Kun olin pieni eli eikö mikään muutu?

Usein  sanotaan, että ihmislapsi muistaa lapsuutensa tapahtumia kolmivuotiaasta.
Kuinka paljon niitä/niistä ymmärtää, on sitten toinen juttu.

Yksi varhaisimmista muistoistani: 
Yritin ottaa pois hampaani ja pestä ne, kuten näin äitini tekevän. Hän oli jo yli 40-vuotias (siis minusta vanha), ja tuolloin "tekarit" olivat sen ikäisellä tavallisia.
 Kun joskus paljon  myöhemmin olin armeijassa, jotkut varusmiehistä saivat pehmeää ruisleipää sen normaalin vanukan eli panssarintorjuntaleivän sijaan. He olivat parikymppisiä!

Joskus aikoinaan Suomen Yleisradio soitti paljon lähellä kansanmusiikkia olevaa aineistoa. 
Lauantaina iltapäivällä lauloivat Peipposet .

Kuoron ohjelmistoon kuului mm. laulu Jos sais kerran jouten olla.   "Jos sais kerran jouten olla, voita syyä".

Olin luultavasti kolme-neljävuotias   ja  ihmettelin, miten kukaan halusi voita "syödä". Äiti selitti, että ennen aikaan köyhille ihmisille ei voita juurikaan annettu. Se myytiin, ja korkeintaan isäntäväki sitä sai,  eivät piiat ja rengit, jotka olisivat sitä mieluusti laittaneet limpulleen.

Noihin aikoihin minulla oli samanikäinen tai vuoden-pari vanhempi  kaveri.
 Olavi Virta oli levyttänyt kappaleen Istanbul vuonna 1954. Yle soitti  edelleen sitä ahkerasti. 
Kaverini kanssa istuimme rappujen alla piilossa ja lauloimme: "Istanpuuli, Konstanttinopolissa, Istanpuuli, kirjava kollikissa." Kumpi meistä keksi tuon kollikissa-version, en muista. Ehkä kuulimme sen joltakin vähän vanhemmalta lapselta tai joltakin koiranleuka-aikuiselta...

Yhtä asiaa kyllä ihmettelin. Miksi siinä laulettiin: "Nimet muuttuu ain´, ja niillä peitetään". Eihän nimillä voi peittää?  

Paljon myöhemmin opin, että nimillä ja sanoilla kyllä peitetään.  Paljonkin. 

"...ettei  mikään muutu lain, ihminen säilyy entisellään". 





 

On niin helppoa tottua onneen...ja alkoholiin?

Millä mittarilla tahansa mitattuna jokseenkin vaatimattoman koulumenestykseni harvoja valopilkkuja oli, että minun oli melkoisen helppo oppia vieraita kieliä. Hieman suuremmalla innostuksella opiskeluun ja koulutyöhön siitä olisi voinut tulla jopa tie ammattiin.

Koulu ei vain kiinnostanut.  Siksi keskikoulun jälkeen ajauduin (aivan oikea sana) kauppaoppilaitokseen. 
  
Kauppaopistossa saksaa opetti pieni, hieman pyöreä mies, jota oppilaat kutsuivat nimellä Putte (vai oliko se sittnkin Patu?). Oikean nimen olen autuaasti unohtanut. Yksi hänen oppilailla käännättämiään sanontoja oli Es ist sehr leicht zu Alkohol zu gewöhnen. On hyvin helppoa tottua alkoholiin. No, olihan niitä varmasti monta muutakin. Tämä vain jäi mieleen, nuori mies (minä) kun mietti, josko oli tarkoitettu varoitukseksi vastaisen elämän varalle...ehkä ope iltaisin laittoi itselleen brandylasillisen tai pari, tai kippasi muutaman saksalaisoluen? Wer weisst? 

Johtuneeko siitä, että olen viime aikoina puhunut saksaa melko paljon (mm. muutamat "koiraihmiset", joita tunnen, ovat saksalaisia ), olen muistanut monta saksalaista "schlageria" vuosien takaa. 

Yksi lauluista on Man gewöhnt sich so schnell an das Schöne.  Olin aivan varma, että kyseessä oli jokin saksalaisen schlagerin eli iskelmän kulta-ajan tuote. Vaan ei, laulu edusti Saksaa Eurovision laulukilpailussa vuonna 1964. Laulaja oli Nora Nova. Menestys ei ollut kaksinen. Aika oli ajanut ohi tällaisesta musiikista.  

