Näytetään tekstit, joissa on tunniste Albert Einstein. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Albert Einstein. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. joulukuuta 2012

Albert Einstein oli suhteellisen viisas mies...roskapuhetta.






Espanjassa talousjätteiden keräys oli vuosia useimpia Euroopan maita jäljessä. Kaikki laitettiin samaan kerääjään, oli se sitten ns. orgaanista jätettä, muovipulloja, kaljatölkkejä (niistä ei edelleenkään makseta eli ei ole ns. panttia), lasipulloja.

Parin viime vuoden aikan on tapahtunut jonkinlaista kehitystä.

Sinne ja tänne on ilmestynyt erilaisia pisteitä, mihin voi palauttaa pullot, kalja- ja limsatölkit ja ns. tetrat, keräyspaperin jne.

Kaikki hyvin, sitten? No, ei ihan. Espanjalaiset eivät ehkä ole omaksuneet asiaa, mutta mutta: tuntuu, että muutkin ihmiset, Espanjaan tullessaan, unohtavat ne "hyvät tavat".  Vaikka vieressä on keräyspaikka muovipulloille, se laitetaan "tavallisen roskan" sekaan, samoin lasipullot. Olut- ja limsatölkit samoin.
Ja pahin kaikista: puutarhajätteelle (ruoho, oksat, jne) tarkoitettuihin  keräyspaikkoihin ilmestyy jopa hylättyjä tv-vastaanottimia. No, ehkä telkkaa on katseltu puutarhassa?

Sitten seuraava kysymys: Miten Albert Einstein tähän liittyy? No, siten, että hän lausui kuolemattoman viisauden, minkä tämäkin kirjoitus todistaa oikeaksi; 

Only two things are infinite, the universe and human stupidity, and I'm not sure about the former. Albert Einstein
Read more at: http://www.brainyquote.com/quotes/quotes/a/alberteins100015.html

Sitäpaitsi. En edes maininnut niitä ihmisiä, jotka kakattavat koiransa parkkipaikalle ja/tai kadulle, eivätkä kerää jätöksiä.

Tilannetta ei ainakaan muuten paranna se, että huonosti palkatut jätteidenkerääjät ovat tämän tästä lakossa. Lisäksi ainakin Aurinkorannikolla keräyspaikkoja on vähennetty niin, että viikonloppuisin, kun keräystä ei ole, paikat pursuvat yli, eivätkä kerääjät siisti paikkoja, vain tyhjentävät astiat. 








Kaiken lisäksi jos roskis on täynnä, jostain syystä ei osata laittaa sitä rojua siihen seuraavaan tai sitä seuraavaan.

lauantai 6. elokuuta 2011

Albert oli suhteellisen viisas mies.

Albert Einstein kehitti joskus aikonaan  mm. suhteellisuusteorian ja oli ilmeisesti muutenkin varsin viisas mies.
Viisaus tosin, jos mikä, on varsin suhteellinen käsite.
Kaikkihan on suhteellista, ainakin niin sanotaan.




Otetaanpa esimerkki. Köyhyys.

Kuka on köyhä ihminen?  Rikkaissa maissa on olemassa erilaisia indeksejä, tilastoja ym. joilla voidaan todeta yksilön tai ihmisryhmän kuuluvan esim. vähävaraisiin. On olemassa jopa virallisia köyhyysrajoja. Tietyn tulotason  alapuolella, ja/tai käytettävissä olevien varojen suuruuden ollessa tiettyä summaa pienempi esim. kuukautta kohti, henkilö tai ruokakunta voi olla köyhyysrajan alapuolella eli  tilastollisesti köyhä. Yleensä se käytännössä tarkoittaa, että  raha ei riitä kohtuulliseen asuntoon, ruokaan, vaatteisiin ja henkilökohtaiseen hygieniaan. Suomalainen, jolla ei ole varaa etelänmatkoihin ja/tai hiihtomatkoihin Lappiin ei ole  siis välttämättä virallisen mittapuun mukaan köyhä.

