Minulla on kännykkä!

Minulla on kännykkä.

Se tuskin on ihme.
 http://www.worldometers.info/fi/ -sivuston mukaan, tätä kirjoittaessani on "tänään" myyty lähes 3 miljoonaa matkapuhelinta.

Vuonna 2012 eniten kännyköitä  maailmassa myynyt yhtiö oli Samsung, hyvänä kakkosena Nokia. Mutta tämä koski kaikkia puhelimia, ei älypuhelimia. Niissä Nokia oli kaukana kärjestä. 

Puhelimeni ei ole älypuhelin. Minulla ei välttämätta ole  myöskään älyä kyseenalaisen puhelimen käyttöön. 

Vaimolla on.
 Molemmat. 
Siis sekä  äly että  -puhelin.

Minunkin piti saada älypuhelin. Vaihtaessamme operaattoria, meille kerrottiin, että kun teemme sopimuksen, maksaessamme tietyn summan lisää kuukaudessa saamme uudet puhelimet, molemmat.

Kuinka ollakaan, ensimmäisessä Telefonican myymälässä ei kyseisiä puhelimia ollut, joten odotimme viikonlopun yli. Tiistaina puhelimia ei edelleenkään ollut.  Menimme toiseen liikkeeseen. Siellä sanottiin, että liike (joka ei ole itseasiassa Telefonican omistama, vaan sen kanssa yhteistyötä tekevä firma) vaatii luottokortin tehdäkseen eräänlaisen osamaksusopimuksen. Tällöin liike voisi veloittaa saatavansa suoraan pankista, jos maksu jäisi suorittamatta. Joopa joo.

Luovutimme. Maksoimme yhden puhelimen kokonaisuudessaan, ja teimme sopimuksen.Vaimo sai puhelimen.   Ehkä joskus myöhemmin minäkin saan sen älykköpuhelimen.

Nykyinen puhelimeni on Nokian malli  3310. Puhelin, joka oli aikoinaan luultavasti maailman eniten myyty. 
Wikipedian mukaan Nokian osuus Suomen kännyköistä vuonna 2007 oli 86 prosenttia, koko maailmassa 40 %.  Aika hyvin.

Noihin aikoihin Nokialla puhuttiin vielä, että yhtiö pyrkii yli 50 prosentin osuuteen maailman markkinoista. 

Tilanne on muuttunut radikaalisti. Nokia ei pysynyt tuotekehityksessä mukana, ja on menettänyt osuuttaan rajusti. Yhtiön tulevaisuus Microsoft-kaupan jälkeen on vaakalaudalla.

Entäpä mitä se minuun vaikuttaa? Tarvitsenko todella puhelinta, jolla voin olla yhteydessä internettiin, ladata musiikkia ym. ym.

Nykyisellä "palikallani" voi soittaa ja vastaanottaa puheluita kodin ulkopuolella (ihan tosi!), kuunnella radiota, ottaa kuvia.  Lähettää ja vastaanottaa tekstiviestejä. Se taitaisi olla ihan tarpeeksi?     Voipi olla, että unohdin jonkin tärkeän(?) jutun, mitä myös voin tehdä.

Joten, summa summarum: Mitä minun sitten pitäisi tehdä? Ostaa puhelin, "joka on kaikilla" vain siksi että "se on kaikilla"? Että pääsisin sillä nettiin?

Ei. Ei siksi. Minulle kun riittää ihan koti-PC.

No, siksikö, että haluan pysyä "ajan hermolla"? 
Mikä se on? 

Hyvä on. Ketä tämä kiinnostaa? Hyvä kysymys.

 Mutta; tämän kysymyksen voi (jos haluaa) esittää meistä itse kukin. Olemmeko me vain kuluttajia, joille myydään uusi "parempi" tuote, vaikka entinenkin on ihas jees. Ja - vaikka nyt olen ilmeisesti taas vetämässä sen do-gooder -kortin - kun puoli maailmaa elää oloissa, missä selviytyminen on se tärkein asia...


 Jos ostan uuden puhelimen (tai jätän ostamatta), se ei ratkaise, tai jätä ratkaisematta, yhtään ongelmaa maailmassa. Eikä ratkaise omaa ongelmaani. Koska sitä ei ole.

Kyllä minä sen tiedän. Mutta,  SE jos mikään on ongelma.  Tietää, miten vähän todella voi tehdä. Ratkaista maailman ongelmia.  Pitäisikö edes välittää? 

Joten parempi unohtaa koko juttu. Eihän se mikään iso juttu ole. Puhelin. 

