Eurovaalit vs. jääkiekko. Eli mikä se onkaan tärkeätä elämässä?

En ole koskaan ollut varsinaisesti ns. poliittinen henkilö.
Isäni oli pitkän linjan sosiaalidemokraatti, ja kodissani seurattiin aktiivisesti uutisia ja päivän tapahtumia.  Kirvesmiehelle ja aktiividemarille kertyi luottamustoimia.  

Äitini oli pienen tilan tytär. Tilan, joka pilkottiin vieläkin pienempiin osiin sisarusten kesken. Äidille jäi pala metsää, joka myytiin, kun isäni rakensi rintamamiestontille omakotitalon muutamaa vuotta ennen syntymääni.

Kuusikymmentäluvulla nuoriso radikalisoitui. Olin liian nuori osallistumaan tähän, mutta seitsemänkymmentäluvulla, kun kulttuuriradikalismi monessa maassa oli valjastettu kommunistien valtaan, tunsin monia nuoria, joita alettiin nimittää taistolaisiksi (Taisto Sinisalon mukaan) tai jopa stalinisteiksi. 
He tuntuivat lähes kritiikittömästi omaksuneen  "vallankumouksellisen ideologian".  Hyvin usein he tulivat ns. hyvistä perheistä eli porvaristaustasta.

Minä en kelvannut  taistolaisten joukkoon (joskaan en sinne kovasti edes yrittänyt). Yksi syy oli se, että mm. kuuluin Vietnam voitttaa -ryhmään, eli olin siis kiinalaismielinen (!) mikä oli tuohon aikaan pahempaa kuin olla porvari...

Monet ovat sittemmin kääntäneet takkinsa. 

Tunnetuimpana tietysti "Nalle" Wahlroos.

Minun ei ole tarvinnut takkiani kääntää.

"Taistolaisuuden" suosiota on selitetty monella eri tavalla. Luonnollisin selitys on mielestäni yleiseurooppalainen radikaalin ajattelun leviäminen 60-luvulla, minkä jotkut poliitikot sitten valjastivat omaan käyttöönsä. "Ajan henki", mitä sillä sitten ymmärretäänkin.

Hieman raadollisempi on käsitys, että taistolaisnuorten bileissä riitti viinaa, ja taistolaistytöiltä "sai". Mitäpä nuori mies muuta kaipaisi? 

Sitten mennään jo salajuoniteorioiden puolelle.  Porvarisnuoret liittyivä porukkaan, tuhoamaan työväenliikettä sisältäpäin (!).

Olen etsinyt eurovaalien tuloksia netistä ja nettilehdistä.
Suomen kohdalla tuntuu olevan helpompi löytää kommentteja jääkiekon "skandaalimaisesta tuomaritoiminnasta" kuin vaaleista.

Espanjassa viikonlopun tärkein uutinen oli tietysti Champion´s Leaguen loppuottelu.  Kukapa vaaleista välittäisi? 

No, rehellisyyden nimissä on todettava, että äänestysprosentti Espanjassa oli yli keskiarvon, suurempi kuin esimerkiksi Suomessa. 

Luultavasti Suomen kulta MM-kiekossa oli suomalaisille tärkeämpi kuin mikään muu asia viime viikonloppuna. 

Ehkä se olisikin ollut, todella ?  Ainakaan "Leijonat" eivät vaaleista paljoa perustaneet, uutisten mukaan. Ruotsin (!) lähetystössä kun kuulema olisi voinut äänestää.  

No, ainakin Suomi jätti taakseen rakkaan vihollisen Ruotsin. Ja, kuulema, urheilulehtien asiantuntijoiden mukaan, B-joukkueella. Toivotaan, että seuraaviin kisoihin saadaan ihan oikea A-maajoukkue! 

Sitä odotellessa, nautitaan jalkapallon MM-kisoista, ja haaveillaan, että Suomi joskus pääsisi edes niihin pelaamaan.  Ruotsillakin on kaksi hopeaa...ainahan saa haaveilla? 

¿ No hay dos sin tres?

Kun Espanjan maajoukkue voitti jalkapallon maailmanmestaruuden vuonna 2010, menestystä oli jo edeltänyt Euroopan mestaruus kaksi vuotta aikaisemmin.

Espanja oli jahdannut maailmanmestaruutta vuosia, jopa  vuosikymmeniä.  Joka vuosi oli lähdetty tavoittelemaan menestystä, joka tuntui aina lipsuvan käsistä (vai pitäisikö sanoa karkasi jaloista?).  Euroopan mestaruus, mikä sekin oli "vasta" toinen, ensimmäisen tultua vuonna 1964, antoi uskoa, ja sitä haluttiin valaa kehittämällä slogani ¡Podemos! eli "me voimme". Tänä vuonna mm. T-paidoista löytyy slogani ¡No hay dos sin tres!, suomeksi Ei kahta kolmannetta!

USA:ssa presidentinvaalikampanjan aikana vuonna 2008, demokraattien ehdokkaan  Barack Obaman mainos-slogani oli ollut Yes we can, (me voimme/pystymme), tarkoituksena valaa uskoa ja toivoa Amerikan (USA) tulevaisuuteen lamasta ja Irakin sodan traumoista huolimatta. Barack voitti lopulta melko selvästi vastaehdokkaansa. 

Tulihan se sitten lopulta. Maailmanmestaruus Espanjalle!
Jalkapallohullussa maassa (jalkapallo on ehdoton ykköslaji) tämä sai ihmiset juhlimaan kaduille. Eikä juhlinta ihan yhteen viikonloppuun jäänyt, maassa missä todella osataan pitää hauskaa ja nauttia elämästä.

Nyt ovat vuorossa jalkapallon Euroopanmestaruuskisat, ja luonnollisesti odotukset ovat jälleen korkealla.

Millaiset ovat sitten maan mahdollisuudet tänä vuonna? Tulevaisuuden ennustaminen on tunnetusti vaikeaa. Ja pallo, sekin tunnetun sanonnan mukaan, on pyöreä (jalkapallossa, muissa lajeissa se  toki voi olla myöskin soikea, mikä tuskin tekee arvaamista yhtään helpommaksi...).

Yhtään selkeää ennakkosuosikkia ei tällä(kään) kertaa ole. Espanja on rankingissa maailman ykkönen, samalla siis myös Euroopan. Saksa on aina vahva kansainvälisissä turnauksissa. Samoin Hollanti. 

Englannin kohtalona on viimeisten vuosikymmenien aikana ollut lähteä suurin odotuksin kisoihin. Tänä vuonna joukkue ei enää ole se "tulevaisuuden joukkue" kuin vielä vuosia sitten.
 Italia, jota ovat järkyttäneet lahjusskandaalit ja sopuottelut, on täysi mysteeri. Tanska ja Portugali voivat olla yllättäjiä, samoin miltei "kotiotteluita" pelaava Venäjä. Ruotsi saattaa  yltää mitaleille. Takavuosien menestysjoukkue Ranskan parhaat päivät taitavat olla takanapäin, eikä uusi nousu liene vielä  tulossa.

Joka tapauksessa, luvassa ovat varmasti  kiinnostavat ja jännittävät kisat.  Jalkapallo on luultavasti maailman suosituin urheilulaji. Tänä vuonna urheiluhullulle penkkiurheilijalle tarjotaan makeaa mahan täydeltä. Ahmitaan siis ja nautitaan. Tämä herkku kun ei lihota. Toinen juttu sitten miten ne mahdolliset kiinteät ja nestemäiset virvokkeet tv:n tai tietokoneen äärellä nautittuina  vaikuttavat...