Nyt kun maailmantalous tuntuu olevan veitsenterällä, voi monellakin  olla  aika uudenlaiseen ajatteluun. Varmasti esim. suomalaisen lapsiperheen nuorimmaisten voi joskus olla vaikea ymmärtää, miksi sitä uutta iPodia tai kännykkää ei nyt saakaan; "Ollaanks me muka niin köyhiä?"  Niinpä niin.

  Aikuistenkin täytyy tinkiä vaatimuksistaan.  Auton vaihtamista täytyy siirtää, ja vanha telkkari saa kelvata, hankitaan vain lisälaite millä digitaalilähetykset näkyvät. Ja sitä remonttiakaan ei nyt sitten aloiteta, vielä. Ollaanko matkalla niihin kestävän kehityksen kulutustottumuksiin?

Espanjan minimipalkka  on runsaat 600 €/kk, ja se on käytännössä se mitä esim. monet nuoret saavat palkkaa vaikkapa supermarketin kassalla. Ei  siis ihme että espanjalaisnuorista suuri osa asuu kotona jopa 30-vuotiaaksi asti. Keskipalkka Espanjassa vuonna 2010 oli noin 22000 € vuodessa, mutta käytännössä suurin osa ihmistä elää vähemmällä, jopa  alle 1000 euron kuukausituloilla.  Tämä on ilmeisesti noin puolet siitä mitä pienipalkkaiset ihmiset Suomessa saavat. Espanja on yhä "köyhä" maa Euroopan mittakaavassa.






Samaan aikaan esim. Somaliassa ihmisiä kuolee ravinnon ja veden puutteeseen. Sekasortoisessa maassa ei ole toimivaa hallitusta, vain keskenään taistelevia joukkoja.






Mailmassa on yhä lukuisia maita missä köyhyys on todellista, ei suhteellista.



Somalinaisia ruokajonossa.
Pohjois-Koreassa on nälänhätä.


.
Lapsisotilaita Somaliassa.

Asun jo 12. vuotta Espanjan Aurinkorannikolla. Varmasti moni voisi ajatella että elämämme on miltei  luksusta. Aurinkoa melkein ympäri vuoden, en käy työssä (työkyvyttömyyseläke) joten saan nousta vuoteesta kun haluan (no, tarkkaan ottaen, kun koira haluaa...) ja kesäaikaan kun aurinko porottaa, hyppään jompaan kumpaan taloyhtiön uima-altaista. Ruoka ja juoma ovat ensiluokkaisia, ja "ulkona" syöminen, euron tuomista hinnankorotuksista huolimatta, on  edelleenkin edullista, ainakin pohjoismaihin verrattuna. Eli elämä on kuin päättymätön etelän loma? No, ei ihan.


Vaikka eläkkeeni ei ole suurensuuri, se on kuitenkin enemmän kuin mitä moni espanjalainen saa kokopäiväisestä työstä.Vaimo saa pitkäaikaistyöttömän korvausta mitättömän summan. Eli emme ole siis köyhiä? Asuntomme kaipaisi remonttia, boileri eli kuumavesivaraaja pitäisi uusia (nyt se sanoi sopimuksen taas irti, ja yli kymmenen vuotta vanhaa tuskin kannattaa korjata) ja odotan kauhulla milloin jääkaappi/pakastin tai pesukone tai astianpesukone lakkaa toimimasta.  Auto on  käytettynä ostettu ja sillä on dieselinä (toivon mukaan!) vielä vuosia edessään.



Kädestä suuhun eletään. Päivä kerrallaan. Rikas en ole, en edes varakas, tai hyvin toimeentuleva. Mutta, kaksi kertaa viikatemiestä karkuun päässeenä osaa arvostaa elämää sellaisena kuin se tulee. "Best things in life are free" sanotaan laulussakin. Toisaalta, sanotaan myös että "Good things come to those who wait", mutta taitaa olla että jatko kuuluu: "...but best things come to those who don´t!"

Kaikki on siis todellakin suhteellista. Sanotaan siis vaikka että olen suhteellisen tyytyväinen suhteellisen vaatimattomaan elämääni. 

                             **********************************************

Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the the universe. -Albert Einstein.

Bates Motel