Soitellaan! 



             

Espanja, Kiina, Suomi, maailma.

Kuten blogiani lukevat (ja muutkin minua tuntevat) tietävät, olen yhdessä vaimoni kanssa tehnyt ns. kirpputorikauppaa useiden vuosien ajan.

Se alkoi haluna muuttaa tarpeeton, lähinnä anopin eri tv-ostoskanavilta ostama, jokseenkin tarpeeton  tavara rahaksi. Ja samalla saada lisää tilaa taloon.

Vuosien mittaan miltei harrastuksena alkanut toiminta muuttui keinoksi selviytyä laskuista ja maksuista kuukausittain. Ja on ollut sitä siitä asti.

Kun myin ihmisille kirpparilla  jotakin ja he kysyivät, oliko tuote toimiva yms., sanoin aina, että oli toki, koska halusin olla  myymässä tuotteita seuraavallakin ja/tai seuraavalla viikolla. Valitettavasti, joittenkin myyjien "moraali" tai piittaamattomuus ei johtanut yhtä pitkälle. Olen ostanut tuotteita, jotka eivät toimi.
Kerran halusin ostaa radio/CD-soittimen, joka näytti olevan juuri niin pieni, että se olisi mukava ottaa mukaan. Ei mitään hifiä, tietty.  Englantilainen, jollekin hyväntekeväisyysyhdistykselle töitä tekevä rouva vannotti että laite toimii. En ostanut, sanoin tulevani myöhemmin uudelleen. Kun oli aika lopettaa markkinat, kävin katsomassa. Radio oli yhä siellä, ja nainen, joka oli pyytänyt 5 euroa, sanoi hyväksyvänsä kolme! No, harvoin minun on täytynyt tyytyä myyjän tinkimiseen. Kaupat syntyivät.
Ja, tuskin on yllätys, että kotona ilmeni, että laite EI soita CD:itä. "No disc".

Olen vuosien mittaan myynyt (vaimoni kanssa) cd/radio-laitteita, televisioita (isoja ja kannettavia), monenlaista kodin elektroniikkaa. Kaikenlaista, mitä kodissa tarvitaan. Myös musiikkia (CD, LP) elokuvia (DVD). Kaikenlaista pientä ja isompaa tavaraa.
  Koskaan en ole pettänyt ketään.  Kuten sanoin, uskon, että ihminen, joka haluaa myydä jotakin, ei petä, jos haluaa jatkaa samaa työtä. Toki, jotkut kirpparimyyjät  ehkä ajattelevat, että jos ostaja on turisti, hän ei milloinkaan tule valittamaan. Minun moraalini ei ole yhtä venyvä.

Tänään ostin kiinalaisesta cash and carry- firmasta cd-radio- soittimen. Kotona kun on muutamia, jotka joko eivät toimi pattereilla, tai sitten eivät soita cd:itä vaikka radio toimii.
Siispä kotiin, ja edullinen, vain 25 euroa maksanut soitin testiin. Caramba! (noinhan ne mexicaanit kiroo länkkäreissä). CD-soitin EI TOIMI! Perkele! sanoo Suomen mies.

Tuskin kiinalaistenkaan kannattaa valmistaa tuotteita, jotka eivät toimi. Paperin mukaan soittimella on kahden vuoden takuu.  Firma, josta tuotteen ostin, on parinkymmenen kilometrin päässä.   Ilmeisesti kiinalainen tuotekontrolli ei ole (vielä) japanilaisen tai korealaisen tasolla.   Eli soitin messiin, ja liikkeeseen. Uusi, toimiva, tilalle. Silti, ns. harmittaa.

Kiina on tulossa kovaa vauhtia ydeksi maailman mahtavimmista taloudellisista mahdeista. En halua ottaa (tässä) kantaa esim. ihmisoikeuskysymyksiin.   Sen tiedän, että maassa on paljon potentiaalia, myös teknisesti. Osa kiinalaisista tuotteista on laatutavaraa; esim. japanilaiset ja saksalaiset eivät halua pilata mainettaan tuottamalla ja myymällä roskaa, made in China.

Osa kiinalaisista tuotteista on kuitenkin eräänlaisia "look-alike" -tuotteita, joko kopioita joita myydään aitoina, tai tavaramerkkeinä, jotka kuulostavat harhaanjohtavasti esim. japanilaisilta tai saksalaisilta, näin esim.radioissa ja muussa viihde-elektoniikassa.