Suomeksi laulu levytettiin nimellä On  helppoa tottua onneen.  

Ennen amerikkalaisen ja myöhemmin brittiläisen musiikin maailmanvalloitusta, saksalainen iskelmämusiikki oli hyvin suosittua Suomessa. Samoin italoiskelmä.  

Tänä päivänä angloamerikkalainen musiikki jyrää melkein kaiken alleen, jopa suomalaiset, maailmalla menestyvät yhtyeet  esittävät musiikkia,  (usein  hevimetallia) jossa on  tuskin  mitään "suomalaista" jäljellä. 

On jotenkin raikasta kuunnella välillä  wanhaa hyvää iskelmämusiikkia, ilman nostalgista rautalankasovitusta, kuten on niin usein tämän päivän  suomi-iskelmässä.  Kannattaa muuten muistaa, että 60-luvulla iskelmä ja rock eivät olleet symbioosissa Suomessa.   Itse kuuntelenkin mieluummin Olavi Virtaa kuin niitä, jotka häntä kopioivat tänä päivänä. 

Mutta sehän on jokaisen oma valinta.  

Bei mir bist Du shein.

 

La cucaracha - ja kuka rahat saa?

Muusikko on ihminen joka soittaa instrumenttia tai laulaa.

Ulkoisesti hän yleensä muistuttaa paljon ns. tavallista ihmistä (homo sapiens). Ulkonäön ei kannata kuitenkaan antaa johtaa harhaan.

Muusikon lapsuus on lähellä tavanomaista. Jotkut ovat ylivilkkaita, jotkut hiljaisia. Monet kuitenkin rummuttavat pöytää tai ovat laulavinaan, pitäen mikrofonina mm. hiusharjaa tms. Näitä oireita ei vanhempien kannata kuitenkaan säikähtää.  

Jos kysymyksessä on rock-muusikko, olemukseen voi kuulua hyvin pitkät hiukset, joskus parta ja/tai pulisongit. Rockmuusikon eli rokinsoittajan instrumentti on yleensä kitara tai rummut. Henkilöä, joka rokkiorkesterissa soittaa bassoa, kutsutaan usein muusikon parhaaksi ystäväksi, mikä ei luonnollisestikaan aina pidä paikkaansa. Varsinkin rock-yhtyeissä veljekset ovat usein  toistensa suoranaisia vihollisia, jotka tuskin sietävät toisiaan, paitsi silloin, kun rahoja jaetaan.  Silloin he tappelevat kuten vain veljekset voivat.

Jazz-muusikko taas on ns. älykkö, joka vihaa yleisöä. Se kun ei yleensä tiedä (siis yleisö) musiikista enempää kuin sika hopealusikasta. Siksi jazz-muusikko joskus sydän verta itkien alkaa soittaa esimerkiksi  iskelmää tai humppaa. Kerää rahat ja palaa kotiin kuuntelemaan John Coltranea.

Muusikoille ominaista on ns. huumori, jota tavallisen ihmisen on vaikea ellei jopa mahdotonta ymmärtää.

Suomessa aikoinaan oli tavallista, että keikkaa tekevät muusikot, jotka eivät pystyneet maksamaan hotellien korkeita maksuja, joutuivat yöpymään milloin minkäkinlaisissa murjuissa.  Niinpä jotkut keksivät nimikseen sellaisia  hauskoja juttuja, kuten Topi Sorsakoski.  
Yksi heistä ikäänkuin adoptoi tuon nimen, rockin sijaan alkoi imitoida Olavi Virtaa,tuli hyvin suosituksi  ja pystyi näin  ns. kusettamaan ihmisiä. Ihan hyvä! Sehän on muusikon elinehto!

Oma lukunsa on muusikoiden hauskanpito työssä. Se tapahtuu esimerkiksi laulamalla La Cucaracha -kappale ihan omilla sanoilla:

La cucaracha, la cucaracha,

ya no puede caminar =

Ja kuka rahat saa ja kuka rahat saa?

Ja kuka kusi kaminaan. 

Muusikon elämä on vaihtelevaa, ja usein he (jos onnistuvat elämään vanhaksi) muistelevat mieluusti uransa huippuaikoja.

"Niin paljon olis muisteltavaa, kun vaan muistais" totesi muuankin, kun istuimme olusilla. "Niih", vastasin tähän, "nii olis!"