasta; tappeluita, Ruotsin lipun polttamisia.  Tällainen käytös ei urheiluun kuulu.

YLE näytti suorana lähetyksenä Kiekkoleijonien kotiinpaluun. Muutamat pelaajista (ja yksi valmentajista!) näyttivät olevan melkoisen liikuttuneessa tilassa. Eikä kysymyksessä ollut vain tunnekuohu vaan pikemminkin ehkä jokin muu kuohuva. No. On päiviä jolloin paljon voi antaa anteeksi. Asialliseksi humalaista solkkaamista ja kaatuilemista suorassa koko maailmassa internetin kautta nähtävissä olevassa ohjelmassa ei voida pitää.

Kaikesta huolimatta, nostan lakkia Leijonille. Hieno saavutus, pojat! Älkääpä antako fanien odottaa seuraavaa kultaa yhtä kauan kuin nyt tehtiin!

Maapallo ei ole litteä. Kiekko on.

"Elämä on vain osa jalkapalloa" sanovat kuulema italialaiset. Toinen, luultavasti helpommin todistettavissa oleva fakta on että   " pallo on pyöreä". Sanonnan tarkoituksena on, kuten tunnettua, todeta että mikään ei jalkapallossa ole edeltäkäsin varmaa, yllätyksiä tulee.
Maailmassa tapahtuu tsunameita, sotia käydään, terrori-iskut jatkuvat. Yksi on kuitenkin aina varmaa: urheilu jatkuu.

Meneillään olevissa jääkiekon MM-kisoissa on jälleen tapahtunut niitä ns. yllätyksiä. Toki Saksan voitto Suuresta ja Mahtavasta ensimmäisen kerran koko maan jääkiekkohistoriassa on suuri saavutus. Ruotsin kompastuminen naapurimaan Norjan kanssa on melkein yhtä suuri shokki, ruotsalaisille jopa  vielä suurempi.
Ensimmäisillä kierroksilla MM-kisoissa on kuitenkin usein nähty yllättäviä tuloksia, kuten Suomen tappio Tanskalle viime vuonna. Ruotsi on monesti takkuillut alkupeleissä mutta sitten kun todellinen taisto alkaa on taitoa ja taktiikkaa löytynyt.

Ruotsin tappion jälkeen suomalaisen iltapäivälehden nettiversiossa lukijoilta kysyyttiin olivatko he onnellisia Ruotsin tappiosta. Yllätys ei liene että lukijoista 95 % klikkasi kyllä. Minäkin, täytyy tunnustaa.
Miksi Ruotsi sitten on se "rakas vihollinen"? Syyt voivat olla historiallisia. Suomea ovat nöyryyttäneet millon ruotsalaiset milloin venäläiset.

Sama ilmiö on tuttu muuallakin maailmassa; italialaiset eivät halua hävitä espanjalle jalkapallossa, Englannin pelatessa Saksaa vastaan kaivetaan miltei ne vanhat natsivitsit esiin. Ja sitten tulee taas tappio...Entinen huippujalkapalloilija ja nykyisin BBC:n kommentoija Gary Lineker totesikin joskus että "jalkapallo on peli missä 22 miestä potkii palloa 90 minuuttia ja lopulta saksalainen joukkue voittaa".

Champions League - eli mestarien liigan karsinnassa Real Madridin ja Barcelonan välillä nyrkkitappelu oli lähellä ensi puoliajan jälkeen. Jalkapallohuliganismi oli muutama vuosi sitten paha ongelma.
Kaikesta huolimatta urheilu parhaimmillaan yhdistää ihmisiä, kansoina tai joukkueen faneina, eikä jopa tietyssä kansallisessa innostuksessa ole mitään pahaa. Heilutetaan me vaan sinivalkoisia värejä ja maalataan kasvomme jos siltä tuntuu.

Tänä iltana (tiistai toukokuun 3.) puen  kuitenkin jälleen Leo Messin barcelonan väreissa olevan paidan päälle.
Vaan kun Suomi asettuu kaukaloon seuraavan kerran, istun tietsikan ääreen ja silloin olen  se suomalainen Espanjassa.  Hyvä Suomi. "Hakkaa päällä!"