En luultavasti halua tulevaisuudessa ostaa tuotetta joka ei ole tunnettu tavaramerkki. Jos valmistusmaa siinäkin  on PRC eli People´s Republic of China, harkitsen kahdesti.

"Kun isä lampun osti" - tai ainakin melkein

Kun olin lapsi, ei meillä kotona ollut pesukonetta, ei tiskikonetta, ei edes mustavalkotelkkaria ennenkuin olin yli kymppivuotias.

Miten äitini onnistui tekemään kaikki ne työt, mitä suurperhe edellytti?  Pestä ja parsia, kunnostaa ja silittää? Laittaa ruokaa... En minä tiedä. Vapaa-ajan ongelmia hänellä ei varmaankaan ollut.

Miehet kävivät työssä, äidit hoitivat lapsia ja kotia. Niin se oli, se oli maailma jossa elettiin, ja vain jotkut älykkönaiset (kirjailijat, taiteilijat) voivat kyseenalaistaa sen. Toki "työläisten ihannevaltiossa", Neuvostoliitossa, kuulema,  naiset olivat tasa-arvoisia ja tekivä työtä Uuden Uljaan Maailman eteen. Tekivätkö miehet kotitöitä, siitä ei kerrottu.

Kun kasvoin ja vanhenin, Suomikin alkoi muuttua maatalosuvaltiosta kehittyneeksi teollisuusvaltioksi.  Telkkari saatin  meillekin (mustavalkoinen, aluksi),  pulsaattoripesukone. Ei sellainen, mitä sillä nykyisin tarkoitaan, vaan mekaaninen, yksinkertainen kone, joka pyöritti pyykkiä koneessa, ei lingonnut.

Kun sitten  menin avioon, rivitalokaksioomme kuului myös tiskikone.  Telkkari oli väri-TV, ja tottakai stereosetti oli mahtava, isoine kaiuttimineen. VHS-nauhuri, kasettisoitin, totta kai. Ja levysoitin vahvistimineen, ja kaikki ne 600-700 LP-levyä, poikamiesajoilta.

Nyt, teknistyneessä, rikkaassa osassa maailmaa, miltei  jokainen koti on täynnä elektroniikkaa; kodinkonetta, viihde-elektronikkaa, tietotekniikkaa. Lapset ovata syntyneet maailmaan, joka on täynnä sähköllä tai paristoilla toimivia hilavitkuttimia.

Kuinka monia niistä todella tarvitsemme? Kaikkia, sanoisi kai joku. Siksi, että niihin on totuttu.
Miten ihmiset tulivat toimeen ilman esimerkiksi  kännyköitä? Puhelin oli toki ollut olemassa jo satakunta vuotta, mutta kun se soi vasta kun oli lähtenyt sen äärestä, eikä viesti ehkä tavoittanut ajoissa. Varsinkin erilaisia "keikkahommia" tekevälle se on varmasti välttämätön. Meille muille, ja etenkin nuorille, se taitaa olla usein miltei vain leikkikalu.  Naapuriin laitetaan tekstari, kun itse ei viitsitä kävellä.  Tietokone voi tulla pakkomielteeksi, päivä-pari ilman nettiä saa aikaan miltei vieroitusoireita (puhun kokemuksesta). No, onhan se hyvä olla olemassa,kun menee supermarkettiin noutamaan ne kolme tuotetta, eikä kuolemaksikaan muista mikä se kolmas oli. Eipä kun pirautat kotiin ja kysyt...Onko tuttua? Minulle on.

Jos sähkö katkeaa, se on kauhistus. Herramujestas. Ei telkkkaria ,ei tietsikkaa! Patteriradio onneksi toimii.

Olemme olleet nyt muutaman viikon ilman pesukonetta ja tiskikonetta. Molemmat kun on hankittu yli 10 vuotta sitten, niiden aika koitti miltei samana päivänä.
Astiat kahden ihmisen ja yhden kissan ja yhden koiran taloudessa on pesty melko pikaisesti, ellei sitten laiskuuttaan kerää parin päivän satsia. No, niinhän se helposti käy. Vaatteita eteläisessä maassa täytyy vaihtaa usein, ja käsipesu onnistuu lähinnä vain pikkupyykin suhteen.

Nyt on toiveissa saada tiskikone näinä päivinä.  Ja toivon mukaan joskus pesukonekin.

