Kohta ilmenee, että he ovat ns. Jehovan todistajia.
Jos minulla ei ole mitään kesken, ja he puhuvat suomea tai englantia, saatan vastata myöntävästi. (Puhun myös espanjaa, ruotsia ja saksaa, mutta näillä kielillä keskustelu on jo vaikeampaa.)
Joskus nämä sanantodistajat ovat nuoria naisia, jotka puhuvat synnistä. Kuinka he olivat syntisiä, kunnes usko tuli heidän elämäänsä ja osoitti kokonaan uuden suunnan, suunnan joka pelasti heidät ja takasi ikuisen elämän. Silloin en voi olla kyynisesti ajattelematta, että nämä kirkassilmäiset sisaret eivät luultavasti tiedä synnistä enempää kuin sika hopealusikasta. Vaan mistäpä minä tiedän?
Keskustelen silti mieluusti heidän (kuten varttuneempienkin) kanssaan. Olen aina nauttinut ihmisten kanssa puhumisesta, etenkin kun mennään hieman "on se ilimoja pidellyt" -tasoa pitemmälle.
He saattavat aloittaa kysymällä, olenko ajatellut ikuista elämää. Mitä minulle tapahtuu kuoleman jälkeen?
Vastaan rehellisesti, että minulla on yleensä ihan tarpeeksi ajateltavaa näissä maallisissa asioissakin. Osaisivatko he kertoa kuoleman jälkeisestä elämästä minulle? Tiettävästi kun kenelläkään ei ole eksaktia tietoa asiasta.
Jos laitan heidät vastaamaan minua joskus askarruttaneisiin kysymyksiin, miksi esimerkiksi kaikkivaltias on luonut niin surkean maailman, mikä on täynnä surua, väkivaltaa ja epäoikeudenmukaisuutta, tullaan vaiheeseen, missä "sananjulistajan" valmiudet tulevat esiin.
Pelkkä fraasi "tutkimattomista teistä" kuin ei riitä.
Valitettavasti Jehovan todistajat hyvin usein ovat hauki on kala -tasoisen väittelyn arvoisia. He ovat kirjansa (ja lehtensä) lukeneet, ja toistavat papukaijamaisesti samaa liturgiaa.
En koskaan pilkkaa ketään hänen uskonsa takia. Yleensä toivotamme toisillemme hyvää päivänjatkoa ja sillä hyvä. He eivät
ole onnistuneet pelastamaan kuolematonta sieluani, ja olen siitä tavallaan pahoillani, he kun olisivat niin mieluusti halunneet minunkin löytävän uskon siihen jumalaan, johon he ilmeisesti vilpittömästi itse uskovat ja johon uskominen minutkin voisi pelastaa.
Maailman tila ei toki ole ainoa asia, mitä en uskonnoissa ja uskossa saata ymmärtää.
Itsekkäänä ja itsekeskeisenä ihmisenä haluaisin tietää, miksi se kaikkivaltias jumala "herättää" jotkut luomistaan, mutta antaa suuren (suurimman?) osan ihmisistä joutua kadotukseen. Miksi minä en kuulu niihin valittuihin?
Miksi ylipäänsä on olemassa jonkinlainen "peli" tai "testaus"? Miksi Taivaaseen pääseviä (Jehovan todistajien mukaan) on vain niin pieni määrä? (144 000 voideltua ihmistä.) Jehovantodistajien määrä maailmassa on yli 8 miljoonaa.
Yhtä vähän voin uskoa suomalaisen ev.lut.kirkon mukaiseen Jumalaan tai muslimien Allahiin. Joka ilmeisesti on sama korkeampi olento, kuten juutalaisten jumalakin. Islamin jumala on ankara ja vaativa, protestanttikristityt sanovat, että Jeesus on meidät pelastanut, ja häneen uskominen riittää, juutalaisuudesta en tiedä.
Ylipäänsä tuntuu, että uskontoja on uskomaton määrä.
Koulussa sai kuitenkin aikoinaan sen käsityksen, että luterilainen kristinusko on ainoa oikea, eikä tätä kyseenalaistaneet kuin julkiateistit, kuten kommunistit. Koulun joulujuhlaan kuului ehdottomasti Tiernapojat, jossa laulettiin mm. herrasta ja kuninkaasta murjaanien maalta.
Kun olin pieni, kaikkien naapurin lasten tavoin kävin pyhäkoulua. Raamatussa oli useita kiinnostavia tarinoita, muistan miten esimerkiksi se, miten Sakkeus (se laulun "pienen pieni mies") kiipesi viikunapuuhun ("herran Jeesuksen nähdäkseen").
Sakkeus oli veronkerääjä eli publikaani.
Hän oli kerännyt veroja omaan taskuunsa ja oli hyvin rikas. Hän kuitenki lupasi Jeesuksen tavattuaan antaa puolet omaisuudestaan köyhille ja maksaa moninkertaisesti takaisin niille, joilta oli kerännyt liikaa.
Tarinan moraali oli alle kouluikäiselle ehkä liian vaikea pala, mutta puuhun kiipeäminen sen sijaan oli jännittävä yksityiskohta.
Matteuksen evankeliumin mukaan lapsen kaltaisten onkin taivasten valtakunta. Kyse on siis puhtaasti uskosta.
Valitettavasti minä olen tuon lapsen uskon kadottanut jo kauan sitten. Jos sitä nyt ihan aidosti koskaan olikaan?
Ehkä usko vain ei ole "mun juttu"?