Kaikki kunnia niille ihmisille (yleensä naisille), jotka vanhoina (hyvinä?) aikoina tulivat toimeen ilman koneita ja laitteita. Tokihan vaatteet nykypäivänä voi viedä (itsepalvelu)pesulaan, astiat voi tiskata käsin.  Mieluummin kuitenkin käytän omia koneita. Vaan yhden asian tiedän: jos pitäisi valita  joko  nuo em. koneet tai  internet, tv, ja stereot, tiedän, mikä olisi valintani. Saapi yrittää arvata, mikä. Toivottavasti tuota valintaa ei tarvitse tehdä.

Hilavitkuttimista ja niiden kestosta

Vuosia sitten, kun asuin vielä Suomessa,  minulla oli naapuri,  jolla oli kodinkone- ja viihde-elektroniikkaa myyvä liike. Hänen veljensä oli myyjänä ja myös osa-omistajana po. liikkeessä.

Kerran kun juttelin  tämän miehen kanssa, ja hän kertoi, että niiden vuosien aikana, jolloin he olivat pitäneet liikettä (he eivät perustaneet sitä), hän oli huomannut asian, minkä esim. maahantuojat kyllä myös myönsivät: tuotteiden laatu ei ollut noussut, vaan laskenut, mitä tuli luotettavuuteen ja kestävyyteen. 

Toki mainonta piti huolen siitä, että vaikutti siltä, että  kaikki uusi oli parempaa kuin edellisen vuoden mallisto. Laitteita vain ei ilmeisesti kannattanut tehdä kestämään "liian kauan". 

Tämä koski valitettavasti myös kalliita  kodinkoneita.  Ne valmistettiin vielä enimmäkseen Euroopassa;  esim. UPO Suomessa, Electrolux  Ruotsissa ja Bosch   Saksassa.  Korealaiset merkit ja Kiinassa valmistetut tuotteet  tekivät vasta  tuloaan.

Suurien hi-fi- laitteistojen aika tuntui olevan  ohi.  Monet tunnetut ja arvostetut japanilaiset hifi-.merkit (Sony, Pioneer) menettivät osuuksiaan.   CD-soittimien myötä ihmisille myytiiin "kompakteja" laitteita: alkuun niissä oli levysoitin, kasettisoitin, CD-soitin ja tietysti radio.  Ja pienet kaiuttimet.

Sitten levysoitin jäi pois. No, ihan turhahan se oli, joka tapauksessa. Surkeaa tasoa.  Kasetit olivat historiaa.  Jäljelle jäi CD-soitin ja FM/AM -viritin.  Näiden laitteiden nimittäminen hifiksi on ehkä laillisesti oikein, todellisuudessa niiden taso on kaukana todellisesta hifi-äänentoistosta. Jos esim. CD-soitin lakkasi toimimasta (useimmiten tuli viesti "No disc"), laitetta ei kannattanut yleensä korjauttaa, jos takuu oli ohi. 

Muutoksen kärjessä olivat  korealaiset ja  kiinalaiset tuotteet. Niiden hinnat olivat halvempia. Entä laatu?  Omien kokemuksieni mukaan, kysymys on usein  onnesta. Monet entiset japanilaiset  "huippumerkitkin" on tänä päivänä valmistettu Kiinassa. Tunnetun merkin  laadunvalvonta takaa yleensä laadun. Samaan aikaan Kiinasta tulee myös  täyttä roskaa.  Kuten Tekniikan Maailma muistuttaa: jos haluat halvan ja hyvän, osta molemmat.

Monet korealaiset elektroniikka- ja kodinkonevalmistajat, kuten Samsung ja LG ovat hankkineet yhtä hyvän maineen kuin japanilaiset  aikoinaan; monet autonvalmistajat ( Kia, Hyundai)  antavat viiden, jopa seitsemän vuoden takuun. Sen pitäisi taata laatu.

Meidän  talouden pesukone ja tiskikone sanoivat sopimuksensa irti miltei samaan aikaan; vuosia oli toki takana, mutta takavuosien koneet olisivat luultavimmin toimineet pitempään. No, laitevalmistajat tietysti sanovat että sähkön- ja vedenkulutuksessa "säästyy" rahaa tulevaisuudessa. No varmasti. Kun nyt ensin olisi varaa ostaa uudet laitteet.

Tietokone, toisaalta, saksalaista laatua(?), näyttää olevan maanantain tuote. Ensimmäisen puolen vuoden aikana on ollut jo korjausta vaativa vika. Nytkin on jotakin ns. häikkää...  Takuu korvaa, mutta korjaus on tehtävä merkkihuollossa, ja se kestää ja kestää.

Mitä tästä opìmme. Emme mitään.  Jostakin vain pitäisi saada euroja uusiin koneisiin.